Ajatus aivojen manipuloimisesta kauhistutti Johannaa, 41. Hän oli saapunut lokakuisena maanantaiaamuna Etelä-Suomessa sijaitsevan sairaalan psykiatriselle päiväosastolle saamaan sähköhoitoa vaikeaan masennukseensa.

Johannan nimi on muutettu asian arkaluonteisuuden takia.

Sairaanhoitaja otti hänet vastaan ja ohjasi makaamaan hoitohuoneen sängylle. Valmistautumisohjeet olivat tarkat: hiukset piti olla pestynä eikä kasvoilla saanut olla meikkiä. Nukutuksen takia hän ei ollut myöskään saanut syödä tai juoda mitään.

Anestesialääkäri saapui huoneeseen ja asetti hänen käteensä kanyylin nukutuslääkkeen antamista varten. Johanna kertoi lääkärille peloistaan.

– Pahin pelkoni oli, että en nukahdakaan, mutta pelkäsin myös sitä, että en herääkään, Johanna sanoo.

Hän ehti laskea 30:een, ehkä 35:een, kunnes nukahti.

Vajaan puolen tunnin päästä hän heräsi. Olo oli vähän sekava ja väsynyt.

Johanna ihmetteli kovaa kipua päänalueen lihaksissa. Sairaanhoitaja tarjosi hänelle aamupalaa ja kertoi, että kipu johtuu sähköhoidon aiheuttamasta epileptisestä kohtauksesta, jonka aikana hoidettava puree voimakkaasti hampaitaan yhteen.

Pian aamupalan jälkeen Johanna lähti kotiin saattajana olleen äitinsä kanssa. Kotona nukutuksen aiheuttama tokkura alkoi väistyä ja hän huomasi, että olo oli muutenkin kohentunut.

– Olin kuin Duracell-pupu. Rupesin heti pyykkäämään ja siivoamaan paikkoja. Sain siitä ensimmäisestä tällistä ilmeisesti todella paljon virtaa.

Psykiatrinen sähköhoito eli ECT-hoito keksittiin 1930-luvun loppupuolella Italiassa. Suomeen ensimmäinen sähköhoitolaite tuli vuonna 1941 Helsingin Lapinlahden sairaalaan. ECT tulee sanoista Electroconvulsive Therapy.

Satakunnan sairaanhoitopiirin psykiatrian erikoislääkäri Niko Seppälä kertoo, että sähköhoidon kehittymiseen johtivat havainnot siitä, että epileptisiä kohtauksia saaneet masentuneet alkoivat voida paremmin kouristuskohtausten jälkeen.

Aikaisemmin kouristuskohtaukset käynnistettiin lääkkeillä, kuten insuliinilla. Suomessa sähköhoito syrjäytti lääkkeiden käytön kouristusten aiheuttajana 1960-luvulla.

Sähköhoito saattaa kuulostaa menneisyydeltä, mutta sitä se ei ole. Päinvastoin.

Suomessa psykiatrista sähköhoitoa saaneiden määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvun aikana. Seppälä arvioi, että sähköhoitoa saa vuosittain noin 2 000 suomalaista, joista valtaosa vaikean masennuksen takia. Sen lisäksi sähköhoitoa käytetään kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja skitsofrenian hoitoon.

Hoito voidaan tehdä kaikenikäisille, mutta sitä annetaan hyvin harvoin alaikäisille. Eri puolilla Suomea on kolmisenkymmentä sähköhoitoa antavaa sairaalaa tai terveydenhoidon yksikköä.

– Noin puolet vaikeasti masentuneista potilaista, jotka eivät ole hyötyneet riittävästi lääkehoidosta, hyötyy merkittävästi sähköhoidosta, Seppälä arvioi.

Sähköhoidon aikana potilaan aivoja stimuloidaan noin 800 milliampeerin sähkövirralla. Sähkömäärä on selvästi pienempi kuin esimerkiksi sydäniskuria eli defibrillaattoria käytettäessä.

Sähkövirta annetaan otsan tai päälaen kautta joko kahdella ”päitsimellä” tai ohimoille kiinnitettävillä liimalapuilla. Stimulaatio kestää 2–6 sekuntia. Se saa aivokuorella aikaan molempiin aivopuoliskoihin leviävän sähköpurkauksen, joka kestää alle minuutin. Sähköpurkaus aiheuttaa myös vartalossa lyhytkestoisen kouristelun, jota lievitetään lihasta rentouttavalla lääkkeellä.

