Ultra Bran pasunisti Ilmari Pohjola on käynyt läpi vaikean masennuksen, sähköhoidot ja pitkän terapian: ”Ultra Bra on minusta musiikkia onnellisille ihmisille – ei minulle”

Haastattelun jälkeisenä päivänä Ilmari Pohjolalta tulee viesti.

”Taiteilijamyytistä mulla olis paljon sanottavaa.”

Vastaan: ”No mitä??!!!”

”No se on yks vitun syöpä. Aiheuttaa myös taiteilijoille itselleen kauheeta vahinkoa. Mut suuri yleisö nauttii. Ku Van Gogh leikkaa korvansa.”

Sitten Pohjola laittaa kolme lyhyttä viestiä, joilla hän siirtää nykyaikaan vangoghmaiset uhraukset taiteen alttarille:

”Leikkaa korva nii saat lisää seuraajia ja arvostusta.”

”Sekaannu huumeisiin.”

”Käy Aurorassa.”

Viestit voi lukea monella tavalla. Pohjola on toisen polven muusikkotaiteilija itsekin.

Hän on myös ollut pitkiä aikoja psykiatrisessa hoidossa.

Ei taiteensa eikä sen markkinoinnin, vaan ihan hengissä pysymisen takia.

Hoito on auttanut. Ilmari Pohjola, 45, käy päivätöissä koodarina, hän on valmistunut Helsingin yliopiston matemaattisluonnontieteellisestä tiedekunnasta filosofian maisteriksi. Hän on edelleen myös aktiivinen muusikko, joka soittaa useissa yhtyeissä ja tekee omaa artistiuraa bändillään Pohjolan Ilmari.

Ultra Bran pasunistina hän pääsee piakkoin harvalukacuisten suomalaisten joukkoon: Pohjola soittaa elokuussa Helsingin Olympiastadionilla kahtena iltana peräkkäin. Esiintyminen stadionilla tuntuu toisaalta ”siistiltä” ja toisaalta yhdentekevältä.

– Ultra Bra on minusta musiikkia onnellisille ihmisille. Ei minulle.

Lapsuudessa Ilmari Pohjola ei ollut mitenkään erityisen onneton. Arki kului Inkeri-äidin ja Verneri-veljen kanssa Helsingin Munkkivuoressa. Isoveli Verneri otti Ilmaria raskaammin sen, että alkoholisti-isä teki ohareita eikä tullut aina sovittuihin tapaamisiin. Ilmarin mukaan Vernerille myös vanhempien ero ja isän kuolema vuonna 2008 olivat isompia koettelemuksia kuin hänelle.

Äiti oli ensimmäiseltä ammatiltaan tanssija, isä muusikko. Ja millainen muusikko: Pekka Pohjola oli ylistetty basisti, joka soitti niin kotimaisessa Wigwamissa, englantilaisen Mike Oldfieldin yhtyeessä kuin soololevyilläänkin progressiivisen rockin merkittävimpiä teoksia.

Musikaalisuuden ja taiteellisuuden voi siis arvailla ainakin jossain määrin periytyneen. Ilmari ja jazz-trumpetistina merkittävän uran tehnyt Verneri Pohjola ovat menestyneet muusikkoina.

Ilmari Pohjola kertoo, että nuorena, ennen täysikäisyyttä, Vernerillä soittamisen kannalta välttämätön treeni-into kumpusi enemmän innostuksesta musiikkiin kuin hänellä itsellään. Ilmari treenasi varsinkin teini-ikäisenä miellyttääkseen muita, lähinnä vanhempiaan ja opettajiaan.

– En oikeastaan pidä pasuunansoitosta, harjoittelua olen nimenomaisesti vihannut, hän hymähtää edelleen.

Taiteilijaperheen pasunistipoika tuli koulussa kiusatuksi. Hän arvioi, että jäljet näkyvät yhä.

