
Uusi Renault Espace VI luo nahkansa tila-autona ja syntyy uudelleen crossoverina
Renault Espace erottuu nyt joukosta, ei ulkonäöllään vaan ominaisuuksillaan. Vakiona on tilat seitsemälle, eli istuinrivejä on kolme.
Renault Espace E-Tech Full Hybrid 200
- Mittarilukema: 3 017 km
- Testimatka: 834 km
- Renkaat: 235/45/20
- Mittauspäivä: 13.12.2023
- Sää: Pakkaskeli, lumisade
- Lämpötila: - 10°C
- Tien pinta: Luminen, jäinen
Eurooppalaisilla automarkkinoilla tila-autojen edelläkävijänä on tavattu pitää Renaultin Espace-mallia, joka neljä vuosikymmentä sitten avasi tietä aivan uudenlaisille tuotteille. Ja olihan Espace todellinen uutuus hätkähdyttävine muotoineen ensiesittelyn vuonna 1983. Mutta ei idea silti ennennäkemätön ollut, sillä ensimmäisenä oikeana tila-autona pidetään kuriositeetiksi jäänyttä yhdysvaltalaista Stout Scarab-mallia, joka näki päivänvalon jo niinkin aikaisin kuin 1936. Scarabia valmistettiin ensimmäisen prototyypin lisäksi tiettävästi vain yhdeksän kappaletta, joten ei siitä sen enempää.
Sen sijaan 1980-luvulla aika oli tila-autoille otollisempi, ja vielä parhaiden vuosiensa jälkeenkin – nykyisen SUV-valtakauden dominoinnista huolimatta – Espace on edelleen keskuudessamme. Tai no... uusin kuudes sukupolvi Espacesta on kyllä jo aika kaukana auton alkuperäisestä ideasta. Jopa Renault itse kutsuu Espacea nyt SUV-malliksi – tosiasiassa auto on enemmänkin kookas crossover, sillä pelkästään 18 sentin maavara ei tee etuvetoisesta perheautosta mitään maastoautoa. Mutta sehän ei ole välttämättä huono seikka, sillä uusi Espace on tarkoitettu nimenomaan joustavaksi perheliikuttimeksi nykyaikaisin mukavuus- ja turvallisuusmaustein. Mallinimi jatkaa – vain muutos on pysyvää.
Ohjaamo

On hyvä pitää mielessä, että uusi Espace on monilta osin sama auto kuin Renault Austral, jonka kanssa Espace jakaa suuren osan rakenteistaan. Monet koripinnat ja esimerkiksi keula ovat yhteneväiset.
Perusrakenne on sama CMF-CD kuin Australissa, mutta akseliväli on reilut seitsemän senttiä pidempi. Sen ansiosta sisätilat ovat suuremmat etenkin takana ja Espace on ainakin teoriassa Australia suuntavakaampi. Edeltäjäänsä verrattuna Espace on peräti 14 senttiä lyhyempi ja yli kolme senttiä matalampi, mikä pienentää omalta osaltaan kulutuksen kannalta tärkeää ilmanvastusta.
Lisäksi Espacen omamassa on pudonnut peräti 215 kiloa edelliseen sukupolveen verrattuna. Painoa vähentää omalta osaltaan pienempi kori, mutta myös turbodieselin vaihto kevyempään hybridivoimalinjaan, ja esimerkiksi istuimet.
Etu- ja takatilat


Niin, ne istuimet. Espace on vakiona seitsenpaikkainen, eli siinä on kaksi erillisinä alas taitettavaa kolmannen rivin istuinta. Ne voi halutessaan jättää kokonaan pois autoa tilatessaan, mutta hintaan valinnalla ei ole vaikutusta. Kolmannellakin rivillä on kohtalaisesti jalkatilaa ja pääsyä helpottavat toisen rivin penkit, jotka liukuvat tarvittaessa 22 senttiä eteenpäin ja taittuvat etuistuimia vasten.
Ei taaimmalle riville kömpiminen silti erityistä herkkua ole, vaan kyseessä on enemmänkin tilapäiskäyttöön tarkoitettu ratkaisu lapsia ajatellen. Keskimmäisen rivin liikkuvuus tuo kuitenkin joustavuutta arkikäytön moniin haasteisiin. Matkustajien viihtyvyydestä huolehtivat kaikilla istuinpaikoilla vakiona mukaan tulevat varusteet: kosketuksesta syttyvä lukuvalo sekä USB-C -latausportit.
Espacen lähtöhinta asettuu 45 000 euron tuntumaan, ja varustetasoja on kolme: Techno, Techno Esprit Alpine 4Control ja Iconic 4Control. Näistä kahdessa jälkimmäisessä on nimensä mukaisesti mielenkiintoinen nelipyöräohjaus, joka aina silloin tällöin pullahtaa esiin eri autovalmistajien tekniikkalaarin hämäristä. Premium-merkeillä nelipyöräohjaus on tavallisempaa tarjontaa, ja on se Renaultinkin sortimentissa myös aiemmin ollut.
Tavaratila


