Kun Turengista loppuivat makkarat - Kesätorstaiden motoristikahvilasta tuli niin suosittu, että rahoilla on voitu pelastaa paikallinen koulurakennus

Kyläkoulun ovesta kulkee edestakaisin talkoolaisia piirakkapellit käsissään. Pihatelttojen makkaragrilli, lettupannut ja kassalippaat on laitettu valmiiksi.

Janakkalalaisen Mallinkaisten kylän väki kokoontuu koululle joka torstai heinäkuussa ja elokuussa. He järjestävät motoristikahvilan sadoille motoristeille ja kyläläisille. Ponnistus kannattaa, koska se tuo varoja kyläkoulun ylläpitoon.

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tarja Forsström ja johtokunnan jäsen Seija Niemi kertovat, että yksi kahvilailta vaatii 30 talkoolaista, valtaosa omalta kylältä. Joka sunnuntai WhatsApp-ryhmä alkaa laulaa: kuka kertoo tuovansa marjapiirakkaa, kuka mokkapaloja tai munkkeja.

Niemi vastaa tarjoilusta ja hankkii kahvilassa tarvittavat tavarat ja tekee kauppaan makkaratilauksen.

– Tälle torstaille ostin 110 pakettia, 18 oli jäljellä edellisestä kahvilasta.

Kahvia keitetään viidellä suurella keittimellä. Yhdistys on ostanut ne kahvilaa varten, samoin grillin ja kuusi lettupannua. Vähemmällä ei pärjättäisi, sillä paikalle saapuu muitakin kuin motoristeja.

– Kun kunnassa kesällä tapahtuu, muutkin tulevat ja kannattavat samalla kyläyhdistyksen toimintaa, Niemi sanoo.

Suosituin herkku on letut. Niitä paistetaan ainakin 300 illassa, ja taikinaan tarvitaan 40 litraa maitoa. Lettujen salaisuus on naapurikylästä haettava täysmaito. Taikinat tekee Pia Lepistö, joka peri tehtävän Tarja Forsströmiltä.

– Taisin viedä kauhan kysymättä. Nyt pidän siitä tiukasti kiinni, hän sanoo nauraen.

– En pistänyt pahakseni, Forsström vastaa.

Hyvinkääläinen Lepistö osti nelisen vuotta sitten Mallinkaisten kylältä mökin.

– Kun tulin ensimmäistä kertaa kahvilaan ja näin letkan moottoripyöriä, olin ihmeissäni. Tunnelma oli aivan mahtava.

Mökkiläinen kutsuttiin talkoisiin. Hän on mukana kolmatta kesää.

– Minun on pakko tulla tänne joka torstai “hämmentämään”. Yksikään kerta ei ole jäänyt väliin.

Kyläläisten aktiivisuus ja vieraanvaraisuus on tehnyt häneen vaikutuksen.

– Täällä on ihanaa väkeä. On hienoa, että olen päässyt mukaan ja sulautunut kylälle. Täällä jotenkin maadoittuu ja on erilaista kuin kaupungissa.

Motoristikahvila siirtyi kyläkoululle vuonna 2017, kun Turengissa järjestetty kahvila hiipui. Vuosien aikana sana levisi motoristien parissa niin, että Muutama vuosi sitten kesän viimeiseen kahvilaan saapui yli tuhat pyörää ja melkein tuplasti enemmän ihmisiä. Kahvilasta loppui aivan kaikki – ja Turengin kaupasta makkarat.

– Olemme mukavan mutkaisen tien päässä maalaismaisemassa. Yksikin moottoripyöräilijä sanoi, ettei sata kilometriä iltakahville ole mitään, Forsström pohtii syitä suosiolle.

– Moni tulee aina uudelleen, koska haluaa tukea yhdistystä, Niemi jatkaa.

Kyläyhdistys perustettiin 1990-luvun alussa, ja se toimi koululla Janakkalan kunnan vuokralaisena hallinnoiden koulukiinteistöä. Jotta kylätalo pysyisi omissa käsissä, yhdistys on ostanut sen ja tontin kunnalta. Kahvila on ollut yhdistykselle onnenpotku: lainaa ei ole tarvinnut remonttien hankerahoituksen omavastuuseen enää ottaa.

Kahvilavaroilla on pelastettu koulu vajoamasta maaperiin, uusittu käyttövesiputket, rakennettu pihaan leikkipuisto ja pihakuntosali. Toiminta on muutenkin runsasta. Koulun ovet ovat auki aamusta iltaan joka päivä, jolloin kuka tahansa voi piipahtaa kuntosalille tai kirjoja lainaamaan. Koululla pidetään myös kansalaisopiston kursseja, juhlia, kokouksia ja muun muassa käsityöpiiriä.

Kun naisilta kysyy, mitä yhdistys heille merkitsee, Niemi nauraa, että ainakin se vie lähes kaiken ajan. Mutta toiminta tarjoaa tekijäihmiselle tärkeintä: tekemistä.

– Ei kukaan muu kyläläisten asioita hoida kuin kyläläiset itse, sen takia yhdistystoiminta on tärkeää, Forsström jatkaa.

