Kaisa Mäntymaa mätti jo lapsena kymmenen korvapuustia kerralla – Ozempic-lääkkeen ansiosta nyt riittää puolikas pulla

Kaisa Mäntymaa sai tärkeän herätyksen seitsemän vuotta sitten, kun hän oli käymässä äitinsä luona Oulussa. Kaisa käveli tyttärensä kanssa talon portaita ylös, mutta hänen piti pysähtyä aina parin askeleen jälkeen lepäämään. Keho ei jaksanut kantaa itseään.

– Käveleminen oli tuskallista. Kun selvisin äidin asuntoon, katsoin itseäni kokovartalopeilistä ja otin kännykällä kuvan. Se oli niitä hetkiä, kun tajusin, että tämä en ole minä. Totesin, että nyt on pakko toimia. Olen kaunis, upea ja hieno nainen, Kaisa, 58, muistelee.

Kaisa oli aiemmin työskennellyt XXL-mallina muun muassa Marimekolle, mutta nyt kaikki liikkuminen oli raskasta. Nivel- ja selkäsäryt vaivasivat jatkuvasti. Hän painoi 116 kiloa eikä mahtunut istumaan kunnolla elokuvateatterin tai bussin penkille. Missään asennossa ei ollut hyvä olla.

– Olin liian iso joka paikkaan. Kuntosalille menoa ei voinut kuvitellakaan. Uiminen ja vesijuoksu ovat ainoita liikuntamuotoja, joista olen pitänyt. Vedessä saan olla kevyt vedenneito. Siellä jaksan jumpata ja humpata.

Kaisa on kärsinyt ruokariippuvuudesta ja hallitsemattomasta ahmimisesta lapsesta asti. Hän arvelee, että on laihduttanut elämänsä aikana ainakin 1 500 kiloa, mutta jojoilu on tuonut kilot aina takaisin.

– Kehoni on ollut elämäni aikana monen kokoinen ja vaatekokoni vaihdellut numerosta 38 kokoon 54. Olen kärsinyt syömiseen liittyvistä tunnontuskista, häpeästä ja ahdistuksesta. Ne ovat olleet mielessä viimeisenä nukkumaan mennessä ja ensimmäisenä herätessä, Kaisa sanoo.

Lasten syömishäiriöiden taustalla on usein traumoja tai mitätöityjä tunteita. Kaisa kuitenkin sanoo, että hänen lapsuudenkodissaan asiat olivat hyvin ja häntä rakastettiin sellaisena kuin hän on. Isä oli kanttori, ja myös äiti työskenteli seurakunnalla. Sisarukset olivat hoikkia, mutta Kaisalle ruoka oli kuin päihde.

– Söin jo viisivuotiaana päiväkodissa tupla-annoksia. Olin ensimmäisenä ottamassa ruokaa. Syödessäni pidin jalkaani valmiina jonossa, että sain nopeammin toisen annoksen.

Ruoan lisäksi Kaisa rakasti esiintymistä, laulamista ja tanssimista. Kotona äiti kannusti ja tuki terveelliseen syömiseen ja lupasi, että Kaisa saa ottaa koulun jälkeen välipalaksi yhden korvapuustin eli örkyn ja lasin maitoa. Niin Kaisa myös teki – mutta yksi pulla ei hänelle riittänyt.

– Yhdessä pussissa oli kymmenen pientä örkkyä. Otin sen yhden lisäksi koko pussin ja vein sen tyynyni alle sulamaan. Kun äiti tuli kotiin ja näki minut syömässä pullaa, hän yleensä patisteli minut huoneeseeni läksyjä tekemään. Minä menin, mutta en tekemään läksyjä, vaan syömään niitä puoliksi sulaneita örkkyjä alkupalaksi ennen puoli viiden ruokaa, Kaisa kertoo.

Aikuisena hän on pohtinut todella paljon omaa syömistään, miettinyt syitä ja seurauksia. Kaisa tiesi jo lapsena toimivansa väärin, koska örkkyjen ottamiseen piti aina kysyä lupa.

