Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Koeajo

Volkswagen Golf Variant – Näin ikiklassikko lähestyy viisikymppisiään saksalaisjätin sähkömalleille kumartaen

On enemmän kuin todennäköistä, ettei Golf enää koskaan nouse entiseen loistoonsa, ellei markkinoille saada sähköversiota. Näin siitäkin huolimatta, että auto on edelleen erinomainen tuote.

14.4.2023 Tuulilasi

Puhutaanpa tällä kertaa numeroista. Numerot ovat lahjomattomia. Ne kertovat kiistämättömästi, kuinka suomalaisten autovalinnat osuvat tänä päivänä yhä useammin hybridi- ja täyssähkömalleihin. Perinteiset käyttövoimat siirtyvät vähitellen enemmänkin marginaalituotteiksi, vaikka eivät kokonaan valikoimista poistukaan.

Tämän on saanut huomata myös Volkswagen, jonka uusia autoja on rekisteröity Suomessa kuluvan vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana kaikista merkeistä neljänneksi eniten, lähes kymmenen prosentin markkinaosuudella. Suosituimmat mallit ovat olleet täyssähköiset ID.4 ja ID.3, joita on ollut kaikista Volkswagen-malleista yli kolmasosa. Muut rekisteröinnit ovat sitten hajautuneet useammalle eri mallille.

Volkswagen on merkki, johon Suomessa on vuosikymmenten varrella totuttu luottamaan. Kaikki alkoi Kuplasta, ja myöhemmin Transporter, Polo, Passat ja tietenkin Golf ovat olleet polttomoottorimallien kovaa, tutuksi tullutta ydintä. Siksi on huomionarvoista, mihin vuosi 2023 on Volkswagenin kohdalla johtanut.

Koeajo: Volkswagen Golf Variant

  • Mittarilukema: 2 911 km
  • Testimatka: 675 km
  • Renkaat: 205/55/17
  • Mittauspäivä: 13.3.2023
  • Sää: Aurinkoinen, tuulinen
  • Lämpötila: – 6°C
  • Tien pinta: Lumi, kuiva asvaltti

Hätkähdyttävä fakta on, että tammi-helmikuun aikana Suomessa 30 eniten rekisteröidyn henkilöautomallin joukkoon ei mahdu ainuttakaan polttomoottori-, tai edes hybridi-Volkswagenia. Volkswagenin mallisto on hyvin laaja, joten rekisteröintien hajautuminen on sinänsä ymmärrettävää. Yksi erittäin merkittävä malli loistaa kuitenkin kärjessä poissaolollaan. Se on Golf.

Volkswagen Golf on yksi tunnetuimmista ja suosituimmista eurooppalaisista automalleista, ellei peräti se kaikkein tunnetuin. Se on muodostunut yhdeksi automaailman todellisista ikoneista, johon kilpailijoiden tuotteita on vuosien ja vuosikymmenten ajan verrattu. Golf on ollut valmistajalleen Volkswagenille todellinen hittituote, myös Suomessa. Auton ansioluettelo on mittava, vaikka ongelmiakin on toki matkalle mahtunut. Tiedättehän: diesel-gate, TSI ja DSG. Niistä riittää vieläkin tarinaa kansan syvissä riveissä.

Volkswagen Golfia on valmistettu jo lähes 50 vuoden ajan, ja tehtaat ovat suoltaneet sitä maailmalle lähemmäs 40 miljoonaa kappaletta. Golf on maailman toiseksi eniten valmistettu automalli lähes kymmenen vuotta vanhemman Toyota Corollan jälkeen.

Ohjaamo

Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG ohjaamo.
Kolmipuolaisessa ohjauspyörässä on mukavan paksu kehä, ja sitä on muutenkin kiva käsitellä. Ohjaustuntuma vakuuttaa selkeäpiirteisyydellään.
Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG kosketusnäyttö.
Kymppituumaisen kosketusnäytön ja käyttöliittymän ominaisuuksia on parannettu, mutta näytön haptinen tuntuma on edelleen puutunut.