Ihan pinnassa ne olivat, kun hänet pyydettiin vain 15-vuotiaana Ultra Bran jäseneksi. Hän oli 13-jäsenisen yhtyeen kuopus, noin kuusi vuotta nuorempi kuin ydinryhmä 1973 syntyneen Kerkko Koskisen johdolla.

Tuossa vaiheessa elämää kuusi vuotta on paljon.

Pohjola tunsi itsensä ulkopuoliseksi oikeastaan koko sen ajan, kun Ultra Bra oli aktiivinen eli vuodet 1996–2001. Totta kai kuuluminen Suomen suosituimpiin yhtyeisiin ja esiintyminen festivaalien päälavoilla hurmoksellisesti yhteislauluja hoilaavan yleisön edessä oli myös ”siistiä”. Ja kun rahaakin tuli ihan mukavasti, ei tullut mieleenkään lähteä bändistä.

Ahdistus ja pahoinvointi kuitenkin lisääntyivät. Kun Ultra Bra soitti sarjan jäähyväiskeikkoja Helsingin Tavastialla syksyllä 2001, Pohjola oli sairaalahoidossa.

Kauhua, konkreettista kauhua Pohjola muistelee tunteneensa tuolloin. Perimmäinen syy oli masennus, mutta ”pakkomielteiset, ahdistuneet ajatukset tiivistyivät”.

Pohjola ei vieläkään näe maailmassa ”muuta merkitystä kuin kärsimyksen” ja tämän kärsimyksen välttely on syy elää. Pahimmassa vaiheessa hän kuvailee olleensa ”staattisessa hysteerisyyden tilassa”. Pelotti, että entäpä jos ”mieli ei lakkaa olemasta, kun kuolen”.

– Vain sähköhoito auttoi.

Pohjolan etäisemmät tutut eivät aavistaneet, miten huonoon jamaan hän oli joutunut. Hän oli ollut sympaattinen, herkkä ja fiksu, hymyilevä nuori mies.

Pohjola pyrki Sibelius-Akatemiaan ”sekä klassiselle että jazziin” ja pääsi molempiin. Hän otti opiskelupaikan vastaan, mutta piti välivuoden suorittaakseen siviilipalveluksen. Ja siitä hän todella nautti, työskentelystä lasten parissa päiväkodissa.

– Tuolloin olin jo niin sairas, että en kokenut minkäänlaista merkitystä missään. Tunsin helpotusta työpäivän ajan, kun olin lasten kanssa.

Sibelius-Akatemian opinnot eivät koskaan alkaneet, ja niiden tilalle tulleet lastentarhanopettajan opinnotkin keskeytyivät.

– En varsinkaan siinä kunnossa olisi pystynyt tekemään niin raskasta työtä.

Pohjola sanoo, ettei päätynyt itsemurhaan äitinsä ja veljensä takia. Hän sanoo ymmärtäneensä sairauden synkimpinäkin hetkinä, että heilläkin on tuskaa ja kärsimystä, eikä hän halunnut lisätä sitä.

Hoito auttoi vähitellen, ja Pohjola on päässyt jaloilleen.

Välillä musiikinteko tosin jäi kokonaan. Juuri silloin Pohjola sanoo olleensa onnellisimmillaan. Syy oli motivoivissa opiskeluissa – ja parisuhteessa.

Suhde on nyt opiskelujen tavoin takana, ja Pohjola asuu Itä-Helsingissä yksin. Lähellä veljeään ja tämän lasta, mutta kuitenkin yksin.

– Olen erittäin tyytymätön siihen, että asun yksin. Edellinen parisuhde päättyi kolmisen vuotta sitten. Samoihin aikoihin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tuntui, että maailmassa ei ole paljonkaan aiheita hymyyn. Varsinkaan, kun asuu yksin.

Nyt hän käy toista kertaa pitkää terapiajaksoa. Vaikka hän tuntee edelleen kävelevänsä ohuella jäällä, elämä on paljolti järjestyksessä.

