Apu

Susi syntyessään – ihmisen ja koiran yhteinen matka on pitkä ja jatkuu yhä


Koiran ja ihmisen liitto alkoi jääkaudella, kun metsästävä susi kohtasi metsästävän ihmisen. Koira syntyi susista, jotka hyötyivät ihmisen elämäntavasta. Nyt koira tunnistaa kuvasta tutun ihmiset kasvot ja ymmärtää, mitä ihminen voi nähdä. Kahden lajin tiivis suhde on jatkunut geeniteknologian aikakaudelle saakka, ja ehkä juuri geenitutkimus lopulta näyttää, kuinka paljon voimme toisistamme hyötyä.
Kuvat Fotolia

Kymmenisen vuotta sitten yhdysvaltalaistutkijat käskivät koirien maata hiljaa magneettikuvauslaitteessa ja soittivat niille nauhalta erilaisia ääniä.

Current Biology -lehdessä kesällä 2010 julkaistun tutkimuksen onnistuminen oli kärsivällisestä koulutuksesta kiinni. Magneettikuvaus ei onnistu, jos koira hötkyilee innoissaan tai säikähtää laitteen ääniä.

Tutkijat antoivat koirien kuunnella ihmisten ääniä, kuten puhetta, naurua ja itkua. Sama tutkimus toteutettiin myös ryhmälle ihmisiä.

Koirien aivot reagoivat ihmisen ääneen ja mielialoihin samaan tapaan kuin ihmisten aivot. Äänet aktivoivat samoja alueita koirien ja ihmisten aivoissa.

Vaikuttaa siis siltä, että koirat tunnistavat ihmisen äänensävyt ja mielialat.

Koira on oppivainen ja utelias eläin. On toki mahdollista, että koiranpentu oppii vähitellen reagoimaan ihmislaumansa tekemisiin ja tunteenpurkauksiin.

Koiran ominaisuuksia pohdittaessa on oleellista muistaa, että koira on kehittynyt elämään yhdessä ihmisen kanssa. Nykytiedon perusteella voi sanoa, ettei koiraa olisi koskaan syntynytkään ilman ihmistä.

Koiran ja ihmisen kumppanuus on kirjoitettu koiran geeneihin.

Ihmisen suhde koiraan maanviljelystä vanhempaa

Nykyihmisen menneisyys on täynnä innovaatioita. Ihminen on keksijä. Osa innovaatioista on elintärkeitä, osa osoittautunut muuten vain miellyttäviksi. Esimerkiksi maanviljelys sai alkunsa noin 10 000 vuotta sitten. Se mahdollisti kylien ja lopulta kaupunkien rakentamisen. Ihmisen ei tarvinnut enää liikkua riistan perässä. Kirjoitustaito taas kehittyi 5 000 vuotta sitten. Kristinusko on 2 000 vuotta vanhaa.

Niitäkin vanhempi on ihmisen suhde koiraan. Fossiiliaineiston perusteella on päätelty, että varhaisimmat koirat elivät yli 30 000 vuotta sitten. Koira on ihmisen ensimmäinen seuralaislaji: siihen saakka olimme eläneet yksin.

Viimeisen jääkauden loppupuolella harmaasusi eli kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla ja törmäsi ihmiseen, tarkemmin sanoen Homo sapiensiin, joka oli saapunut Afrikasta ja levittäytynyt Eurooppaan ja Aasiaan noin 50 000 vuotta sitten.

Koiran syntymisen tapaa voi vain arvailla. Ehkä osa susista oppi hyödyntämään ihmisen jälkeensä jättämiä raatoja. Ihmistä parhaiten sietävät harmaasudet menestyivät: saivat pentuja ja siirsivät ominaisuutensa jälkeläisilleen. Vähitellen rohkeiden susien joukko muuttui alkukoiriksi.

Kenties ihminenkin hyötyi niistä. Varhaiset koirat saattoivat ajaa petoja pois ja varoittaa vaaroista.

Jääkauden loppu oli hurjaa aikaa: silloin Euroopassakin eli suuria, nyt jo sukupuuttoon kuolleita petoja, kuten luolakarhuja ja luolaleijonia.