Etu- ja takatilat

Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG  etuistuimet.
Etuistuimissa on vain mekaaniset perussäädöt, eikä esimerkiksi reisituen pituussäätöä lainkaan. Tilaa on kuitenkin mallikkaasti, ja ajoergonomiasta voisivat monet muut ottaa mallia. Urheilujakkarat saa lisärahalla.
Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG  takaistuimet.
Golfin takaistuintilat eivät yllä esimerkiksi Skoda Octavian tasolle, mutta ovat kokoluokassaan kohtalaisen riittävät.

Tavaratila

Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG  tavaratila.
Yli 600 litran tavaratila on tässä kokoluokassa erinomaisen suuri ja käytettävyydeltään esimerkillinen. Lattiassa on välipohja, joka on kuvassa ala-asennossaan. Kassikoukut ja suksiluukku helpottavat arjen askareiden selättämisessä.

Golf esiteltiin 1974 kaikkien tunteman VW Kuplan seuraajaksi. Golf poikkesi Kuplasta varsin perustavasti, sillä se oli etuvetoinen ja eteen oli sijoitettu nestejäähdytteinen rivimoottori, kun taas Kuplassa oli ollut takaveto ja taakse sijoitettu ilmajäähdytteinen bokseri.

Muutos oli merkittävä, ei mitään pientä kikkailua. Panokset olivat kovat, sillä Kuplan seuraaja ei saanut epäonnistua. Muotonsa ensimmäinen terävälinjainen Mk1 Golf sai ItalDesignin studiossa, muotoilunero Giorgetto Giugiaron kynästä. Hän antoi Golfille identiteetin, joka on muotoilun myöhemmästä pyöristymisestä huolimatta kantanut aina näihin päiviin saakka. Herkullista on sekin, että nykyisin 84-vuotias Giugiaro on edelleen kanssamme.

Nyt on mahdollista, että maestro vielä näkee alkuperäisen luomuksensa joutsenlaulun.

Ensimmäinen Golf oli hatchback-korilla varustettu kaksi- tai neliovinen kompakti perheauto. Kun Golfin tuotanto alkoi vuonna 1974, istui auto maalta kaupunkeihin muuttavassa Euroopassa kuin nenä päähän, myös Suomessa. Golf alleviivasi muutosta, johon koko kaupungistuva maailma alkoi sopeutua 1970-luvulla.

Kun Golfista tuli yhä suurempi hitti, alkoi se myös symboloida koko eurooppalaisen autoteollisuuden kehittymistä, teknologista murrosta. Juuri Golf on ollut teknologisen menestyksen merkkipaalu – siitä ovat todisteena mm. eurooppalaisen Vuoden Auto -kisan voitot vuosina 1992 ja 2013 sekä Euroopan myydyimmän auton titteli monena vuonna putkeen. Edistys näytti tietä Kuplan luomalle historialle, kun maailma muuttui ja kehittyi.

Teknologinen murros on käynnissä myös tänä päivänä. Autojen sähköistyessä pinnan alla on alkanut kuohua yhä voimakkaammin. Golf oli vielä 2020-luvulla tultaessa suosituin automalli Euroopassa. Sitä rekisteröitiin toissavuonna kaikkiaan 205 408 kappaletta. Mutta eroa toiseksi tulleeseen Peugeot 208:aan oli enää vajaat 9 000 kappaletta. Golf oli siis vielä voimissaan, vaikka kilpailu olikin kiristynyt.

Tänään totuus on, että Golf on myynnillisesti jyrkässä alamäessä. Vuoteen 2019 verrattuna sen myynti on romahtanut Euroopassa toissa vuonna huimat 50 prosenttia, ja vuoteen 2020 verrattuna vielä lähes 28 prosenttia lisää. Pudotus on jyrkkä. Golfin hohto on todellakin hiipumassa.

Vielä hieman lisää tärkeitä lukuja. Kotimaassaan Saksassa Golfia myytiin esimerkiksi huippuvuonna 2009 yli 366 000 kappaletta. Vuonna 2021 määrä oli enää alle 92 000 kappaletta – edelleen siis komea luku, mutta silti vain varjo entisestä. Miksi autoikonin suosio romahti?

