Suomen suoluonnon tila heikkenee – Suurin syy ojitus – Etelän lettosoista hävinnyt yli 90 prosenttia – Suolintujen kannat puolittuneet

1. Millainen Suomen soiden tila on?

Voimakkaasti heikentynyt. Noin puolet suoluontotyypeistä on uhan­alaisia, ja myös lajiston uhanalaistumiskehitys jatkuu. Tämä on todella huolestuttavaa, eikä paranemista ole tapahtunut. Soiden tilaan laajin vaikutus on ollut metsäojituksilla. Ojittamatonta suota on jäljellä enää alle puolet Suomen alkuperäisestä suopinta-alasta.

Varsinkin Etelä- ja Keski-Suomen suoluonto on hyvin muuttunut, mutta ojituksia on tehty paljon Keski-Lappiin saakka. Myös pellonraivaus on ollut merkittävä tekijä, varsinkin Etelä- ja Lounais-Suomessa, missä on ollut ravinteisia suomaita. Myös turpeenotto on hävittänyt soita, ja niitä on jäänyt infran alle, esimerkiksi teiden ja patoaltaiden.

2. Mikä on tällä hetkellä suurin uhka suoluonnolle?

Jatkuva laadullinen heikentyminen. Suomen etelä- ja keskiosissa täysin luonnontilaisia soita ei ole juuri enää jäljellä. Suolla voi olla ojittamattomia osia, mutta kokonaista hydrologista suokokonaisuutta on harvoin jäljellä. Suoluonto on riippuvainen valuma-alueen vesistä. Jos suolle alun perin tulleet vedet on ohjattu muualle maankäytön ja ojituksen seurauksena, se aiheuttaa väistämättä muutoksia myös jäljelle jääneen suon vesi- ja ravinnetalouteen. Tästä seuraa, että suoluonnon tila jatkuvasti heikkenee, mikä vaikuttaa puolestaan lajistoon.

Ojitus on vienyt suuren määrän soita

3. Mitä kaikkea olemme vaarassa menettää soiden mukana?

Tietenkin elinympäristöjä sekä lajeja, jotka ovat riippuvaisia soista. Menetämme myös niin sanottuja ekosysteemipalveluja. Eli hyötyjä, joita luonnonympäristö tuottaa sekä meille ihmisille että koko maapallon elinkykyisyydelle.

Luonnontilaiset suot puhdistavat vesiä, jolloin ravinteet ja kiintoaineet eivät päädy vesistöihin ja heikennä esimerkiksi järvivesien laatua ja aiheuta rehevöitymistä. Ihmisen ei silloin tarvitse luoda keinotekoisia vedenpuhdistussysteemejä tai tehdä vesistökunnostusta ja maksaa niistä kalliisti. Ojituksilla on siis ollut hyvin merkittävä vaikutus myös vesiluontoon. Suoluonnon mukana voidaan menettää myös pienvesiä. Esimerkiksi lähteet, purot ja allikot voivat hävitä.

Suot ovat myös mainioita retkeily-ympäristöjä ja tarjoavat erilaisia luonnonantimia, kuten marjoja. Vaikutukset ovat siis hyvin moninaiset.

4. Mitä ilmastonmuutos aiheuttaa soille Suomessa?

Tässä on vielä paljon tutkimista. On arvioitu, että ilmastonmuutos voi vahvistaa jo käynnissä olevia vaikutuksia, esimerkiksi soiden kuivumista. Voi olla, että märimmät suot alkavat kuivua ja karuuntua. Kun lämpenevä ilmasto sulattaa ikiroutaa pohjoisilla alueilla, soista voi vapautua merkittäviä määriä metaania, joka on hyvin voimakas kasvihuonekaasu ja joka edelleen kiihdyttää ilmastonmuutosta. Palsojen sulamista ja pinta-alan vähenemistä on jo havaittu eri puolilla Fennoskandiaa, myös Suomessa. Palsat ovat ikiroutaa sisältäviä turvemättäitä, joita esiintyy Suomen pohjoisimmilla soilla. Palsoja voi esiintyä alueilla, joilla vuotuinen keskilämpötila on -1 °C, mutta optimilämpötila on alhaisempi eli -3 °C – -5 °C:een tienoilla. Joten kun ilmasto lämpenee, palsat häviävät, ja myös koko ympäröivä suoluonto alkaa muuttua. Mutta kokonaisuutena ilmastonmuutoksen vaikutuksia suoluonnon monimuotoisuuteen tunnetaan vielä hyvin huonosti. Siitä toivoisi lisää tutkimusta.