Syntyi uusi laji

Suomen kielen sana kesyyntyminen kuvaa koiran syntyä huonosti. Parempi termi on domestikaatio. Susikin voi kesyyntyä, mutta domestikaatiossa syntyy kokonaan uusi laji.

Koiran synnyn tarkkaa kulkua ei tunneta. 30 000 vuoden takaisen ihmisen elintavoista on vähän tietoa. Vanhimmat koirafossiilitkin ovat toistaiseksi vain yksittäisiä löytöjä.

Nyt elossa olevat koirat kantavat kuitenkin mukanaan koodia, joka oikein luettuna kertoo myös lajin menneisyydestä.

Professori Hannes Lohen tutkimusryhmässä Helsingin yliopistossa tutkitaan koirien geenejä. Lohen ryhmän geenipankkiin on kerätty kymmenientuhansien suomalaisten koirien dna-näytteitä. Niiden toivotaan kertovan koirien ominaisuuksien syntymisestä, sairauksien periytymisestä – sekä siitä, miten koira aikanaan syntyi.

Lohen tutkimukseen osallistuvat koirat eivät ole laboratoriossa kasvatettuja koe-eläimiä, vaan tavallisia kotikoiria, joiden omistajat avustavat tutkimusta antamalla koiransa verinäytteen tutkijoiden käyttöön.

– Yhtenä haaveena on löytää domestikaatioon liittyviä geneettisiä muutoksia. Jo Darwin oli kiinnostunut siitä, että moniin ihmisen kotieläimiin on domestikaatiossa syntynyt hyvin tietynlaisia ominaisuuksia. Kesyt eläimet muistuttavat toisiaan, Lohi kertoo.

Domestikaatio muutaa eläimiä samoin tavoin

Koira siis eroaa sudesta hyvin samalla tapaa kuin kesy lehmä esi-isistään. Hampaat, leuat ja lehmillä myös sarvet ovat pienentyneet. Riistanruskea on vaihtunut laikulliseksi. Pää on pienentynyt ja kuono lytistynyt. Domestikaation tuomat muutokset ovat hyvin samankaltaisia lajista riippumatta.

Asiasta on monia teorioita. Pohjimmiltaan on kyse lauhkeuden korostumisesta lajin evoluutiossa. Ihminen suosii rauhallisia ja vaarattomia yksilöitä niin karjan kuin koirien seassa.

Lauhkeus tuo mukanaan muita muutoksia: laikkuja, luppakorvia ja kippurahäntiä.

Nykyihmiselle eläinten pito lemmikkinä on varsin tavanomaista. On kiehtovaa pohtia sitä ajatuksellista hyppäystä, joka tarvittiin, kun ihminen alkoi elää yhdessä koiran kanssa. Tämänhetkinen käsitys on, että koira oli ihmisen ensimmäinen seuralaiseläin. Muut kotieläimet, kuten lampaat, lehmät ja vuohet kesytettiin maanviljelyksen syntyaikoihin eli noin 10 000 vuotta sitten. Hieman myöhemmin alkoi myös kesykissan historia.

Koiran kanssa eläminen on edellyttänyt ihmiseltä samanlaista tietämystä kuin muukin käytännön elämä, kuten metsästys ja ravinnonhankinta, vaatteiden ompeleminen tai vihollisilta suojautuminen.

Yhteistyö on vaatinut kykyä lukea koiran eleitä ja toisaalta viestittää koiralle omia aikomuksia. Vähitellen ihminen on oppinut yhä enemmän koiran käytöksestä, mutta se on vain oppimista.

Sen sijaan koiran taipumus ymmärtää ihmisen eleitä vaikuttaa olevan synnynnäinen, lajin evoluutiossa vahvistunut piirre.

Varastelutaipumusta tutkittiin

Kaikki koiranomistajat tietävät, että koirat varastavat ruokaa vain silloin, kun ihminen ei voi nähdä sitä.

Oma saksanpaimenkoiravanhukseni kiipesi heti ruokapöydälle, jos se jäi yksin huoneeseen makaronilaatikon kanssa. Jos roskiskaapin ovi oli unohtunut auki, löysin kotiin tullessani roskapussin sisällön sängyltäni.