– Tuntui, että varastan omasta pakastimesta. Siitä tuli paha mieli. En kuitenkaan voinut kysyä, saanko syödä tänään kymmenen pullaa koulun jälkeen.

Kaisa alkoi myös varastella herkkuja kaupoista. Hän oppi taitavaksi karkkien näpistelijäksi.

– Jokainen varastamani suklaapatukka ja suklaalevy tuottivat pahaa oloa. Minun oli kuitenkin varastettava, koska oli pakko saada suklaata.

Lopulta myymäläetsivä sai Kaisan kiinni itse teossa, mistä seurasi keikka poliisiasemalle. Kaisa oli silloin kahdeksannella luokalla. Hän oli luvannut varastaa suklaata myös kavereilleen.

– Suklaalevyt olivat jo hihassani, kun jäin kiinni. Oli kauheaa, kun kanttorin tytärtä vietiin poliisiautoon. Häpeä oli aivan valtava. Itkin ja veisasin komeasti Herraa hyvää kiittäkää -virttä. Pidin käsiä ristissä ja rukoilin. Pelkäsin kauheasti, mitä minulle tapahtuu, Kaisa kertoo.

Hän sai kuulla kunniansa sekä poliisiasemalla että kotona. Herkkujen näpistely loppui siihen. Kaisa ei ole keksinyt varastelulleen muuta selitystä kuin valtavan hiilihydraattien ja sokerin himon.

Palataan siihen päivään Oulussa vuonna 2017, kun Kaisa päätti, että on tehtävä jotakin. Hän asui tuolloin Varkaudessa ja lähetti paikalliselle Cambridge-laihdutusohjelman valmentajalle kuvan itsestään. Kaisa kysyi, ottaako tämä hänet vastaan. Alkoi taas uudenlainen taistelu kiloja vastaan.

– Valmentaja vastasi, että tule juuri sellaisena kuin olet. Hyvästelin edellisen viikon aikana kaikki lihottavat herkut. Kävin syömässä Big Mac Plus -aterian ja kuiskasin sille, että hei hei vähäksi aikaa. En uskaltanut sanoa, että iäksi. Seuraavana päivän söin iskenderkebabin. Katsoin, ettei kukaan näe, ja silitin pikkusormella kebablihaa. Söin annoksen silmät kiinni, Kaisa kertoo.

Sitten hän osti ison suklaalevyn ja berliininmunkin. Viimeiseksi hän hyvästeli kunnon pihvin ja jälkiruoan. Sen jälkeen hän ajoi tapaamaan valmentajaa. Sisään astuminen vaati kuitenkin rohkeutta. Hän käveli ulko-oven luona edestakaisin ja epäröi. Ohi käveli sattumalta tuttu nuori, jota Kaisa oli auttanut nuoriso-ohjaajan työssään. Tämä kysyi, miksi Kaisa oli siinä.

– Kerroin, että minua pelottaa avata tuo ovi, koska minulla on niin paha olla kehossani. Kysyin, voisiko nuori olla tukenani. Hän sanoi, että Kaisa, sinulla ei ole mitään pelättävää: otan sinua kädestä kiinni ja avaan tuon oven. Siitä se sitten lähti.

Cambridge-ohjelma aloitetaan syömällä ateriankorvikkeita, joissa on erittäin vähän energiaa. Ne ostetaan aina viikoksi kerrallaan. Lisäksi asiakkaista otetaan kuvat lähtötilanteessa ja niitä verrataan lopputilanteeseen. Jokainen myös punnitaan viikoittain.

– Syömishäiriö on tietyllä tavalla ruokaholismia. Päihderiippuvainen laittaa korkin kiinni katkolla. Cambridge oli minun ruokakatkoni. Kaikki tavallinen ruoka jätettiin aluksi pois, ja söin vain korvikkeita. Paino putosi niiden avulla todella nopeasti. Minulta lähti viidessä kuukaudessa 38 kiloa, ja painoin silloin vain 78 kiloa, Kaisa muistelee.

Hän tasapainotteli pitkään syömällä välillä normaalisti ja välillä taas ohjelman mukaisesti. Samaan aikaan Kaisa näytteli Varkauden Teatterissa Nunnia ja konnia -näytelmässä. Puvustamo sai tehtäväksi pienentää hänen rooliasuaan, kun paino laski.

– Tuntui, että nuorennuin vuosia ja halusin mennä lenkille. Keho muuttui nopeasti. Minulla on aina ollut mahtavat isot rinnat, mutta silloin ne pienenivät olemattomiksi pusseiksi. Oli hienoa istua jalat ristissä niin kuin hienot naiset, kun vatsa ei ollut enää tiellä.

Kun kilot karisivat, Kaisa antoi kuusi säkillistä liian isoja vaatteita pois. Hän ajatteli, että ei tarvitse niitä enää. Pikkuhiljaa hän kuitenkin palasi vanhoihin syömistapoihinsa. Paino nousi salakavalasti entisiin lukemiin. Kaisa myöntää tietäneensä, ettei pystyisi noudattamaan tiettyä ruokavaliota loppuelämänsä ajan.

– Minun oli taas paha olla omassa kehossani, ja tuli ikävä pois antamiani vaatteita. Olen ollut lihava monessa eri iässä ja huomaan, että rasva kertyy eri paikkoihin. Minulla ei ole ikinä ollut niin iso pylly kuin nyt.

Runsas ylipaino on aiheuttanut Kaisalle monenlaisia terveysongelmia. Hänellä on uniapnea, jonka vuoksi uni on pätkittäistä. Nivelet ovat olleet vuosien mittaan kovalla koetuksella, ja kävely on edelleen raskasta.

Painonvaihtelut ovat vieneet Kaisan jopa leikkauspöydälle. Vuonna 1995 häneltä leikattiin löysää vatsanahkaa pois, kun hän oli laihduttanut rutkasti lastensa syntymän jälkeen.

– Sairaalloiseen ylipainoon puututaan joka kerta, kun menen lääkäriin. Varmasti jokaisessa epikriisissäni lukee: sairaalloinen lihavuus ja ylipaino. Virallista syömishäiriödiagnoosia minulla ei kuitenkaan ole.

Kaisa asuu nykyisin Oulussa ja työskentelee Neljä Astetta Oy:llä lastensuojelun asiakasperheissä perhetyöntekijänä. Viime keväänä hän meni lääkäriin polvikivun vuoksi. Lääkäri suositteli hänelle paljon puhuttua Ozempic-lääkettä. Se on alun perin tyypin 2 diabeteksen hoitoon tarkoitettu suolistohormonilääke, joka usein myös laihduttaa tehokkaasti. Kaikkia se ei kuitenkaan auta.

– Nyt minulla on ensimmäistä kertaa käytössä laihdutuslääke.

Kun Kaisa oli käyttänyt lääkettä kymmenisen viikkoa, paino oli pudonnut jo 13 kiloa. Kaisa pistää lääkettä itseensä kerran viikossa. Lääke antaa kylläisyyden tunteen ja vähentää ruokahalua niin, että hänellä ei ole pakonomaista tarvetta syödä suklaata tai viittä korvapuustia peräkkäin.

– Puolikas riittää! Se tuntuu oudolta. Annoskoot ovat muutenkin pienempiä, ja alussa ruokahalu meni lähes kokonaan. Mieheni muistutti välillä, että nyt pitää syödä. Hän on muutenkin ollut suurena tukena, samoin kuin muu perheeni ja nykyiset työkaverini, Kaisa kertoo.

Kaisan ruokahalu palautui hiljalleen, mutta ahmiminen on nyt jäänyt. Osa Ozempicin käyttäjistä on saanut haittavaikutuksia, mutta Kaisalle lääke on toistaiseksi sopinut. Hän kokee olevansa tällä hetkellä superterve ja sanoo, että on ihana kävellä ja seistä suorana.

– Päivittäinen punnitseminen on tärkeä osa toipumistani. Peili, oma mieli ja vaatteet kertovat kehosta, mutta vaaka on paras kaverini. Haluan painottaa, että aina on toivoa. Sitä haluan jakaa myös ruokariippuvaisille, Kaisa kannustaa.