Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
ADHD-mieli

Kun aivot tilttaavat, Sanna Stellan vetää verhot kiinni: ”Lääkkeen oton jälkeen viikkasin kahdeksan tuntia liinavaatteita”

Näyttelijä Sanna Stellan sai vuosi sitten ADHD-diagnoosin, mikä on helpottanut arjen kaaosta. Ikuinen optimisti on opetellut myös suremaan ja näyttämään heikkoutensa.

27.4.2025 Apu Terveys

Uimalasit silmille, kasvot rohkeasti veteen ja uskallusta pitää silmät auki. Nämä asiat mullistivat näyttelijä Sanna Stellanin suhteen uintiin pari vuotta sitten. Oli hän ennenkin käynyt uimassa lastensa kanssa ja pulahtanut talvella jopa luonnonvesiin, mutta piti vettä ”kylmänä ja märkänä”. Kun Sanna sitten opetteli lajin tekniikkaa, uimisesta tuli mieluisa muoto liikkua ja tärkeä keino palautua.

– Uinti on tosi hyvää jumppaa, mutta saan siitä myös mielenrauhaa. Se on antanut minulle hallinnan tunnetta. Kun toivuin toisesta avioerostani, uidessa koin, että ainakin jokin asia oli kontrollissa.

Nykyään Sanna käy uimahallissa silloin tällöin fiiliksen mukaan. Lyhyestäkin pulahduksesta tulee hyvä olo. Vapaauinti sopii Sannan vauhdikkaalle luonteelle, mutta eniten hän treenaa silti rintauintia.

– Olen kuulemma vapaauinnissa synnynnäinen lahjakkuus, Sanna vitsailee.

– Rintauinti taas on minulle haaste. Harjoittelen sitä yhä ja katson tekniikkavideoita Youtubesta.

Parhaiten Sanna puskee itseään ryhmäliikuntatunneilla, joilla hän käy nykyisin parhaimmillaan kolmesti viikossa. Hänen suosikkejaan ovat body combat, power ja zumba. Sanna sanoo saavansa puhtia ryhmässä kuntoilusta ja ohjaajan kannustuksesta. Tanssillinen zumba on hänestä riemastuttavaa.

– Todella erilaiset ihmiset tanssivat tunnilla yhdessä, eikä tekniikalla ole niin väliä. Opettajakin kannustaa juuri siihen. Siinä on todellista liikunnan riemua! Minulla on liikunnassa tällaisia villityksiä. Innostun jostain ihan hirveästi, ja sitten se menee ohi.

Pieni Sanna ja isosisko kotisohvalla vuonna 1975.

Näyttelijänä Sanna tunnetaan hauskan naisen rooleista niin televisiosarjoissa, elokuvissa kuin näytelmissäkin. Tyylilaji sinetöityi jo nuorena. Opiskeluvuosina Lontoossa hän yritti kovasti esittää vakavaa roolia sydänkohtauksen saaneena mummelina, mutta yleisö ulvoi silloinkin naurusta. Sen jälkeen Sanna on hyväksynyt suosiolla komediennen osansa.

– Olen aina ollut pelle. Minussa on jotain naurattavaa jopa siinä määrin, että on aika sama, mitä sanon tai teen. Kerran epäröin hississä kerrosten kanssa, ja jopa se nauratti kovasti muita matkustajia.

Näyttelijän ammatti on niin erottamaton asia Sannan identiteettiä, että hänen on vaikea analysoida ammatinvalintaansa. Oikeastaan se ei edes ollut valinta, vaan ainoa vaihtoehto lapsesta asti. Lopulta hän opiskeli Mountview’n teatterikoulussa Lontoossa.

– Kun näyttelen, koen olevani oikeassa paikassa tekemässä oikeaa hommaa. Se on minun tehtäväni tässä maailmassa. Toisaalta ajattelen, että olen jatkuvalla TET-jaksolla ja aina vähän huuli pyöreänä. Toivottavasti se tunne säilyy loppuun asti.

