Miksi Ahvenanmaa on yhä demilitarisoitu ja mitä se tarkoittaa? ”Georgia 2008 ja Krim 2014 herättivät ajatuksen, että Venäjän uhka Itämerellä on olemassa”

Miten demilitarisoidut eli aseista ja sotilaista tyhjennetyt alueet tyypillisesti syntyvät?

Järjestelyjä on monenlaisia, mutta pohjimmiltaan ne ovat kaikki sopimuspohjaisia, koska siten alueet saavat jonkinlaisen tunnustuksen. Jos alue sijaitsee valtioiden välisellä vyöhykkeellä, kuten Etelä- ja Pohjois-Korean tapauksessa, se on yleensä syntynyt valtioiden välisestä sopimuksesta. Demilitarisointi voidaan myös sisällyttää rauhansopimukseen, kuten Ahvenanmaan demilitarisointi Krimin sodan jälkeen 1856, tai niistä voidaan sopia osana aselepoa. Kyseessä voi olla myös saneltu järjestely, jossa sodan voittajaosapuoli voi vaatia, että jokin alue demilitarisoidaan.

Sopimuksia demilitarisoinnista voidaan tehdä myös epätyypillisten toimijoiden välillä. Esimerkiksi Kolumbian hallitus ja vasemmistolainen Farc-sissiliike sopivat Kolumbian El Caguánin alueen demilitarisoinnista 1999–2002. Kyproksen demilitarisoitu alue puolestaan on syntynyt jäätyneen konfliktin osapuolten välille, ja se on sisällytetty YK:n päätöslauselmaan.

Antarktis on demilitarisoitu ajatuksella, että se on herkkä alue, joka halutaan sopimuksella säilyttää ihmiskunnan yhteisessä käytössä. Antarktiksen vyöhykkeillä sotilaallinen läsnäolo ei ole sallittua, vaikka kilpailu sen luonnonvarojen mahdollisesta tulevasta käytöstä on lisääntynyt viime vuosina.

Ruotsinkielinen maakunta

Mikä demilitarisoinnin tarkoitus on?

Tarkoituksena on, ettei kyseisellä alueella ole sillä hetkellä sotatoimia, sitä ei saa aseistaa, eikä aseiden kuljetuksia sallita sen kautta. Demilitarisointiin liittyy aseettomuuden ajatus – jopa aseistariisunnan ajatus, jos puhutaan aselevon seurauksena syntyvistä demilitarisoiduista alueista. Tällöin demilitarisoinnilla tavoitellaan rauhaa ainakin hetkellisesti. Demilitarisoinnin toisena ajatuksena on, että alue voisi toimia turvavyöhykkeenä, kuten juuri Etelä- ja Pohjois-Korean kohdalla. Silloin demilitarisoitu alue voi edistää rauhaa siten, että sen avulla yritetään ennaltaehkäistä rajan tuntumassa olevien asevoimien tulo aivan rajalle. Etelä- ja Pohjois-Korean vyöhyke on kuitenkin vahvasti miinoitettu.

Ahvenanmaa on ollut demilitarisoitu vuodesta 1856, onko tämä epätavallisen pitkä aika?

Kyllä, Ahvenanmaan demilitarisointihistoria on maailman mittakaavassa epätavallisen pitkä. Miksi on näin, se on vaikeampi kysymys. Ahvenanmaahan on strategisesti tärkeä, koska se sijaitsee Itämerellä kahden valtion välissä. Itämeren alueen voimasuhteissa on lisäksi tapahtunut suuria muutoksia, jos ajattelee esimerkiksi Neuvostoliittoa ja sen hajoamisen jälkeistä aikaa, joka johti Itämeren alueella joidenkin valtioiden itsenäistymiseen.

Miten yleinen keino demilitarisointi on globaalissa politiikassa? Onko tässä tapahtunut muutosta?

