Ravitsemusterapeutti suosii lounasravintoloita, mutta eri tavalla kuin muut: "Toiset santsaavat pääruokaa, itse syön koko rahalla porkkanaraastetta"
Puheenaiheet
Ravitsemusterapeutti suosii lounasravintoloita, mutta eri tavalla kuin muut: "Toiset santsaavat pääruokaa, itse syön koko rahalla porkkanaraastetta"
Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen on opetellut kestämään ketutusta ilman herkkujen syömistä. Hän ei juuri innostu ruoanlaitosta, vaan istuu mieluiten valmiiseen pöytään ja nauttii muiden pilkkomista kasviksista.
Julkaistu 19.8.2022
Apu Terveys

Hannan vuorokausi

Klo 7.15 | herätys

Olen aamu-uninen ja herään yleensä seitsemän ja kahdeksan välillä. Viikonloppuisin nukun usein tunnin pidempään. Jos johonkin arjen hyvinvoinnissa keskityn, niin nukkumiseen.

Minulla on pimennys­verhot sekä eri peitto kesälle ja talvelle. Jos en saa 7–8 tuntia unta, huomaan sen heti esimerkiksi siinä, että makeanhimoni kasvaa.

Aamupalaksi nautin kupillisen kaakaokahvia ja pari täysjyväpaahtoleipää, joiden päällä on juustoa ja suippopaprikaa. Levitteiden käytön lopetin 4-vuo­tiaana, sillä en pidä niiden mausta.

Klo 8.00 | koiralenkki

Teen bretagnenbassettimme Fionan kanssa kahdesta neljään lenkkiä päivittäin. Olen yrittäjä, ja päivissäni on vaihtelua. Mieheni lenkittää koiran, jos minulla on vaikkapa puhujakeikka toisessa kaupungissa. Lenkit kymmenvuotiaan koiran kanssa kestävät yleensä vartista reiluun tuntiin.

En ole koskaan erityisemmin pitänyt liikunnasta, mutta loppujen lopuksi liikun todella monipuolisesti. Koiralenkkien lisäksi suunnistan, pelaan golfia, tennistä ja padelia sekä käyn pilateksessa.

– Liikun siksi, että se on terveellistä. Myös hyvä seura motivoi, Hanna sanoo.

Klo 9.00 | työpäivä alkaa

Tänään teen aamupäivän kotona kirjallisia töitä ja osallistun yhteen Teams-palaveriin. Iltapäiväksi menen Järvenpään Terveys­taloon pitämään vastaanottoa. Ennen lounasta treenaan laulua, sillä olen elvyttänyt lapsuuteni musiikkiharrastuksen ja laulan parissa kuorossa.

Klo 12.00 | lounas

Syön edellisen päivän kasvispastaa. En ole innokas ruoanlaittaja. Olen välillä tilaillut ruokalaatikoita ja sovelsin sellaisen ohjeesta täysjyväpastan, jossa on kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia ja fetajuustoa. Jos on mahdollista, istun lounaalla henkilöstöravintolan valmiiseen pöytään. Rakastan sitä, että joku on tehnyt porkkana­raasteen valmiiksi. Monesti ihmiset tuskailevat, että he syövät työpaikan lounailla niin sanotusti koko rahan edestä eli liikaa. Itse olen kääntänyt asian niin, että syön koko rahan edestä kasviksia, jotka joku toinen on pilkkonut. Vastaanottokirjauksia tehdessäni napsin kourallisen pähkinöitä.

Klo 16.00 | smoothietauko

Pyrin pitämään iltapäivisin pidemmän palauttavan tauon, jonka aikana pääsen myös liikkeelle. Kävelen läheiseen ostoskeskukseen ja ostan ison proteiinipitoisen smoothien. Talvisin syön iltapäivällä lämmintä keittoa ja leipää. Kolmen vartin tauon jälkeen jatkan töitä lähes seitsemään saakka.

– Herkkutauko vaikutti eniten siihen, että minun oli pakko kohdata tunteita, joita muuten olisin yrittänyt ”syödä pois”, Hanna kertoo

Klo 19.15 | pilatestunti

Olen käynyt samalla tunnilla kymmenen vuotta. Pilates on tylsää, mutta se tekee hyvää ja lisäksi ryhmä on kiva. Meillä on hauskoja juttuja, joille saa aina nauraa.

Klo 20.30 | iltapala

Teen täytetyn kauraleivän, jossa on tomaattia, salaattia ja fetajuustoa. Lisänä on kiivi ja muutama kirsikkatomaatti. Tänään söin kevyesti, mutta usein arkeeni kuuluu myös pieniä herkkuja.

Kymmenen vuotta sitten pidin täysin herkuttoman vuoden. Herkkutauko vaikutti eniten siihen, että minun oli pakko kohdata tunteita, joita muuten olisin yrittänyt ”syödä pois”. Ihmiset kyselivät, mitä minä sitten teen, kun minua ketuttaa enkä voi syödä herkkuja. Enhän edes käytä alkoholia. Sanoin, että sitten istun sohvalla ja totean, että nyt ketuttaa mutta toivottavasti huomenna ei enää yhtä paljon. Huomasin syöneeni herkkuja väsymykseen, saadakseni lohtua ja palkitakseni itseäni. Jos väsyttää, oikea toiminto olisi levätä eikä syödä.

”Jos väsyttää, oikea toiminto olisi levätä eikä syödä.”

Klo 22.40 | äänikirja

Illalla katselen usein televisiota, jotta saan aivot pois päältä. Ennen kuin nukahdan, kuuntelen muutaman minuutin äänikirjaa. Juonellisia kirjoja en voi enää iltamyöhään kuunnella, mutta esimerkiksi elämäkerroissa pysyn yleensä mukana, vaikka nukkuisin niistä osan.

Klo 22.40–07.15 | Yöuni

1 kommentti