International Finnish Rescue Team (IFRT) -avustusryhmän johtaja Tina Soini istuu ranskalaisen Maxin kanssa jälleen täyteen pakatussa pakettiautossa matkalla Kiovaan, josta on tarkoitus jatkaa matkaa Harkovaan. Kyydissä on ruoan lisäksi lämpimiä kenkiä ja takkeja joka vietäisiin Itä-Ukrainan kyliin.

− Talven ja energiakriisin takia tilanne on Ukrainassa aiempia kertoja huonompi. Siellä on kylmää ja kosteaa, vettä on niukasti ja sähkökatkot voivat kestää vuorokauden. Lisäksi on pommituksia, joiden aikana me ja sadattuhannet ukrainalaiset pakenemme kellariin suojaan. Meillä pakopaikka löytyy onneksi samasta rakennuksesta ja kun on ollut tarpeeksi kauan pommitusten keskellä, oppii tietämään milloin pitää pukea nopeasti päälle ja lähteä suojaan, Soini kertoo puhelinhaastattelussa.

Tämä on Soinin kolmas pidempi operaatio Itä-Ukrainassa. Hän miettii hetken, ennen kuin kertoo, että koki tällä kertaa ahdistusta Suomesta lähtiessä. Lähtöaamuna he olivat Maxin kanssa käyneet Ekbergin kahvilassa nauttimassa viimeisen suomalaisen aamupalan vain muutama tunti ennen laivalle lähtöä.

− Olin jostain syystä ahdistunut jo aamulla. Kun kahvilaan astui pariskunta pienen lapsen kanssa, tajusin, että juuri tuo on se, mitä pohjimmiltani haluan. Ja jos jatkan näitä operaatioita, en välttämättä tule sitä kokemaan.

Soihi ei ollut kokenut lähtöahdistusta aiemmin. Olo helpotti, kun hän sai nukuttua laivalla. Taustalla saattoi vaikuttaa hänen mukaansa sekin, että edellisillä kerroilla he olivat päässeet pälkähästä jo niin monta kertaa.

− Kun pommituksia oli päivittäin, myös läheltä piti -tilanteita oli koko ajan. Tiedostan kyllä, että todennäköisyys sille, että jotain ikävää tapahtuu, kasvaa mitä kauemmin olen Ukrainassa, hän toteaa hiljaa.

Jos nyt ahdisti lähteä Ukrainaan, ei paluu ensimmäiseltä Harkovaan suuntautuneelta avustusreissultakaan ollut helppo. Ukrainaan päästyään Soini oli itkenyt monta päivää. Niin ylitsepääsemättömältä tilanne sota-alueella oli tuntunut, kun näki omin silmin kaiken sen tuhon ja ihmisten hädän. Mutta yllättäen ajatus kotiinpaluustakin tuntui vaikealta.

− Olin kuullut suomalaisilta sotilailta, että paluu voi olla kulttuurishokki, mutta sen voimakkuuteen en osannut valmistautua. Luulin, että sekoan. Niin iso muutos oli. Suomessa minulle tuli myös ensimmäisellä viikolla flashbackeja. Kaverin kanssa Helsingin kauppatorilla ajellessani säikähdin ilotulituksia ja ensimmäinen reaktioni oli, että mihin voisimme lähteä pakoon.

IFRT:n toiminnasta kuulleet rauhanturvaajat tarjosivat Soinille heti Suomeen paluun jälkeen mahdollisuuden debriefingiin eli kriisin purkamiseen keskustelemalla kokemukset seikkaperäisesti läpi. Tarkoituksena oli lievittää tapahtuman aiheuttamia psyykkisiä ja fysiologisia jälkireaktiota.

− Teki hyvää jutella aiemmin rauhanturvaajana olleen naisen kanssa, joka tiesi, mitä on olla keskellä sotaa. Hän myös kehotti hakeutumaan terapiaan, mistä olen kiitollinen.

Tina Soini sai järjestettyä terapeutin tapaamisen jo muutaman päivän kuluttua kotiinpaluun jälkeen. Operaatioiden jälkeen hän on keskustellut terapeutin kanssa pari-kolme kertaa viikossa. Samoin ovat tehneet muutkin IFRT:n jäsenet.

− Terapia on ollut todella tärkeä asia oman jaksamiseni kannalta. Nyt on kevyempi fiilis, enkä kärsi enää flasbackeista. Kun tulin Ukrainassa vietettyjen kuukausien jälkeen Suomeen, olin aivan rikki.

