Miten puhua itselleen nätimmin? Asiantuntijan viisi vinkkiä sisäisen kriitikon muokkaamiseen

1. Erota uskomus faktasta

Ei minusta ole tuohon. Turha edes yrittää. Ihmiset ajattelevat muista ihmisistä pääsääntöisesti hyvää, mutta itseen kohdistuvat mietteet saattavat olla päinvastaisia – olen surkea, taitamaton, epä­onnistun kuitenkin!

– Päässä voi kaikua tällaisia valikoidusti sisäistettyjä auktoriteetin ääniä, joita uskomme automaattisesti ja kyseenalaistamatta, sanoo psykologian tohtori Satu Kaski, joka on kirjoittanut kirjan onnistumisen taidoista.

Sisäinen puhe nojaa uskomukseen itsestä. Ihmisellä voi olla pinttynyt käsitys, ettei ole urheilullinen tai viehättävä tai osaava. Nämä uskomukset kääntyvät herkästi omassa päässä tosiasioiksi.

Toisaalta kielteinen puhe voi myös olla suojelevaa. Jos meillä olisi liian optimistiset kuvitelmat kyvyistämme, emme ehkä lajina selviäisi.

Pahimmillaan mollaava ja neuvova puhe kuitenkin estää meitä tarttumasta haaveisiimme ja elämästä omannäköistä elämää.

Mikä siis neuvoksi? Satu Kaski sanoo, että aivan ensiksi omat uskomukset pitäisi osata erottaa faktasta.

– Ihminen ei ole yhtä kuin omat ajatuksensa. Joskus pelkästään se, että huomaa sisäisen auktoriteetin ottaneen vallan, auttaa nujertamaan sen. Pysähdy ja mieti, miksi puhut itsellesi näin. Et ajattele näin muistakaan, miksi itsestäsi?

2. Tunnista sisäinen kriitikkosi

Jotta uskomukset voisi tunnistaa pelkiksi uskomuksiksi, Satu Kaski kehottaa miettimään, kenelle lyttäävä ääni kuuluu. Kuka tai ketkä ovat antaneet ymmärtää, ettet ole hyvä tai riittävä?

– Onko ääni äidin tai isän, opettajan vai kenties valmentajan?

Lapsuusajalla on suuri merkitys siinä, miten itsestämme ajattelemme. Jos omat tarpeet ja tunteet on lapsena tukahdutettu ja unelmat heti tyrmätty, on ihmisen vaikeampi uskoa mahdollisuuksiinsa aikuisena. Ikääntyminen ei väistämättä muuta moittivaa ääntä kiltimmäksi.

Itseruoskinnasta ei silti aina voi syyttää kasvattajia. Myös lapsuusajan yleinen tunneilmasto ja yhteiskunnallinen tilanne ovat vaikuttaneet siihen, millaisia olemme tänään. Kannustavan puheen ja sylin merkitystä ei vielä muutama vuosi­kymmen sitten ymmärretty kuten nyt.

Kaski kannustaa pohtimaan, mikä lapsuudesta kumpuavan sisäisen äänen merkitys on elämän varrella ollut. Onko se saanut sivuuttamaan unelmia ja estänyt tavoittelemasta onnea?

– Tutki tuota ääntä nyt aikuisen näkökulmasta. Lapsena ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella. Enää ei tarvitse.

3. Vaadi todisteita surkeudestasi

Jos ääni pään sisällä on ankara, Satu Kaski kehottaa ryhtymään oikeustaisteluun itsensä kanssa.

– Kyseenalaista sisäinen puhe ja vaadi surkeudestasi todisteita!

Mistä siis ”tiedät”, ettet osaa laulaa tai ettet ole kiinnostava ihminen muiden silmissä? Todistusaineistoa voit hankkia vaikka omilta ystäviltäsi.

– Kaverit ovat hyvä peili. Voi yllättää, etteivät ystävät ajattele sinusta lainkaan samalla tavalla.

Ihminen ei myöskään ole kyvyiltään ja ominaisuuksiltaan joko–tai. Tuskin yksikään menneistä yrityksistä on epäonnistunut täysin. Ehkä sait töissä tai harrastuksessa hyvää palautetta asenteestasi, vaikka tehtävä ei mennyt aivan putkeen.

– On tärkeää suunnata ajatukset niihin asioihin, jotka ovat onnistuneet.

Satu Kaski painottaa, että onnistumisten ja lahjojen sijaan meidän kannattaisi kiinnostua oppimisesta – ei siis siitä, millaiset taidot meillä jo valmiiksi on.

– Kasvuun keskittyvässä ajattelussa ihminen kokee, ettei voi tietää, mitä voi oppia, joten hän lähtee uteliaasti kokeilemaan. Jos pätevyys pitäisi osoittaa heti, eihän silloin uskaltaisi tehdä mitään.

4. Avaa tunnelukot

Sisäistä moitetta voi yrittää taklata perustelemalla itselle, kuinka arvokas ja tärkeä on. Ongelma kuitenkin on, että tunnepuolen asioihin eivät järkipuhe, armollisuus ja voimautukset aina auta.

Jokaiselta löytyy menneisyyden riippa­kivenä tunnelukko, heikko kohta, jossa sisäinen ruoska saa vallan. Jos on kasvanut kodissa, jossa ei ole kehuttu, saattaa aikuisena pinnistellä jaksamisensa äärirajoilla pyrkiessään miellyttämään muita. Ja hävetä ja soimata itseään, jos ei tässä onnistu.

Omia tunnelukkoja voi yrittää avata esimerkiksi Mielenterveystalon oma­hoito-ohjeiden ja terapian avulla.

Aiempien kokemusten lisäksi myös temperamentti vaikuttaa siihen, kuinka asioihin suhtaudumme. Yksi on synnynnäinen optimisti, toinen takertuu taka­iskuihin. Toisaalta geenejään ja temperamenttiaan syyttämällä ihminen lankeaa helposti ansaan, jossa uskoo, että elämä on viitoitettu valmiiksi. Näin ei ole.

– Ihminen voi aina itse vaikuttaa siihen, miten saamillaan korteilla pelaa. Joka ikinen päivä voi valita toisin.

5. Hyväksy, että muutos sattuu

Muutokset ovat etupäässä aina kivuliaita prosesseja. Kun lähtee penkomaan omia uskomuksiaan, joutuu samalla käsittelemään pelkojaan.

Jos auktoriteetin ääni ei vaimene, on hyvä hakea apua. Jo keskusteluryhmistä voi saada perspektiiviä omiin ajatuksiinsa. Tukena muutoksessa voi olla myös psykoterapeutti, sparrari tai työterveyshuollon psykologi.

Elämällä on myös korjaavaa voimaa. Kun saa pärjäämisen kokemuksia ja rinnalle kannustavia ihmisiä, piiskaava puhe voi jäädä aktivoitumatta tilanteissa, joissa se on aiemmin lyönyt tatamiin.

On kuitenkin hyvä muistaa, että kun mokaa oikein pahasti, se saa harmittaa.

– Mutta tapahtuneen vangiksi ei kannata jäädä. Uutta matoa vaan koukkuun.

Asiantuntija: psykologian tohtori Satu Kaski.