Turvepellot ovat suuri päästölähde

5. Suot sitovat ja varastoivat hiiltä. Millainen merkitys niillä on ilmastonmuutoksen hillinnässä?

Suot ovat tärkein hiilivarastomme. Yli kaksi kolmasosaa Suomen hiilivarastosta on sitoutuneena turpeeseen, joten se hiili olisi hyvä pitää suossa. Luonnontilaisten soiden ominaispiirre on, että ne kerryttävät hiiltä, jolloin hiilivarasto myös lisääntyy. Sillä, että turvaamme soita ja tarvittaessa palautamme soita takaisin toimiviksi, on suuri merkitys hiilitaseeseen.

6. Millaisia vaikutuksia soiden uhanalaistumisella on Suomen luonnon monimuotoisuudelle?

Lajien uhanalaisuusarvioinnin perusteella suolajit ovat voimakkaimmin taantuva lajiryhmä tunturilajien jälkeen. Suot ovat elinympäristöinä vaativia, joten niiden kokonaislajimäärä ei ole kauhean suuri. Luonnon monimuotoisuuteen kuuluvat myös esimerkiksi erilaiset lajiyhteisöt ja suotyypit. Jos ajatellaan vaikka lettoja, menetämme tiettyjä kasviyhteisöjä ja elinympäristöjä monelta lajilta, mikä taas heijastuu lajien kantojen levinneisyyteen ja kehitykseen. Vaikutukset heijastuvat myös vesiluontotyyppeihin ja niiden lajistoon. Kun suoluonto köyhtyy, myös vesiekosysteemien lajisto taantuu. Soiden monimuotoisuusvaikutus ulottuu laajemmalle kuin suoluontoon.

Eteläiset suotyypit ovat vaarassa

7. Mitkä suolla elävät lajit erityisesti ovat uhanalaistuneet ja miksi?

Jos puhutaan eliöryhmistä, uhanalaisia lajeja on esimerkiksi suosammaleissa, putkilokasveissa ja suohyönteisissä, kuten perhosissa. Esimerkiksi soiden kämmekkäkasveista 43 prosenttia on uhanalaisia. Suot ovat ensisijainen elinympäristö myös noin 20 lintulajille. Niistä peräti 12 eli yli puolet on niin sanotulla punaisella listalla. Suolintujen kannat ovat Suomessa 1980-luvun alun jälkeen jopa puolittuneet. Taantuma on hurja. Esimerkiksi Suomen suokukoista on kadonnut peräti 95 prosenttia muutamassa vuosikymmenessä. Laji oli aiemmin yleinen soilla. Monet soiden linnuista, kuten suokukkokin, ovat muuttolintuja, joten Suomen suoluonnon muutosten ohella myös talvehtimis- ja levähdyspaikoilla tapahtuneilla muutoksilla voi olla vaikutusta. Alueellisesti tarkastellen eniten lajeja on hävinnyt ja uhanalaistunut Etelä-Suomessa, Järvi-Suomessa ja Pohjanmaalla eli alueilla, joilla maankäyttö on ollut voimakkainta. Putkilokasveista mesikämmekkä on hävinnyt koko Suomesta.

8. Kartoitat Suomen uhanalaisia lettosoita Suomen ympäristökeskuksen hankkeessa. Letot ovat ravinteikkaimpia ja arvokkaimpia suotyyppejämme. Miltä lettojen tulevaisuus näyttää?

