Täyttääkö turhuus päiväsi? Näin kukistat arjen aikavarkaat ja valtaat arvokkaan ajan takaisin tärkeille asioille

Arvoisa lukijani ja kanssaetsijäni, suomalaisten elinajanodote on suurin piirtein kaksinkertaistunut 1860-luvun nälkävuosista tähän päivään. Naisten elinajanodote on edelleen pitempi kuin miehillä, mutta en nyt puutu siihen. Oletetaan, että keskimääräinen elinikämme on suurin piirtein 80 vuotta.

Kahdeksankymmentä vuotta tarkoittaa noin 28 200:aa vuorokautta, mikä puolestaan tarkoittaa 676 800:aa tuntia.

Jos vähennämme elämän kokonaiskestosta lapsuuden ja nuoruuden, jolloin sekä hermostomme että persoonallisuutemme ovat vielä muotoutumassa, käytettävissämme oleva aika vähenee vielä neljänneksellä. Jos vähennämme tästä vielä unessa käyttämämme tunnit, tehokas peliaika käy edelleen lyhemmäksi: elämässämme on aktiivista aikaa ehkä 14 000 vuorokautta eli noin 340 000 tuntia.

Voisimme muuntaa tunnit vielä minuuteiksi ja minuutit sekunneiksi, mutta ajatus tuli varmaan jo selväksi: meillä on käytettävissämme rajattu aika elämämme kaikkien toiveiden, unelmien ja pyrkimysten tavoitteluun, ja kello käy. Huomenna aikaa on taas 24 tuntia vähemmän. Asetelmaa ei helpota se, ettemme voi tietää etukäteen, milloin loppusummeri soi.

Ammoisina aikoina oli mahdollista ajatella, että maallisen elämän kyynelten laakson jälkeen oli odotettavissa taivaan ilo. Raskaan raadannan, parantumattomien tautien ja kaiken muun kärsimyksen keskellä se on epäilemättä antanut ihmispoloiselle edes jotain lohtua ja toivoa.

Mutta läntisen maailman jatkuvasti maallistuessa yhä harvemmat uskovat tähän utopiaan. Tämäkin kirje perustuu sille käsitykselle, että meille ei ole tarjolla kuolemanjälkeistä elämää muualla kuin korkeintaan lähimmäistemme muistoissa, jos sielläkään. Kuolemamme jälkeen uudet ihmiset astuvat tilallemme, tekemisemme ja tekemättä jättämisemme unohtuvat, ja olemme lopullisesti poissa.

Kun elämä on ajallisesti rajallinen hyödyke (anteeksi taloustieteellinen terminologia), sen käyttämisen mahdollisimman merkityksellisiin puuhiin voisi kuvitella olevan ihmisen ykkösprioriteetti. Näin ei suinkaan aina näytä olevan.

Elämä tahtoo kulua kaikenlaiseen joutavaan ja päämäärättömään touhuamiseen. Kallisarvoista aikaa riittää tuhlattavaksi milloin mihinkin toisarvoiseen tarkoitukseen. Helposti juutumme tappamaan aikaa, vaikka se kuolee kyllä tappamattakin aivan omia aikojaan.

Miksi on näin?

Elämän tuhlaamisen syitä on monenlaisia, sekä ulkoisia että sisäisiä. Joskus ulkoiset olosuhteet ja vaatimukset saattavat estää meitä toteuttamasta tärkeinä ja merkityksellisinä pitämiämme asioita. Joskus taas emme itsekään tiedä, mitkä asiat elämässämme ovat tärkeitä ja merkityksellisiä.

Nämä ulkoiset ja sisäiset syyt ja erityisesti tekosyyt estävät meitä viime kädessä tavoittelemasta onnellisuutta, jonka olen näissä kirjeissä määritellyt ihmiselämän enemmän tai vähemmän kirkkaasti hahmotetuksi päämääräksi.

Miten vallataan arvokas ja rajallinen aika takaisin kaikelta turhanaikaiselta? Miten se valjastetaan merkityksellisinä pitämiemme päämäärien ja pyrkimysten käyttöön?

Kysyin asiaa jälleen itseäni viisaammalta tietäjältä. Työpsykologi Jaakko Sahimaa on perehtynyt ajan hyvään ja huonoon käyttöön erityisesti työpaikoilla. Millaisia aikavarkaita nykymaailmassa esiintyy?

– Aikavarkaat voidaan jaotella ainakin oman pään sisäisiin, sosiaalisiin ja teknologisiin, kertoo Sahimaa.