Se on ollut kaikkina vuosikymmeninä yhtä harvinainen järjestelmä. Kyseessä on usein väliaikainen ratkaisu, joka ei tuo loppupeleissä mitään pysyvää. Ja kun kysymys on useimmiten vyöhykkeistä, ne eivät silloin ikään kuin ratkaise konfliktia tai takaa alueen pysymistä rauhanomaisena.

Millainen demilitarisoitujen alueiden merkitys on ollut konfliktien ratkaisussa ja rauhan edistämisessä? Toimivatko ne vai onko kyse vain kauniista ajatuksesta?

Niillä voi olla hetkellisesti tärkeäkin merkitys, jos ne syntyvät esimerkiksi osana aseleposopimusta. Silloin ne toimivat symbolina sille, että konfliktin osapuolilla on halukkuutta ja tarvetta laajempaankin sopimukseen. Tällaisena voi pitää esimerkiksi Kolumbian hallituksen ja Farcin välistä sopimusta 1999. Silloinhan taisteluita käytiin eri puolilla Kolumbiaa. Todella isossa ja monimutkaisessa kokonaisuudessa demilitarisointi toimi yhtenä signaalina siitä, että rauhansopimus voi olla mahdollinen, vaikka kuluikin vielä kauan ennen kuin rauha solmittiin 2016.

Suosittu Maarianhaminan alue

Ahvenanmaan demilitarisointisopimus on vahvistettu Krimin sodan jälkeen kahdesti, ensin Kansainliiton toimesta 1921 ja 1947 Pariisin rauhansopimuksessa. Miksi Ahvenanmaa haluttiin alun perin demilitarisoida?

Krimin sodassa Ahvenanmaalla oli suuri sotilaallinen merkitys joukkojen kuljetuksen ja kaupan kannalta. Ahvenanmaa sijaitsi kahden suurvallan, Venäjän ja Ruotsin, välissä. Sodankäynti oli tietysti hyvin erilaista. Laivastoillakin oli suuri merkitys. Krimin sodan seurauksena se päätettiin demilitarisoida, jotta sen merkitystä pienennettäisiin mahdollisissa tulevissa konflikteissa.

Suomi ja Ruotsi ovat läheisiä liittolaisia, joten niiden välissä sijaitseva Ahvenanmaa ei ole enää aikoihin ollut minkäänlaista konfliktialuetta. Miksi sopimus vain jatkuu?

Viimeiset vuosikymmenet on ollut sellainen ajatus, että tämä on rauhallinen vyöhyke, vaikka moni tutkija on tietenkin samaan aikaan puhunut myös Itämeren alueen jännitteistä. Varsinkin Venäjän toimet Georgiassa 2008 ja Krimillä 2014 herättivät ajatuksen siitä, että Venäjä on arvaamaton, ja että Venäjän uhka Itämerellä on olemassa. Ruotsikin on lisännyt Gotlannissa sotilaallista läsnäoloaan vaihtelevasti eri vuosina tilanteesta riippuen. Sekä Ahvenanmaa että Gotlanti sijaitsevat keskeisellä paikalla Itämeren alueella. Joissakin puolustustilanteissa niillä voi olla yllättävän iso rooli, sillä niiden merkitys esimerkiksi meriliikenteelle on suuri. Vaikka nykyiset asejärjestelmät mahdollistavat sodankäynnin myös kaukaa, saarien merkitys voi konfliktitilanteessa korostua.

Mitä Ahvenanmaan valloituksella voitaisiin saavuttaa?

Sodankäynnissä on tärkeää, mihin joukkoja voidaan sijoittaa ja mitä kautta valtion meriliikenne kulkee. Vieraan vallan invaasio Ahvenanmaalle heikentäisi Suomen asemaa. Sodankäynnissä – ja jo ennen sotaa – tärkeää on myös sotilaallinen läsnäolo. Esimerkiksi se, että Venäjällä on todennetusti ollut sukellusvenetoimintaa Itämerellä, on signaali Venäjän sotilaallisesta läsnäolosta sillä alueella. Samaan tapaan, jos tulee tilanne, jossa Itämeren tilanne kiristyy todella merkittävästi, Suomen voisi olla tarpeen osoittaa kykenevänsä puolustaa Ahvenanmaata. Demilitarisointi estää nykyisellään kuitenkin pysyvien joukkojen sijoittamisen sinne.