Hauskana olo on ihanaa. Tykkään siitä, että saan naurattaa ja herättää tunteita.

Hauskan naisen maineesta on Sannan mukaan ollut hänelle pelkkää hyötyä. Sannan neljään 5–15-vuotiaaseen lapseen äidin huumori ei kuitenkaan aina uppoa.

– Silloin muistutan, että tajuavathan he, miten valtavan hauska äiti heillä on, Sanna naureskelee.

Hän nauttii siitä, että saa naurattaa ja herättää tunteita.

– Hauskana olo on ihanaa. Se on ihana lahja, jonka olen saanut. Haaveilen, että saan jatkossakin tehdä työtäni moniulotteisesti ja myös kirjoittaa lisää.

Yksityiselämässään Sanna on kokenut myös sen, ettei elämä ole aina vain hauskaa. Vuosien saatossa hän on muun muassa ostanut hometalon, joka ei onneksi ehtinyt aiheuttaa terveysongelmia. Lisäksi hän on käynyt läpi kaksi avioeroa. Kapuloita sujuvan arjen rattaisiin on heittänyt myös aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ADHD.

Reppureissulla Andien vuoristossa Chilessä 2004.

Sanna sai ADHD-diagnoosin vajaa vuosi sitten. Se ei tullut yllätyksenä, vaan hän oli tiennyt ominaisuudestaan jo pitkään. Lopulta Sanna kyllästyi siihen, että muut huomauttelivat hänelle asioiden unohtelusta ja muusta arjen kaaoksesta.

– Olin luonut itselleni maailman, jossa pärjäsin. Olen esimerkiksi meditoinut parikymppisestä, mikä auttaa paljon. On kuitenkin ihanaa, että ADHD:sta puhutaan nykyään avoimesti. Sen ansiosta minäkin saatoin hakea itselleni diagnoosin.

Sannan mielestä ADHD:ssa on hyvää muun muassa sen hänelle suoma kirjava ja rikas mielikuvitus. Hankaluuksia neurokirjon häiriö aiheuttaa, kun pitäisi hallita ajankäyttöä tai vaikkapa täyttää veroilmoitus. Siksi hän yrittää nyt löytää sopivan lääkkeen erityistä keskittymistä vaativia tilanteita varten.

– Ensimmäinen kokeilemani lääke ei sopinut. Viikkasin sen jälkeen kahdeksan tuntia liinavaatteita ja sain kolmen päivän päänsäryn.

Olen parhaimmillani, kun saan tehdä hyvin monta asiaa yhtä aikaa ja selviytyä.

Diagnoosin jälkeen Sanna on saanut myös toimintaterapiaa, joka on opettanut esimerkiksi ajan hahmottamista. Hän on ottanut käyttöön paperikalenterin, johon merkitsee menonsa heti niistä sopiessaan.

ADHD-ihmisille tyypilliseen tapaan Sanna sanoo olevansa on–off-tyyppi. On-vaiheessa hänen päässään on todella monta kansiota avoinna yhtä aikaa. Sen vuoksi aivot lopulta tilttaavat, eikä Sanna saa mitään aikaan.

– Olen parhaimmillani, kun saan tehdä hyvin monta asiaa yhtä aikaa ja selviytyä. Silloin olen ihan yliluova. Mutta sitten kun olen off, ei tapahdu yhtään mitään.

Sanna osasi jo nuorena palautua kunnolla viikon päätteeksi. Hänelle ei tullut mieleenkään lähteä perjantai-iltana baariin kavereiden kanssa, vaan hän jäi mieluummin kotiin kuuntelemaan jazzia. Nykyään off-päivä tarkoittaa, että Sanna kertoo kaikille olevansa todella kiireinen. Todellisuudessa hän pimentää kodin kaihtimilla ja vain palautuu.

