Miksi Suomen talviuinnin pääkaupungin kuuluisin avanto ei jäädy koskaan? Vanha legenda on osittain totta

Sanotaan, että Tuiran talviuintipaikka Oulujoen rannalla tunnetaan kahdesta seikasta: siitä, että kaikki uimarit ovat siellä kuin samaa perhettä, ja siitä, että joki ei siellä koskaan kunnolla jäädy. Mielikuva avannosta reikänä jäässä ei siis Tuirassa toteutuisi.

Maaliskuisena perjantaiaamuna Tuiran avanto näyttää olevan juuri sellainen, millaiseksi sitä muual- la Suomessa avantoporukoissa kuvaillaan. Vesi kimmeltää avonaisena laajalta alueelta.

Erikoiset pumput näyttäisivät pulputtavan avanto­uimareiden laiturin vieressä vettä. Pitävätkö ne avantoa sittenkin auki?

Ensimmäiseksi onkin syytä oikaista vanhaa ­legendaa, kertoo Oulun kaupungin liikuntapalvelujen isännöitsijä Jarmo Savukoski.

Hänen mukaansa Tuiran talviuintipaikka kyllä pysyy helpommin auki kuin monet suomalaiset avantopaikat, koska joen luonnollinen virtaus estää vettä jäätymästä. Lisäksi noin 500 metrin päässä sijaitsee Merikosken vesivoimalaitos, ja sen läpijuoksutusten aikana vesi liikkuu joessa nopeammin. Sekin pitää jokea auki.

– Silti kovimmilla pakkasilla vesi voi jäätyä ­koko- naan Tuiran talviuintipaikan kohdalta. Siksi pumppujen on hyvä olla olemassa.

Pumput pitävät veden aina hieman liikkeessä laiturin vierellä. Kovimpien pakkasten aikana avanto siis todella on melko pieni, koska vain pumppujen aikaansaama pulputus estää vettä jäätymästä.

Minulla on pukukoppiin tavanomainen, Oulun kaupungilta ostettu kulkuavain, koska harrastan lajia satunnaisesti. Muistan itse tuntemattomien väliset syvälliset keskustelut vuosi sitten. Pohdimme yhdessä, ettemme voi mitään sille, mitä Venäjä ­suunnittelee. Kohtaanko vastaavia keskusteluja nyt?

Kun saavun sisälle kasseineni, pukukopissa suihkuhuoneen vieressä käy kova puheensorina. Naiset tervehtivät minua heti ja tekevät tilaa penkille.

– Haluatko tämän? En itse enää tarvitse, sanoo Leena Hartikka, 60. Hän ojentaa minulle silikonisen jalka-alustan.

Paljastuu, että kuulemani puheensorina lähti kaveriporukasta, joka käy säännöllisesti yhdessä uimassa. Hartikka itse on pulahdellut avantoon jo 18 vuotta, mutta hänen ystävänsä Tiina Meisaari, 54, ja Maarit Kivioja, 57, tulivat mukaan kolme vuotta sitten.

En siis ainakaan vielä päässyt seuraamaan ­tuntemattomien välisiä keskusteluja. Kun mainitsen yhteisöllisyyden, naiset tunnistavat sen heti.

– Parkkipaikalla töissä ei tule läheskään näin ­paljon tervehtimisiä kuin täällä kuulee jatkuvasti. Aloittelijoita aina autetaan ja tsempataan, Leena Hartikka kertoo.

Ilmari Jorma kertoo, että miesten pukukopissa monet jakavat aitoja kuulumisiaan ja surujaan.

Suomalaisten avantouimareiden keskuudessa Oulun paikka on tunnettu ja historiallinen. Oulun talviuimarit ry:n puheenjohtaja Salla Lamminpää kertoo, että hänen tietojensa mukaan Tuirassa oli jo 1960–1970-luvulla avanto ja rannalla kamiinalämmitteinen koppi. Koppiin oli ripustettu verho jakamaan tila miesten ja naisten puoleen. Kamiinaa lämmitettiin talkoovoimin.

Lamminpää on koettanut etsiä vanhoja lehti­leikkeitä, jossa kerrotaan avannosta. Hän on myös kysynyt niitä iäkkäältä oululaiselta talviuimarilta, jota oli aikanaan haastateltu juttuun.

– Hän oli luovuttanut lehtileikkeet historiikkia ­varten, Lamminpää kertoo.

Vahvistusta Lamminpään tiedolle ei siis ole.

– Jos tieto pitää kutinsa, Oulun paikka on yksi ­Suomen varhaisimmista talviuintipaikoista. Varsinainen talviuinnin nousu Suomessa alkoi vasta 1990-luvulle tultaessa. Silloin paikkoja alettiin perustaa enemmän, kertoo avantouintia Suomessa edistävän Suomen Latu ry:n entinen toiminnanjohtaja Tuomo Jantunen.

Kun Tuiran paikka oli jo olemassa, joitakin muita talviuintipaikkoja oli 1960–1980-luvulla Jantusen mukaan ainakin Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Tampereella ja lisäksi Saariselän Kiilopäällä.

Lajia ylistivät ja suosittelivat eräät sen ajan innokkaat harrastajat, jotka myös johtivat talviuintia varten perustettuja kerhoja ja kehittivät niiden uintipaikkoja. Jantunen itse oli mukana kehittämässä Kiilopään uintipaikkaa.

