Ateneumin näyttely Alvar Aallon (1898–1976) suhteesta kuvataiteilijoihin nostaa odotukset korkealle. Aaltoa ei siis enää esitellä tyhjyydestä ponnahtaneena yksinäisenä nerona, jonka muotokieli kumpusi ainoastaan suomalaisesta luonnosta.

Hän oli oman aikansa lapsi ja imi vaikutteita muista taiteenlajeista. Aallon tuttavapiiriin kuului moderneja kansainvälisiä taiteilijoita kuten amerikkalainen Alexander Calder ja ranskalainen Fernand Léger. Heidän lisäkseen esillä on Hans Arpin töitä. Hänen muotokielestään löytyy herkullisella tavalla samankaltaista orgaanista herkkyyttä kuin Aallolla.

Kiinnostavasta ydinajatuksesta huolimatta kokonaisuus on hienoinen pettymys. Se kaipaisi rohkeampaa idean loppuunviemistä.

Aallon tuotanto esitellään nyt pääasiassa omissa saleissa ja muut taiteilijat toisissa saleissa. Katsojalle jää epämääräinen olo: kuinka paljon vaikutusta taiteilijoiden välillä oikeasti olikaan?

Aallon ja hänen aikalaistensa töitä olisi voinut asettaa arkailematta vierekkäin, jolloin rinnastuksen näkisi yhdellä silmäyksellä ja katsoja voisi itse tehdä johtopäätöksensä.

Teksti: Minna Hujanen

Alvar Aalto – Taide ja moderni muoto Ateneumissa 24.9. saakka. Arvio löytyy myös Eevan numerosta 9/2017.