”Motivoiduin ajatuksesta, että minun pitää voittaa suomalainen” – Näin nuorten liikkumista voi edistää oikeasti
Nuoret eivät tutkimusten mukaan liiku tarpeeksi, ja erityisen vähän liikkuvat maahanmuuttajatytöt. Jos nuoret halutaan liikkumaan, pitää lopettaa puhe liikkumisesta, sanovat asiantuntijat.
Me aasialaiset olemme yleensä aika laiskoja, se on ihan totta! Mutta olemme myös kilpailuhenkisiä. Kun muutin Suomeen ja tulin tänne hallille, motivoiduin ajatuksesta, että minun pitää voittaa suomalainen, sanoo Raita Tafannum, 17.
Hän saapuu Malminkartanon harrastushallin sulkupallotreeneihin yhdessä Yenuli Wickramathen, 15, kanssa.
Raita on kotoisin Bangladeshista, jossa tutustui sulkapalloon 11-vuotiaana. Hän muutti Suomeen kaksi vuotta sitten ja on iloinen, että lajin harrastaminen voi jatkua uudessa kotimaassa.
– En tuntenut ketään, kun aloitin täällä, mutta olen saanut paljon uusia kavereita. Rakastan sitä, kun saan tutustua uusiin ihmisiin, Raita sanoo.
Yenuli on kotoisin Sri Lankasta. Myös hän pelasi sulkapalloa Sri Lankassa, vaikka mahdollisuuksia oli vähemmän kuin Suomessa.
Kaksikko listaa syitä sulkapallon harrastamiseen: kavereiden lisäksi on mielekästä ajanvietettä, tulee hiki ja tulee tunne, että oma keho on pystyväinen. Molempien mielestä suomalaiset ikätoverit liikkuvat paljon ja ovat hyviä lähes kaikissa lajeissa.
Raita ja Yenuli pelaavat sulkapalloa toisiaan vastaan ihan tosissaan.
– Raita juoksuttaa minua. En halua hävitä, se on turhauttavaa, Yenuli sanoo.
Vuonna 2021 avatun Malminkartanon harrastushallin toiminta on Helsingin nuorisopalveluiden järjestämää matalan kynnyksen toimintaa yli 12-vuotiaille nuorille.
Yenuli ja Raita ovat löytäneet hallille alun perin valmistavan opetuksen kautta, jossa ulkomaalaistaustaiset lapset ja nuoret tutustuvat Suomen kieleen ja koulujärjestelmään vuoden ajan. Nyt molemmat käyvät tavallista suomalaista koulua. He harrastavat sulkapallon lisäksi myös uintia.
Kaverukset ovat liikkumistilastojen valossa piristävä poikkeus, sillä ulkomaalaistaustaiset, murrosikäiset tytöt jäävät muita useammin liikuntaharrastusten ulkopuolelle. Lasten ja nuorten liikkumista seurataan esimerkiksi Valtion liikuntaneuvoston Liitu-tutkimuksessa. Sen mukaan vähän liikkuvia on ulkomaalaistaustaisista lapsista ja nuorista huomattavasti suurempi osa kuin suomalaistaustaista. Ulkomaalaistaustaiset raportoivat myös suomalaistaustaisia yleisemmin liikkumisen esteitä.
– Liikkumisen este voi olla esimerkiksi se, etteivät muslimitytöt saa tulla yksin tiloihin, joissa on unisex-vessoja. Hallin kahviossa tai kentän laidalla on usein monikulttuuristen perheiden vanhempia seuraamassa harrastusta, selittää Mari Pietilä, hallin nuoriso-ohjaaja.
Pietilä kertoo esimerkin pojasta, jonka vanhemmat tulivat seuraamaan urheiluharrastusta vuoden ajan. Seuraavalle vuodelle poika sai jo tulla yksin. Luottamus oli syntynyt.
Pietilä on keksinyt poikkeuksellisia tapoja motivoida nuoria halliin ja liikkumisen pariin. Hän on järjestänyt hallilla korupajoja, painattanut pelipaitoja ja satsaa myös lajien valintaan. Toiveet kuullaan lapsilta ja nuorilta itseltään. K-poptanssia, eläinjoogaa, ulkokuntosalilla treenaamista, lentopalloa, koripalloa ja niin edelleen. Kesällä Pietilä menee nuorten kanssa purjehtimaan.
Hallilla ei pakoteta ketään liikkumaan. Jos Pietilä näkee jonkun nuoren käytävällä puhelin kädessä, ei hän ala saarnata ruutuajasta tai keskeytä kentällä nuorten keskusteluja urheilun nimissä. Usein lajeista järjestetään 2–4 viikon kursseja. Sulkapallo ja lentopallo ovat olleet niin suosittuja, että ne ovat jääneet vakiolajiksi kalenteriin.
Pietilä kertoo, että harrastushallin idea on saada liikkumisesta nuorelle positiivinen fiilis. Hän on halunnut luoda tilan, jossa voi sekä hengailla ja harrastaa että tavata muita nuoria.
– Tämä ei ole mitenkään sellainen paikka, että nyt muuten vedetään, Pietilä selventää.
”On eri asia ottaa neuvoja vastaan ikäiseltään kuin tavalliselta liikkaohjaajalta.”
Harrastushallia leimaa sama ilmiö kuin monia nuorisotaloja: poikia käy enemmän kuin tyttöjä. Pietilä on viime aikoina keskittynyt miettimään nimenomaan tytöille suunnattua toimintaa, jollainen oli esimerkiksi tyttöjen itsepuolustuskurssi.
Lisäksi nuoriso-ohjaaja pitää korvat höröllään ja sitouttaa nuoria toimintaa, jos se on mahdollista. Raita ja Yenuli ovat tehneet hallista esittelyvideon ja toimineet vertaisohjaajina neljättä kertaa elokuussa järjestettävässä Tyttöjen harrastuspäivässä.