– Lataan akkuja verhot kiinni. Nautin siitä, kun kukaan ei tarvitse minua.

Sanna ei ole tuntenut ADHD:n vuoksi häpeää, mutta kylläkin surua. Hän toivoo, että olisi hoksannut hakea apua jo aiemmin. Sen sijaan hän maskasi eli peitteli oireitaan vuosikaudet.

– Enää en peittele. Myös sekoiluni on vähentynyt, koska tunnistan harmaat alueeni. Minun alallani ADHD on todella yleinen, ja se on varmaankin joka toisella. Olen siis vain yksi muiden joukossa.

Vuonna 1999 Sanna oli aloitteleva näyttelijä Lontoossa.

Sannan toinen avioliitto päättyi kaksi vuotta sitten eroon, joka otti henkisesti koville. Sanna sanoo, että hän käsitteli samalla kaikkia elämänsä epäonnistumisia. Nyt meneillään on jo paljon parempi vaihe.

– Eron äärellä päätin, etten jää sen tarinan uhriksi. Minulla on yksi ainutkertainen elämä, eikä se saa mennä hukkaan. Elämässä on taas paljon riemua, iloa, valoa ja toivoa.

Jos mieli joskus alkaa tummua, Sanna tekee kiitollisuusharjoituksen: miettii kolme asiaa, jotka ovat juuri sillä hetkellä hyvin. Ne hän löytää kaikissa tilanteissa. Vastoinkäymisissä Sannaa on auttanut luontainen myönteisyys. Hän on ikuinen optimisti, joka ei hätkähdä vähästä.

– Olen erityisherkän vastakohta ja vantteraa maalaisrotua. En huomaa, jos hotellihuoneessa vetää tai tyyny on huono.

Nuorena muiden heikkous ja herkkyys saivat Sannan jopa ärsyyntymään. Siksi hän alkoi tutkiskella itseään ja pohtia, miksi reagoi niin. Sanna huomasi, että esimerkiksi suru kääntyi hänessä helposti vihaksi.

– Olen opettelut suremaan vasta aikuisena. Olen ylpeä joka kerta, kun itken! Harjoittelen vieläkin olemaan heikko ja tarvitseva. Se ei ole minulle helppoa. Haluan silti kohdata tunteet raakoina ja antaa pettymyksen ja vihankin tulla.

Sanna on huomannut, että myös onnellisena olo vaatii rohkeutta. Hän sanoo olevansa hirvittävän ylpeä, että asiat ovat jälleen hyvin eikä hänen tarvitse kamppailla selviytyäkseen. Kahden avioeron jälkeen hän uskoo yhä rakkauteen.

– Todellakin uskon! Rakkaus on suurin, kaunein ja ehtymätön luonnonvara, eikä se mene koskaan hukkaan. Minulla on uusi ihana parisuhde, joka tuo iloa ja valoa.

Pari vuotta sitten Sanna löysi nuoruuden harrastuksensa maalaamisen uudelleen. – Se on kivaa ajanvietettä ja tapa tehdä jotain joutilasta. Opettelen nauttimaan siitä, ettei se välttämättä johda mihinkään.

Satakunnan Karviassa varttunut Sanna asuu nykyisin lastensa kanssa Helsingissä. Perheeseen kuuluu kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Kun Sanna aikoinaan alkoi odottaa esikoistaan, ystävät Lontoossa pitivät hätäkokouksen ja pohtivat, onko kukaan koskaan nähnyt Sannaa lähelläkään vauvaa. Jopa oma äiti epäili, tuleeko Sannan äitiydestä mitään.

– Minulla ei ollut äitiyshaavetta, mutta omani olen hoitanut. Äitiys on opettanut epäitsekkyyttä ja pyyteetöntä rakkautta. Äitiys on palveluammatti, josta ei saa juuri kiitosta. Kiitos tulee siitä, että lapset käyttäytyvät hyvin, kun en ole itse paikalla.