Hoidon ajaksi potilaan päähän asetetaan kaksi tai neljä EEG:tä eli aivosähkökäyrää seuraavaa anturia, joilla seurataan sähköpurkauksen kestoa ja aivojen toimintaa.

Sähköhoidon vaikutuksia aivoille ei täysin tunneta, mutta todennäköisesti se palauttaa hyvää oloon vaikuttavia välittäjäaineita joko lisäämällä niiden pitoisuuksia keskushermostossa tai aktivoimalla reseptoreita. Mitä kattavammin kohtaus leviää aivoissa, sitä parempi on terapeuttinen vaikutus.

Yksi hoitokerta kestää noin 20 minuuttia, josta suurin osa menee nukutuksesta heräämiseen. Hoitoa annetaan kahdesti tai kolmesti viikossa yleensä 6–12 kertaa.

Seppälän mukaan ilman nukutusta ja lihasrelaksanttien käyttöä kouristuskohtaus voisi aiheuttaa lihasrevähdyksiä tai jopa lihasten irtoamista kiinnityskohdistaan.

Oireeton hoitokeino ei se ole muutenkaan. Päänalueen lihaskipujen lisäksi potilas saattaa kärsiä tilapäisistä muistihäiriöistä, väsymyksestä ja sekavuudesta. Joskus hoidettava voi saada myös lieviä hammasvaurioita voimakkaan puremisreaktion takia, vaikka hoidon aikana potilaan suuhun pannaan silikoninen hammassuoja.

Vaikeimmissa, psykoottisissa masennustiloissa sähkö voi olla ensisijainen hoitomuoto, mutta yleensä sitä pidetään masennukseen sairastuneiden viimeisenä oljenkortena. Sitä annetaan yleensä vasta, kun kaikki muut keinot on kokeiltu. Näin oli myös Johannalla.

Johanna on kärsinyt eriasteisista masennusoireista noin 15 vuotta. Lisäksi hänellä diagnosoitiin ylivilkkauden ja tarkkaavaisuuden häiriö eli ADHD vuonna 2016.

Johannan ensimmäinen vaikea masennusjakso alkoi, kun hänestä tuli äiti. Hän epäilee sairastuneensa synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Hänellä oli komplikaatioita raskauden aikana ja tavallinen vauva-arki vaihtui keskossynnytyksen takia kuukaudeksi sairaalassa. Unet jäivät ensimmäisen vuoden aikana hyvin vähiin, mitä seurasi syvä uupumus ja lopulta masennus.

– Palautuminen ei ollut mahdollista missään välissä. Hakeuduin silloin ensimmäistä kertaa psykiatriselle osastolle, kun en enää jaksanut. Kuolemantoiveista tuli hallitsevia pakkoajatuksia, Johanna sanoo.

Hän on saanut vuosien varrella monenlaista apua masennukseensa. Ensimmäisen sairaalajakson jälkeen hän oli psykoterapiassa kolme vuotta. ADHD:n hoitamiseksi hän kävi kymmenen viikon toimintaterapiassa. Hän on myös hakeutunut kuudesti hoitoon psykiatriselle osastolle, kun synkät jaksot ovat käyneet ylivoimaisiksi. Lisäksi hän on syönyt monia eri mielialalääkkeitä.

Mikään hoitokeino ei ole kuitenkaan poistanut ongelmaa. Tilannetta pahensi ero lasten isästä. Välillä Johannalla oli parempia aikoja, jotka antoivat toivoa pysyvästä parantumisesta, mutta lopulta masennus palasi aina uudestaan.

Johanna työskentelee luovalla alalla, ja työmäärät vaihtelevat voimakkaasti. Välillä hän on paiskinut töitä oman jaksamisensa kustannuksella, jotta on saanut projektit valmiiksi.

– Tahti on ollut kymmenen vuotta sellainen, ettei minulla ole ollut mahdollisuutta ottaa rauhallisesti. Olen joutunut kantamaan vastuuta monista asioista kotona ja samaan aikaan koittanut pärjätä työjuttujen kanssa. Olen aina painanut loppuun asti ja pysähtynyt vasta, kun on ollut aivan pakko.

Johanna on tiedostanut, että pahimpina aikoina hänen olisi pitänyt säännöstellä voimavarojaan paremmin ja hidastaa tahtia. Se ei ole kuitenkaan onnistunut.

– Se ei ollut tahdonalainen asia, koska taustalla oli sairaus. En ole pystynyt elämään säännöstellymmin.

Johanna on myös vähän perfektionisti. Hän on uskonut, että töihin uppoutumalla saisi pidettyä synkät ajatukset loitolla. Näin kävikin välillä, kun työt innostivat ja veivät mukanaan, mutta lopulta liiallinen työnteko uuvutti ja pahensi oloa.

Pari viime vuotta ovat olleet Johannalle erityisen raskaita. Monet ongelmat kasautuivat. Johanna erosi uudesta aviomiehestään, avioeron jälkeinen ihmissuhde osoittautui vaikeaksi, lähiomainen sairastui vakavasti, ja Johanna joutui muuttamaan lastensa kanssa kolme kertaa runsaan vuoden aikana.

Myös oljenkorreksi toivotut opinnot uudella alalla osoittautuvat odotettua raskaammiksi.

Muutokset nakersivat syvästi Johannan perusturvan tunnetta. Myös hänen lapsensa oireilivat.

Syyskuussa 2022 Johanna putosi elämänsä syvimpään henkiseen kuoppaan. Masennus vei toimintakyvyn ja lamautti hänet täysin. Eräänä aamuna hänen piti lähteä viemään lastaan silmälääkäriin, mutta hän ei päässyt enää sängystä ylös. Hän vain itki pahaa oloaan.

Äitinsä avulla Johanna hakeutui terveyskeskuksen kautta psykiatriselle osastolle – jälleen kerran. Hänellä oli itsemurha-ajatuksia ja hän koki, ettei olisi enää turvassa itsensä kanssa.

– Ensimmäiset neljä viisi päivää osastolla mietin vain omaa kuolemaani. Mietin, etten enää jaksa elää, kun tuntui, ettei mikään koskaan muutu. Samat ongelmat tulevat eteen uudelleen ja uudelleen. Mieleni alkoi olla niin hauras, että mikään ei tuntunut enää miltään, ei edes oma kuolemani.

Osastolla oli sähköhoitoa saaneita potilaita. He kertoivat kokemuksistaan myönteisesti, ja Johanna otti asian puheeksi lääkärinsä kanssa. Lääkäri arvioi, että sähköhoidosta saattaisi olla hänelle apua.

Mielenterveysongelmat ja niiden hoito eivät enää leimaa ihmistä samalla tavoin kuin takavuosina. Sähköhoito on kuitenkin yleisesti melko tuntematon hoitomuoto, ja siihen liittyvät mielikuvat ovat usein kielteisiä tai pelonsekaisia.

Hoitoon liittyy kuoleman riski, mutta se on käytännössä olematon. Riski liittyy vain nukutukseen, ei itse hoitoon.

– Kuolemanriski on hyvin pieni. Se vastaa muiden kevyttä nukutusta vaativien toimenpiteiden riskiä. Samanlainen nukutus annetaan esimerkiksi sydämen rytmin siirrossa tai muussa suhteellisen pienessä operaatioissa, Niko Seppälä sanoo.

Johanna on törmännyt tuttavapiirissä käymissään keskusteluissa siihen, että sähköhoitoa on pidetty ”modernina lobotomiana”. Seppälä tyrmää rinnastuksen.

– Lobotomiassa tehdään leikkauksella pysyvä muutos aivoihin, mutta ECT-hoitosarja ei aiheuta mitään fundamentaalisen pysyviä muutoksia aivoihin tai niiden toimintakykyyn. Sähköhoito elvyttää ja rauhoittaa tiettyjä aivoalueita ja vähentää masennusta.

Seppälän mukaan mielikuviin ovat vaikuttaneet esimerkiksi elokuvat, josta tunnetuin on Yksi lensi yli käenpesän (1975). Elokuvassa näyttelijä Jack Nicholsonin esittämä päähenkilö kapinoi mielisairaalan henkilökuntaa vastaan ja saa rangaistukseksi sähköhoitoa.

– Tämä elokuva on muokannut paljonkin mielikuvia sähköhoidosta.

Elokuvan ilmestymisen jälkeen sähköhoitomäärät romahtivat.

Hoitokeino herättää myös jyrkkää vastustusta ainakin ulkomailla. Amerikkalaislähtöinen kansalaisjärjestö The Citizens Commission on Human Rights pitää sähköhoitoa kidutuskeinona. Järjestö vaatii sen kieltämistä lailla. Seppälän mukaan järjestö on ”sotajalalla psykiatriaa vastaan”. Vuonna 1969 perustetun järjestön taustalla on amerikkalainen skientologinen kirkko.

Johannan hoitojakso sisälsi kymmenen hoitokertaa. Häntä varoitettiin muistivaikeuksista.

Pahimmissa tapauksissa useiden kuukausien tapahtumat voivat pyyhkiytyä mielestä, mutta se on hyvin harvinaista. On myös epäselvää, liittyvätkö muistiongelmat itse hoitoon vai vaikeaan masennukseen.

Johanna luuli, että muistiongelmat tulisivat heti hoidon alkuvaiheessa, mutta huomasi ongelmia vasta kahdeksannen hoitokerran jälkeen.

Eräänä päivänä hoitojen päättymisen jälkeen hän lähti hakemaan autolla lastaan koulusta. Hänellä oli Google maps päällä, mutta hän ei enää tunnistanut tuttuja maisemia.

– Minun piti soittaa läheiselle ihmiselle ja kysellä häneltä, että missä olen.

Myös yhteydenpito ystävien kanssa vaikeutui.

– Jouduin varmistamaan kaikilta kuulumisiani kyselleiltä, mistä olemme viimeksi puhuneet tai milloin olimme viimeksi tavanneet.

Pahimmat muistiongelmat menivät ohi noin kuukaudessa, mutta täysin Johannan muisti ei ole vielä palautunut.

– En tiedä, johtuuko se sähköhoidosta vai siitä, että aivoni ovat kuormittuneet pitkän ajan. Moni viime syksyn aikana käymäni keskustelu tuntuu pyyhkiytyneen pois pysyvästi.

Johannan täytyi pitää sähköhoidon takia kuukauden tauko ADHD-lääkkeen syömisestä, joten hänen keskittymiskykynsä heikkeni samanaikaisesti muistihäiriöiden kanssa.

– En pystynyt keskittymään enää yhtään mihinkään. Se teki arjesta aivan järkyttävää säätöä. Saatoin pyöriä kotona puhtaat pyykit sylissäni, enkä tiennyt mihin olin niitä viemässä. Unohdin parin minuutin välein mitä piti seuraavaksi tehdä.

Sähköhoitojakso oli Johannalle rankka, mutta ei mitään verrattuna siihen mitä hän oli kokenut ennen hoitoa. Tammikuussa 2023 noin kuukausi sähköhoidon päättymisen jälkeen hän kertoo olevansa tyytyväinen sähköhoitoon. Masennukset oireet ovat helpottaneet, ja hän on taas jaksanut tehdä tavallisia arkisia asioita.

– Olen todella kiitollinen hoidosta. Nyt olen toimintakykyinen ja elämä tuntuu taas normaalilta.

Hän on myös oppinut paremmin tuntemaan omat rajansa. Hän lähti vuoristoratamaisesta ihmissuhteesta ja koittaa nyt elää mahdollisimman tasaista elämää.

Johanna syö edelleen masennus- ja ADHD-lääkkeitä. Sähköhoitoon hän menisi uudelleen, jos vaikea masennus uusii.

Nyt tutkitaan, onko Johannalla jo diagnosoitujen sairauksien lisäksi kaksisuuntainen mielialahäiriö. On mahdollista, että hän on saanut vuosien varrella hoitoa väärään sairauteen. Se saattaisi selittää, miksi hän ei ole parantunut masennuksesta. Hän on jo aloittanut maniaa tasaavan lääkityksen.

Vaikka hänen vointinsa on nyt hyvä, hän pelkää uutta romahdusta.

– Ahdistaa, koska tiedän, että siinä voi mennä taas puoli vuotta tai vuosi, etten pysty tekemään yhtään mitään. Se on pakko hyväksyä. Koitan pitää itsestäni niin hyvää huolta kuin mahdollista ja tehdä elämässäni sellaisia ratkaisuja, että ne tukevat omaa hyvinvointiani. En voi sen enempää tehdä.