Faktat

  • Mallin perushinta 46 587 euroa
  • Testiauton lisävarusteet Helmiäisväri (819 €), vetokoukku (1 179 €), tavaratilan väliverkko (236 €), peruutuskamera (434 €), navigointi (813 €)
  • Testiauton hinta 50 067 euroa
  • Takuu Kaksi vuotta
  • Maalitakuu Kolme vuotta
  • Puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta
  • Maahantuoja K Auto Oy
  • Valmistaja Volkswagen AG
  • Valmistuspaikka Wolfsburg, Saksa

Mitat

  • Pituus: 4 639 mm
  • Leveys: 1 795 mm
  • Korkeus: 1 501 mm
  • Akseliväli: 2 679 mm
  • Raideleveys – edessä: 1 549 mm – takana: 1 523 mm
  • Maavara: 175 mm
  • Tavaratila: 611 l (VDA)

Massat

  • Painonjakautuma max. – edessä: 1 060 kg – takana: 1 050 kg
  • Virallinen omamassa: 1 565 kg

Suurimmat sallitut massat

  • Kokonaismassa: 2 060 kg
  • Kattokuorma: 75 kg
  • Perävaunu – jarruin: 1 700 kg – jarruitta: 750 kg

Syynä on tietenkin 2020-luvun suuri murros, sähköistyminen. Nykyisestä, kahdeksannen sukupolven Golfista ei ole saatavana todellista sähköversiota, toisin kuin vaikkapa toisesta kärkipaikasta kisaavasta Peugeot 208:sta, josta ovat tarjolla niin bensiini-, diesel- kuin sähköversiotkin. Golf menetti piikkipaikkansa Euroopassa 17 vuoden dominanssin jälkeen juuri 208:lle. Viime vuonna Golf putosi Euroopassa viidennelle sijalle myynnin vajotessa edelleen. Jopa omasta sortimentista T-Roc pyyhälsi myynnissä ohi.

Golfiin panostamisen sijaan Volkswagen on aloittanut aivan uusien sähkömallien vyöryn. Suosituimmaksi on muodostunut ID.4. Suomessa parin viime vuoden ensirekisteröinnit paljastavat, ettei Golf enää lukeudu suomalaisautoilijoiden kuumimpien uusien suosikkien joukkoon. Se oli vuoden 2021 mittaan rekisteröintitilaston sijoilla 8 – 10, ja päätyi vuoden lopulla sijalle 10. Myynti oli kohtalaisen tasaista, mutta hiipui vuoden loppua kohden. Hiipuvan suosion aikainen huippu nähtiin toukokuussa 2021, jolloin Suomeen rekisteröitiin 245 uutta Golfia. Sen jälkeen on jatkunut tasainen alamäki. Golfin koko vuoden 2021 saldo oli Suomessa 1 783 kappaletta, ID.4:n 1 428 uutta autoa.

Viime vuonna Golf putosi meillä jo sijalle 14, hieman yli 1000 kappaleen rekisteröinneillä. Pudotusta oli edellisvuoteen verrattuna yli 40 prosenttia. Edelle ehätti parikin Skodan ja Teslan täyssähkömallia.

Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG virtuaalimittaristo.
10,25-tuumaisen virtuaalimittariston luettavuus on hyvä ja näkymä muokattavissa.
Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG valojen halllintapaneeli.
Valojen hallintapaneeli on sijoitettu mittariston vasemmalle puolelle. Jälleen kerran painelu on hieman kömpelö ratkaisu.
Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG pyyhinviiksi.
Pyyhinviiksi toimii onneksi entiseen, loogiseen tapaansa.
Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG tasanopeussäädin.
Golfin perinteiseen tapaan toimivat tasanopeussäätimen kytkimet ovat ID-mallien liukusäätimiä rutkasti paremmat. Liukusäätimistä onkin osin jo päätetty luopua. Hyvä!
Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG ajotietokoneen, mittariston ja ohjauspyörän lämmityksen ohjain
Oikealta puolelta hallitaan muun muassa ajotietokonetta, mittaristonäkymää ja ohjauspyörän lämmitystä. Tämä yksinkertaisesti toimii.

Ja niin päästään nykyhetkeen. Tämän vuoden tammi-helmikuun saldo tiivistää tilannetta hyvin: suosituimmat täyssähkömallit kipuavat yhä ylemmäs Top-10:ssä – mukaan lukien nyt myös Volkswagen ID.4 – mutta Golf ei enää mahtunut maamme 30 suosituimman automallin joukkoon. On enemmän kuin todennäköistä, ettei se enää koskaan nouse entiseen loistoonsa. Näin siitä huolimatta, että auto on edelleen erinomainen tuote. Jälleen kerran siis historia toistaa itseään. Maailma muuttuu, ja vanha mestari saa nyt elää saman kohtalon kuin Kupla aikoinaan. Ympyrä sulkeutuu.