Kylien autioituminen on tosiseikka, kun asukkaat ikääntyvät ja nuoremmat muuttavat taajamiin tai kaupunkeihin. Mallinkaisissa on noin 70 taloa.

Naiset eivät usko, että kukaan jäisi tai muuttaisi kylälle vireän kyläyhdistyksen vuoksi. Enemmän vaikuttaa tuttuus ja sukulaisuus. Kaikki Niemen sisarukset ja oma tytär ovat palanneet kotikylään rakentamaan talon. Mutta toki ilmapiiriin vaikuttaa, että on kylätalo ja yhteistä tekemistä, he ajattelevat.

Kyläyhdistykseen otetaan mukaan myös jälkikasvu, lapset ja lapsenlapset.

– Siinä he oppivat tähän henkeen, Niemi sanoo.

Triumph-moottoripyörät on ajettu ensimmäisten joukossa paalupaikalle urheilukentän perälle. Juha Pohjamon ja Anne Marjamäen mielestä on mukavaa tulla ajoissa, koska silloin näkee motoristien letkat. Pohjamo asettuukin tutulle paikalle kentän laidalle kuvaamaan pyöriä.

Aviopari kuuli Mallinkaisten motoristikahvilasta muilta motoristeilta, ja he ovat olleet vakiovieraita lähes alusta asti. He pyrkivät ajelemaan kotikaupungistaan Lempäälästä Janakkalaan jokainen torstai.

– Tulemme myös huonommalla ilmalla, koska olisi noloa jos ketään ei kävisi ja talkooväen työ menisi hukkaan, Pohjamo sanoo.

Hän on harrastanut moottoripyöriä nuoresta asti. Kun hän ja Marjamäki menivät yhteen, matkattiin Pohjamon kyydillä. Sitten Marjamäkikin innostui tarttumaan ohjaksiin.

– 20 vuotta istuin kyydissä. Vähän jännitti, mutta päätin ajaa kortin. Olen nyt ajanut kymmenisen vuotta. Kun ajaa kahdella pyörällä, jaksaa ajaa pitemmälle kuin kaksi päällä.

Moottoripyöräily on elämäntapa. Koko talvi odotetaan kesää ja huolletaan pyöriä. Moottoripyöräilyn viehätystä on vaikeaa kuvailla.

– Siinä aistii kaiken: ilmavirta tulee kypärästä sisään, haistaa ja kuulee ympäristön. Tulee myös mentyä paikkoihin, joihin ei ehkä muuten menisi. Välttelemme pääteitä ja ajelemme mielen mukaan. Matka on pääasia, ei päämäärä, Pohjamo pohtii.

– Moottoripyörällä tuntee vapautta. Matkalla näkee hienoja järvimaisemia ja löytää kylistä kivoja kahviloita, Marjamäki sanoo.

Nurmikentälle on kertynyt jo siisteihin riveihin parisen sataa moottoripyörää. Ilman täyttää puheensorina ja saapuvien pyörien moottorin jyrähtely.

Keltaisiin liiveihin pukeutunut Eliel Myllymaa osoittaa tulijoille vapaita paikkoja ja tarjoaa vaneripalasen seisontatuen alle.

– Olen myynyt tienpäässä hernettä kolmena vuotena. Olen myös kantanut pöytiä ja penkkejä katokseen, mutta on hankittu sateenkestäviä. Nyt olen liikenteenohjaaja, 12-vuotias talkoolainen kertoo.

Perheellä on maatila tien toisella puolella.

– Äiti myy täällä makkaroita ja hoitaa kassaa, iskä on myös liikenteenohjaaja, hän jatkaa.

Eliel on itsekin motoristi. Kotona on useita mopoja ja moottoripyöriä, hänellä itsellään muun muassa minicrossi.

– Sen sylinteritilavuus on sellainen, että se luokitellaan moottoripyöräksi. Ajan sitä mettässä ja pelloilla.

Kaikki kuusi lettupannua ovat koko ajan tulilla, jotta sadat vieraat saavat lettunsa. Vanhojen lehmusten varjossa penkit täyttyvät. Joukossa on hämäläisiä moottoripyöräkerholaisia liiveineen, perheitä, ja eri ikäisiä kuntalaisia ja motoristeja.

Talkoissa mukana oleva Osmo Tokeensuu istahtaa letulle. Hän on ikäpolvea, joka kävi kansakoulunsa tällä talolla. Kun hän aloitti vuonna 1961, lapsia oli 50. Kyläkoulu lopetettiin 1970-luvulla, kun kylällä lasten määrä väheni.

Kyläyhdistyksen johtokunnassakin aikoinaan toimineena hän on nähnyt, kuinka haavoittuvalla pohjalla talous on, jos se toimii vain kunnan avustusten tai jäsenmaksujen varassa. Ilmiö on yleinen: kun rahat riittävät tuskin sähkölaskuun, on erilaisia kylätaloja ylläpitävien yhdistysten ollut pakko myydä kyläkoulut, työväentalot ja seuraintalot.

Mallinkaisten kyläkoulun toiminta on turvattu, koska varainkeruu on onnistunut.

– Motoristikahvila on ollut kylän pelastus, Tokeensuu toteaa ykskantaan.