Nelivetojeeppimme nielee kapea­h­koa hiekka­tietä nälkäi­sesti. Oikealla puolellamme maa katoaa kylmänä kuohuvaan Atlanttiin, vasemmalla jäätiköiden aikoinaan litistämät vuorten­huiput kurottavat kohti pilvitaivasta. Tiellä ei ole koko päivänä näkynyt muuta liikennettä, mutta ajamme silti rauhallisesti. Näitä maisemia on ihailtava.

Auton stereoissa soi islantilaisen Sigur Rós -bändin levy. Vuoristotie saavuttaa niemen kärjen ja kääntyy kohti seuraavan vuonon pohjukkaa juuri silloin, kun kappaleen kauniit jouset alkavat nostattaa tunnelmaa. Sitten edessämme aukeaa neljän tasaraidan maisema: siniharmaa meri, musta hiekkaranta, sammaleenvihreä vuori ja hopeanharmaa taivas.

Pilvimassaan muodostuu pieni reikä, josta auringonsäteet pääsevät paistamaan alas ja saavat palan maisemaa kimaltelemaan. Rjómablíða, sanoisi islantilainen tästä säätilasta. Kermaisen herkkää.

Olemme Länsivuonoilla. Tämä on Islannin perähikiää parhaimmillaan. Saaren luoteisosassa sijaitseva alue kattaa reilun viidenneksen Islannin pinta-alasta, mutta täällä elää vain kaksi prosenttia maan väestöstä. Heistä noin puolet, kolmisen tuhatta, asuu seudun pääpaikassa Ísafjörðurin kunnassa.

Länsivuonoille ei saavuta sattumalta. Tänne tullakseen pitää nähdä vähän vaivaa. Talvella osa alueen vuoristoteistä on lumen takia kiinni, ja pienimpiin kyliin pääsee silloin vain lentämällä tai moottorikelkoilla.

Maantieteellisestä eristäytyneisyydestä voi syyttää hölmöjä trolleja. Täkäläisen kansantarinan mukaan aikojen alussa kolme jättiläispeikkoa repi yön pimeydessä Islannin luoteis­osaa irti pääsaaresta. Laavaa, hiekkaa ja suurikokoisia kiviä lenteli ympäriinsä, kun trollit kahmivat maaperää suurilla kourillaan. Jätit olivat niin työstä tohkeissaan, että unohtivat ajankulun. Aamun lähestyessä auringon ensimmäiset säteet nousivat meren takaa, ja niin he – kuten kaikki trollit tarinoiden mukaan – muuttuivat kiviksi.

Jättien työ jäi kesken, ja niinpä Länsivuonot ovat edelleen kahdeksan kilometrin leveydeltä kiinni Islannin pääsaaressa. Peikkojen jäljet ovat kuitenkin yhä näkyvissä. Missään muualla Islannissa ei näe yhtä jyrkkiä kallionkielekkeitä ja äkkinäisiä maisemanvaihdoksia.

Vielä yksi vuono, ja sitten olemme perillä.

Pienikokoinen mummo, yöpaikkamme emäntä, heiluttaa kädessään veristä lampaanluuta ja katselee ympärilleen. Äkkiä pihaan suhahtaa tummanharmaa napakettu, vähän kissaa isompi, ja poimii emännältä luun leukojensa väliin.

”Ketulle vähän iltapalaa”, kumarassa seisova mummo sanoo ja pyyhkii käsiään housunlahkeeseen.

Päivittelemme parkkipaikalla kesyä kettua. Islannin luonnon ainoa petoeläin ei yleensä tule näin lähelle ihmisiä.

”Se on oppinut saamaan meiltä ruokaa ja vie sitä myös poikasilleen”, Stella Guðmundsdóttir kertoo.

Hän toivottaa meidät tervetulleeksi ja siirrymme illalliselle.

”Poikani sai päivällä lähijoesta taimenta. Pyysin ­kokkia laittamaan siihen konjakkimarinadin.”

Guðmundsdóttir on pitänyt Heydalurin majataloa Islannin harvimmin asutulla seudulla pari vuosikymmentä. Vuonolla ei ole muita majataloja. Tai edes taloja. Lähimpään ruoka­kauppaan on runsaat sata kilometriä.

Aikaisemmin rehtorina Reykjavíkin seudulla työskennellyt Stella teki parikymmentä vuotta sitten elämänmuutoksen. Hän osti vanhan maatilan Mjóafjördurin eli Kapean vuonon pohjukasta ja kunnosti paikan majataloksi.

Hänen poikansa Gísli järjestää tiluksilla islanninhevos­vaelluksia. 77-vuotias Stella huolehtii maja­talosta, ravintolasta, paikan vastaanotossa asuvasta papukaijasta sekä pihapiirin napaketusta.

Heydalurin majatalon taimenateria on tietysti erinomainen. Jälkiruuaksi pöytään kannetaan lämmintä ­suklaakakkua kermavaahdolla. Lopuksi tilkka likööriä, ja sitten kävelemme pihan poikki huoneeseemme. Kello on kymmenen illalla, mutta kesäillan aurinko valaisee laaksoa yhä.

Villapaita lentää läheiselle kivelle, housut samoin. Viileä tuuli nostaa ihon kananlihalle. Vaikka on heinäkuu, Länsivuonojen tuuli on viileä.

Vedämme uikkarit päälle ja pulahdamme altaaseen. Lämmin vesi kietoo otteeseensa ja rentouttaa. Nautinnollinen olo saa hölmönsekaisen virneen nousemaan kasvoille.

Hörgshlíðin uimapaikka sijaitsee vuonon rannalla rauhallisen tien varressa. Maan sisästä pulppuava kuuma vesi on ohjattu putkea pitkin virtaamaan pieneen altaaseen. Uimapaikan omistaa läheinen maatila, jonka luvalla ohikulkijat saavat käyttää allasta. Näitä luonnon uimapaikkoja on Länsi­vuonoilla useita, kuten muuallakin Islannissa.

Uimapaikkamme ohi ei kylvyn aikana aja yksikään auto. Maisemassa liikkuvat vain lampaat ja linnut. Tällainen toivottu yksinäisyys on matkailijan luksusta.

Islantia on viime vuosina koetellut valtava turistibuumi. Runsaan 330 000 asukkaan saarella käy vuosittain miljoonia turisteja. Matkailu on tärkeä elinkeino ja islantilaiset matkustavat itsekin paljon, mutta kasvaneet kävijämäärät ovat silti alkaneet kismittää monia, eikä vähiten Islantiin saapuvia turisteja itseään. He tulevat etsimään upeita maisemia ja luonnonrauhaa, mutta kokemus muuttuu ihan muuksi, jos saman vesiputouksen edessä seisoo satoja muitakin selfie­kepit ojossa.

Siinä onkin tärkein syy valita kohteeksi Länsivuonot.  Tämä on loistava paikka aidoille luontokokemuksille ja hiljaisuudelle. Isot matkailijavirrat eivät löydä alueelle syrjäisen sijainnin takia. Suurin osa Islantiin matkustavista viettää maassa muutaman päivän ja pysyttelee saaren eteläosissa. Pelkkä ajomatka Reykjavíkista Länsivuonoille kestää kokonaisen päivän, sillä tiet ovat mutkaisia.

Länsivuonojen kiertämiseen vuokra-autolla kannattaa varata ainakin viikko. Kierroksen voi aloittaa esimerkiksi Hólmavíkistä, joka on tunnettu upeasta noituuden historiaa käsittelevästä museostaan. Noitakylästä pääsee muutamassa tunnissa Länsivuonojen keskustaan, Ísafjörðuriin. Sieltä kierros jatkuu hurjan kaunista vuoristotietä kohti etelää Euroopan suurimmalle lintukalliolle Látrabjargiin ja punaiselle hiekkarannalle

Islanninvillapaitaan pukeutunut kapteeni Sigurðúr Jónsson eli Siggi järjestelee tavaroita 25 metriä pitkän Aurora Arktika -purjeveneensä kannella. Viisikymppinen Siggi on asunut Länsivuonojen pääkaupungissa Ísafjörðurissa koko elämänsä.

”Minua vanhempi sukupolvi on saattanut kokea, että tällainen pieni syrjäinen paikka on tuppukylä, jossa ollaan tuomittuja olemaan. Mutta eihän se niin ole. Täällä voi tehdä ihan mitä haluaa”, hän sanoo.

Aurora Arktika on taas pian lähdössä kohti Grönlantia. Siggi järjestää purjeveneellään seikkailumatkoja Länsivuonojen luonnonsuojelualueelle Hornstrandiriin sekä Grönlantiin. Pienten ryhmien retkillä hiihdetään, surffataan, nähdään jääkarhuja, vaelletaan ja kerätään laskuveden rannikolle jättämiä simpukoita. Aurora Arktikan matkoilla käy muun muassa maailmankuulu valokuvaaja Chris Burkhard seurueineen.

Aikoinaan kalarikkaat Länsivuonot olivat yksi Islannin vauraimmista alueista. Kun kalastuskiintiöt myytiin isompiin kaupunkeihin, kalatehtaat sulkivat täällä ovensa ja ihmiset muuttivat työn perässä muualle. Alueella on kärvistelty kauan muuttotappion kourissa, mutta nyt virta näyttää kääntyneen. Vuonna 2018 Länsivuonojen asukasluku nousi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan yli 7 000:n.

”Viime vuosina olen huomannut, että monet täältä lähteneet palaavat takaisin”, Siggi sanoo.

Vaikka matkailu on Länsivuonoilla melko pientä, se luo silti työpaikkoja. Alueen turismia eivät kuitenkaan pyöritä suuret yritykset vaan Siggin kaltaiset yksityisyrittäjät, jotka ovat rakentaneet elinkeinonsa oman intohimonsa ympärille.

Sellaisesta yrittämisestä hyvä esimerkki on myös Ísafjörðurin – ja oikeastaan koko Islannin – tunnetuin kalaravintola Tjöruhúsið. Ravintolan konsepti on ihana. Tarjolla on kaikenlaista paistettua kalaa sekä hummerikeittoa.

Vanhan puurakennuksen lattiat narisevat kotoisasti. Kasaamme seisovasta pöydästä lautaselle persiljalla maustettuja turskanposkia. Sanotaan, että ne ovat täällä Tjöruhúsiðissa erityisen hyviä.

Turskanposket ovat islanniksi gellur. Samaa sanaa käytetään Islannissa myös silloin, kun miehet puhuvat ihailevaan sävyyn hyvännäköisistä mimmeistä.

Uuh, mitä herkkuja turskanposket ovatkaan! Kiinteä kalanpala on pinnalta ihanan rapsakka. Tuhti määrä valkosipulia kruunaa voissa paistetun nautinnon.

Ravintolan pitkät pirttipöydät ovat aina täynnä ja tunnelma on katossa. Monet kehuvat Tjöruhúsiðia maan parhaaksi sarallaan. Tarjoilijoina ja kokkeina työskentelevät omistajat ovat ravintolastaan syystäkin ylpeitä. Siis niin ylpeitä, että hinnan hämmästelyä (illallinen maksaa noin 50 euroa) pidettäisiin typeränä kiukutteluna.

Kerran eräs islantilainen ravintolavieras erehtyi täällä maksaessaan arvostelemaan ruuan hintaa liian korkeaksi. Ravintolan kokki suivaantui niin paljon, että kouraisi kassasta kaiken käteisen, juoksi ulos lähteneen asiakkaan kiinni ja survoi rahat tämän paidankauluksesta sisään.

Hän kehotti miestä ottamaan rahat ja syömään seuraavat kerrat hänen piikkiinsä kylän nakkikioskilla. ”Mutta meille sinun ei kannata enää tulla”, kokki ilmoitti.

Ísafjörðurin Edinborg-kahvilassa tapaamme Birna Jónasdóttirin. Hän työskentelee Länsivuonojen vuoristossa jeeppioppaana ja on luvannut paljastaa meille suosikkipaikkojaan.

Jónasdóttir on matkustanut ympäri maailmaa, ajanut pyörällä Intian halki ja istunut Dublinin baareissa. Mutta mikään paikka ei vedä vertoja Länsivuonoille, hän sanoo.

”En ole missään muualla yhtä onnellinen kuin näissä maisemissa”, hän vakuuttaa.

Jónasdóttir kehottaa meitä pysähtymään Länsivuonon-­kierroksellamme ainakin Holtin hiekkarannalla. Lämpimällä säällä matalalla rannalla on mukava pulahtaa uimaan.

Þingeyrin pikkukylän kahvila Simbahöllin on puolestaan loistava paikka vohvelikahveille. Patreksfjörðurissa on upea uima-allas, ja Flókalundurin hotellin vieressä on puoli­salainen ja todella romanttinen luonnon uimapaikka merenrannalla.