Koeajon keskimmäisessä varustelussa, Techno Esprit Alpinessa, saa kolmen tonnin lisähinnalla 4Control-nelipyöräohjauksen lisäksi ulkoisesti hieman sporttisemman oloisen auton tummine yksityiskohtineen, mutta mukana tulevat myös 20-tuumaiset alumiinivanteet, dynaamiset takavilkut, sporttisempi ohjauspyörä, etumatkustajan istuimen sähkösäädöt sekä ajoavustinpaketti. Se sisältää älykkään ja mukautuvan tasanopeudensäätimen, joka on yhdistetty karttatietoja hyödyntäviin toimintoihin. Mukana tulee myös kaistakeskitin, jonka korjausliike saattaa tosin joissakin tilanteissa talviajossa tuntua turhan terhakkaalta. Kaiken kaikkiaan mainittu lisähinta tuntuu varsin houkuttavalta lisäpanostukselta, jos tätä autoa on harkitsemassa.
Tekniikan osalta Renaultin nykyinen E-Tech-yleisnimeä kantava hybriditekniikka on aivan oma lukunsa. Se yhdistää sarja- ja rinnakkaishybridien parhaita ominaisuuksia samaan tapaan kuin monessa muussakin Renault-mallissa, mutta konfiguraatiot vaihtelevat.
Tällä kertaa perustana on 96 kilowatin (131 hv) tehoinen turbobensiinimoottori, 50 kilowatin (68 hv) tehoinen sähkömoottori sekä 18 (24 hv) kilowatin ja 50 Nm kehittävän käynnistysmoottorin ja generaattorin yhdistelmä. Tätä samaa Renaultin HR12-moottoria käytetään niin Austral-, Espace- kuin tulevassa Rafale-mallissa, ja saman moottoriperheen tuotteita on myös joidenkin Nissanien sekä Mercedes-Benzin mallien keuloilla.
Moottori

Voimanlähde on auton kokoluokka huomioon ottaen yllättävän pieni, 1,2-litrainen ja kolmemukinen täysalumiinipuksutin. Polttomoottorissa on suorasuihkutus, neliventtiilitekniikka, muuttuvageometrinen turboahdin, elinikäinen jakoketju (mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan), sähkötoiminen vesipumppu ja muuttuvatilavuuksinen öljypumppu. Kokonaisuudessa on siis paljon nykyaikaista tekniikkaa, jonka keskeinen tarkoitus on kulutuksen vähentäminen.
Hybridi-Espacen ajoakun energiasisältö on tyyliin sopien hyvin pieni, vain 2 kilowattituntia. Liikkeelle E-Tech-hybridi lähtee aina sähköllä, ja kaupungissa voidaan liikkua jopa 80 prosenttia ajasta sähköllä, jolloin bensiiniä palaa entistä vähemmän. Kulutus on pienentynyt edellisestä Espacesta peräti 35 prosentilla.
Yhdistetty WLTP-kulutus on auton kokoluokkaan nähden kohtalaisen alhainen, eli alle viisi litraa sadalla. Varsinkin talvella nelosella alkaviin lukemiin on kuitenkin lähes mahdotonta päästä, mutta siististi ajamalla vajaan kuuden litran kulutus on mahdollinen. Testimme keskikulutus oli nyt 6,1 litraa sadalla, mikä kesäkeleillä laskee varovasti arvioiden puolisen litraa.
Ajettavuus