Koirien varastelutaipumuksia on tutkittu myös tieteellisesti. Koetilanteessa koiraa on kielletty ottamasta ulottuvilla olevaa herkkupalaa. Tottelevaisuus unohtuu, jos ohjaaja kääntyy selin koiraan, sulkee silmänsä, poistuu huoneesta, tekee keskittyneesti jotain muuta tai koiran ja ohjaajan väliin laitetaan sermi. Jos sermiin lisätään ikkuna, josta ihminen katsoo, koira jättää kielletyn herkun rauhaan.

Itse asiassa sama toimii kuuloaistinkin kanssa. Toisessa tutkimuksessa koeasetelma perustui jälleen koiran varastelutaipumuksiin. Koiralla oli mahdollisuus ottaa herkkupaloja kahdesta säiliöstä: äänettömästä ja kolisevasta. Ohjaaja kielsi koiraa ottamasta ruokaa ja pysyi sitten koiran lähellä, mutta käänsi sille selkänsä.

Kaikkiaan 19 koiraa 20:stä kävi varkaissa ja nimenomaan äänettömällä säiliöllä.

Koirat siis ymmärtävät, mitä ihminen voi havaita. Katse on koiralle tärkeä: koirat ottavat testeissä herkkupalan mieluiten ihmiseltä, jonka silmät ovat auki. Jos testaaja pitää silmiä kiinni tai hänen päänsä peittona on ämpäri, makupala ei ole koiralle yhtä mieluisa.

Koira tulkitsee ihmisen eleitä

Unkarilainen koiratutkija Adám Miklósi on tutkinut paljon koiran kykyä ymmärtää ihmisen eleitä. Erityisen paljon on tutkittu eri eläinten kykyä ymmärtää osoitusele. Eleen perusteella koiran pitäisi testissä löytää herkkupala oikeasta piilosta. Testissä käytetään kahta läpinäkymätöntä, ylösalaisin käännettyä kuppia, joista toisen alle herkkupala on piilotettu. Koiran pitäisi valita se, jota ihminen osoittaa.

Eleestä on testattu eri muunnoksia. On kosketettu kuppia, osoitettu sitä aivan läheltä sormella, kädellä tai jalalla, osoitettu kuppia matkan päästä joko viereisellä kädellä tai vastakkaisella kädellä keskivartalon yli, osoitettu kuppia mutta samalla kävelty siitä poispäin.

Testaaja on saattanut kääntää kasvonsa oikean kupin suuntaan, nyökätä sen suuntaan tai kääntää kuppia kohden vain katseensa.

Koira pystyy ymmärtämään kaikki variaatiot. Se on eleidemme tulkitsijana parempi kuin susi – ja parempi kuin lähin sukulaisemme simpanssi.

Koiran tottumisella ihmiseen ei ole merkitystä, ja jopa hyvin nuoret pennut osaavat tulkita osoituksen. Susi ei taas suoriudu testistä koiran lailla, vaikka olisi tottunut ihmiseen pennusta lähtien.

Adám Miklósi väittää, että syynä suden ja koiran erilaiseen suoriutumiseen on se, että susi välttelee ihmisen katsetta. Koira ei katsetta pelkää.

Koirankoulutuksessa ihmisen ja koiran välinen katsekontakti on monenlaisessa roolissa.

– Ensimmäistä kertaa koirakouluun tuleva koira etsii usein katsekontaktilla omistajaltaan vinkkiä siitä, miten uuteen tilanteeseen pitäisi suhtautua, koirakoulu Vuhuun kouluttaja Paula Sallinen kertoo.

Jotkut koirat taas äkkäävät koulutuksen edistyessä sen, että tilanteen kulusta ei tosiasiassa päätä koiran oma ohjaaja vaan ryhmän kouluttaja.

– Koirat alkavatkin tähyillä kouluttajan suuntaan ja yrittävät päätellä tämän käytöksestä, miten tehtävä sujui ja päättyikö se jo, Sallinen nauraa.

Ehkä koiran kyky seurata katseen suuntaa ja ennakoida ihmisen toimintaa on aina ollut tärkeä ominaisuus.

