
Tuulilasin koeajossa Volkswagen Beetle
Kupla on Volkswagenin legendaarisin malli. Nyt sen tarina tulee lopullisesti tiensä päähän.
Volkswagen Beetlen koeajo on alunperin julkaistu Tuulilasin numerossa 8/2018.
Alkuperäisen Kuplan, oikealta mallinimeltään Volkswagen Typ 1 (englanniksi Type 1), tarina kerrotaan tämän lehden sivulla 62, joten tässä tekstissä keskitytään 1997 päivänvalon nähneeseen retromalliin. Auto tunnettiin alkujaan nimellä New Beetle, mutta malliuudistuksessa 2011 nimi lyhentyi ytimekkäästi muotoon Beetle.
Beetlen, ja eräällä muotoa koko Kuplan, mallihistoria on nyt päättymässä. Tuotanto loppuu tämän vuoden aikana. Suomen maahantuoja on ilmoittanut myyvänsä vielä 68 Beetleä sen kunniaksi, että ensimmäinen Kupla saatiin Suomeen 1950 – siis 68 vuotta sitten.
Alkuperäinen New Beetle oli rakennettu neloskorisen Golfin pohjalle, mutta se ei ollut ajotuntumaltaan veljensä veroinen. Monet vieroksuivat myös liiaksi tila-auton kaltaista ohjaamoilmettä. Pyöreät muodot oli saatu aikaan venyttämällä etukonsolia sopimattoman pitkälle.
Meksikossa valmistetun auton alusta oli Golfiin verrattuna ihmeellisen kankean oloinen. Volyymimalleja olivat alkuvuosina 1,6- ja 2,0-litraiset vapaasti hengittävät bensakoneet sekä 1,9-litrainen turbodiesel. VW-konsernin monista muistakin autoista tuttuja moottoreita luonnollisesti kaikki.
Ärjympääkin konetta oli tarjolla, mutta 3,2-litraisella V6-moottorilla varustettua versiota valmistettiin lopulta vain 250 kappaleen erikoiserä.

Identiteetti hakusessa
Ensimmäinen kunnon facelift autolle tehtiin toukokuussa 2005 ja varsinainen malliuudistus oli vuorossa 2011. Auto erosi edeltäjästään sekä muotoilun että pohjalevyn osalta. Pohjalevy oli nyt lainattu kuutoskorin Golfista. Uusi Beetle oli monien mielestä paljon ensimmäistä retroversiota onnistuneempi.
Beetlestä ei koskaan tullut suurta myyntisuosikkia. Auton identiteetti oli hakusessa, ja sitä markkinoitiinkin eri maissa lukuisilla eri nimillä. Esimerkiksi Ranskassa Beetle oli Volkswagen Coccinelle, Italiassa Maggiolino ja Brasiliassa Fusca. Halpa kansanauto se ei missään nimessä ollut ja selkävaivaiset "entiset nuoret", joihin nostalgia sinänsä puri hyvin, valitsivat sitten lopulta kuitenkin mielummin auton, jossa sai istua hieman korkeammalla. Pienten citymaastureiden valtakausi oli alkamassa. Kuplan lopullisesti päättymässä.
Koska olen aikanaan omistanut New Beetlen, halusin ehdottomasti vielä kerran kokeilla, miltä Beetle tuntuu. Ja hyvältähän se. Harmillista kyllä viimeiseen tuotantoerään ei ole ladattu tämän päivän lisävarusteita juuri lainkaan. Edes automaatti-ilmastointia ei ole, eikä sitä saa rahallakaan. Ainoa lisävaruste, jonka verkkokaupasta voi ruksata, on pysäköintitutka. Beetle olisi kyllä ansainnut komeammat jäähyväiset.
On tullut aika sanoa auf Wiedersehen. Näkemiin.

Volkswagen Beetle Design 1.2 TSI DSG
Hinta: 24 324 euroa (vakiovarustein)
Moottori: Rivi-4, bensiini, turbo
Iskutilavuus: 1 197 cm3
Teho: 77 kW (105 hv) / 5 000 r/min
Vääntö: 175 Nm / 1 550–4 100 r/min
Voimansiirto: 7-vaihteinen DSG-automaatti
0−100 km/h: 10,9 s
Huippunopeus: 180 km/h
Yhd. EU-kulutus: 5,3 l/100 km
CO2-päästöt: 124 g/km
Mitat: Pituus 4 288 mm, leveys 1 825 mm, korkeus 1 488 mm, akseliväli 2 537 mm, tavaratila 310 l
Omamassa: 1 265 kg

Kenelle?
Hänelle, joka arvostaa sympaattista muotoilua ja Volkswagenin perustekniikkaa. Kovin isoa perhettä ei sovi olla, sillä takapenkki on muotoiltu kahdelle, eikä tavaratila hurmaa tilavuudellaan.
Ajettavuus: 3,5 tähteä
Kaikki lähtee ajoasennosta, eikä siitä saa Beetlen tapauksessa aivan täydellistä. Ratin etäisyyssäätö jää vajaaksi. Asento on kuitenkin kohtuullinen. Auto käyttäytyy kaikissa ajotilanteissa hyvin ja vakaasti. Alusta on jämäkkä, mutta silti mukava.
Tilat: 3 tähteä
Kuten kaikissa autoissa, etumatkustajilla on mukavat oltavat. Takapenkki on muotoiltu kahdelle, eikä olematonta keskipaikkaa voi käyttää edes satunnaisesti – turvavyötä kun ei ole. Pää ei ota takana aikuisellakaan kattoon, mikä on iloinen yllätys!
Suorituskyky: 3 tähteä
Beetle ei ole kilpuri, eikä 1,2-litrainen pieni bensaturbo pysty ihmeisiin. Käytännön liikennetilanteissa auton suorituskyky riittää vallan hyvin. Voimalinjan toiminnalle on annettava tavanomaiset moitteet: start-stop -systeemi ja DSG ovat turhalle ryntäilylle altistava yhdistelmä.
Kokonaisuus: 3 tähteä
On harmillista, että viimeiset Beetlet ovat karvalakkiversioita. Jo pelkkä automaatti-ilmastointi parantaisi yleisilmettä selvästi, uuden sukupolven ajoavustimista nyt puhumattakaan. Auton voi Suomessa ostaa vain Volkswagenin nettisivuilta.