On äiti, on veli ja on se veljenpoika, josta Pohjola puhuu paljon.

– Me käydään yhdessä salilla ja pelataan.

Parannuttuaan Pohjola pyrki ja pääsi Helsingin yliopistoon opiskelemaan matematiikkaa, joka on hänestä aina ollut kivaa ongelmanratkaisua.

– Se ei suoraan kuvaa mitään ilmiömaailmaa eikä ota edes kantaa ilmiömaailmaan. Se on ainoa asia maailmassa, joka on kiistatonta.

Sitten hän jatkaa lausettaan sanoen ”tai no…” ja pitäen tauon ja naurahtaen. Epäilemättä matemaatikkojenkin kesken kiistellään ainakin tutkimusaiheiden mielekkyydestä, mutta nyt ei pohdita sitä. Pohjolalle numerot ja ongelmanratkaisu matemaattisesti toimivat inspiroivana vaihtoehtona. Se toi monin tavoin järjestystä elämään.

– Rakastan loogisuutta. Matematiikka on turvallista.

Nyt on siis päivätyö. On läheiset. On yhä myös jalkapalloharrastus, jossa tosin nivelsiteet rikkoutuivat juuri pari päivää sitten, mutta tälle kärsimykselleen Pohjola vain naurahtaa ja nilkuttaa eteenpäin. Salilla voi silti käydä kolmesti viikossa. Ja pelata tietokonepelejä veljenpojan kanssa.

Musiikinteko jatkuu myös. Ultra Bran pitkän tauon aikana hän on soittanut yhtyeissä Gourmet ja Oddarrang. Ne ovat keikkailleet myös ulkomailla. Henkilökohtaisin musiikkiprojekti on kuitenkin oma bändi Pohjolan Ilmari. Vuonna 2024 julkaistussa kappaleessa Mä olen turvassa Pohjola laulaa näin:

Vesi on puhdasta

ja ruumis on terve

Ja vaikka mieli on sairas

niin sairaus on tuttu

Ja vaikka muisti on heikko

niin järki on kirkas

Onko tuo sanoitus ajankohtainen kuvaus Pohjolan voinnista? Hän vastaa, että osittain, sillä kappaleen sanoittamisen hän aloitti jo yli vuosikymmen sitten. Veljenpoika on nyt 14, ja hänet, äidin ja veljen Pohjolan Ilmari luettelee laulun huipennuksena:

Ja pojalla on siis myös setä

Ja niin kuin arvaat,

se olen tietenkin minä

Ja se riittää mulle elämäksi

Kuulostaa toipuneen, hyvin voivan ihmisen katsaukselta elämäänsä.

– En tiedä, tulenko täysin toipumaan koskaan, mutta parin vuoden hoitojakson jälkeen aloin tuntea hyvänolon tunteita. Iloa vaikka siitä, että aurinko paistaa, että tässähän onkin hyvä olla, hän sanoo – ja muuttaa taas näkökulmaa:

– Toipuminen jotakuinkin työkuntoiseksi vei yli kymmenen vuotta.

Edellisen kerran Ultra Bra teki keikkoja vuonna 2017. Pohjola sanoo, että vanhat ulkopuolisuuden tunteet 20 vuoden takaa palasivat silloin. Hän tunsi itsensä edelleen muita yhtyeen jäseniä pienemmäksi, nuoremmaksi ja yhtyeen kannalta vähemmän tärkeäksi.

Nyt on toisin. Kun Ultra Bra kiipeää stadionin lavalle, tuuttaa torviryhmän osana pasunisti Ilmari Pohjola, joka tietää oman paikkansa ja on hyväksynyt sen.

– Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, ettei minun tarvitse yrittää väkisin miellyttää muita. Uskallan olla oma itseni.

Ilmari Pohjola ja Pohjolan Ilmari, ihminen eikä myyttinen taiteilija. ●

Ultra Bra esiintyy Helsingin Olympiastadionilla 22.–23.8.2025