Eeva

Sari Puumalainen paheestaan: "Sulkeudun makuuhuoneeseen juustoleipien ja punaviinin kanssa"



Sari Puumalainen paheestaan: "Sulkeudun makuuhuoneeseen juustoleipien ja punaviinin kanssa"

Monet näyttelijä Sari Puumalaisen rakkaimmista muistoista liittyvät ruokaan. Töistä kotiin tullessaan Sari ilahtuu, jos jääkaapista löytyy mummopurilaisia.
Teksti Helena Saine-Laitinen
Kuvat Timo Pyykkö

”Ruokapöytäni ääressä herkuttelevat useimmiten näyttelijäpuolisoni Risto Kaskilahti ja kuopuksemme Siiri. Esikoinen Saara asuu jo omillaan. Melko tarkalleen kymmenen vuoden ajan kokoonnuimme syömään yhdessä joka päivä kello 16:30.

Ruuan valmistin puolessa tunnissa teatterin kaksiosaisen työpäivän, harjoitusten ja näytösten, välissä. Näin jatkui, kunnes tyttöjen harrastukset sotkivat aikataulut, ja ajauduimme väkisinkin välillä lämmittämään tahoillamme jotakin ja syömään yksin.

Opin kokkaamaan sinä vuonna, kun olin valmistunut ylioppilaaksi, mutta en vielä ollut päässyt Teatterikorkeakouluun. Sain töitä kotiapulaisena perheestä, jossa oli kolme poikaa. Nuorin oli kolmen kuukauden ikäinen, keskimmäinen kolmevuotias ja esikoinen viisivuotias.

Työpaikkahaastattelussa valehtelin kirkkain silmin perheen äidille osaavani valmistaa ruokaa. Soitin joka päivä omalle äidilleni ja kyselin, miten tehdään makkarakastiketta tai makaronilaatikkoa. Opin tekemään kelpo perusruokia.

Innostuin ruuanlaitosta tyttäriemme myötä. Saara syntyi vuonna 1998, ja silloin aloin oikeasti miettiä ruuan merkitystä. Olihan minulla äitinä valtava vastuu pienestä ihmisestä.

Lapsuudestani muistan erityisesti talouskyljykset, ruskean kastikkeen ja keitetyt perunat. Niillä tällainen 1970-luvun lapsi kasvoi Helsingin Kalliossa. Nythän ne tuntuvat vanhanaikaisilta ja raskailta.

Äiti oli töissä Elannon myymälänhoitajana. Isä oli taksikuski. Koulun jälkeen tein usein itselleni välipalaa. Lempparini oli vaalea leipä, polakka, jonka päälle vetäisin suolaista margariinia ja leikkasin paksun viipa-leen lauantaimakkaraa. Sen kanssa join teetä, johon lisäsin vähän sokeria ja maitoa.

Pinaattilettujen syömiskilpailut

Hillittömin ruokaan liittyvä muistoni on kouluajoilta. Löimme kavereiden kanssa vetoa, kuka söisi eniten pinaattilettuja. Söin niitä viisikymmentä ja voitin kisan. Kyllä olin sitten kipeäkin! Episodi ei kuitenkaan himmentänyt rakkauttani pinaattilettuihin.

Herkuttelen mieluiten vuodenaikojen mukaan, sesongit ovat minulle tärkeitä. Sysitalvella maistuu suklaa, ja kun kevät koittaa, alkaa viherruoka kiinnostaa. Olen hedonisti, ja herkuttelu on parasta ystävien kanssa.

Syntisen hyvää on täydellisesti paistettu pihvi ja hyvä punaviini. Tämän lyömättömän yhdistelmän vuoksi en koskaan voisi ryhtyä vegaaniksi, vaikka rakastankin kasviksia.

Mutta syntisen hyvää voi olla myös raikas sushi, riisipuuro suolan ja voisilmän kera tai laadukas artesaaniburgeri.

Juhlaa varten valmistelen ruuat hyvissä ajoin. Ihanteellista on, jos vain kolmasosa hommista jää itse juhlapäivään. Pyrin saamaan kaiken valmiiksi puoli tuntia ennen vieraiden tuloa, sitten kaadan itselleni lasin viiniä. Juon sen rauhassa nauttien ajatuksesta, että kaikki kiva on edessä.

Kolmen ruokalajin illallisen valmistan, kun on aikaa ja syytä juhlaan. Tässä Eevassa oleva menu on näppärä, koska kakku kasataan ja paisti kypsennetään jo edellisenä päivänä.

Yllätysvieraille tarjoan pakastimesta sulattamaani savulohipiirakkaa. Kylkeen pyöräytän salaatin, sillä siihen meillä on aina aineksia. Tilanteen mukaan hörpätään kahvia tai kuohuviiniä.