– Vertaisnuoret ovat siinä mielessä tärkeitä, että he ovat kannustavia malleja muille. On eri asia ottaa neuvoja vastaan ikäiseltään kuin tavalliselta liikkaohjaajalta. Vertaisnuoret puhuvat samaa kieltä kuin harrastavat nuoret, Pietilä sanoo.
Pietilää hieman kyllästyttää se, miten nuorista ja liikkumisesta yhteiskunnassa puhutaan.
– Pitäisi unohtaa se liikunnasta puhuminen ja suorittaminen. Nuorethan menevät ilmiöiden perässä ja kavereiden mukana. Pitäisi löytää enemmän sitä yhdessä tekemistä ja yhteisöllisyyttä.
Pietilän mukaan monia matalan kynnyksen liikkumismahdollisuuksia myös mainostetaan väärin.
– Jos joku antaisi minulle mainoksen, jossa kysyttäisiin, olenko yksinäinen ja ohjattaisiin jonkun harrastuksen pariin, en todellakaan menisi!
”Meidän ei kannata puhua liikkumisesta, hyvinvoinnista ja terveydestä.”
Liikkumattomuuden kriisi. Tällä tavalla Mieli ry:n Miia Lehtimäki kuvaa yhtälöä, jossa nuorten liikkuminen vähenee ja samalla haasteet mielenterveyden kanssa kasvavat.
Lehtimäki toimii projektipäällikkönä Nuorisotyö liikuttajana -hankkeessa, jossa etsitään nuorisotyöhön uusia tapoja saada nuoria liikkumaan.
Hän kertaa lukuisia tutkimuksia, joiden mukaan liikunta vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ei pelkästään fyysiseen toimintakykyyn.
– Kun nuoret liikkuvat kavereiden kanssa, se on merkittävä sosiaalisen hyvinvoinnin lähde. Toivon, että jokainen nuori löytäisi itselleen yhteisön, jossa liikkua, josta saisi yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Lehtimäen tiedossa ei kuitenkaan ole tutkimusta, joka olisi tutkinut suoraan tyttöjen liikkumattomuuden vaikutusta mielen hyvinvointiin.
Kaikki liikkuminen ei kuitenkaan ole mielen hyvinvointia edistävää. Sen on oltava mieluisaa. Tämä toteutuu, kun liikkuminen vahvistaa nuoren kokemusta autonomiasta, kyvykkyydestä ja yhteenkuuluvuudesta. Jos liikkumiseen kehotetaan esimerkiksi kehollisuuden kautta, se on Lehtimäen mielestä aivan väärä tie ja sillä voi olla haitallisia seurauksia nuoren kehonkuvaan sekä suhtautumisessa liikuntaan.
– Jos sanotaan, että herkuttelun jälkeen pitää liikkua tai liikkumisen jälkeen on ansainnut herkkua, se ei tue autonomiaa.
Matalan kynnyksen liikkumismahdollisuuksia kehittämällä halutaan aktivoida erityisesti niitä, jotka liikkuvat vähän. Lehtimäki muistuttaa, että jo sana ”liikunta” voi herättää monissa ihmisissä negatiivisia tunteita.
– Miten puhua liikkumisesta, ettei herättäisi nuorissa vastareaktiota? Meidän ei kannata puhua liikkumisesta, hyvinvoinnista ja terveydestä, se ei motivoi nuoria. Liikkuminen on itsessään hauskaa toimintaa.
”Nuorten liikkumista edistää kaikki toiminta: kukkien poimiminen ulkona, kävely hiekkarantaan kiviä heittelemään.”
Miia Lehtimäki ajattelee, etteivät nuoret ole automaattisesti passiivisia. He tekevät sitä, mitä ympäristö heille tarjoaa.
Pitkään esimerkiksi nuorisotilat rakennettiin niin, että sohvia oli paljon ja kulttuuri on Lehtimäen sanoin ”istuva”. Nyt siihen ollaan tekemässä muutosta valtakunnallisesti.
Sen toiveen lisäksi, että lakkaisimme usuttamasta lapsille ja nuorille liikuntaa, pitäisi asiantuntijan mielestä myös liikkumisen käsitystä muuttaa. Liikkumisen ei tarvitse aina tarkoittaa sykkeen nousua tai hikikarpaloita.
– Nuorten liikkumista edistää kaikki toiminta: kukkien poimiminen ulkona, kävely hiekkarantaan kiviä heittelemään, Lehtimäki kuvaa.
Vastuu on myös vanhemmilla: jos vanhemmat eivät itse liiku tai liiku nuoren kanssa, ei voida odottaa, että lapsi tai nuori lähtisi itsestään liikkeelle.
Yenuli ja Raita saavat liikkumiseen tukea ja kannustusta kotoa. Yenuli käy sulkapallotreeneissä usein kaksosveljensä kanssa ja vanhemmat tarkistavat usein, että nuorilla on muutakin tekemistä kuin kännykän selaileminen.
Molemmat sanovat ymmärtävänsä, että jos mahdollisuuksia harrastamiseen ei tarjota, sosiaalinen media ja muu viihde vievät nuoren mukanaan.
– Tällä hetkellä opiskelutkin vievät niin paljon aikaa, etten ehdi istumaan ruudun takana. Kesällä menen töihin McDonaldsiin ja it-yritys Vaisalalle, lukioon kesän jälkeen siirtyvä Raita kertoo.
Entä haluavatko he isoina sulkapallomestareiksi?
– Rakastan sulkapalloa harrastuksena ja haluan jatkaa ja kehittyä siinä. Mutta en tavoittele ammattiurheilijaksi, Raita kertoo.