Koiria käytettiin hevosenmetsästyksessä

Jääkauden lopulla Afrikasta levinnyt nykyihminen oli metsästäjä.

Viimeistä jääkauden ajan metsästyskulttuureista on kutsuttu Magdalenen kulttuuriksi. Se oli kulta-aikanaan levinnyt läpi Euroopan. Käyttöön otettiin uusia tekniikoita ja uusia aseita. Nimenomaan heittoaseet olivat kovassa huudossa. Keihäslinko lennätti keihäät vauhdikkaasti matkan päähän. Bola oli kivinen kuula, jota heitettiin siihen kiinnitetystä narusta.

Jospa ihmisen taipumus heittämiseen ja koiran taipumus noutamiseen on ikiaikaisen yhteistyön pohjimmainen malli?

Tosiasiassa siitä, millä tavoin ihminen hyödynsi koiraa metsästyksessä, ei ole yksiselitteisiä todisteita.

Nykyisen Saksan alueelta tehtyjen löytöjen perusteella koiria käytettiin Magdalenen kulttuurissa erityisesti hevosenmetsästyksen apuna. Alueen arkeologisilla kaivauksilla näkyy, että kaikkialla missä on jälkiä hevosesta, löytyy jälkiä myös koirasta.

Solutrén kallio Ranskassa on paikka, jossa pystysuoran kallionseinämän viereltä on löytynyt kymmenientuhansien hevosten jäänteitä noin 17 000 vuoden takaa. Ilmeisesti hevoslaumat ajettiin mottiin kalliota vasten ja teurastettiin syntyneessä kaaoksessa. Ehkä koirilla oli rooli saaliin ajossa.

Metsästyskoiraroduilla tietyt käyttäytymismallit

Metsästys on edelleen koirien tärkeä käyttötarkoitus. Suomessa on paljon metsästyskoiria suhteessa väkilukuun, ja suomalaisista alkuperäisroduista suomenajokoira ja suomenpystykorva ovat edelleen suosittuja metsästyskoirarotuja. Niiden historia ulottuu tuhansien vuosien päähän.

Koiran toiminta metsästyksessä kiinnostaa myös geenitutkija Hannes Lohea. Erityisesti häntä kiinnostavat roduille tyypilliset käyttäytymismallit.

– Esimerkiksi saksanseisoja jää linnun nähdessään tuijottamaan sitä eikä pysty liikahtamaan, ennen kuin lintu on poistunut.

Lohen tavoitteena on kerätä dna-näytteitä kiinnostavilta roduilta ja seuloa joukosta yksilöt, joilla käyttäytymismalli on erityisen voimakas. Ominaisuuksien geneettinen perusta kiinnostaa.

Hannes Lohi on tehnyt myös yhteistyötä koirien kognitiivisia kykyjä tutkineen Adám Miklósin kanssa. He ovat pureutuneet koirien saalistusviettiin ja siihen, miksi toiset yksilöt käyvät heti kiinni saaliiseen ja toiset ovat siinä epävarmoja.

”Koe-eläiminä” tässä kokeessa toimivat saksanpaimenkoirat. Ne kävelytettiin metsään, jossa tutkija veti vaijeriin kiinnitettyä rättiä puiden lomassa kovaa vauhtia porakoneen avulla. Osa koirista kävi heti innoissaan kiinni rättiin, osa näykkäsi sitä epävarmasti, osa ei innostunut asiasta ollenkaan.

– Vahvasti saalistusviettiset koirat olivat muutenkin käytökseltään rohkeita ja uteliaita, Lohi kertoo.

Tutkijoiden tarkoitus on myös löytää jokin löydöstä selittävä geneettinen tekijä, mutta työ on vielä kesken.

Susi olkoon villieläin

Voisiko koiran syntyä sudesta tutkia niin, että tutkijat yrittäisivät luoda jääkautisen asetelman uusiksi? Otettaisiin joukko susia ja seulottaisiin niistä vähä vähältä, jokaisesta sukupolvesta esiin aina se porukka, joka sietäisi ihmistä parhaiten.

Nykytutkijan maailmassa moinen asetelma ei ole kovin eettinen. Susi olkoon villieläin, joka elää omaa omanlaistaan elämää.

