Tuulilasi

Valkoinen unelma – Aston Martinilla Alpeille



Valkoinen unelma – Aston Martinilla Alpeille

Ajamme uudella Aston Martin V12 Vantage Roadsterilla laskettelemaan St. Moritziin. Miksi? Koska haluamme kokea täydellisen talviviikonlopun ainakin kerran elämässämme.
Teksti Alexander Bloch, AMS
Kuvat AMS, Hans-Dieter Seufert

”Haluatte siis ajaa Julierin solan kautta tässä lumisateessa ja tällä autolla?” Sveitsin Thusisissa sijaitsevan bensa-aseman nuoren pojan naama meinaa nyrjähtää, ja hän näyttää siltä, kuin olisi syönyt kokonaisen Toblerone-patukan. Meidän ei tarvitse kertoa hänelle, että Aston Martinia ei ole saatavilla nelivetoisena. Hän tietää autosta kaikki tärkeät tiedot ja huokaisee: ”Hieno auto”. Aston Martin on nyt laittanut Roadsteriinkin 517-heppaisen V12:n. Katsokaapa konepeltiä. Lisäilmanottoaukot ovat V12:n tunnusmerkki.

Bensa-aseman poika katsoo kiinnostuneena, pysähtyy, pudistaa vielä lumen peittämää päätään ja mutisee jotakin takavedon suuntaista, mikä tarkoittaa käännettynä varmaan suunnilleen sitä, että kyllä nuo saksalaiset ovat hulluja. Hän on oikeassa. Jos meinaa nimittäin pyrähtää uudella V12 Vantage Roadsterilla Stuttgartista St. Moritziin laskettelemaan, ei ole ihan täysipäinen.

Brittisportin painava moottori on edessä, mikä vähentää paikaltaan lähdettäessä pitoa, kun perä on kevyt. Jos yrittää saada kaksipaikkaisen auton mahtavan 570 newtonin väännön välitettyä tuoreella lumipinnalla auton liikkumiseen, seuraa kaksi asiaa: ensin takapyörät heittävät avuttomasti lunta ilmaan kuin lumilinko, ja sitten toinen pyörä saa lopulta vähän enemmän pitoa kuin toinen. Se taas johtaa Vantagen nopeaan pyörähtämiseen ja meidän tapauksessamme komeaan sladiin bensa-aseman pihassa huimalla 10 km/h:n nopeudella. Bensa-aseman poika pudistelee taas päätään ja osoittaa hiljaisena vuorten suuntaan. Laitamme auton parkkiin, ostamme rauhoittuaksemme suklaata, etsimme hotellin ja toivomme parempaa säätä.

Seuraavana aamuna on kipakan kylmää, mutta aurinko paistaa kauniin kirkkaalta taivaalta. Pääsemme vauhtiin osittain auratuilla teillä eikä meidän tarvitse lähteä paikaltaan vuoriston ylämäissä. Hanskojen ja jääraapan avulla juuri talvihorroksesta herätetty Aston syöksyy Julierin solaa kohti yllättävän innokkaasti, ja nyt pitoakin löytyy tarpeeksi. Ylämäki ja vauhti siirtävät auton painopisteen perää kohti.

Onneksi on vielä aikainen aamu, ja kuorma-autot eivät pääse häiritsemään Astonin vauhtia. Niinpä kolmen mutkan jälkeen ESP napsautetaan pois päältä, ja Saksassa 200 000 euron hintainen brittiauto pujottelee lumivalssin tahdissa loputtomia serpentiinimutkia ylöspäin. Tarkat ja pehmeät ohjausliikkeet tuntuvat kuin vetäisi isoa lusikkaa hienon mascarponevaahdon läpi. Muistatteko sen kohtauksen, kun James Bond driftasi Kuolema saa odottaa -leffassa jäällä? Sen vuoksi tulee väistämättä sellainen fiilis, että rakastan tätä viikonloppua. Ohjauksen ja alustan lievä epämääräisyys tosi nopeissa moottoritien mutkissa (autossa on muokatut iskunvaimentimet ja jouset) on painunut jo unholaan.

Saksassa meitä häiritsi vielä vähän se, että kuusilitrainen vaparikone ei vie alakierroksilla autoa huippuvoimakkaasti – se muistuttaa enemmän Peter Crouchia kuin Wayne Rooneyta, mutta juuri tuo koneen pidättyväisyys on nyt eduksi. Se ei tietenkään iske kiihdytettäessä matkustajien päitä Porsche Turbo Cabrion tavoin niskatukia vasten. Väkivaltainen voima ei ole 1,8 tonnia painavan auton juttu, vaan se tuottaa voimansa hienovaraisemmin hienon viinin tavoin. Lumipinnalla maksimiteholla ei ole muutenkaan mitään merkitystä, vaan tehon hallittavuus on kaikki kaikessa. Auton voimaa pystyy annostelemaan pehmeästi ja tasaisesti, lumi pöllyää, ja auton perä irtoaa sivulle, mutta se ei tapahdu koskaan äkkinäisesti, vaan auto on aina helposti hallittavissa.