Ellei muutosta ole luvassa, Volkswagen Golfin taru on saavuttamassa loppusuoransa polttomoottorien mukana. Aika olisi varmasti kypsä uuden ajan sähkö-Golfille, esimerkiksi farmarimallisena. Huhut kierrättävät ideaa täyssähköisestä ID.Golf-mallista, mutta Volkswagen on kommentoinut asiaa toistaiseksi niukasti. Volkswagen Groupin ylimmän johdon Oliver Blume kertoi kuitenkin viime joulukuussa, että yhtiö tutkii kuinka Golf ja Tiguan saataisiin mukaan sähköautoaikaan. Myös Volkswagenin toimitusjohtaja Thomas Schäfer on kommentoinut, että seuraavan sukupolven Golfissa ei enää nähtäisi polttomoottoria, vaan kyseeseen saattaisi tulla ID.Golf -sähköauto.

Se voi olla myös sama auto kuin ID.2, perustuen yhtiön uudelle MEB entry -perusrakenteelle. Viimeisimpien julkaistujen tietojen mukaan Volkswagen ID.2all -konsepti yhdistää Golfin ja Polon sekä sähköautotekniikan. Nykyisen ID.3:n alapuolelle niin kokonsa kuin hintansakin puolesta asettuva ID.2 on tarkoitus saattaa Espanjan tuotantolinjalle yhdessä Cupran ja Škodan vastaavien mallien kanssa vuonna 2026. Olisiko tässä seuraava Golf?

Volkswagenin mukaan etuvetoinen ID.2all on ”yhtä tilava kuin Golf, mutta yhtä edullinen kuin Polo”. Noin neljän metrin kokonaispituudellaan auto olisi jopa Poloa lyhyempi, mutta 2 600 millin akseliväli lupailee hyviä sisätiloja. Tuleva sähköinen kansanauto haluaa VW:n mukaan ottaa mallia esi-isistään aina Kuplaan saakka. Ehkä Golfin tulevaisuus on sittenkin valoisa? Aika näyttäköön.

Golf Variant Alltrackissa on maavaraa sen verran enemmän, että hieman haastavampikin mökkitie taittuu kunnialla nelivedon avulla. Napakka alusta toimii asiallisen tyynesti olematta kuintenkaan liian kova.

Golf on automallina tuote, josta on jo kirjoitettu lähes kaikki mahdollinen. Tämä pätee myös viimeisimpään kahdeksanteen sukupolveen, joka esiteltiin vuoden 2019 lopulla ja saapui markkinoille seuraavan vuoden aikana. Auton menestys on perustunut laajaan moottorivalikoimaan (pois lukien pistokehybridit ja puuttuva sähköversio), useampaan korivariaatioon, pääosin asiakaslähtöiseen hinnoitteluun ja tietenkin erinomaisen tasaisiin ajo-ominaisuuksiin, jotka harvoin ovat antaneet aiheita moitteisiin – pikemminkin päinvastoin.

Golf on usein ollut juuri se benchmark, mittapuu, johon muita saman luokan tuotteita on verrattu.

Golf Variant on edelleen erinomainen perusauto, olkoonkin, että sen menestys perustuu polttomoottorille. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei polttomoottoria ole vielä kuopattu: suunniteltu uusien polttomoottoriautojen myyntikielto Euroopassa on vielä kaukana, yli kymmenen vuoden päässä vuodessa 2035. Lisäksi Golf on erittäin suosittu auto Suomessa käytettyjen markkinoilla.

Nykyisen Golfin yksi arkikäytännöllisimmistä versioista on Variant-farkun Alltrack-versio, eli perusmallin parisen senttiä korotettu painos. Maavaraa on sen verran enemmän, että hieman haastavampikin mökkitie taittuu nelivedon avulla. Golf Alltrack liikkuu malliston yläpään voimanlähtein – joko koeajetulla kaksilitraisella bensakoneella teholtaan 140 kW (190 hv) tai samankokoisella dieselillä, joka tarjoaa tasan 200 pollea. Molemmat versiot ovat nelivetoisia.

