Volvon uusi, moderni ilme – ”Täsmällinen käytös ja hyvä pito jäivät yleisvaikutelmaksi – samalla on jouduttu tinkimään ketteryydestä”
”Luopuminen kierukka-rulla -ohjauksesta on tuonut mukanaan aimo annoksen tarkkuutta,” kirjoitti Tuulilasi syksyllä 2024.
Volvo uudisti 1974 vanhaksi käynyttä mallistoaan; edellisestä mallistouudistuksesta olikin kulunut jo lähes kymmenen vuotta. 140- ja 160-sarjat saivat väistyä ja tilalle tulivat uudet, modernimman ilmeen saaneet 240- ja 260-sarjat. Tuulilasi pääsi tutustumaan uutuusmalleihin Ruotsin Hälleredissä.
”Muutosten pääpaino on edelleen selvästi turvallisuudessa. Niinpä tästä jää vaikutelma, että tehtaan tähtäimessä ovat jenkkimarkkinat aseina uusi tuote, nykyaikaiset tuotantomenetelmät ja Yhdysvaltoihin valmistettava kokoonpanotehdas. Vai onko uusien mallien tulo otettava Volvon kymmenvuotisremonttina? Kuten muistettaneen tuli Volvo PV 444 vuonna 1944, Volvo Amazon vuonna 1956, Volvo 144 vuonna 1966 ja nyt Volvo 240- ja 260-mallit.
Korirakenne on molemmissa mallisarjoissa sama. Keulaosa on pidentynyt 140-sarjan malleihin verrattuna 13 cm. Näin on saatu mahdollisen keulakolarin sattuessa törmäysvoimat jakautumaan entistä tasaisemmin. Muuten ei korirakennetta ole katsottu aiheelliseksi muuttaa. Uusissa malleissa on myös muita merkittäviä turvallisuusparannuksia. Etuistuimien kiinnitys lattiaan on entistä tarkempi erillisen runkorakenteen ansiosta. Istuimien kiinteät pääntuet ovat läpinäkyvät. Sekä etu- että takaistuimilla on automaattiturvavyöt.
Merkittävimpiä uusien mallien ajo-ominaisuuksiin vaikuttavista tekijöistä on hammastanko-ohjaus. Luopuminen kierukka-rulla -ohjauksesta on tuonut mukanaan aimo annoksen tarkkuutta. Myös muutos joustintukiakselistoon (McPherson) on vähentänyt etupään kallisteluherkkyyttä ja samalla ajo-ominaisuuksien herkkyyttä muutoksiin eri ajotilanteissa. Täsmällinen käytös ja hyvä pito jäivätkin yleisvaikutelmaksi lyhyellä kokeilukierroksella Hälleredin käsittelyradalla. Samalla on kuitenkin jouduttu jonkin verran tinkimään ketteryydestä.”
Kuka sammutti valot?
”Mikä lamppu kestää?”, kysyttiin Tuulilasin kannessa syyskuussa 1974. VTT:n toteuttamassa jättitestissä oli mukana peräti 42 autolamppumallia. Mukana oli tuon ajan normaalipolttimoita sekä uudempia halogeenilamppuja. Jälkimmäiset osoittautuivat paljon kestävämmiksi: H1-halogeenien keskiarvotulos oli 520 käyttötuntia, kun normaalipolttimoiden keskiarvo jäi 260 tuntiin.
Erot yksittäisten lamppumallien välillä olivat häkellyttäviä. Länsi-saksalaiset Fischer-polttimot sekä hollantilaiset Splendor-valot paloivat molemmat yli 700 tuntia, kun testin pahnanpohjimmainen – itä-saksalainen Narva H1-halogeenipolttimo – jäi käyttötestissä 83 tuntiin. Siis alle neljään päivään! No, lamppujen vaihtaminen oli 50 vuotta sitten onneksi paljon nykyistä helpompaa.
