Kimmo Kontuniemen kipinä autoihin syttyi hyvin varhaisessa vaiheessa, ja kuinka ollakaan, kotipiirissä.

– Ihailin aina faijani puhtaita taksi-Volvoja, ja olin usein mukana niitä puunaamassa. Heti kun jalat ylettivät polkimille, sain jo ajo-opetusta isältäni. Faija ajoi myös Chevrolet Camarolla, joten sain samalla erityiskipinän amerikkalaisiin autoihin, Kontuniemi muistelee.

– Menin töihin 11-vuotiaana ja työnantajallani sattui olemaan Ford Econoline Van. Se oli mielestäni erittäin vaikuttava auto ja aloin sellaista etsiä. Olin vasta 16-vuotias, kun ostin ensimmäisen autoni. Se olikin sitten Ford Econoline 5.0 suoralla kuutosella vuosimallia 1986. Siitä se lähti. Sattumoisin ostin ensimmäisen veneenikin jo 14-vuotiaana ja kunnostin sen. Siitä alkoi myös veneilyn harrastaminen.

– Alkukosketus tähän Volvon S90-erikoismalliin tuli vuonna 1997 tai 1998, kun näin Royalin ensimmäisen kerran. Sitä ennen olin jo nähnyt liikenteessä 760-Executive version, joka oli sekin kiinnittänyt huomioni. S90 Royalin erittäin tyylikäs ja ajaton muotoilu sekä 15 senttiä pidempi takaovi ja reilut takatilat tekivät vaikutuksen. Tämä oli auto, joka olisi joskus pakko saada. Kerran olin jo matkalla Ruotsiin, vuosi taisi olla 2011, ostamaan S90:n Hermes-mallia, joka olisi siis ollut todella harvinainen yksilö, mutta joku norjalainen herrasmies ehti ennen minua paikalle.

– Kaikkiaan minulla on ollut viisi kappaletta Royalin viisipaikkaisia Level I -malleja, mutta kun selvisi, että näitä on valmistettu myös nelipaikkaisena Level III -versiona, oli peli pelattu: sellaisen tulisin joskus ostamaan. Tosin en uskonut, että menisi kymmenen vuotta löytää oikea yksilö.

– Selasin yksi yö vuonna 2013 Puolan OtoMoto-sivustoa, enkä ollut uskoa silmiäni, kun näin tämän Volvon myynnissä. Se oli ainut auto koko myyjäliikkeen sivuilla, muutoin he myivät lähinnä perävaunuja. Aluksi ajattelin, että ilmoitus olisi feikki. Soitin aamulla liikkeeseen. Toisessa päässä puhuttiin hyvin huonoa englantia, mutta sain auton varattua itselleni. Tilasin lentoliput heti seuraavaksi aamuksi Puolaan.

– Minut haettiin lentokentältä Nissan Micralla, joka hädin tuskin pysyi kasassa. Pian huomasin, että kuski ajaa jonnekin metsään ja sanoin hänelle, että ei se "autoliike" täälläpäin ole. Kuljettaja vastasi siihen, että yhtiö muutti eilen. Kun päästiin perille, oli paikalla peri siirrettävää parakkia, paljon rekkojen perävaunuja sekä kaksi todella ronskin näköistä puolalaista miestä mustissa vaatteissa.

Ja Volvoahan ei tietenkään näkynyt missään.

– Ehdin jo ajatella, että tähänkö päättyi meikäläisen elämä. Kundit sanoivat kuitenkin, että auto tulee vartin päästä paikalle. No, odottavan aika oli aika pitkä, mutta niin vain kurvasi omistaja paikalle. Omistaja oli Filippiinien entinen suurlähettiläs, joka oli saanut tai ostanut entisen virka-autonsa, autossa oli vielä CD-tarrat. Lähettilään vaimo oli sanonut, että viisi Volvoa pihalla on liikaa, ja yhdestä täytyy luopua. Minun onnekseni se oli juuri tämä yksilö.

– En tinkinyt euroakaan hinnasta. Lähdin tyytyväisenä ajamaan kohti Riikaa, jossa otin useamman konjakin auton ja sen kunniaksi, että kaupat onnistuivat kaikista tarinan käänteistä huolimatta. Nyt näitä Royaleja on ollut kaikkiaan kuusi yksilöä, joista tämä viimeisin jo 10 vuotta. Tämä 4-paikkainen versio on suhteellisen harvinainen. Auto on ihan arkikäytössä, ja mittarissa on nyt 350 000 kilometriä.

– Myönnän että silmä lepää joka kerta, kun kävelen autolle. Kun auton pysäköi ja kääntyy sitä vielä vilkaisemaan poispäin lähtiessään, tuntee, että ajaa juuri itselleen mieluisalla autolla. Saan lähes päivittäin peukutuksia liikenteessä. Tai sitten ihmiset tulevat tankkausasemilla ja kaupan pysäköintihalleissa juttelemaan ja kyselemään autosta. Mutta tämä yksilö ei ole myytävänä.