Auton alusta ja jousitus ovat erinomaiset. Alusta on napakka ja tiukanpuoleinen, mutta talviajossa mukavuutta lisäsi järkevä rengaskoko 205/55 R17. Jousitus on säädetty tarkoin, ja tarjoaa yhdistelmän niin pehmeyttä kuin kantavuuttakin.

Tuttu kaksilitrainen bensiinipata mahdollistaa jouhevan liikkumisen ilman huolta jalkoihin jäämisestä. Moottori vastaa kaasuun nopeasti, mutta DSG-vaihteisto on edelleen ajoittain hieman töksäyttelevä. Ärsyttävintä on liikkeellelähtöjen empiminen, jota seuraa joskus satunnainen syöksähtely. Nelivedon voima jakautuu miellyttävästi, sillä liukkaalla pinnalla taakse saadaan tarvittaessa mukavasti vääntöä, jolloin auto pyrkii jopa yliohjautumaan ja ajonvakautus hyppää mukaan kaitsemaan menoa siistimmäksi. Golf Alltrackin ajettavuuteen on helppo luottaa, sillä ajotuntuma on kokonaisuutena helpon luonteva. Autoa ei tarvitse paimennella pitkilläkään suorilla, vaan eteneminen on vakaata.

Ajan kanssa huolellisesti hiottu Golf on automaailman timantti, jonka enempi kehittäminen ei ehkä ilman kokonaisuuden kärsimistä ole enää mahdollista. Voi olla, että nyt tarvitaan uusi raakatimantti, jonka sydän elää sähköstä.

Perinteiset käyttö- voimat siirtyvät vähitellen enemmänkin marginaalituotteiksi.

Poimintoja varusteista

Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG poimintoja varusteista – katso taulukko.
Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG keskikonsoli.
Keskikonsolista löytyvät suurin piirtein ainoat ohjaamon fyysiset painikkeet monitoimiohjauspyörän lisäksi. Kaikki siistissä rivissä ja helposti hallittavissa.
Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG puskurit.
Variant Alltrackissa on omanlaisensa etu- ja takapuskurit. Led-ajovalot tulevat vakiona tässä varustelussa, mutta matriisiajovaloista pitää pulittaa lisää. Näilläkin tuikuilla kyllä pärjää erinomaisesti, ja lisäksi valoissa on kaukovaloautomatiikka.

Mitattu kulutus

Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG mitattu polttoaineen kulutus.
Pakkaskelillä myös polttomoottoriautojen kulutus tuppaa hieman nousemaan, onneksi paljon sähköautoja maltillisemmin.

Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG

  • Moottori Rivi-4, bensiini, turbo
  • Iskutilavuus 1 984 cm3
  • Teho 140 kW (190 hv) / 5 000–6 000 r/min
  • Vääntö 320 Nm / 1 500–4 100 r/min
  • Voimansiirto Neliveto, aut.
  • 0−100 km/h 6,9 s
  • Huippunopeus 229 km/h
  • Yhd. EU-kulutus 7,1 l/100 km
  • CO2-päästöt 161 g/km
  • Mitat Pituus 4 639 mm, leveys 1 795 mm, korkeus 1 501 mm, akseliväli 2 679 mm, tavaratila 611 l
  • Omamassa 1 565 kg
  • Hinta Koeajettu auto vakiovarustein 46 587 €, mallisto alkaen: 45 390 €

Kenelle?

Vuosikymmenet ovat osoittaneet Golfin olevan sopiva peli tyyppieurooppalaiselle kuluttajalle. Variant on monikäyttöisyyden perikuva olematta SUV. Alltrack toimii Suomen teillä.

Volkswagen Golf Variant Alltrack 2.0 TSI 4Motion DSG Tuulilasin koeajossa – Katso koko arvio.

Kommentti

On vaikea uskoa, että VW antaisi arvokkaan kultakimpaleensa, eli Golf-tuotenimen, mennä sähköistymisen mukana romukoppaan. Siinä ei vain olisi mitään järkeä, joten emmeköhän vielä Golfista kuule - tosin nykyisen auton kanssa sillä ei liene juurikaan yhteistä.

– Harry Kuurio –

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt