Apu

Samaa ruokaa joka päivä, sävellajit näkyvät väreinä, valo päällä läpi yön – Muusikko Aija Puurtisen kiehtova maailma – ja paras basistivitsi

Samaa ruokaa joka päivä, sävellajit näkyvät väreinä, valo päällä läpi yön – Muusikko Aija Puurtisen kiehtova maailma – ja paras basistivitsi
Aija Puurtinen on bluesmuusikko, basisti, arvostettu laulupedagogi ja popmusiikin tohtori. Hän suhtautuu maanisesti liikunnan harrastamiseen ja tunnustaa pelkäävänsä pimeää.
Julkaistu: 3.8.2022

Aija Puurtisen bluesyhtye Honey B & T-Bones julkaisi kesäkuussa 40-vuotisen taipaleensa kunniaksi uusista ver­sioista koostuvan retrospektiivilevyn Buzzing!

Honey B and the T-Bonesissa soittaa miehesi Esa Kuloniemen lisäksi myös poikanne Mooses. Miten bändin johtajan ja äidin roolien yhdistäminen toimii?

No, bändi on meille työpaikka. Ei meillä treeneissä kiukutella. Aluksi oli hankalampaa. Mooses alkoi soittaa bändissämme ollessaan vielä murrosiässä, ja tuolloin roolit väkisinkin sekoittuivat. Yritin silti parhaani, etten ohjaisi häntä liikaa, ja pyrin antamaan löysää, jotten aiheuttaisi ristiriitoja välillemme.

Nyt Mooses on jo kaksikymmenvuotias ja rumpalina niin kehittynyt, että kysyn mielelläni hänen ehdotuksiaan ja mielipiteitään.

Hän on myös äärimmäisen aistikas ihminen, aavistaa saman tien, jos minulla on huono päivä. Hän tunnistaa sellaisen paljon paremmin kuin Esa. Välillä hän huomauttaakin Esalle: ”Nyt Aija on sellaisessa tilassa, että olisi parempi olla jatkamatta väittelyä.” Esa ei huomaa sellaista ollenkaan.

Olet asunut Helsingissä yli 40 vuotta, mutta vietit nuoruutesi yhdeksänlapsisessa perheessä Juvan maalaismaisemissa. Tunnetko olevasi identiteetiltäsi kaupunkilaisfriidu vai maalaistyttö?

Kyllä mä olen täysi cityihminen, vaikka huomaankin kaipaavani monesti luontoon. Maalaiselämää en sen sijaan ikävöi. Monethan haluavat palata vanhemmiten takaisin synnyinpaikkakunnalleen. Tunnen juurtuneeni pysyvästi Etu-Töölöön, en usko lähteväni täältä enää mihinkään. Toisaalta, vaikka asunkin keskellä kaupunkia, Töölössä on tietynlaista maalaispitäjän yhteisöllistä fiilistä. Esimerkiksi viime vuonna, kun asuntomme oli linjasaneerauksessa ja Mooses pääsi ylioppilaaksi, saimme skumppalasit lainaan viereisestä ravintolasta.

Olet toiminut laulunopettajana muun muassa Sibelius-Akatemiassa, Teatterikorkeakoulussa ja Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Voiko jokainen oppia laulamaan?

Kaikki pystyvät kyllä parantamaan laulupohjaansa ja kehontuntemustaan hyvin pienilläkin jutuilla. Kannattaa olla silti realistinen tavoitteissaan. Kaikki eivät voi olla ammattilaulajia tai levyttäviä artisteja. Jos laulamisen kriteereinä eivät ole täydellinen sävelpuhtaus tai melodiataju, kaikki pystyvät kyllä laulamaan. Suosittelenkin laulamista ihan jokaiselle. Jos se tuottaa hivenenkin hyvää mieltä ja yhteisöllisyyttä, niin pitää ehdottomasti laulaa.

"Pimeänpelkoni ei ole loogista, vaan kyse on jonkin sortin vainoharhaisuudesta. Varmaankin sille voisi jotakin tehdä menemällä esimerkiksi terapiaan.”
Aija Puurtinen

Mitä blues on opettanut sinulle?

