Venäjän maaomistukset Ahvenanmaalla: Grüssnerin perhe on turhaan yrittänyt saada takaisin isoäidin taloa, joka luovutettiin sodan jälkeen Neuvostoliitolle
Solkulla oli Grüssnerin perheen rakas koti. Nyt ränsistyvä talo Saltvikin keskustassa muistuttaa siitä, miten se joutui Venäjän käsiin.
Melukylässä voisi näyttää tältä, tai Vaahteramäessä. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta eikä pilven hattaraa näy. Robottiruohonleikkuri syö erään pihan nurmikkoa, linnut laulavat kuin lapsuuden kauneimpana kesäpäivänä. Tuuli vihmoo, koska sellaistakin saaristossa välillä on.
Mutta nyt ei olla ruotsalaisessa sadussa vaan Ahvenanmaalla, tarkemmin Saltvikin kunnassa ja Kvarnbon kylässä, noin 30 kilometriä Maarianhaminasta pohjoiseen. On rauhallista, vain pari autoa nököttää kirkon pihan parkkipaikalla.
On toukokuinen viikko, jolloin Suomi on päättänyt pyrkiä sotilasliitto Naton jäseneksi. Vielä saman tiistain iltana ulkoministeri Pekka Haavisto allekirjoittaa hakemuspaperin.
Maisemassa on kuitenkin yksi särö. Aivan kirkon vieressä on ränsistynyt talo, jonka portissa varoitetaan valvontakameroista. Autiotalolta näyttävän rakennuksen ikkunat ovat paikoin rikki, ja kivijalassa olevan kellarin ovi repsottaa avonaisena. Verhot pyrkivät ulos rikkoutuneista ikkunoista, tuuli saa niiden helmat kieppumaan.
Toisin kuin muista kylän rakennuksista, Solkullan talosta ei ole pidetty huolta. Sen on annettu rapistua vuosi vuodelta pahempaan kuntoon. Kukaan ei ole myöskään hoitanut sen pihaa pitkään, pitkään aikaan.
On epäselvää, miksi tontin nykyinen omistaja on antanut rakennuksen ränsistyä. Kukaan ei tiedä sitäkään, mitä omistaja aikoo talolla tulevaisuudessa tehdä. Apukaan ei pääse sitä omistajalta kysymään, sillä omistajan edustaja on kieltäytynyt haastattelupyynnöstä.
Omistaja on Venäjän federaatio.

Solkullan talo. Pihamaa näyttää hoitamattomalta.
Suvun historia kietoutuu Solkullaan
Toisinkin voisi olla.
Sitä Ella Grüssner Cromwell-Morgan on miettinyt, kun hän on kelannut päässään taaksepäin sukunsa historiaa.
Grüssner Cromwell-Morgan ja hänen puolisonsa Martin Cromwell-Morgan ovat yrittäjiä, jotka pyörittävät Kvarnbon kylässä Kvarnbo Pensionat -nimistä majataloa. Se sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä Solkullan talosta.
Grüssnerin perheen historia kietoutuu erityisellä tavalla Solkullaan. Ellan isä Ulf Grüssner oli vasta lapsi, kun tämän äiti, Anna-Greta, menetti kotipaikkansa, Solkullan.
Elettiin aikaa, jolloin Suomi joutui toisen maailmansodan jälkeen tekemään alueluovutuksia Neuvostoliitolle sodan hävinneen Saksan liittolaisena. Anna-Greta oli nainut saksalaisen miehen ja saanut itselleen saksalaisen sukunimen. Heille oli syntynyt neljä lasta, joista Ellan isä oli yksi.
– En tietenkään ollut siellä, kun se tapahtui. Mutta tätä tarinaa on kerrottu meille lapsesta lähtien, Grüssner Cromwell-Morgan sanoo majatalonsa viinituvassa, vanhassa piharakennuksessa, joka on kunnostettu taiten.