Soini kertoo olevansa valtavan kiitollinen terapeutiltaan saamastaan henkisestä tuesta ja työkaluista. Vaikka terapiassa käydäänkin Suomessa, myös etävastaanotto on mahdollista järjestää, jos Ukrainassa tapahtuisi jotain erityisen kamalaa.

− Yleisesti mentaliteetti auttajien keskuudessa tuntuu olevan, että on turha valittaa, jos tulee maasta, jossa kaikki on hyvin. Vaikka olisi fyysisesti kuinka hyvässä kunnossa, sillä ei ole mitään väliä, jos mieli ei ole kunnossa. Kannustan muita Ukrainassa tai pahoissa kriiseissä olevia hankkimaan keskusteluapua.

Ammattiauttajien lisäksi IFRT:n jäsenet saavat tukea toisiltaan. Tuntemuksista puhutaan oman porukan kesken jokaisen operaation jälkeen. Vaikka ensimmäisen reissu Harkovaan alkoi itkulla, Soinin mukaan tuhon ja jopa ruumiiden näkemiseen turtuu.

− Kylmää sanoa, mutta paikan päällä ei jonkin ajan kuluttua enää tunne mitään. Se helpottaa toimimista, sillä hankalissa tilanteissa ei voi panikoida. Mutta sen tuhon näkeminen viikosta toiseen jättää jälkensä. Siksi on tärkeää, että mielenterveydestä pidetään huolta ja sen takia haluan puhua asiasta. Emme ole mitään yli-ihmisiä, vaikka kovissa paikoissa olemme olleetkin.

MIELI ry:n asiantuntijan sekä ratkaisu- ja voimavarakeskeisen terapeutin Julia Bagrovan mukaan Soinin kuvailema reaktio on yleinen kriisitilanteessa. Silloin iskee shokki ja aivot kääntyvät selviytymistilaan.

− Tunteet ikään kuin sammuvat, sillä niiden käsittelyyn ei ole tuolla hetkellä aikaa, eikä tilaa. Tilanne purkautuu yleensä vasta, kun tulee takaisin kotiin. Tosin jos kuormitus on liian kova, reaktio voi tulla jo paikan päällä.

Bagrova muistuttaa, että etenkin avustustilanteissa on tärkeää, että kohteeseen lähdetään tiiminä. Tällöin tiimiläiset voivat tarkkailla oman jaksamisensa lisäksi myös muiden tilannetta.

− Jos huomaa muutoksia huonompaan, kyseiselle henkilölle olisi hyvä miettiä muita tehtäviä tai laittaa kokonaan tauolle. Toisen vointia kysellessä kannattaa suosia Miten voit asteikolla 1–10? -kysymystä, sillä se pistää henkilön itsenkin miettimään tilannettaan hieman enemmän.

Vaikkei itse ei olisi Ukrainassa, voivat sodan lisäksi esimerkiksi energiakriisi tai taloudellinen tilanne ahdistaa. Muidenkin kuin avustustyöntekijöiden on hyvä huomioida, että tunteet varastoituvat, jos niitä ei pura. Tämä voi oireilla monella tapaa. Yhdellä katoaa ruokahalu, toisella on vaikeuksia nukahtaa tai uni on katkonaista. Joku saattaa vältellä sosiaalisia tilanteita, eikä koe iloa samoista asioista kuin ennen.

− Olo voi olla turta tai sitten tunteet ovat koko ajan pinnassa. Myös voimattomuus on yksi mahdollisista oireista. Toisinaan olo on outo, vaikkei sitä osaa sen tarkemmin määrittää. Vastustuskyvyn laskeminenkin voi kieliä purkamattomista asioista.

Oireilu johtaa helposti noidankehään. Jos ei esimerkiksi nuku kunnolla, asiat tuntuvat helposti vielä pahemmalta.

− On hyvä muistaa, että olemme vain ihmisiä ja kriiseissä kaikenlaiset tunteet tai jopa niiden puuttuminen kokonaan on tavallista. Traumaattisten tapahtumien sanallistaminen auttaa jäsentämään kokemuksia ja niiden aiheuttamia tunteita. Parhaassa tapauksessa löytyy merkityksellisyyden tunne ja näin on helpompi hyväksyä elämän tuomia haasteita. Jos ei ole mahdollista keskustella terapeutin kanssa, kannattaa soittaa Mieli ry:n kriisipuhelimeen, joka on auki 24/7. Myös päiväkirjan kirjoittaminen voi helpottaa omaa olotilaa, Bagrova vinkkaa.

Päivitys: Otsikkoa ja ingressiä muutettu 3.2.2023 klo 9:44