Apu

Rasoul Khorram lähetti Helsingistä kukkasipuleita äidilleen Kurdistaniin – ”Maailma ei tarvitse lisää aseita, vaan kukkia”

Rasoul Khorram lähetti Helsingistä kukkasipuleita äidilleen Kurdistaniin – ”Maailma ei tarvitse lisää aseita, vaan kukkia”
Helsinkiläisen Rasoul Khorramin äiti asuu kurdialueella Iranissa. Välimatkaa on 4 000 kilometriä, ja äiti huolehtii, miten poika pärjää Suomessa. Nyt kukat yhdistävät heitä. Khorram uskoo, että kukilla voi vähentää yksinäisyyttäkin.
Julkaistu: 11.1.2021

Mitä tekisit, jos tuntematon ihminen tarjoaisi sinulle kukkaa kadulla ilmaiseksi? Sanoisitko ei ­kiitos, en tarvitse? Näin moni meistä kuulemma tekee.

Jos otat kukan vastaan, on melko varmaa, mitä tapahtuu. Hymyilet.

Sen tietää helsinkiläinen Rasoul Khorram, 40. Viime kesänä hän keräsi Helsingin kaupungin auringonkukka­pellolta Haltialasta satoja auringonkukkia ja jakoi niitä kaupungilla maksutta. Kaupunkilaiset saavat poimia niitä vapaasti.

– Kukat tuovat aina hymyn. Mietin, että näillä kukilla voi antaa iloa muille. Esimerkiksi kaikki eläkeläiset eivät välttämättä pääse itse niitä poimimaan.

Ilon lisäksi Khorram halusi lahjoittaa muutakin.

– Kukista syntyy helposti keskustelua, ja se voi syventää ystävyyttä. Perimmäinen ideani on kasvattaa ystävyyttä ja vähentää yksinäisyyttä.

Siksi hän kehottikin ihmisiä ottamaan kaksi kukkaa: yhden itselle ja toisen naapurille.

Rasoul Khorram patikoi perheensä kotikaupungin Oshnaviehin lähistön Boze sina -vuorilla, kun hän viimeksi kävi perheensä luona. Korkein huippu kohoaa lähes 3 500 metriin. – Muistan, kun ajattelin, että täällä on niin paljon vuoristoa ja Suomessa niin paljon metsää.

Kurdistanin poika soittaa äidille

Rasoul Khorram on toimittaja, valokuvaaja ja dokumentaristi, joka asuu Helsingin Viikissä. Hän on kotoisin Oshnaviehin kaupungista Iranin kurdialueelta.

Khorram puhuu Kurdistanista, eli kurdien asuttamasta alueesta, johon luetaan osia Iranista, Irakista, Syyriasta ja Turkista.

Oshnaviehista on Irakin rajalle noin 30 kilometrin ajomatka ja Turkin rajalle noin 60 kilometrin. Kaupunkia kutsutaan kirsikkakaupungiksi, koska siellä kasvavat kuulemma maan parhaimmat kirsikat.

Oshnaviehia ympäröivät vuoret, joiden rinteillä kasvaa villiraparperia, sieniä ja muita kasviksia. Keväisin monet keräävät niitä ja myyvät paikallisilla toreilla. Niistä tulee elanto.

Lapsena Khorramin perhe, vanhemmat ja yhdeksän lasta, kävivät toisinaan vuorilla piknikillä perjantaisin. Se on vapaapäivä. Silloin hekin poimivat villirapar­peria ja söivät sitä raakana suolan kanssa.

– Nyt alueella on maamiinoja Irakin ja Iranin 40 vuotta sitten alkaneen ja kahdeksan vuotta kestäneen sodan takia, Khorram sanoo.

Hän kokeilee soittaa äidilleen, mutta tämä ei vastaa. Samalla hän katsoo puhelimesta Oshnaviehin säätilan: plus kolme astetta, sama kuin Helsingissä nyt. Vaikka välissä on 4 000 kilometriä, aikaero on vain 1,5 tuntia.

”Jos elämässä haluaa kunnioittaa toista, voi istuttaa kukan tai puun.”
Rasoul Khorram

Ensivaikutelma Suomesta vettä ja metsää

Rasoul Khorram muutti Suomeen kymmenen vuotta sitten, kun hän meni naimisiin suomalaisen kurdinaisen kanssa. Hän muistaa, kuinka maa avautui ensi kerran lentokoneen ikkunasta: miten paljon vettä ja metsää!

Hän puhuu suomea sujuvasti. Aluksi hän opiskeli kielikursseilla ja kävi kerran viikossa suomen kielen keskustelukahvilassa kirjastossa. Se tuntui liian vähältä, joten hän järjesti toisen keskustelukahvilan muutaman muun opiskelijan ja suomalaisen vapaaehtoisen kanssa.

– Suomessa on hienoa, että täällä tehdään paljon vapaaehtoistyötä, hän kiittää.

Eniten taidot ovatkin kehittyneet puhumalla, juttelemalla.

– Olen sosiaalinen. Keskustelen naapureiden kanssa ja moikkailen ihmisiä kaupungilla. Monet eivät vastaa, mutta se ei haittaa, se on vain suomalainen tapa. Olen ylpeä siitä, että minulla on hyviä suomalaisia ystäviä ja kavereita.

Auringonkukka on Rasoul Khorramin lempikukka. – Se kääntyy aina kohti aurinkoa, kohti valoa. Yritän elää aurinkoisesti, tuoda lämpöä myös muille.

Ennen muuttoaan Suomeen Khorram työskenteli toimittajana Irakissa ja Iranissa ja teki useita dokumentteja. Hän tekee alan töitä Suomessakin.

Keväällä ja kesällä hän luki korona­uutisia Ylellä kurdiksi. Vuonna 2018 valmistui hänen lyhytdokumenttielokuvansa Kielletty polkupyörä. Se kertoi maahanmuuttajanaisesta, joka opetteli ajamaan polkupyörällä. Naisen kotimaassa pyöräily oli ollut naisilta kielletty.

Suunnitteilla on seuraava dokumentti, joka käsittelee tasa-arvoa.

Kesäkuussa Khorram järjesti Viikin metsässä valokuvanäyttelyn, jossa oli esillä hänen suomalaisen ystävänsä valokuvia. Ystävällä on terveysongelmia, ja näyttelyn idea oli ilahduttaa niin häntä kuin kaikkia alueen asukkaita.

Viikki-Seura palkitsi hiljattain näyttelyn vuoden 2020 viikkiläisenä tekona.

Viime aikoina Khorram on työskennellyt myös kukkien parissa – kuten jakanut auringonkukkia kadulla. Se sai alkunsa vähän yllättävästi, äidin oivalluksesta.

Rasoul Khorram

  • Syntynyt: Vuonna 1980 Iranin Kurdistanissa.

  • Ammatti: Toimittaja, ­valokuvaaja ja dokumentaristi. Valmistunut Haaga-­Helian maahanmuuttajataustaisten journalistien koulutuksesta viime ­keväänä.

  • Asuu: Helsingin Viikissä.

  • Perhe: Asuu yksin. Vanhemmat, viisi veljeä ja kolme siskoa asuvat Iranin Kurdistanissa.

  • Harrastukset: juokseminen ja valokuvaaminen.

Äidille kukkasipuleita Suomesta

Viisi vuotta sitten Rasoul Khorram matkusti perheensä luo. Mukanaan hänellä oli kaksi kiloa Suomesta ostettuja avo­kadoja.

– En tiedä, miksi otin ne mukaan. Tykkään avokadoista.

Äiti säästi yhden poikansa syömän avokadon kiven ja istutti sen. Siitä kasvoi kukka – ja muisto pojasta kaukana Suomessa.

Rasoul Khorram keksi lähettää äidille kukkasipuleita ja siemeniä Suomesta. Äiti kasvatti kukkia niistäkin ja antoi osan naapureilleen. Äiti puolestaan lähetti pojalleen mustan basilikan siemeniä. Syntyi kukkasilta, kuten Khorram kuvaa.

– Yleensä uutisissa kerrotaan, kuinka maat myyvät aseita toisilleen. Mutta ­maail­ma ei tarvitse lisää aseita, vaan kukkia ja ystävyyttä. Kukat voivat olla silta maiden välillä. Maailma tarvitsee rauhaa.

Yhteiset kukat ovat lähentäneet Khorramia ja äitiä. He soittelevat ainakin kerran päivässä, mutta välillä on vaikea keksiä puhuttavaa. Nyt heillä on jotakin yhteistä, josta riittää aina juttua.

Viime kesänä Rasoul Khorram poimi Helsingin kaupungin auringonkukkapellolta kukkia ja jakoi niitä kaupungilla. Hän halusi ilahduttaa ihmisiä ja vähentää yksinäisyyttä.

Äiti on äiti

Khorram ei ole käynyt kotiseudullaan viiteen vuoteen. Äitiä on ikävä, tietenkin. Ja äidillä poikaa. Äiti ei ymmärrä, miksi pojan pitää asua Suomessa, miten hän pärjää yksin.

– Äiti on äiti, aina huolissaan lapsistaan. Olen 40-vuotias, mutta hänelle olen aina neljävuotias.

Kotiseudulla perheet ovat paljon yhdessä. Perjantaisin Khorramin siskot ja veljet lapsineen kokoontuvat vanhem­­pien luokse. Heitä on yhteensä lähes 30 ihmistä.

Rasoul Khorram on nyt eronnut ja asuu yksin. Hän sai Suomen kansalaisuuden muutama vuosi sitten. Hänen ystävänsä ja työkontaktinsa ovat suomalaisia, eivät kurdeja.

"Kun juoksen metsässä tuulisella säällä, puista tulee ääntä ja linnut laulavat. Silloin ajattelen, että luonto laulaa minulle."

Perhe on islaminuskoinen, ja vanhemmat kyselevät, rukoileeko poika, koska rukoilu tuo rauhaa. Tämä vastaa, että valtio on täällä järjestänyt asiat niin hyvin, että ihmiset voivat elää rauhassa.

Monen muslimin haave on matkustaa kerran elämässään Mekkaan, pyhään kaupunkiin. Kerran Khorram kysyi siitä äidiltään.

– Hän vastasi, että ensin tulen Suomeen ja sitten menen Mekkaan.

Khorram on käsitellyt aihetta, äidin ja pojan suhdetta, valokuvissaan. Vuosi sitten hänellä oli Suomen valokuvataiteen museossa näyttely, jonka nimi oli Äitini kaipaa minua takaisin kotiin.

Muutama viikko sitten äiti sairastui koronaan. Se pelästytti, onhan hän riskiryhmää.

– Mietin koko ajan, mitä voin tehdä. Kun soitin hänelle, yritin antaa hänelle energiaa ja iloa. Kerroin vitsejä ja sainkin hänet nauramaan.

Nyt äiti on toipumassa ja voi jo paremmin.

Rasoul Khorramin äiti Halima Khanomilla on seitsemänkymppinen. Hän on elänyt perinteisen kurdinaisen elämän ja ollut kotiäiti yhdeksälle lapselleen. Hän ei ymmärrä, miten poika pärjää yksin Suomessa. Khorram on kuvannut äidin elämää Kurdistanissa.

Haaveena valokuvakirja Kurdistanista

Yksi Rasoul Khorramin unelma on tehdä valokuvakirja, jossa seurataan äidin arkea Kurdistanissa ja hänen omaa elämäänsä täällä.

Äidin elämä on ollut perinteinen kurdinaisen elämä vuoristokaupungissa. Isällä on oma yritys, mutta äiti on aina ollut kotiäiti. Pojan elämä Suomessa on ihan erilaista.

– Täällä on turvallista, demokratia, tasa-arvo, mahdollisuus kuntoilla ja nopea verkko.

Saunomista, etenkin savusaunassa, hän rakastaa. Mutta ihan kaikkea Khorram ei ole suomalaisista tavoista omaksunut.

– Kasvoin Lähi-idän systeemissä. En ole vieläkään kalenteri-ihminen! Suomen byrokratia on minulle vaikea.

”Jos on ongelmia tai suruja, kukka ei ehkä ratkaise niitä, mutta se voi olla hyvä alku.”
Rasoul Khorram

Luonto on aina ollut tärkeä. Aluksi Khorramista oli vaikeaa, ettei Suomessa ollut vuoria. Nykyään hän nauttii metsistä.

Hänellä on tapana juosta parinkymmenen kilometrin lenkkejä pitkin Helsingin metsiä ja rantoja: Viikistä Herttoniemeen, Kalasatamaan ja Vanhankaupungin kautta takaisin Viikkiin. Hän on osallistunut Helsinki City Marathonille kaksi kertaa.

– Kun juoksen metsäpolulla tuulisella säällä, puista tulee ääntä ja linnut laulavat. Silloin ajattelen, että luonto laulaa minulle.

Vaikka Khorram on monessa mukana, hän tuntee silti joskus itsensä yksinäiseksi. Mutta sitten kun juoksu kulkee ja takana on kilometreittäin metsää, mielen valtaa ilo.

– Silloin tunnen olevani maailman onnellisin ihminen.

Luonnosta voi keskustella kaikkien kanssa

Rasoul Khorram kirjoitti äitinsä ja itsensä välisestä kukkasillasta Avulle jutun, joka löytyy tämän verkkoartikkelin lopusta. Hän toivoo, että idea leviäisi laajemminkin.

– Aina ei ole helppo aloittaa keskustelua uuden ihmisen kanssa, koska moni asia on yksityinen. Mutta kukista ja luonnosta voi keskustella jokaisen kanssa, jokaisessa maassa.

Khorram lisää, että kukilla on monia hyötyjä.

– Kasveja kasvattamalla voi vähentää hiilidioksidia ilmakehästä ja vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Ja jos on ongelmia tai suruja, kukka ei ehkä ratkaise niitä, mutta se voi olla hyvä alku. Ja alku on aina tärkeä.

Äitini suomalaiset kukat

Rasoul Khorramin äiti asuu Iranin kurdialueella. Hän kasvattaa kukkia poikansa antamista kukkasipuleista ja siemenistä.

"Koska en ollut pakolainen, vaan olen tullut Suomeen mentyäni naimisiin suomalaisen kurditytön kanssa, pystyin matkustamaan Kurdistaniin. Vuonna 2015 matkustin kotimaahani ja otin mukaani paljon avokadoja. Se oli ensimmäinen kerta viiteen vuoteen äidin luona.

Kävimme isoissa kirsikka- ja omenatarhoissa, uimme suuressa joessa. Korkealla vuoristossa nukuimme lammaspaimenien kanssa heidän teltassaan. Kun avasin silmäni ennen auringonnousua, kuulin lintujen laulun. Lähteen luona laitoimme teetä ja söimme aamiaisen, johon kuului tuoretta vuohenmaitoa, juustoa ja leipää. Se oli kuin lapsuudessa.

Äiti jäi lähelle vuoria, mutta minä palasin Suomeen suurten metsien ja meren luo.

Muutama kuukausi myöhemmin sain siskoltani valo­kuvan, jossa äiti on pienen viherkasvin vieressä. Kysyin äidiltä, mikä kasvi se on.

Rakas äitini vastasi: ”Tämä on kasvanut siitä avokadosta, sinä toit Suomesta ja söit täällä luonani. Tämä on kaunis ja tärkeä muisto sinusta. Kasvatan tätä, että muistaisin sinut. Jos kaipaan sinua, halaan kukkaa ja istun sen luona.”

Suomalaiset kukat ovat kauniita

Lähetin äidille kukkasipulin, jonka äiti istutti keväällä pihalle. Äiti kertoi, että sipulista on kasvanut kauniita kukkia. Ehdotin äidille, että anna kukka ja siemenet naapureille ja kerro heille, että ne ovat Suomen luonnon lahja teille.

Äitini vastasi: ”Kyllä, niin teen ja kehotan heitä kasvattamaan niistä kukat ja jakamaan Suomen luonnon lahjat eteenpäin Kurdistanissa.”

Myöhemmin äiti kertoi, että naapurinkin mielestä suomalaiset kukat ovat kauniita, aivan kuin suomalainen nainen tv:ssä. Kukista alkoi myös keskustelu Suomen luonnosta.

Äiti tietää, että rakastan mustaa basilikaa. Hän lähettää sen siemeniä minulle, jotta voin itse kasvattaa niitä ja jakaa niitä tutuille ihmisille.

Valitettavasti en ole voinut tänä vuonna matkustaa äitini luokse koronan takia. Joskus kun olen kasvimaalla, soitan WhatsAppilla videopuhelun äidille ja näytän hänelle suomalaista kasvimaata, kukkia ja muita kasveja. Niistä syntyy keskustelu suomalaisten elämästä ja kulttuurista.

Puhumme myös elämästä Kurdistanissa ja miten korona on vaikuttanut heidän elämäänsä ja viljelyihin. Kerran äiti kertoi, että kukat eivät voi samoin kuin aikaisemmin. Joskus keskustelun aiheet äidin kanssa ovat hyvin samoja ja vähissä. Keskustelemme paljon kukista, luonnosta ja suomalaisen kasvimaan kulttuurista.

Äiti kaipaa minua takaisin kotiin. Olenhan hänen poikansa ja varmasti hänelle rakas. Ymmärrän hyvin äitini tunteet ja ajatukset. Äiti ei ymmärrä, miten voin pärjätä yksin Suomessa, poissa kurdi­yhteisöstä.

Ajattelen, että äiti ja hänen kukkansa ovat Suomen ja Kurdistanin luonnon ystävyyden merkki, silta maiden välillä. Kiitos äiti, että opetit tämän hienon ja kauniin eleen minulle. Jos elämässä haluaa kunnioittaa toista, voi istuttaa kukan tai puun, jonka myötä muistaa hänet aina.

Maailma tarvitsee iloa ja hyvää mieltä

Suomessa Helsingin kaupunki kunnioittaa asukkaita aurinkokukkapellolla Haltialassa. Kaupungin idea on mahtava! Kaunis auringonkukkapelto, tuhansia kukkia suomalaisille.

Varmasti nykyään maailma enemmän kuin koskaan tarvitsee kukkien tuomaa iloa ja hyvää mieltä.

Äitini ajatus vaikutti minuun niin, että viime kesänä kävin pellolla, poimin paljon kukkia ja jaoin ne kadulla ilmaiseksi. Ehdotin aina, että ota kaksi, toinen sinulle ja toinen naapurille. Minkä takia toinen naapurille?

Koska mielestäni naapureiden suhde ei ole aina lämmin, ja ehkä työni vaikuttaa siten, että naapureiden välille syntyy hyvä ystävyys."

Rasoul Khorram

2 kommenttia