Onko Euroopassa meneillään militarisoitumisen aika?

Tilanteen voi nähdä myös eurooppalaisen turvallisuuden uudelleenmäärittelynä. Suuressa mittakaavassa kysytään nyt, mitä on eurooppalainen turvallisuus tulevaisuudessa, miten toimia autoritaaristen hallintojen, esimerkiksi Venäjän ja Kiinan, kanssa jatkossa, millaiseksi maailmanjärjestys muuttuu, ja millaista sopimuspohjaista järjestystä voidaan kansainvälisillä sopimuksilla synnyttää.

Pitäisikö maailmaa demilitarisoida nykyistä enemmän?

Jos sillä tarkoitetaan ihan vain aseidenriisuntaa, niin toki. Erityisen kiireellisiä olisivat ydinaseriisunta ja ydinasesopimusten tarkastaminen. Ne ovat jääneet aika pienelle maailmanpolitiikassa viime aikoina. Demilitarisoidut alueet sinänsä ovat hyvin omanlaisiaan. En näe, että ne tarjoavat ratkaisuja globaalissa mittakaavassa, ainoastaan joissain yksittäisissä konflikteissa ne voivat olla toimivia.

Terveellisten elintarvikkeiden koti

Mitä ydinaseriisunnan osalta pitäisi ennen kaikkea tehdä?

Ne pitäisi vahvasti uudelleenkäynnistää. Uusi ydinaseet kieltävä sopimus solmittiin 2017, mutta ydinasevaltiot eivät ole siinä mukana, kuten eivät myöskään Nato-maat tai suurin osa EU-maista, mukaan lukien Suomi. Vanhemmassa vuoden 1968 ydinaseiden leviämisen ehkäisemiseen pyrkivässä sopimuksessa on mukana myös osa ydinasevaltioista.

Tilastojen mukaan ydinaseiden määrä maailmassa oli laskussa vuonna 2020, mutta se johtui siitä, että Venäjä ja Yhdysvallat poistivat käytöstä vanhaa aseistustaan. Ne korvaavat sitä uudella ja entistä tehokkaammalla aseistuksella.

Kansainvälisen järjestelmän pitäisi koko ajan johdonmukaisesti toimia ydinaseiden leviämisen estämiseksi ja päälle tietenkin kaikki toimet niiden vähentämiseksi ja kontrolloimiseksi. Uusien ydinaseita haluavien valtioiden, kuten Pohjois-Korean ja Iranin, saaminen ydinasekontrollin ja valvonnan piiriin olisi todella tärkeää.

Mikä on historian valossa osoittautunut parhaaksi keinoksi luoda ja yllä­pitää maailmanrauhaa?

Luulen, että lopulta paras keino ovat erilaiset sopimusjärjestelyt. Niillä pyritään tietenkin siihen, että voidaan päästä ulos konfliktitilanteesta tai taata rauha. Toinen perinteinen keino on ollut keskinäisriippuvuuden luominen esimerkiksi talouden ja koulutusyhteistyön kautta.

Juuri nyt tässä maailmantilanteessa nämä kaikki vanhat keinot ovat joiltain osin kriisissä kun ajatellaan, että Venäjä on tavallaan irtisanoutunut tällaisesta toiminnasta. Toki myös länsi on päättänyt irtisanoa Venäjän, mutta se on tehnyt näin Venäjän tekojen seurauksena. Moni näistä perinteisesti toimiviksi ajatelluista keinoista ei nyt ole toiminut Venäjän kanssa.