”Jo pelkästään paikasta toiseen siirtyminen on täällä elämys. Rakastan ajaa mutkaista tietä þingeyristä Dynjandin vesiputoukselle. Se on joka kerta yhtä upea kokemus”, Jónasdóttir kehuu.

Länsivuonoilla reissatessa tärkeintä on, että ei ole kiire.

”Mitään kohdetta ei pysty aistimaan kunnolla puolessa tunnissa. Pitää keskittyä näkemäänsä.”

Hyvästelemme Birnan, ja teemme kuten hän neuvoo.

Koluamme muutaman päivän ajan pikkukyliä. Ihmettelemme vesiputouksia, ja uimme luonnonlähteissä. Viimeisenä reissupäivänä saavumme mutkittelevaa hiekkatietä Euroopan läntisimpään kolkkaan. Látrabjarg on paikka, jollaisia ei yleensä näe kuin luontodokumenteissa.

Melkein 15 kilometriä pitkällä ja 400 metriä korkealla lintu­kalliolla on kiireisimpään pesintäaikaan jopa miljoonia lintuja. Arvioidaan, että noin neljäkymmentä prosenttia koko maailman ruokkikannasta asuu täällä. Lintukallio on erinomainen paikka nähdä lunneja, etäisesti pingviiniä muistuttavia isonokkaisia keikareita.

Látrabjarg on varmasti yksi maailman upeimmista lintukallioista, mutta täälläkin saa olla rauhassa kävijävirroilta. Vehreän niityn päällystämillä kallioilla on lisäksemme vain muutama muu matkailija.

Kävelemme kohti korkeampia kallionkielekkeitä. Jokainen askel tuntuu vievän lähemmäs taivasta. Edessä avautuva meri jatkuu ja jatkuu aina Grönlantiin ja Pohjois-Amerikkaan asti. Jos tästä lähtisi purjehtimaan suoraan kohti etelää, saisi seuraavan kerran maata jalkojen alle Etelämantereella.

Kallionkoloissa pesivät lukemattomat linnut huutavat. Meri kuohuaa. Käsittämättömän hieno maisema tuntuu kehossa asti. Kaiken tämän kauneuden keskellä voi vain huokaista onnesta. Kuinka levollista onkaan tuntea itsensä joskus kovin pieneksi.

Icelandair ja Finnair tarjoavat suoria lentoja Helsingistä Keflavikiin. Lento kestää runsaat kolme tuntia, meno-paluu alkaen noin 230 euroa. Länsivuonoille pääsee vuokra-auton ja julkisten bussien (bus.is) ohella kätevästi lentäen tai autolautalla Snæfellsnesin Stykkishólmurista. Edestakaiset lentoliput Reykjavíkista Ísafjörðuriin (airicelandconnect.is) potkurikoneella saattavat tulla edullisemmiksi kuin vuokra-auto bensoineen. Auton voi halutessaan vuokrata esimerkiksi Ísafjörðurista. Kesäisin pärjää pikkuautolla, mutta talvella neliveto on pienimmillä teillä välttämätön.

Länsivuonoilla majoitusta tarjoavat pääasiassa Heydalurin kaltaiset pienet maaseutumajoitukset, 2 hh alkaen 120 €. Maatilamajoituskohteet on listattu sivustolle hey.is. Majoitus kannattaa varata etukäteen, sillä pienet majoituspaikat täyttyvät nopeasti. Telttailualueita Länsivuonolla on parisenkymmentä. 

Ravintola Tjöruhúsið sijaitsee vanhassa puutalossa Ísafjörðurissa lähellä satamaa. Ravintola on auki vain kesäisin. Pollinn Hotel Ísafjörðurin alakerrassa on myös mainio illallispaikka. Alle sadan asukkaan Þingeyrin kuuluisa vohvelikahvila sijaitsee aivan kylän keskustassa. Hólmavíkin Cafe Riis on hyvä pitsaravintola.

Länsivuonoilla on hienoja luontomuseoita. Napakettukeskus Súðavíkissa kertoo kiinnostavalla tavalla Islannin napakettujen elämästä. Bólungarvikin kylän museo esittelee kaikki Islannissa tavatut villieläinlajit, myös jääkarhun. Saman kylän kylkeen kunnostettu Ósvar eli kalastajien talviasunto kertoo kalastajien vaativasta työstä 1800-luvulla.