– Oman pään sisäiset aikavarkaat liittyvät vaikkapa asioiden märehtimiseen ja vetkutteluun, ajattelun harhailuun ja väärille urille juuttumiseen ja sitä kautta fokuksen katoamiseen.

Sosiaaliset aikavarkaat ovat esimerkiksi ympärillämme häliseviä, pöliseviä ja pölpöttäviä ihmisiä, jotka joko häiritsevät keskittymistä tai joiden kanssa jää helposti suustaan kiinni, kun emme kehtaa tai uskalla sanoa, että meillä olisi nyt parempaakin tekemistä. Lisäksi erilaiset agendattomat palaverit, liian ison porukan tapaamiset ja ylipäätään turhat kokoukset voivat olla näitä sosiaalisia aikavarkaita.

– Teknologisia aikavarkaita ovat nykyään sosiaalisen median kanavat, alituisesti älylaitteeseen kilahtelevat notifikaatiot ja teknologisten järjestelmien toimimattomuudet, joihin saa kuin huomaamattaan upotetuksi ison osan päivästä, Sahimaa sanoo.

Mielenkiintoista. Päivämme ovat selvästi täynnä erilaisia aikavarkaita, jotka vaanivat monesta eri suunnasta. Eivätkä ne liity vain työelämään, vaan samoja pulmia voi kohdata vapaa-ajalla.

Millä käytännön keinoilla ihminen niistä selviytyy?

Jaakko Sahimaan mukaan työelämässä selviytymisstrategioita on monenlaisia. Ensimmäinen on työpäivän suunnittelu: mitkä ovat tärkeimmät kolme asiaa, jotka minun on tänään saatava hoidetuksi?

– Työpäivää voi myös rytmittää ja jakaa esimerkiksi pomodoro-tekniikalla, Sahimaa sanoo.

Se tarkoittaa, että työskentelee vaikkapa 25 tai 50 minuuttia ja pitää sen jälkeen tauon.

Työtä voi rytmittää myös laadullisesti: rutiinihommat ja uuden opettelu, erityistä keskittymistä vaativat tehtävät, pakolliset sälähommat, ja niin edelleen.

– Työyhteisön kannattaa myös sopia selkeät pelisäännöt palaverien ja hybridityön osalta. Kunkin on syytä miettiä itselleen parhaiten toimivat työskentelypaikat – missä ja milloin teen millaistakin työtä, jotta voin minimoida sosiaaliset ja muut aikasyöpöt, Sahimaa sanoo.

Yksi asia pitää ainakin tehdä:

– Puhelimesta kaikki notifikaatiot pois päältä! Ilmoituksen kilahtaminen voi aiheuttaa keskittymisen katkeamisen jopa 20 minuutiksi, mikä on työpäivässä varsin pitkä aika, muistuttaa Sahimaa.

Aikavarkaiden taltuttamiseen on siis tarjolla tehokkaita keinoja, jos niitä haluamme käyttää. Toinen asia on, ovatko työmme ja viime kädessä koko elämämme tavoitteet meille selkeät. Elleivät ole, motivaatio ja sen myötä keskittymiskyky harhailevat väistämättä omille teilleen, ja mikä tahansa tietoisuuden piiriin sattuva ärsyke saattaa kaapata huomiomme.

Jos taas pyrimme kohti jotakin arvokasta ja merkityksellistä päämäärää, tunnistamme sen saavuttamisen kannalta olennaiset tiedot kuin automaattisesti ja karsimme epäolennaiset syrjään häiritsemästä valitsemamme tehtävän toteuttamista.

Epäilemättä tätä pyrkimystä edesauttaa, jos työtehtävämme on sopusoinnussa elämämme tarkoituksen ja tärkeinä pitämiemme arvojen kanssa. Jos niiden välillä on jatkuvaa ristiriitaa, odotettavissa on motivaatio-ongelmia ja mahdollisesti uupumista.

Jospa se olisikin käytännössä näin yksinkertaista. Ihmismieli on horjuvainen. Mutta ehkä tässäkin asiassa kärsivällinen harjoittelu tekee mestarin. Ensimmäinen harjoitus on kuitenkin tärkein: mieti, mitä pidät elämässäsi tärkeänä ja mitä arvokkaita asioita haluat elämäsi aikana saavuttaa.

Tämä teksti on osa 12 kirjeen sarjaa, jossa filosofian tohtori Pekka Sauri pohtii, miten ihminen voi olla onnellinen. Voit myös kuunnella kirjeen.