Sannasta on suunnaton rikkaus, että lapsilla on myös heille omistautunut mummu. Sannan 76-vuotias äiti rientää usein apuun, kun tytär tarvitsee lastenhoitoapua. Sanna itse on kova passaamaan muttei halua olla uhrautuva äiti. Hänestä on tärkeää opettaa lapsille, että vanhemmillakin on rajansa. Samalla hän antaa lastensa olla omia itsejään ja välttää puuttumasta liikaa näiden elämään.

– Naisten suurin helmasynti on muiden tarpeille antautuminen. Uhrautumisessa ei ole mitään hienoa. Haluan näyttää lapsilleni esimerkkiä siitä, että olen heille läsnä, mutta minulla on myös oma elämäni.

Usein Sanna rakastaa ruoalla ja ”hössöttää pullaa pöytään”. Hän nauttii kokkaamisesta ja laittaa ruokaa itse lähes joka päivä. Perheessä syödään paljon kasvispainotteista kotiruokaa.

– Ruoka on kuin lääkettä. Voin pahoin, jos joudun syömään huonosti. Käytän mieluiten raaka-aineita, jotka eivät tarvitse tuoteselostetta. En himoitse hampurilaisia – mutta karkkia pitää saada joka päivä.

Vaikka Sanna on kova innostumaan ja menee arjessa usein täysillä, hän ei koe uupumusta. – Ehkä siksi, että en ole kilttiä suorittajatyyppiä tai perfektionisti. Menen ihan mielelläni myös riman ali.

Vaikka Sanna arvostaa hyvää ruokaa, hän ei ole mikään hifistelijä. Hän ei myöskään mittaa sen enempää treenejä kuin untakaan, vaan luottaa, että fiilis kertoo oleellisen. Nukkuminen ei ole ollut tärkeysjärjestyksen kärjessä.

– Jättäisin unet kokonaan väliin, jos voisin ottaa ne rokotteena. Minulla on parempaakin tekemistä. Iltayhdeltätoistahan elämä vasta alkaa!

Sanna myöntää, että oikeasti hän on elänyt vuosia liian vähillä unilla jo iltapainotteisen työnsä vuoksi, eikä se ei ole ollut fiksua. Ikääntyminen on kuitenkin parantunut tilannetta, ja nykyään hän huolehtii yöunistaan paremmin.

Iän myötä Sanna on huomannut muitakin myönteisiä muutoksia. Hän sanoo, että sietää huonoa kohtelua yhä vähemmän.

– Sietokykyni ei ole koskaan ollut kovin hyvä, mutta nykyään en ota bullshitiä vastaan millin vertaa. En malta odottaa, mitä tapahtuu, kun ikää tulee lisää.

Maailma on ulkonäkökeskeinen, mikä luo helposti paineita varsinkin julkisessa ammatissa. Sanna on perustanut identiteettinsä aina luonteeseensa, ei ulkonäköön.

– Vaikka naama on työkaluni, kannustan muitakin kasvattamaan ennen kaikkea persoonaansa. Tunnen surua siitä, että nuoret kokevat niin paljon ulkonäköpaineita. Kilojeni miettimisen sijaan olen tyytyväinen siitä, että kehoni on pystyvä.

Jatka lausetta

  • Eniten nautin… vapaudesta toteuttaa itseäni.
  • Hupsuin terveystekoni… oli paasto, joka kesti kolme tuntia. Sitten ostin pihvin, jonka paiston ja söin.
  • Kun muut eivät näe… nuokun sohvalla.

Sanna Stellan 

  • Ikä: 50 vuotta
  • Ammatti: näyttelijä ja kirjoittaja
  • Perhe: neljä lasta
  • Ajankohtaista: näyttelee Rakkaat lapseni -tv-sarjassa ja kesällä Krapin kesäteatterissa.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt