
Uusi Smart ei ole enää mikrokokoinen kaupunkiauto – #1 on täyssähköinen neliveto suurilla ikkunoilla ja mummoankkamaisilla linjoilla
Täydellisesti nahkansa luonut Smart yllättää #1-neliveto-mallin suorituskyvyllä.
Kertaheitolla totaalisen mallistouudistuksen tehnyt Smart ei ole enää entisensä mikrokokoinen kaupunkiauto. Nykyisin merkin kiinalaistehtailta putkahtelee ulos ainoastaan kahta neliovista täyssähköautomallia, joiden nimet ovat #1 ja #3. Näistä hieman kookkaamman ja coupé-henkisemmän #3:n koeajoimme jo aiemmin ja nyt on lyhyemmän ja korkeamman #1:n vuoro.
Molemmat autot perustuvat samalle Geelyn kehittämälle SEA2-perusrakenteelle, jolle tuotetaan myös uutta Zeekr X- ja Volvon Suomessa huomattavaa kiinnostusta saavuttanutta EX30-mallia. Volvon lisäksi Smart #1:n kilpailijana voi nähdä vaikkapa MG Marvel R:n, joka sijoittuu samaan hintaryhmään.
Mercedes-Benz Groupin ja Geelyn yhteistyönä kehittämä Smart #1 on teknisesti hyvin lähellä Volvo EX30:a, ja autojen tekniset yhtäläisyydet ovat muotoilullisia seikkoja lukuun ottamatta huomattavat. Muotoilussa Smart onkin ottanut aivan omanlaisensa suunnan, jossa pyöreät, mummoankkamaiset linjat ovat pääroolissa. Mercedes-Benzin vaikutusta lienee, että auton yleisilmeestä on pyritty luomaan hintaluokassaan mahdollisimman laadukas. Se näkyy etenkin #1:n sisätiloissa, joissa on tosin kyllä käytetty viljalti myös kovaa muovia. On makuasia, häiritseekö lopputuloksen ilmiasu omaa silmää.