Koiran syntyä on simuloitu, mutta yllättävää kyllä ei sudella, vaan ketuilla.

Vuonna 1959 neuvostoliittolainen geneetikko Dimitri Beljajev kollegoineen aloitti edelleen käynnissä olevan biologisen kokeen. Beljajevia kiinnosti domestikaatio, ja hän oli saanut tehtäväkseen tutkia, voisiko turkiseläimenä käytetystä hopeaketusta jalostaa rauhallisen ja lauhkean kannan.

Siperialaisessa tutkimuslaitoksessa alettiin kasvattaa kahta erillistä hopeaketturyhmää. Toinen ryhmä sai lisääntyä sattumanvaraisesti, mutta varsinaista tutkimuspopulaatiota alettiin jalostaa niin, että lisääntymään pääsivät vain ketut, jotka suhtautuivat ihmisiin lauhkeasti, mahdollisimman pelottomasti ja epäaggressiivisesti. Vain kymmenesosa jokaisesta sukupolvesta valittiin jatkojalostukseen.

Ketuista tuli koiramaisia

Beljajevin kettuja on nyt kasvatettu yli 50 vuotta ja kettuja testattu yli 50 000. Beljajev on kuollut, mutta hänen tutkimustaan jatkaa biologi Ljudmila Trut.

Ketuista tuli sukupolvi sukupolvelta ihmiseen ystävällisemmin suhtautuvia. Jo kolmannesta sukupolvesta näkyi, että suurin osa aggressiosta ja pelosta oli kadonnut. Neljännen sukupolven ketut alkoivat heiluttaa häntäänsä aina ihmisen nähdessään.

Kuudennessa polvessa koiramainen käytös oli vahvistunut. Osa ketuista vinkui tutkijoiden perään ja halusi nuolla heidän kasvojaan. Tällaisia kettuja oli vain pieni osa, mutta 2000-luvun alkaessa lähes kaikki ketut olivat lauhkeita ja ihmisen läheisyyteen pyrkiviä. Koiramaisia kettuja siis.

Kettujen muuttunut käytös ei ehkä yllätä. Mutta tutkijat yllättyivät siitä, kuinka jalostaminen lauhkeuden perusteella vaikutti kettujen ulkonäköön. Niille syntyi luppakorvia, lyhyitä ja kippuralle taipuneita häntiä, muutoksia leukojen ja hampaiden koossa ja muodossa, aiempaa lyhyempiä raajoja ja kapeampia pääkalloja. Normaalin värityksen eli hopeanmustan sijaan kettujen turkit muuttuivat valkolaikkuisiksi.

Ketut alkoivat erottua jalostamattomista hopeaketuista samalla tavalla kuin koirat eroavat susista.

Venäläisten kesyt ketut liittyivät siis joukoksi domestikoitujen eläinlajien jatkumoon, ja niiden muutokset olivat linjassa sen kanssa, mitä ihmisen muissa kotieläimissä on tuhansia vuosia sitten tapahtunut. Lehmät, Beljajevin ketut ja koirat ovat jonkin yhteisen säännönmukaisuuden tulosta.

Yhteys hermopienaan

Vuonna 2014 tutkijat ehdottivat domestikaatiolle tyypillisten muutosten aiheuttajaksi niin kutsuttua hermopienaa. Hermopiena on solurypäs, joka syntyy alkionkehityksen aikana ja häviää myöhemmin sikiönkehityksen aikana olemattomiin, koska sen solut siirtyvät lopullisiin tehtäviinsä. Hermopienan soluista tulee pään luita ja rustoa, ihon pigmenttisoluja sekä monia hermoston solutyyppejä.

Siis juuri niitä kehonosia, jotka ovat domestikoiduilla eläinlajeilla muuttuneet.

Yksinkertaistettuna teoria menee niin, että kesyillä lajeilla hermopienan soluja on kaikkiaan vähemmän kuin villeillä. Pienempi hermopienan solujen määrä näkyy esimerkiksi ruston ja luun vähenemisenä kasvoissa. Syntyy korvia, jotka eivät pysy kunnolla pystyssä, lyhyitä kuonoja ja pienempiä hampaita. Ihon pigmenttisolujen määrä vähenee ja eläimeen syntyy vaaleita läikkiä.

Hermopienan solut asettuvat lopullisille paikoilleen sympaattisen hermoston kehittyessä sikiöön. Sympaattinen hermosto on juuri se, joka ohjaa esimerkiksi pelkoreaktioita eläimessä. Siksi lauhkeudella ja hermopienalla voisi olla jokin yhteys.

Hannes Lohi pitää teoriaa varteenotettavana. Tutkimusryhmällä on ajatuksena etsiä geenipankistaan hermopienaa ohjaavien geenien muutoksia.

Helsingin yliopistossa on tutkittu koiran kognitiivisia kykyjä professori Outi Vainion johdolla. Tavalliset kotikoirat koulutettiin katselemaan tietokoneelta kuvia kasvoista.

Kun koirat katselivat kuvia, tietokone rekisteröi niiden silmänliikkeet. Kuvissa esiintyi koirille tuttuja henkilöitä: ihmisiä ja koiria niiden omista perheistä. Verrokkeina näytettiin kasvokuvia täysin vieraista ihmisistä ja koirista.

Tulokset ovat jollain tapaa kovin sympaattisia. Ensinnäkin koirat katselivat pidempään tuttuja kasvoja kuin vieraita. Niiden katse kiinnittyi ennen kaikkea silmien alueelle – aivan samoin kuin ihmisillä, jotka katselevat kuvia kasvoista.

Mieluiten ne tuntuivat katselevan kuvia lajitovereistaan.

Vainion johtama tutkimus osoittaa, että koirat ensinnäkin näkevät kuvissa kasvot ja toisaalta erottavat tutut ja vieraat kasvot toisistaan. Niiden kasvojentunnistusjärjestelmä toimii siis melko lailla samoin kuin ihmisen.

Ihmisillä ja koirilla samat periytyvät sairaudet

Koirista on myös paljon modernimpaa hyötyä. Hannes Lohen tutkimusryhmä hyödyntää kotikoiria ihmisen omien sairauksien tutkimisessa.

Samat sairaudet periytyvät koirilla ja ihmisillä. Niillä on sydänsairauksia, autoimmuunisairauksia, epilepsiaa ja perinnöllistä alttiutta syöpään. Koirilta on kuitenkin helpompaa löytää sairauden taustalla vaikuttava geneettinen tekijä: Rotukoirien genomit ovat keskenään hyvin samankaltaisia. ”Taustakohinan” puuttuminen genomista helpottaa tärkeiden geenimuutosten löytymistä. Rotukoiriin verrattuna ihmiset ovat geneettisesti sekalaista porukkaa.

Jos koirarodusta siis löytyy ihmistautia vastaava sairaus ja sille altistava geeni, tautia sairastavista ihmisistä voidaan heti testata, onko kyseisen geenin muutos heidänkin tautinsa takana. Ihmisellä ja koiralla on käytännössä lähes samat geenit.

Sairaita koiria voidaan käyttää geenin löytymisen jälkeen ihmissairauden eläinmallina: niistä voidaan tutkia taudin etenemistä ja erilaisia hoitomuotoja.

Ihmisen tautien mallieläiminä on käytetty paljon muun muassa hiiriä. Koira on kuitenkin monessa suhteessa paljon niitä parempi malli: se vastaa kooltaan ja fysiologisilta ominaisuuksiltaan ihmistä paljon jyrsijöitä paremmin.

Ihmisen kokopäivätoimisena seuralaisena koira myös jakaa saman elinympäristön ihmisen kanssa. Se altistuu niin liikenteen päästöille, juomaveden radonille kuin passiiviselle tupakoinnillekin. Siksi ympäristön vaikutus koiran sairauksiin voi olla hyvin samanlainen kuin ihmisellä.

Lemmikkiä kohdellaan koe-eläintä eettisemmin

Sairastuneen lemmikkikoiran hyödyntäminen tutkimuksessa on myös monella tapaa eettistä verrattuna aiempiin käytäntöihin. Lemmikkiä kohdellaan varsin hyvin verrattuna laboratorioissa kasvatettuihin koe-eläimiin. Geenimuunneltujen hiirien luominen pelkästään tutkimuksen tarpeisiin on eettisesti ongelmallista, mutta jo sairastuneen koiran hoitaminen hyödyttää kaikkia osapuolia.