Ajamme tietysti katto auki, koska hienojen viinienkin täytyy hengittää. Lämmitys on täysillä, ja se puhaltaa kylmän ilman vetoa pois. Katto auki ajaminen ja repsikan penkille näkyvästi turvavöillä kiinnitetyt sukset saavat sveitsiläiset autoilijat osoittamaan autoa usein sormellaan. Toivomme, että he ajattelevat englantilaisten olevan hulluja, koska Astonissa on brittikilvet.

Kun on pukeutunut tarpeeksi lämpimästi, terävä ajoviima ei haittaa niin pahasti. Katon voisi tietysti laittaa kiinni, mutta käheän innokkuuden ja silkinpehmeän käynnin välillä vuorottelevan V12:n äänien suodattaminen olisi kuin veden kaatamista punaviiniin. Kaasujalkaa täytyy hillitä muuntelemasta vieläkin enempää tätä hevimetallikonserttia. Monet ostavat avoautoja, koska he nauttivat raikkaasta ilmasta. Nautimme raikkaasta ilmasta huolimatta (10 astetta pakkasta) auton huumaavista äänistä ja pohdimme, pystyykö autolla ajamaan ollenkaan katto kiinni. Se on kyllä mahdollista, mutta ei mielekästä.

Kun näemme solan jälkeen lumisen St. Moritzin, järven ja vuoret ensimmäistä kertaa, todellinen alppiromantiikka valtaa mielen. Autokaunotar kiertää viimeistä kertaa jopa 6500 kierrokseen asti ennen kaupungin rajaa, ja äänet kaikuvat vuorten seinämistä. Nyt olemme huippurikkaiden mekassa, jotka ajelevat Range Rovereillaan järven jäällä kaviaarimaistajaisista lumipooloa harrastamaan. Huvila Suvretta-rinteessä, joka on Sveitsin kallein asuinalue, maksaa helposti 50 miljoonaa Sveitsin frangia. Mukavien asuntojen hinnat alkavat 12 miljoonasta. Ja jos nousee hissillä kaupungin vieressä sijaitsevan Corviglia-vuoren huipulle, voi nauttia 2486 metrin korkeudessa Euroopan korkeimmalla sijaitsevassa huippuravintola La Marmitessa tryffeleitä ja hummeria välipalana, kun pitää laskettelusta taukoa.

Täällä myös ongelmat ovat vähän erilaisia. Jos kotioven joulukranssi ei mahdu pakettiautoon, voi ottaa helikopterin käyttöön. Niinpä St. Moritzin asukkaat ovat pikemminkin ärsyyntyneitä kuin iloisia, kun ylitämme luksusautoamme kuvatessa saman kadun moneen kertaan.

Paikallisen Bulgari-putiikin saksalainen omistaja selittää, että Aston ei ole St. Moritzissa mitään erikoista. Hänen sormensa pyörivät ilmassa, kun hän osoittaa eri suuntiin: ”Tuolla ihmisellä on Aston, ja tuolla myös”. Emme huomauta siitä, että ainakin tämä Vantage on vielä ainutlaatuinen, jollaista kenelläkään paikallisella on tuskin vielä tallissaan. Joukko turkkiin pukeutuneita ja näihin pito-olosuhteisiin ihan liian korkeakorkoisilla kengillä käveleviä naisia kävelee ohi. Pyydämme saada kuvata heidät, mutta saamme vastaukseksi vain hillityn lumivalkoiseksi valkaistun hymyn.

Neidit eivät varmaan huomanneet autoa nopeasti vilkaistessaan, että Vantagessa on lisähiilikuituosia etuspoilerissa, sivuhelmoissa ja perässä. Takaspoileri ulottuu nyt lisädownforcen vuoksi ylemmäksi. Mutta kyllähän me miehetkin tarvitsemme tunnetusti aina pienen hetken, kunnes osaamme arvostaa Manolo Blahnikin korkokenkiä ja Chloén käsilaukkuja.

Olemme aistineet tarpeeksi luksusta, miten täältä pääsee laskettelurinteeseen?

Bulgari-miehellämme on tähänkin vastaus: ”Minulla on parhaillaan ruokatunti, eli jos heitätte minut kotiini (joka on tietenkin Suvretta-rinteessä), näytän teille, kuinka rinteelle pääsee ajamaan suoraan”.

Niinpä ajamme serpentiinitietä ylöspäin emmekä olisi uskoneet tien jyrkkyyden perusteella, että Astonilla pääsee ylös asti. Tiukassa mutkassa Saksan laskettelumaajoukkueen bussi pakottaa meidät pysähtymään. Tehtävämme uhkaa epäonnistua pienen hetken ajaksi. Takapyörät kaivavat ahkerasti kuopan lumeen, mutta auton edestakainen nytkyttely auttaa meidät jumista. Niinpä pääsemme aivan ylös, josta on henkeäsalpaava näköala.

Nyt pitäisi vain kiinnittää sukset ja pujotella lumella. Mutta uskotteko oikeasti, että olisin jättänyt tämän 12-sylinterisen unelma-auton sen vuoksi minuutiksikaan paikalleen?

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 9.2.2014