Tuulilasi

Talvi tulee – sähköautokauppa ei hyydy – hyytyykö sähköauto?



Talvi tulee – sähköautokauppa ei hyydy – hyytyykö sähköauto?

Sähköauto selvisi hienosti muutaman asteen pakkasista, mutta kuinka käy toimintasäteen kunnon paukkupakkasilla?
Teksti Vesa Linja-aho
Kuvat Vesa Linja-aho

Kuluneen viikon yöpakkaset antoivat ensimakua siihen, millaisia muutoksia talvi tuo sähköautoiluun. Neljä pakkasastetta aamulla ei sanottavasti näkyneet akun kulutuksessa 17 kilometrin työmatkalla. E-Golfissa (ja kaikissa muissakin sähköautoissa) voi asettaa valikosta lähtöajan, ja auto pitää huolen siitä että ohjaamo on lämmitetty (tai jäähdytetty) ennalta asetettuun lämpötilaan, olipa pakkasta tai hellettä. Näin ollen viikon ensimmäisenä pakkaspäivänä oman auton ikkunat olivat sulina, kun naapuriautot olivat umpihuurussa. Seuraavana päivänä tilanne muuttui kun sisätilalämmittimet oli kaivettu varastoista esille.

Lähtöajastus on kätevä jos on lähdössä vakioaikaan töihin tai viemään lapsia päivähoitoon, mutta esimerkiksi kyläilyreissuilla olisi kätevää jos lämmityksen saisi päälle kaukosäätimellä, kun harvemmin sitä lähtöaikaa tietää pihaan ajaessa. Tämä ei valitettavasti onnistu e-Golfissa; Teslassa, i3-Bemarissa ja Leafissa kylläkin.

Muutaman asteen pakkanen ei hyydyttänyt sähköautoa, eikä näy sähköautokauppakaan hyytyneen: Trafin mukaan syyskussa rekisteröitiin 33 sähköhenkilöautoa. Syyskuun alussa täyssähköautoja oli 667, joten 700 sähköauton raja meni jo rikki. Jos sama tahti jatkuu vuoden loppuun, vuoden vaihteessa autoja on 800 ja tuhannen sähköauton haamuraja menee rikki heittämällä ensi kesäksi. Uudet mallit, kuten Tesla Model X ja pidemmällä toimintasäteellä varustettu uusi Nissan Leaf piristänevät nekin kaupankäyntiä.

Tesloista ja Nissaneista puheen ollen: syyskuun lopussa Nissanin sähköautoja oli liikennekäytössä 245 ja Tesloja jo 212. Vielä kesäkuun lopussa lukemat olivat 226 ja 156 ja maaliskuun lopussa 212 ja 119. Eli Tesloja myydään Suomessa jo yli kaksinkertainen määrä Nissaneihin verrattuna ja enemmän kuin kaikkia muita sähköautoja yhteensä.

Mielenkiintoista on nähdä myös erityisesti VW:tä mutta myös muita dieselautovalmistajia ravistellut päästöskandaali. Skandaali voi pakottaa ajoneuvovalmistajat pistämään enemmän paukkuja sähköautojen markkinointiin ja ennen kaikkea tuotekehittelyyn.

Sähköautokauppa ei osoite hyytymisen merkkejä, eikä sähköautokaan. Tässä on hyvä muistaa, että 17 kilometrin työmatka Espoon Laaksolahdesta Helsingin Kalevankatu 43:een sopii kulutusvertailuihin huonosti, koska ruuhkan määrän vaikutus ajonopeuksiin ja liikennevalojen kanssa käyvä tuuri vaikuttavat kulutukseen enemmän kuin sää. Odotan innolla kunnon pakkasia ja vertailukelpoisia ajomatkoja vaikkapa Turun ja Tampereen suuntaan. Salon ABC:lle sai ajella reilun 10 asteen lämpötilassa 110-120 km/h, miten sama onnistuu viiden asteen pakkasella? Entä kahdenkymmenenviiden? Jotain esimakua saa lukemalla Leafille tehdyistä talvitesteistä

Akkujen sisäinen resistanssi kasvaa kylmässä, mikä heikentää käytettävissä olevaa kapasiteettia. Ongelmaa voi taklata lämpöeristämällä ja/tai lämmittämällä akkuja, mutta mekaanisten osien vierintävastus kasvaa kylmässä, samoin ilman tiheys. Kunnon pakkasilmalla ilmanvastus on huomattavasti lämmintä kesäilmaa suurempi. Tälle ei ajoneuvovalmistaja voi mitään.

Ohjaamon lämmitys haukkaa oman osansa kapasiteetista. Kärvistelemällä autossa takki päällä voi päästä kymmenisen kilometriä pidemmälle.

Julkaistu: 11.10.2015