Hannes Lohi näkisi kotikoiria mielellään enemmän mukana myös uusien lääkkeiden testaamisessa. Vakavasti sairaita ihmisiäkin hoidetaan tilanteen mukaan vasta tutkimuskäytössä olevilla lääkkeillä, jos he eivät enää saa apua vakiintuneista lääkkeistä. Vakavasti sairaalle kaikki toivo on tarpeen.

– Vasta kokeiluasteella olevien lääkkeiden avulla voitaisiin ehkä parantaa koirien elämänlaatua silloin, kun muuta apua ei ole tarjolla, ja samalla saataisiin lisää tietoa hoidosta ja sairauden kulusta, Lohi sanoo.

– Suomi voisi nousta tässä asiassa maailman huipulle. Meillä koiramaailma on hyvin järjestäytynyttä, ja tutkimuksellamme on jo nyt hyvät yhteydet koiranomistajiin ja kenneljärjestöihin.

Tutkimusryhmän Facebook-sivun kautta jaettuun koirien pelokkuuskyselyyn tuli yhdessä viikonlopussa 1 500 vastausta.

Auttamalla sairaita lemmikkikoiria aiempaa tehokkaammin voitaisiin samalla vähentää varsinaisia eläinkokeita.

– Esimerkiksi epilepsia ja autoimmuunisairaudet ovat yleisiä koirilla ja ihmisillä, ja niitä vastaan kehitellään jatkuvasti uusia lääkkeitä. Kokeiluasteella oleva lääke voisi parantaa sairaan koiran elämää huomattavasti, Lohi korostaa.

Lapsi ja koira kulkivat yhdessä jo tuhansia vuosia sitten

Koiran ja ihmisen suhdetta symboloivat hyvin jalanjäljet kuuluisassa ranskalaisessa Chauvet’n luolastossa.

Vuonna 1994 löydetty luolasto on täynnä jopa 30 000 vuotta sitten maalattuja eläinten kuvia ja ihmisten kämmenten painaumia. Tuolloin eläneet ihmiset jättivät luolaan esineitä, kuten luita ja soihtujen jäänteitä, ja niiden ikä on määritetty radiohiilimittauksella.

Aivan luolaston perällä erottuvat saveen painautuneet jalanjäljet. Koosta ja muodosta päätellen ne on jättänyt noin kahdeksanvuotias lapsi. Jälkiä pidetään vanhimpina Eurooppaan saapuneen Homo sapiensin jalanjälkinä. Viereen pudonneiden soihdunkappaleiden iäksi on määritetty 26 000 vuotta.

Lapsen jalanjälkien vieressä kulkevat toiset jäljet: ne on jättänyt suuri koiraeläin, joka varpaiden pituuden perusteella ei ole ollut susi. Jäljistä päätellen pimeässä luolassa lapsen kanssa kulki koira.

Kysyn Hannes Lohelta, onko jokin ihmisen ja koiran suhteessa yllättänyt hänet. Ehkä geenitutkija näkee ihmisen ja hänen koiransa suhteen uudesta näkökulmasta.

Lohi miettii hetken, puistelee sitten päätään.

– Ei tässä mitään uutta ole, mutta koiran ja ihmisen kiintymisen nopeus yllättää aina. Koirasta tulee hetkessä perheenjäsen. Ihminen ei voi olla rakastamatta koiranpentua, ja koira taas on heti valmis toimimaan yhdessä ihmisen kanssa.

Kirjoittaja on kirjailija, filosofian tohtori (perinnöllisyystiede) ja geneetikko, joka on kirjoittanut Koiraksi ihmiselle -tietokirjan koiran evoluutiosta. Vuonna 2015 hän sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon ”ajankohtaisesta ja asiantuntevasta tiedonjulkistamisesta eri medioissa”. Hän on osa-aikainen työelämäprofessori Turun yliopistossa. Artikkeli on julkaistu alkuperäisessä muodossaan Apu Lukemisto -lehdessä vuonna 2015.

Julkaistu: 9.11.2018