Kirsi Piha: Poliitikot heittävät roskiin Venäjältä saatuja ystävyystunnusmerkkejä – Olisiko yhteinen hyssyttely tullut tiensä päähän?
Ukrainan sota räjäytti mannerlaatat liikkeelle, ja poliittinen narratiivi hakee uomaa uudessa tilanteessa. Ehkä tämä ei ole pelon vaan toivon paikka, kirjoittaa Kirsi Piha kolumnissaan.
Torstaina 24.2.2022 Suomi heräsi ruususen unestaan ja hämmästyi. Naton turvatakuut eivät ulottuneetkaan valtakuntaan asti. Kuten yleensä tällaisissa tilanteissa, ensimmäiseksi etsittiin tietysti syyllisiä.
Aloimme kaivaa esille vanhoja haastatteluja, kannanottoja ja kytköksiä. Pahaltahan se näytti. Muutamassa viikossa oltiin jo tilanteessa, jossa innostuneimmat esittivät jonkinlaisen totuuskomission perustamista, jotta voitaisiin puida suomalaisten suhdetta Venäjään kautta aikojen. Siitä tulisi pitkä sessio.
Muutamaa todella harvaa poikkeusta lukuun ottamatta suomalainen poliitikko on kiltisti opettanut maailmalle ja propagoinut meille kansalaisille, että meillä on erityinen ymmärryssuhde Venäjään. Meillä huippupoliitikot voivat olla Putinin ystäviä ja eläköityessään nämä jopa kiipeävät syvälle tämän syliin.
Me käyttäydymme salonkikelpoisesti ja olemme kutsuneet niitä tunnelman pilaajia, jotka ovat halunneet käydä keskustelua Nato-jäsenyydestä, vaarallisiksi kiihkoilijoiksi. Niin vahva sosiaalinen normi se on ollut, että edelleen toppuutellaan ”hätäilijöitä”.
Normi romahtaa, kun ihmiset vapautuvat paljastamaan, mitä he oikeasti ajattelevat, puhumaan ja käyttäytymään kuten he ovat jo pitkään halunneet puhua ja käyttäytyä.Kirsi Piha
Pelko on vahva muutosvoima tässäkin, mutta entä, jos kyse ei ole vain pelosta?
EVA:n asennetutkimusten mukaan suomalaiset ovat pitäneet sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa hyvin pienenä, ja kannatusmittausten tulokset ovat olleet selkeitä: enemmistö suomalaisista ei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä.
Sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, suomalaisten Nato-kanta on muuttunut viikoissa varovaisen nihkeästä erittäin myönteiseksi. Ylen kysyessä Nato-kantoja sodan jatkuttua toista viikkoa (9–11.3.) kannatus oli noussut 62 prosenttiin.
Väitän, että suhde Venäjään ja sitä kautta Natoon on meille sosiaalinen normi, joka on ollut yhtä aikaa voimakas ja hauras.
Olemme olleet kollektiivisessa unimaailmassa, mutta herättyämme tajuamme, että todellisuudessa emme ole uskoneet siihen. Se, mikä vaikuttaa yhden yön yli tapahtuvalta muutokselta, onkin tihkunut läpi koko ajan, muodostaen lopulta tulvan. Normi romahtaa, kun ihmiset vapautuvat paljastamaan, mitä he oikeasti ajattelevat, puhumaan ja käyttäytymään kuten he ovat jo pitkään halunneet puhua ja käyttäytyä.
Avoin kommunikaatio näyttää yhtäkkiä toisenlaisen kuvan kuin julkisivu on antanut ymmärtää.
Moni muistaa sadun prinsessa Ruususesta väärin. Sadan vuoden unessa nimittäin ei ollut vain prinsessa vaan koko hovi.Kirsi Piha
Kun naamiot putoavat ja jäljelle jäävät vain sodan kylmät kasvot, kuten presidentti Niinistö sodan alettua totesi, on syytä tarkastella turvallisuuspolitiikkaa hereillä.
Ukrainan sota räjäytti mannerlaatat liikkeelle, ja poliittinen narratiivi hakee uomaa uudessa tilanteessa. Poliitikot heittävät Venäjältä saatuja ystävyystunnusmerkkejä roskiin, ja jokainen joutuu tarkastelemaan uudelleen perusteita sille pakkoystävyydelle. Ehkä tämä ei ole pelon vaan toivon paikka.
Olisiko yhteinen hyssyttely tullut tiensä päähän?
Moni muistaa sadun prinsessa Ruususesta väärin. Sadan vuoden unessa nimittäin ei ollut vain prinsessa vaan koko hovi. Me olemme kaikki nukkuneet sitä samaa kollektiivista harhaunta.