Se on opettanut arvostamaan yksinkertaisuutta ja yksityiskohtia. Blues on musiikkina sellaista, että siinä on paljon tilaa, ja se suorastaan huutaa ympärilleen kiihkeyttä. Siksi on tärkeää, että pienimpäänkin fraasiin ja yksittäiseen sanaan saa kaivettua itsestään oikeanlaista tunnelatausta.

Olet kertonut olleesi aikaisemmin maaninen lenkkeilijä ja kuntosalilla kävijä. Mikä on suhteesi liikuntaan?

Maaninen, edelleen. Jossakin vaiheessa se meni vähän överiksikin. Ennen vuosituhannen vaihdetta kävin kuntosalilla monesti useita kertoja päivässä. Kyse oli varmaan addiktiosta. Sitten löysin joogan, mutta jossakin vaiheessa sekin muuttui rentoutumisesta urheilusuoritukseksi. Nykyisin osaan ottaa jo rauhallisemmin. Huomaan silti voivani tosi huonosti, jos en pääse säännöllisesti liikkumaan. Viime toukokuussa mursin varpaani ja joudun olemaan kaksi kuukautta lähes liikkumatta. Silloin ahdisti.

Miksi musiikki on tärkeää?

Monestakin syystä. Musiikki pureutuu alitajuntaamme todella vahvasti, ja monet nuoruutemme musiikilliset kokemukset kantavat läpi elämän. Musiikin avulla voi käsitellä monia itselleen vaikeita tunteita. On silti vaikea sanoa, miksi juuri musiikista tuli itselleni kaikkein vetoavin juttu. Yhtä hyvin olisin voinut uppoutua vaikkapa kuvataiteeseen tai kirjallisuuteen.

Ehkä kyse on siitä, että musiikissa tunnen saavani vaikuttaa kaikkein eniten lopputulokseen. Aistin rytmiikan ja harmoniat hyvin kehollisesti ja näen biisien sävellajit erilaisina väreinä.

Olet kertonut pelkääväsi pimeää. Mikä hämärässä hirvittää?

Se liittyy varmaan lapsuuteeni. Meillä oli paljon erilaisia metsäleikkejä, ja kerroimme toisillemme pelottavia kummitusjuttuja. En edelleenkään halua mennä kellariin ilman valaistusta, ja kotona pitää olla yöllä vähintään vessassa valo. Ymmärrän kyllä, että pimeänpelkoni ei ole loogista, vaan kyse on jonkin sortin vainoharhaisuudesta. Varmaankin sille voisi jotakin tehdä menemällä esimerkiksi terapiaan, mutta olen päättänyt omilla keittiöpsykologin kyvyilläni antaa asian olla.

Kerro basistivitsi.

Hah hah. No, tämä on lempparini. Ollaan syvällä Afrikassa, ja paikalle matkustanut länsimainen tutkija ihmettelee, miksi rummut soivat taustalla yötä päivää. Hän kysyy asiaa paikalliselta asukkaalta. Vastaus kuuluu: ”When drums stop, very bad.” ”Mitä silloin tapahtuu?” Länsimainen tutkija ihmettelee. ”Silloin tulee bassosoolo”, paikallinen vastaa.

Kerro jokin salaisuutesi.

Saatan mennä ruokavaliossani äärimmäisyyksiin. Esimerkiksi pitkille rundeille teen muovirasioihin parin viikon ruoat valmiiksi, ja levyä tehdessä syön studiossa joka päivä aina prikulleen saman annoksen tai en syö lainkaan. Siten pyrin pitämään studiossa ideaalin vireystason, ja kukapa haluaisi kiusallisia vatsavaivoja.

Aija Puurtinen

  • Syntyi: Juvalla 1959.

  • Asuu: Helsingin Etu-Töölössä.

  • Työ: Laulupedagogi, bluesmuusikko ja musiikin tohtori.

  • Ajankohtaista: Honey B & T-Bones julkaisi kesäkuussa retrospektiivilevyn Buzzing!.

Kommentoi »