Johtava asiantuntija aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:ssä, kaupunginvaltuutettu Porissa (sit./vihr.)

Suomen ja Venäjän suhde on ollut aina sanalla sanoen omituinen. Suhde on ollut historian pitkässä kaaressa pikemminkin epänormaali ja sairas kuin normaali ja terve.

Aitoa rakkautta, lämpöä ja ystävällisyyttä ei voi teeskennellä.

Ehkä pieni toivonpilkahdus liittyy niihin noin 2,3 miljoonaan suomalaiseen vuonna 2032, jotka ovat syntyneet Euroopan unioniin liittymisen jälkeen. Heillä ei ole omakohtaista kokemusta Neuvostoliitosta eikä suomettumisen synkkiä muistijälkiä.

Suomen ja Venäjän parisuhteeseen on sisäänrakennettuna pysyvä epätasapaino ja epäluuloisuus. Se ei liity vain toisen pienuuteen tai suuruuteen vaan aivan kaikkeen merkitykselliseen historiasta, kielestä, kulttuurista ja uskonnosta lähtien.

Rajamaan raja on kirjaimellisesti auennut joko railona tai avoimena kuiluna. Venäjän härski hyökkäyssota Ukrainaan avasi hetkessä kaikki edellisten sukupolvien kokemat traumojen ja pelkojen padot, jotka ovat syväjäädytettyinä suomalaiseen DNA:han.

Yksi helmikuun lopun päivä paljasti vuosikymmeniä jatkuneen pakonomaisen ystävyys- ja luottamuspuheen onttouden. Samalla katosi pitkäksi aikaa pohja tulevaisuuden luottamuspääomalta.

Kun suhteen tulevaisuusperspektiivi puuttuu, mitä jää jäljelle?

Maslow’n kuuluisassa tarvehierarkiassa yksi kuudesta ihmisten perustarpeesta liittyy turvallisuuteen ja turvallisuuden tunteeseen. Terve suhde ei ole mahdollinen, jos perusturvallisuus puuttuu tai sen koetaan jatkuvasti olevan uhattuna.

Mihail Bulgakovin tunnetussa romaanissa Saatana saapuu Moskovaan viitattiin Josif Staliniin, yhteen nykyhistorian suurimmista häiriköistä. Terve suhde Venäjään on utopiaa niin kauan kuin nykyinen saatana vaikuttaa Moskovan bunkkereissa tai hänen aaveensa leijuu Venäjän pimenevässä yössä.

Ekonomisti ja Mustread-median strategi

En usko, että tulevaisuutta voi ennustaa. Juuri nyt tulevaisuus on vielä tavallistakin enemmän pimeydessä. Tapahtumat vyöryvät eteenpäin. Väkivalta yltyy päivä päivältä, tunti tunnilta. Ulospääsyä ei näy.

On vaikea tietää, mitä Suomen ja Venäjän suhteissa tapahtuu huomenna, saati vuosikymmenen kuluttua.

Venäjän-suhteisiin kohdistuvien toiveideni vaatimustaso on myös ajan kuluessa suuresti alentunut.

Kolmekymmentä vuotta sitten toivoin, että Venäjästä tulisi tavallinen naapurimaa. Kävisimme kauppaa, turistit matkustaisivat maasta toiseen. Kaakkois-Suomi ja Pietari muodostaisivat yhtenäisen talous­alueen. Kukoistaisimme yhdessä.

Monta vuotta sitten kävi selväksi, että näin ei tule lähivuosikymmeninä tapahtumaan. Madalsin rimaa ja toivoin, että Venäjä pysyisi vakaana ja muuttuisi ehkä pikku hiljaa tavanomaisemmaksi maaksi.

Nykyisin toiveeni on lähinnä, että Venäjä ei hyökkäisi Suomeenkin.

Millainen terve suhde Venäjään on, riippuu siis täysin siitä, millainen Venäjä on. Jos Venäjä kymmenen vuoden päästä edelleen miehittää naapurimaitaan ja on väkivaltainen hylkiö, terve suhde tarkoittaa lähinnä sitä, että Suomen ja Venäjän välinen raja pysyy olemassa.

Uskon ja toivon, että tätä terveen suhteen minimitasoa kyetään ylläpitämään myös seuraavat kymmenen vuotta.

Jos Venäjä muuttuu paremmaksi, myös terveen suhteen määritelmä muuttuu. Yhdessä kukoistaminen voi olla liikaa toivottu kymmenenkin vuoden päästä, mutta ehkä pieni toivo jostain aseistettua rauhaa paremmasta elää.

Tutkimusviestintäpäällikkö, Ulkopoliittinen instituutti

En usko, että Suomen suhde Venäjään voi olla terveellä pohjalla vielä kymmenenkään vuoden päästä. Mikäli presidentti Vladimir Putin pysyy vallassa, ei ole odotettavissa, että Suomi ja muut länsimaat luopuisivat Venäjään kohdistuvista talouspakotteista tai että Venäjän ja lännen välit muutenkaan tervehtyisivät.

Putin on nyt 69-vuotias, joten iän puolesta ei ole estettä sille, etteikö hän hallitsisi Venäjää vielä kymmenen vuoden päästäkin. Hänen vallassa pysymisensä kannalta ratkaiseva kysymys on, miten venäläiset reagoivat Putinin sotaan Ukrainassa ja siitä seuranneeseen välirikkoon länsimaiden kanssa.

Mikäli Putin kuitenkin kuolisi tai hänet syöstäisiin vallasta, Suomelle ja muille länsimaille saattaisi tarjoutua mahdollisuus parantaa välejään Venäjään. En silti usko, että siinäkään tilanteessa Suomen suhde Venäjään olisi vielä pitkään, pitkään aikaan niin hyvä, että sitä voisi kutsua terveeksi. Talvi- ja jatkosodan perintönä meihin iskostunut Venäjän-pelko ei koskaan väistynyt kokonaan, vaikka suhteemme suureen naapuriimme olikin talouspainotteinen ja asiallinen ennen Venäjän Ukrainassa vuonna 2014 aloittamaa konfliktia. Nyt pelko on taas niin voimakasta, että se tulee värittämään Suomen ja Venäjän suhdetta vielä paljon pidempään kuin kymmenen vuotta. 

Debattipalstalla Imagen vakituiset debatistit ottavat eri kokoonpanoilla kantaa toimituksen esittämään väitteeseen.