Uusi Eden lainaa Shakespearelta ja päivänpolitiikasta – Musikaalikomedia loistaa näyttelijöillä ja huumorilla
Maailmanlopun musikaalikomedia Uusi Eden tuo Julius Caesarin tarinan ydinpommin jälkeiseen Helsinkiin. Mutta mitä ihmettä siellä oikein syödään?
Onko teatterille ja kulttuurille sijaa maailmanlopun jälkeen? Entä onko sille sijaa nyt? Studio Pasilassa nähtävä, ydinpommin jälkeiseen Helsinkiin sijoittuva Uusi Eden nimittäin kommentoi paikoin varsin suoraankin nykyhallitusta ja kulttuurivihamielistä politiikkaa. Jo näytelmän päähenkilö ja antisankari on nimeltään Petteri (Miiko Toiviainen), ja hän on orpo.
Entiset teatterilaiset ovat jatkaneet elämäänsä tutuissa kulisseissa. Uuden Edenin asukkailla on maailmanlopun jälkeen samanlaista tilanteen jopa apaattista hyväksymistä kuin nyt ilmastokriisin keskellä: näin on ja näillä mennään, eipä tässä muutakaan voi. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.
Kaikilla muilla on omat roolinsa ja työtehtävänsä, paitsi itsensä turhaksi kokevalla Sonjalla (Anna-Sofia Tuominen). Hän haluaisi jopa vähän pakkomielteisesti näytellä, ja saada siten elämälleen merkitystä, mutta se ei ole sallittua. Joukon johtohahmo Äiti (Tiina Peltonen) haluaa, että kaikki keskittyvät nyt tuottavaan työhön. Mantrana toisellaan rakkautta ja harmoniaa, ja sanojen ristiriidan tekoihin täydentävät tutulta näyttävät käsieleet. Vallankumous nytkähtää kuitenkin eteenpäin, kun kauppakeskus Triplan raunioista löytyy pizzakuski Petteri, joka on konfliktikammostaan huolimatta valmis vaikka hirmutyöhön päästäkseen Sonjan suosioon.
Sonja haluaa esittää William Shakespearen Julius Caesar -näytelmää, mutta myös koko Uusi Eden seuraa Shakespearen juonta. Torakoiden tapaan myös petos, rakkaus ja valtataistelut ovat ikuisia ja ydinpommin kestäviä. Toisin kuin näköjään rotat – jos luulit, että maailmanlopun jälkeen syödään siimahäntiä, luulit väärin.
Kauheistakin tapahtumista huolimatta Uusi Eden tarjoaa ennen kaikkea komediaa, ilottelua ja eskapismia, välillä ironista ja välillä kyynistä otetta. Vauhdikas ja leikkisä esitys vaatii energistä näyttelijäkaartia, ja sellainen sillä on. Edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi Niki Rauténin sähäkkä Tuisku varastaa monta kertaa yleisön huomion.
Juho Mantere vastaa ohjauksen lisäksi myös käsikirjoituksesta ja yhdessä säveltäjä-sovittaja-kapellimestari Henri Lyysaaren kanssa myös laulujen sanoista. Liekö kiittäminen tekijöitä vai sitä, että kappaleet on kirjoitettu suoraan suomeksi, mutta Uuden Edenin sanoitukset tuntuvat monin paikoin nokkelammilta ja sujuvammilta kuin käännösmusikaaleissa. Siksi on harmillista, että joidenkin esiintyjien kohdalla musiikin pauhu hankaloittaa sanoitusten kuulemista. Hivenen hiljaisempi säestys toimisi paremmin.
Pukusuunnittelija Riina Leea Nieminen ansaitsee erityiskiitoksen hahmojen monipuolisista ja kekseliäästi kierrätetyistä asuista. Etenkin Äidin vaihtelevat asut olivat upeita.
Uusi Eden on Helsingin kaupunginteatterin ja Q-teatterin yhteistuotanto. Yhteistyössä on voimaa, sillä esitys onnistuu hyödyntämään molempien vahvuuksia, kuten kaupunginteatterin musikaaliosaamista ja Q-teatterin luovaa hulluutta, joka tekee epätavallisestakin tavallista ja toisin päin.