Espacen moottorin käyntiääni on ajoittain yllättävän karkea, jopa siinä määrin, että saattaa syntyä epäilys sen olevan vikautumassa. Siitä ei ole kuitenkaan kyse, vaan maahantuojan mukaan moottorin käyntiääni vaihtelee rapisevan ja hiljaisemman välillä sen mukaan, lataako moottori parhaillaan auton ajoakkua, jolloin kuormitus lisääntyy ja tietyt moottorin apulaitteet ovat toiminnassa.
Kun ollaan tien päällä, käyntiääntä ei sisälle erityisemmin kuule, mutta tasaisessakin ajossa vedon tuntumassa on silloin tällöin havaittavissa aavistuksenomaista aaltoilua, eräänlaista keinumisen tuntumaa. Tämä pieni aaltoilu ei kuitenkaan ole jatkuvaa, vaan ajoittaista, eikä se varsinaisesti ajamista häiritse. Siihen tottuu.
Kuten viime syksyllä ajamassamme Cliossa, myös Espacen voimansiirrosta huolehtii automaattinen ns. monitilavaihteisto, joka pitää huolen siitä, että sekä poltto- että sähkömoottoreita käytetään parhaalla mahdollisella hyötysuhteella. Monitilavaihteistossa on teoriassa erilaisia vaihdeyhdistelmiä peräti 15 kappaletta, mutta käytännössä ajaja ei vaihteiston toimintaa juurikaan havaitse.
Yksityiskohdat
Moottorin käyntiääni on ajoittain yllättävän karkea, jopa siinä määrin, että saattaa syntyä epäilys sen olevan vikautumassa. Siitä ei ole kuitenkaan kyse, vaan moottorin käyntiääni vain vaihtelee rapisevan ja hiljaisemman välillä.





Espacen ajotilat ovat eco, comfort, sport ja perso, ja ne saa kätevästi valittua ohjauspyörän pyöreästä painikkeesta ilman kosketusnäytölle kurottelua. Ohjaamon epäsuora tunnelmavalaistus vaihtuu ajotilojen mukaisesti valkoisesta keltaiseen, vihreään ja punaiseen. Huomionarvoisia ovat etenkin sport- ja perso-ajotilat, joita käyttämällä nelipyöräohjauksen hyödyistä saa kaiken irti.
Espacen ajo-ominaisuuksia voi säätää 4Controlin avulla. Valittavana on 13 asetusta, joilla voi säätää järjestelmän itselle mieluisaksi. Aiempaa kehittyneemmässä nelipyöräohjauksessa takapyörät kääntyvät alhaisissa nopeuksissa aiemman kolmen ja puolen asteen sijaan nyt enemmän, eli jopa viisi astetta vastakkaiseen suuntaan kuin etupyörät.
Suuremmissa, yli 50 km/h:n nopeuksissa takapyörät kääntyvät enintään yhden asteen samaan suuntaan kuin etupyörät, mikä lisää auton suuntavakavuutta. Nelipyöräohjaus pienentää kääntöympyrän 11,6 metristä 10,4 metriin, ja auto tuntuu kaupungissa kokoisekseen varsin ketterältä.
Poimintoja varusteista

Maantiellä ja mutka-ajossa Espace on nelipyöräohjauksen ansiosta eloisa ajettava, jos niin haluaa. Auto kääntyy mutkiin hanakasti, jopa yliohjautuen talvikeleillä, mikä tekee ajamisesta yksinkertaisesti hauskaa. Ajonvakautus suitsii ei-toivottuja etenemissuuntia määrätietoisen hallitusti ilman draamaa tai epätoivon hetkiä.
Erinomaista on, että kuljettaja voi säätää nelipyöräohjauksen roolia ohjaustuntumassa käytännössä lähes portaattomasti. Silti jälleen kerran on todettava, että tämäkin ranskalaisauto hyötyisi nelivedosta, mutta sellaista tuskin on myöhemminkään luvassa. Mekaanista pitoa voisi etenkin nastattomilla talvirenkailla ajettaessa olla enemmän.
Moottoritiellä Espace etenee pitkät suorat siivut varsin vakaasti ja ilman turhia suunnankorjailuliikkeitä. Matkanteko on leppoisan sujuvaa, mutta rengasmelua alkaa kantautua varsinkin karkeimmilla asvalteilla satasen vauhdista ylöspäin huomattavasti sisälle. Korkeamman profiilin renkaat saattaisivat auttaa asiaa, ja ne ovatkin alimmassa Techno-varustelussa lähtökohtaisesti alla.
Faktat
- Mallin perushinta 47 990 euroa
- Testiauton lisävarusteet Hinta yhteensä 7 256 €
- Mattaväri (2 035 €)
- Harman Kardon audio (1 174 €)
- HUD tuulilasinäyttö (850 €)
- Matriisi led-ajovalot (1 066 €)
- Panoraamakatto (1 174 €)
- Pysäköintipaketti (958 €)
- Testiauton hinta 55 846 euroa
- Takuu
- 4 vuotta/100 000 km
- Hybridijärjestelmä 8 vuotta / 160 000 km
- Maalitakuu 3 vuotta
- Puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta
- Maahantuoja Nordic Automotive Services Oy
- Valmistaja Renault
- Valmistuspaikka Palencia, Espanja
Mitat
- Pituus: 4 722 mm
- Leveys: 1 825 mm
- Korkeus: 1 645 mm
- Akseliväli: 2 738 mm
- Raideleveys edessä: 1 585 mm – takana: 1 585 mm
- Maavara: 180 mm
- Tavaratila: 477 l (VDA)
Massat
- Painonjakautuma edessä: 1 170 kg – takana: 1 370 kg
- Virallinen omamassa: 1 773 kg
Suurimmat sallitut massat
- Kokonaismassa: 2 360 kg
- Kattokuorma: 80 kg
- Perävaunu jarruin: 1 500 kg – jarruitta: 750 kg
Mitattu kulutus

Espacen jousitus on harmillisen keskieurooppalaisittain säädetty, eli vaihtelee pintakovan tai yksinkertaisesti kovan välillä. Tasaisilla ajopinnoilla kaikki on kohtalaisen hyvin, mutta suomalaisilla kuoppaisilla ja epätasaisilla teillä sisälle välittyy aika paljon tärinöitä ja heilahtelua. Mukulakivipinnoilla ei tee mieli ajaa lainkaan. Espace hyötyisi huomattavasti, jos jousituksessa olisi samantyylistä joustavuutta kuin aikoinaan kookas Talisman tarjosi, mutta tällä kertaa mennään vahvasti yleistrendien mukana.
Auton varustelu on sen luonteen mukaisesti varsin kattavaa. Kaikissa versioissa on Technosta alkaen vakiona muun muassa 12,3-tuumaisen muunneltavan digitaalimittariston ja kojelaudan keskelle sijoitetun pystysuuntaisen kosketusnäytön yhdistelmä, johon kuuluvat niin navigointi kuin peruutuskamerakin. Kuljettajan apuna on monipuolinen valikoima avustavia järjestelmiä ja pysäköinnissä auttavat etu-, taka- ja sivupysäköintitutkat. Mukavan ajoasennon löytymisessä auttavat istuimen sähkösäädöt, joiden lisäksi kuljettajan istuimessa on säädettävä ristiselän tuki ja hierontatoiminto. Tavaratilan käyttöä helpottaa handsfree-toiminnolla varustettu sähkötoiminen takaluukku.
Uusi Espace on osa Renaultin kaksi vuotta sitten käynnistämää strategiaa, jossa se siirtää myynnin painopistettä pikkuautoista kohti suurempia kokoluokkia. Espacea ovat jo edeltäneet Arkana, Megane E-Tech ja viimeisimpänä Austral.
Täyssähkörintamalla näköpiirissä on jo pieni ja hyvin edulliseksi kaavailtu Legend (Twingo). Espacen kanssa paljon jakava coupé-SUV Rafale on tämän vuoden uutuuksia, ja siitä on luvassa myös nelivetoinen, 300-heppainen versio. Rafale ottanee Espacen paikan Renultin malliston huipulla ainakin imagotasolla.
Tässä kokonaisuudessa Espacelle voinee kuvitella malli-ikää ainakin kuluvan vuosikymmenen lopulle.
Renault Espace e-Tech Full Hybrid 200 Techno Esprit Alpine 4Control

Kommentti
Renaultin suunta kohti suurempia malleja tuottaa monia hieman toisiaan muistuttavia autoja. Austral, Espace ja Rafale ovat eri muunnoksia perustaltaan samasta puusta, ja vaarana on tietynlainen malli-inflaatio. Espacekin on menettänyt omaa karismaansa.
– Harry Kuurio –