Etelä- ja keskiosassa maata todella kriittiseltä. On arvioitu, että yli 90 prosenttia Etelä-Suomen lettosoista olisi hävinnyt. Ne ovat olleet houkuttelevia, viljavia pellonraivauskohteita. Niitä on ojitettu myös metsänkasvatukseen. Pohjoisessa letot ovat säästyneet paljon paremmin. Siellä on vielä jäljellä paljon upeita lettoja, erityisesti Keski-Lapin vihreäkivivyöhykkeellä. Niiden turvaaminen olisi todella tärkeää.

Letot ovat Suomen suoympäristöistä kaikkein monilajisimpia. Lähes puolet uhanalaisista suolajeista on lettolajeja. Lettojen suhteellinen merkitys suolajiston monimuotoisuudelle on todella suuri.

Jotta lettoja olisi olemassa, tarvitaan tietynlaisia kalkkipitoisia vesiä tai lettoisuutta ylläpitävää pohjaveden virtausta. Jos vesiä ohjataan esimerkiksi ojituksella muualle, leton vesi- ja ravinnetalous muuttuu. Letto alkaa karuuntua ja kasvaa umpeen. Lajisto taantuu. Se on näillä eteläisillä jäljellä olevilla pienillä lettosirpaleilla todella huolestuttava kehitys.

Suomen suot ovat pohjoisessa ja lännessä

9. Suomen soiden yhteispinta-alasta on suojeltu noin 13 prosenttia, valtaosa tästä Pohjois-Suomessa. Eteläisessä Suomessa suojeluosuus on vain 3,7 prosenttia. Kuinka paljon maan suopinta-alasta tulisi suojella, jotta suoluonto olisi kestävällä pohjalla?

Tämä on asia, jota pohditaan nyt myös laajemmin EU:n ja kansallisen monimuotoisuusstrategian tavoitteiden saavuttamiseksi. En pysty sanomaan, mikä tason pitäisi ekologisesti olla. Mutta lähtökohdan tulee olla, että ensin pitää turvata kaikki jäljellä olevat suot maankäytön suunnittelulla ja ennallistamisella. Suoluonnon taantumista ei saisi enää jatkossa tapahtua. Tämä on se olennaisin seikka, johon täytyisi löytää ratkaisut. Rinnalla sitten pohditaan, mitä lähdetään palauttamaan. Molempia tarvitaan.

10. Miltä soiden tulevaisuus Suomessa näyttää? Onko suojelu menossa oikeaan suuntaan?

Paljon on tehty erilaisia strategioita ja tavoitepapereita, joissa estetään todella hyviä tavoitteita soiden turvaamiseksi. Toimenpiteitäkin on aloitettu, mutta niiden volyymi on vielä aivan liian pieni, jotta niillä olisi riittävästi vaikutuksia. Jäljellä oleviin ojittamattomiin soihin kohdistuvat suorat maankäyttöpaineet ovat kokonaisuutena vähentyneet, mutta ympäröivän maankäytön soiden tilaa heikentävät vaikutukset eivät.

Soiden turvaaminen ei onnistu sirpaleina. Olennaista on turvata soita hydrologisina kokonaisuuksina. Sitä pitää tehdä valuma-aluelähtöisesti, jotta suo saa ne vedet, jotka sille kuuluvat. Jollei suokokonaisuutta turvata kokonaan, voi olla, että se ojittamatonkin suoalue taantuu.

Järvistä puhuttaessa hahmotamme asian yleensä paremmin. Ymmärrämme, että valuma-alueen pelloilta tulee vesistöön ravinteita, ja että järvi on tavallaan valuma-alueen ominaisuuksien summa. Suohon pätee usein sama. Sekin on vesi- allas, jonka ominaisuuksiin ja tilaan valuma-alue vaikuttaa. Soiden turvaamisessa ajattelutavan pitäisi olla sama kuin vesiensuojelussa. Vedestä se kaikki lähtee: oikeanlaisia vesiä oikea määrä oikeaan aikaan. Kaikki tämä vaikuttaa siihen, että suo säilyy.