Yleensä Ellan isän kertomat tarinat olivat iloisia muistoja Solkullasta. Vasta aikuisena Grüssner Cromwell-Morgan on ymmärtänyt, että isä kenties kaunisteli asioita lapsilleen.
– Kun sain omia lapsia, ymmärsin kunnolla, mitä he olivat joutuneet käymään läpi, hän sanoo.

Toiselle tontille kulkee metsätie
Solkulla ei ole ainoa pala maata, josta tuli venäläistä omaisuutta. Läheisen niemen kärjessä on noin kymmenen hehtaarin merenranta-alue Kuggbölessä, joka niin ikään kuuluu nykyään Venäjän federaatiolle. Tänä päivänä se on lohkottu kahdeksi erilliseksi tontiksi, joista pienempi on alle pari hehtaaria.
Julkisuudessa on toisinaan esitetty väitteitä, joiden mukaan Vladimir Putinilla olisi siellä kesämökki, mutta sellaista ei alueella ainakaan toistaiseksi ole havaittavissa.
Metsäisen tontin rajalla on hiljaista, mutta metsäkoneen tai traktorin jäljet kertovat, että ainakin jonkinlainen reitti tontille on olemassa.
Yhtäkkiä merikotka lehahtaa läheisen kuusen latvaan kuin tarkistamaan, keitä vierailijat ovat.
– Ehkä kaksikymmentä vuotta sitten täällä oli konsulaatista joku, joka piti kalastamisesta. Nykyään täällä ei koskaan näy ketään, kertoo tontin naapurissa asuva yrittäjä Catarina Mattsson.

Ovatko Venäjän omistamat maat turvallisuusuhka?
Muuttuneessa turvallisuustilanteessa jotkut ovat kysyneet, voisivatko Venäjän Saltvikin-tontit olla jonkinlainen turvallisuusuhka Suomelle ja Ahvenanmaalle.
Puolustusministeriöstä kerrotaan sähköpostitse, että Venäjän omistamiin kiinteistöihin ei kohdistu tällä hetkellä toimenpiteitä eikä sellaisia ole valmisteilla. Venäjän federaatioon oikeushenkilönä ei ole kohdistettu pakotteita ja mikäli pakotteita kohdistettaisiin, ei se johtaisi kiinteän omaisuuden lunastamiseen vaan sen jäädyttämiseen, ministeriön kiinteistö- ja ympäristöyksikön johtaja Sara Kajander on kirjoittanut.
Kun puolustusministeriö arvioi kiinteistöomistuksen aiheuttamaa uhkaa, se huomioi omistuksen lisäksi sijainnin, tyypin ja kiinteistön mahdollistaman toiminnan.
Viranomaiset seuraavat yhteistyössä tilannetta ja mikäli turvallisuustilanne sitä edellyttää, löytyvät keinot asiaan puuttumiseen, Kajander kirjoittaa.
Yleisesti ottaen kiinteistöihin liittyvät kysymykset ovat Ahvenanmaan itsehallinnon piirissä olevia asioita, eikä valtakunnalla ole niihin suoraa toimivaltaa.
Ahvenanmaalaiset itse vaikuttavat suhtautuvan Venäjän tontteihin tyynesti, joskin kaikki, joita jututamme, toivovat, että Grüssnerin suku saisi takaisin vanhan omaisuutensa.

– En näe niitä minkäänlaisina turvallisuusuhkina. Näette itse, mistä on kyse, kun menette sinne, Kim Westman, Ahvenanmaan merivartioaseman päällikkö, on sanonut meille.
Olemme tavanneet Westmanin saavuttuamme Maarianhaminaan niin sanotun Nato-viikon alussa. Samalla viikolla merivartiostolla on käynnissä tehostettu rajaturvallisuusharjoitus, jota Westman johtaa. Demilitarisoidulla Ahvenanmaalla merivartiosto on turvallisuusviranomainen, joka esimerkiksi valvoo alueellista koskemattomuutta.
– Harjoituksen ympärillä havainnoidaan ja ylläpidetään meidän valmiuttamme reagoida erilaisiin turvallisuusuhkiin vähän normaalia korkeampana, Westman on sanonut harjoituksesta.
Paljon muuta hän ei sen sisällöstä pysty kertomaan. Westman ei myöskään avaa, millaisiin turvallisuusuhkiin tai skenaarioihin viranomaiset ovat Ahvenanmaalla varautuneet. Hän kutsuu niitä operatiivisiksi asioiksi, joista ei viestitä julkisuuteen.
– Rajavartiolaitoksella on hyvä kyky toimeenpanna erilaisia lakisääteisiä tehtäviä Ahvenanmaalla ja näitä erilaisia tehtäviä ja skenaarioita varten on olemassa suunnitelmat ja niitä varten on harjoiteltu. Haluan painottaa tässä, että tilannekuvan mukaan tilanne täällä Pohjois-Itämerellä on rauhallinen tällä hetkellä. Ei ole mitään syytä huoleen tällä hetkellä.
Venäjän federaatio omistaa myös Norrgård- ja Norrudden-nimiset tontit Kuggbölessä parin kilometrin päässä Saltvikin kirkonkylästä.
Saksalainen sukunimi syynä
Ymmärtääkseen Solkullan historiaa kunnolla on matkustettava aikaan ennen toista maailmansotaa. Alun perin Solkulla oli Ella Grüssner Cromwell-Morganin isoisoäidin Elin Hagmarkin omistama täysihoitola. Paikalla oli maine avomielisenä paikkana, jonne monenlaiset matkustajat olivat tervetulleita.
Niinpä eräänä päivänä majataloon saapui saksalainen vieras Albrecht Grüssner. Hän rakastui majatalon tyttäreen, Anna-Gretaan.
Taloudellisista syistä Solkullan talo oli kirjattu Anna-Gretan nimiin. Juuri tätä hetkeä Ella Grüssner Cromwell-Morgan pitää olennaisena sukunsa historiassa: tontti ei olisi siirtynyt venäläiseen omistukseen, jos hänen isoäitinsä äiti olisi pitänyt majatalon itsellään, oman sukunimensä alla.
Albrecht ja Anna-Greta vihittiin Solkullan kirkossa 1930-luvun puolivälissä. Pari muutti asumaan Berliiniin ja sai neljä lasta. Sitten syttyi sota, ja Albrecht kutsuttiin palvelukseen.
Anna-Gretan onnistui paeta Berliinin pommituksia neljän lapsen kanssa. He tulivat takaisin Saltvikiin, mutta ilmapiiri oli erilainen kuin aiemmin.
Saksalaisine lapsineen Anna-Greta yritti paeta Ruotsiin mutta hanke epäonnistui. Heidät pysäytettiin ja passitettiin internointileirille Lempäälään, jonne vietiin siihen aikaan myös saksalaisia lapsia. Parin vuoden kuluttua heidät kuitenkin vapautettiin, ja he pääsivät palaamaan Solkullaan.
Äiti ja lapset tuskin ehtivät asettua, kun talon pihaan ilmestyi eräänä päivänä tummiin pukeutuneita miehiä. Talo ja tontti oli luovutettava Neuvostoliitolle. Vuosi oli 1947.
– Kaikkien oli lähdettävä, ja he saivat ottaa mukaan vain lasten talvivaatteita, Grüssner Cromwell-Morgan sanoo.
Minne he oikein menivät?
– He tulivat tänne, Grüssner Cromwell-Morgan sanoo ja viittoo ympärilleen.
– He tulivat tähän nimenomaiseen taloon.

Käykö Venäjän konsuli tontilla?
Ehkä kerran viikossa joku tulee tänne tarkistamaan, miltä tontilla näyttää.
Näin Saltvikin seurakunnan nimettömänä pysyttelevä työntekijä on kertonut meille. Seurakunnan kanslian rakennuksesta on enemmän tai vähemmän suora näköyhteys Solkullan tontille.
'Joku' viitannee Venäjän Ahvenanmaan-konsuliin Alexandr Rogoviin, joka kieltäytyi sähköpostitse Avun haastattelusta. Paikalliset tunnistavat konsulin tämän auton diplomaattikilvistä.
Venäjän konsulaatin olemassaolo on perua vuodelta 1940 ja jätetty voimaan Suomen ja Venäjän sopimuksesta vuonna 1992 Neuvostoliiton hajottua. Sen tehtävänkuvaan kuuluu Ahvenanmaan aseettomuuden valvominen.
Tänä keväänä Venäjän aloitettua hyökkäyssodan konsulaatin rooli on kuitenkin kyseenalaistettu. Julkisuudessa on kysytty, onko järjestely yhä tarpeellinen.
– Niin kauan kuin Venäjä kunnioittaa tätä sopimusta, Suomella ei ole syytä uhmata sitä, sanoo Sia Spiliopoulou-Åkermark, Ahvenanmaan rauhaninstituutin johtaja. Spiliopoulou-Åkermark on oikeustieteilijä, joka tarkastelee Ahvenanmaan turvallisuuspoliittista tilannetta kansainvälisen oikeuden näkökulmasta.
– Se ei tarkoita, ettei Suomi voisi arvostella Venäjän hyökkäystä Ukrainassa tai tukea Ukrainaa, hän jatkaa Teams-keskustelussa, jonka kävimme toukokuun alussa.
Viime aikoina Spiliopoulou-Åkermark on puhunut julkisuudessa Ahvenanmaan demilitarisoinnin ja neutraloinnin historiasta ja merkityksestä. Hän sanoo olevansa ihmeissään siitä, että demilitarisointia on puitu julkisuudessa negatiivisena kysymyksenä. Hänen katsannossaan demilitarisaatio on taannut saarille ja Suomelle rauhaa. Demilitarisoinnin historia juontaa juurensa vuoden 1856 Pariisin rauhanneuvotteluihin, jotka käytiin Krimin sodan jälkeen.

Yhä useampi huolissaan turvallisuudesta
Ahvenanmaalaiset itse kokevat, että demilitarisointi on hyödyttänyt saaria. Elo on sanalla sanoen ollut hyvää: ihmisillä on töitä, suhteellisen pitkä elinikä ja sisällöllinen kulttuurielämä, Spiliopoulou-Åkermark pohtii. Rauhansaaret ovat monille identiteettikysymys.
– Kansainvälisistä sopimuksista on pidettävä kiinni. Se on lähtökohta Suomen kaltaiselle valtiolle, hän lisää.
Niin sanottuina tavallisina aikoina Ahvenanmaalla on oma kulttuuri- ja sisäpoliittinen keskustelunsa, johon ulkopolitiikka ei kuulu. Tänä keväänä turvallisuushuolista on kuitenkin alettu puhua yhä enemmän.
Siinä mielessä Ahvenanmaa ei eroa manner-Suomesta.
Rajavartiolaitoksen Kim Westman on kertonut, että hänelle on tullut aiempaa enemmän yhteydenottoja kansalaisilta, jotka ovat olleet huolissaan turvallisuudestaan. On kysytty, mitä ahvenanmaalaiset voisivat itse tehdä turvallisuutensa eteen.
Kevään aikana Ahvenanmaalle on myös syntynyt uusi yhdistys, Ålands reservister rf, jonka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt.
Yhdistyksen perustajaksi on merkitty ahvenanmaalainen Jonas Back. Hän on aikaisemmin antanut aiheesta haastatteluja ruotsinkieliselle medialle. Ehkä hän voisi antaa sellaisen Avullekin?
Joudumme pettymään, sillä Back kieltäytyy haastattelusta tekstiviestitse. Hän vetoaa ajanpuutteeseen.

Perhe on yrittänyt neuvotella Venäjän kanssa
Grüssnerin perhe on vuosikymmenet yrittänyt neuvotella Solkullaa takaisin Venäjältä. Mikään neuvottelu ei ole tuottanut toivottua tulosta.
Eräällä kerralla Grüssnerit olivat valmiita vaihtamaan suuremman tontin valmiiksi rakennettuine mökkeineen ja veneineen Solkullaan.
Silläkin kerralla he joutuivat pettymään: Venäjä ei lopulta allekirjoittanut papereita.
– Tuntuu, kuin he odottaisivat saavansa meiltä jotakin, jota emme voi heille antaa, Ella Grüssner Cromwell-Morgan sanoo majatalonsa viinituvassa, jossa hän on kertonut meille perheensä tarinaa.
– Ollaan sentään rauhansaarilla, ja tämä on yhä ratkaisematon asia.
Kysymystä Ahvenanmaan demilitarisoinnista hän ei ole halunnut ajatella turvallisuuspoliittisen tilanteen muututtua, eikä hänellä ole siihen kantaa.
– Rauhansaarten maine on vaikuttanut paljon ahvenanmaalaisten ajattelutapaan. Mutta jos todellisuus sanoo, että jonkin pitää muuttua, ymmärrän, että siitä pitää keskustella.
Suvun erikoisesta historiasta on seurannut hyvääkin. Grüssnerin perhesiteet ovat äärimmäisen tiiviitä. Ellalle läheisiä ovat paitsi omat sisarukset, myös serkut.
Eräänä uuden vuoden yönä serkkutytöt suunnittelivat keskenään Pussy Riot -tyyppistä mielenosoitusta Solkullan tontille. Suunnitelma jäi kuitenkin vain suunnitelmaksi.
– Totesimme, ettei se ehkä ole hyvä idea.

Kvarbo Pensionatin rooli myös tärkeä perheelle
Grüssner Cromwell-Morganin ja hänen miehensä kunnostama viinitupa tarjoaa haastatteluhetkellä suojaa kylmältä tuulelta. Suojaa se on tarjonnut myös aikaisemmin, eikä aivan vähäistä.
Kvarnbo Pensionat oli aikanaan Ellan isoisoäidin kaksoissiskon, Naémin, omistama majatalo. Juuri täältä Ellan isän perhe sai asuinpaikan sen jälkeen, kun Solkulla luovutettiin Neuvostoliiton omaisuudeksi. Piharakennuksesta tuli Ulf Grüssnerin ja hänen sisarustensa ensimmäinen turvallinen koti vankileirivuosien jälkeen.
Siksi Ella Grüssner Cromwell-Morgan on alkanut ajatella, että Kvarnbo Pensionatilla on lähes yhtä tärkeä osansa suvun historiassa kuin Solkullallakin. Senkin takia hän on miehensä kanssa halunnut kunnostaa piharakennuksen huolellisesti.
Niin on tapana toimia täälläpäin: pitää huolta siitä, mitä rakastaa.
Grüssner Cromwell-Morgan viittoo katsomaan viinibaarin tiskin yllä olevaa ranskalaista parveketta, jonka takana on ovi. Hän kertoo, että oven takana on huone, jonne hänen isänsä sisaruksineen kotoutui Solkullan menettämisen jälkeen.
Nyt huone on jälleen remontoitu niin, että majatalon asiakkaat voivat yöpyä siellä.
Ensimmäinen vieraskin on jo tiedossa. Se on Ellan isä Ulf, joka haluaa vuokrata huoneen itselleen yhden vuoden ajaksi.
Ihan vain sen takia, että saisi vielä hetken verran herätä juuri siellä aamuisin. ●
Juttua varten on haastateltu myös ahvenanmaalaista kansanedustajaa Mats Löfströmiä (r.).