Matalan kynnyksen vierailut ovat kivoja, mutta kiireinen elämä verottaa – yllätyskyläilijät ovat valitettavan harvinaisia.

"Käydessäni läpi kaappeja teen löytöjä: riisiä on viidenlaista ja ihanaa kroatialaista oliiviöljyäkin vielä jäljellä", Sari kertoo.

"Suhtaudun intohimoisesti makirulliin"

Kokkaan porukassa nimeltä Keittiötytöt. Ryhmään kuuluu lisäkseni kaksi ammattikokkia ja yksi johtaja. Aloimme kokkailla yhdessä, kun tyttäremme harrastivat voimistelua, ja urheiluseuran tilaisuuksiin tarvittiin tarjoiluja.

Kun tytöt lopettivat voimistelun, ruokaharrastuksemme siirtyi ravintoloihin ja kotikeittiöihin. On mielenkiintoista kuulla porukkamme arvioita ruuan rakenteesta ja koostumuksesta tai pohdintoja, miksi jokin annos maistuu ravintolassa nyt erilaiselta kuin edellisellä kerralla.

Saan virikkeitä kokkiystäviltäni ja hyllyni lukuisista keittokirjoista. Ihailen keittokirjailija Anna Bergenströmiä. Kun muutimme tähän kotiin, sain kollegalta Annan kirjan Rakkautta, oliiveja ja timjamia. Siinä on hyvien makujen lisäksi hyvä fiilis. Seuraan ruoka-aiheita sosiaalisessa mediassa ja televisiosta Australian Master-Chefiä.

Punaiseen Muumimamma-leikekirjaani tallennan parhaimmat ohjeeni. Tämän kallisarvoisen opuksen tyttäreni Saara on jo ilmoittanut haluavansa sitten, kun en enää itse kokkaa.

Maailman ruokakulttuureista suosikkini on japanilainen. Se hellii makunystyröitä raikkailla mauilla ja mausteilla. Voisin luultavasti syödä japanilaista ruokaa joka päivä vaikka koko loppuelämäni.

Ehdoton bravuurini on tyttäreni Siirin mukaan sushi. Suhtaudun intohimoisesti makirullien tekoon alkaen riisin huuhtelusta ja liotuksesta. Keitän aina itse riisin mausteliemen. Merilevän päälle ladon riisiä ja sitten rapeaa jäävuorisalaattia, kylmäsavulohta, kurkkua, paprikaa, paahdettuja seesaminsiemeniä ja aiolia.

En tule toimeen ilman veitsiäni. Ostin vuosia sitten Sanellin kunnon keittiöveitset ja veitsitukin. Ne ovat käytössä päivittäin.

Perintörahoilla syömään

Haluaisin oppia tekemään täydellisen pihvin. Huolimatta digitaalisesta lämpömittarista ja siitä, että annan pihvin vetäytyä folion alla paistamisen jälkeen, en ole yltänyt nappisuoritukseen.

Salainen paheeni tiivistyy juustoleipiin ja punaviiniin. Niiden kanssa sulkeudun makuuhuoneeseen katsomaan New Yorkin täydellisiä naisia. Siitä sitten herään aamulla. Enkä ole edes pessyt hampaita.

Tunnustan, että ilahdun, jos näytöksen jälkeen kotiin tullessa jääkaapista löytyy ’mummopurilaisia’. Äitini ei juurikaan leiponut, mutta joulutorttuja hän paistaa edelleenkin valmistaikinasta vuoden ympäri.

Nyttemmin hän on niittänyt mainetta lastenlastensa parissa mummopurilaisillaan. Ne ovat paahtoleipiä, joiden päälle levitetään lihamureketta. Leivät paistetaan murekkeineen molemmin puolin ja syödään ketsupin kanssa.

Ihanin ruokamuistoni liittyy vaariini. Hän kuoli, kun olin viimeistä vuotta teatterikoulussa. Sain perinnöksi tuhat markkaa, ja päätin syödä sillä Riston kanssa.

Varasin pöydän sunnuntai-illaksi venäläisestä ravintola Šašlikista ja sanoin, että nyt syödään ja juodaan mitä huvittaa. Risto söi karhunlihaa ja siemailimme samppanjaa venäläisten ukkojen soittaessa balalaikkaa.

Perinnöstä ei paljoa jäänyt, mutta ilta oli sen arvoinen. Jos olisin ostanut jotain tavaraa, en muistaisi sitä yhtä elävästi kuin tämän kokemuksen.”

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 3/2018.

Julkaistu: 30.3.2018