Vuonna 2023 uintipaikkoja on Suomessa ainakin 250. Lajin harrastajia on 500 000, parisataatuhatta enemmän kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Vaikka suosio alkoi jo 1990-luvun alussa, se on nyt vasta puhjennut täyteen mittaansa.

Avantouinti tunnetaan edullisena kaikkien lajina, jota kuka tahansa voi harrastaa. Ongelmana tosin on ollut, ettei uimaan kaikissa paikoissa aina mahdu, vaan pääsyä voi joutua jonottamaan. Käytäntöjä on monia, ja useilla avannoilla uimarilta edellytetään seuran tai kerhon jäsenyyttä.

Oulussa saa vaikutelman, että kaikki mahtuvat uimaan.

Alakopeilla ulkona auringossa lämmittelee tuore oululainen Taru Ahola, 48. Hän on omien sanojensa mukaan juuri käynyt ensi kertaa talviuimassa sitten lapsuusvuosien. Tapa on hänelle tuttu Vaasasta, hän kävi siellä aikoinaan uimassa lapsuudenperheensä kanssa.

– Tein tämmöisen ihmiskokeen ja aloitin talviuinnin. Kävin kahdesti pulahtamassa. Pieni kylmyysväre jäi, Ahola kertoo.

Yhteisöllisyys tuli Aholallekin heti mieleen, kun hän oli menossa uimaan. Hän sai neuvoja muilta siitä, miten veteen mennessä kannattaa hengittää. Muut uimarit tulivat myös mukaan kannustamaan – ­hienosti menee!

– Tässä lajissa ollaan tasa-arvoisia, sillä vesi on yhtä kylmää meille kaikille, Ahola tokaisee.

Ahola on käyttänyt niin sanottuja alakoppeja, jotka ovat lämmitettyjä, mutta niissä ei ole suihkua.

Miesten puolelta tulee ulos Ilmari Jorma, 42. Hän kertoo käyvänsä uimassa jopa kahdesti päivässä, aamuisin itsekseen ja iltaisin yhdessä kaveriporukalla.

– Miesten pukukopissa täällä puhutaan oikeasti syvimpiä tuntoja. Se ei muissa urheilulajeissa ole tapana, Jorma kertoo.

Jorma katselee puhuessaan veteen. Tässä kimmeltävässä vedessä mahtuisi uimaan vähän enemmänkin, ei vain pulahtamaan.

Tiina Meisaari (vas.), Outi Keränen, Leena Hartikka ja Maarit Kivioja kävivät samoihin aikoihin uimassa Oulun Tuiran uimapaikalla maaliskuisena perjantaiaamuna.

Laajaa avantoa tarvitaan talviuinnin toisessa muodossa, kisailussa, joka oli varsinkin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa varsin tunnettu harrastusmuoto. SM-kisojen suosituin laji on yhä 25 metrin rintauinti, ja MM-kisoissa uidaan myös pidempiä matkoja.

Oulu sinetöi maineensa talviuinnin merkittävänä paikkana luultavasti 2000-luvun alussa, jolloin siellä pidettiin kahdet kansainväliset talviuintikisat peräkkäisinä vuosina. Lamminpää muistelee, että ne olivat suuria, värikkäitä karnevaalitapahtumia.

Oulua voisi sanoa yhdeksi talviuinnin pääkaupungeista. Yksi puoltava seikka on, että talviuinnin terveellisyyttä alettiin tutkia aikanaan juuri Oulussa.

– Merkittävä tutkija oli Pirkko Hiissa Huttunen, hän esitelmöi tutkimuksesta vuonna 1996, Lamminpää kertoo.

Monet suomalaiset avantouimarit ympäri maan tuntevat Tuiran historiallisen avannon.

Yläkoppina toimiva rakennus on palvellut 1980-luvulta asti. Se on tulossa tiensä päähän. Rakennus puretaan lähivuosina, ja paikalle suunnitellaan uusia tiloja. Niihin on tulossa kaksi saunaa. Nyt saunoja ei ole.

Monen mielikuva on, että talviuimareiden syvällisimmät kuulumiset vaihdetaan saunassa. Oulun paikka lienee todiste siitä, että yhteisöllisyyttä löytyy, oli sauna tai ei.

– Ootkos käynyt tänä vuonna hiihtelemässä? oululainen Maija Kukkonen juttelee toiselle avantouimarinaiselle, joka haluaa pysytellä jutussa nimettömänä.

Paljastuu, että naiset ovat niin sanottuja näkö­tuttuja. Vastaavia tuttavuuksia pukukopissa on kuulemma paljon. On saatettu sattua joka viikko samaan aikaan uimaan 20 vuotta, tietämättä nimiä.

– Huumoriahan me aina yhdessä heitellään. Koronat, sodat ja politiikat, kaikki aiheet käyty läpi, nimetön nainen kertoilee.

– Muutenkin avantouimarit huolehtivat toisistaan. Jos joku on menossa yksin uimaan, sanotaan, että pärjäätkö. Jottei tarvitsisi kenenkään yksin mennä, Maija lisää.

Kello yhdentoista aikaan pukukopissa ­hiljenee. Vain nuori nainen tulee lastenvaunujen ja kaverinsa kanssa sisälle. Kun lähden paikalta, naiset kävelevät rantaan ja lukitsevat vaunut visusti rantaan turvaan, mutta kuitenkin kyllin lähelle heitä. Sitten he kävelevät rannasta veteen pulahtamaan.