Maailma on näyttäytynyt viime vuosina pelottavana paikkana koronapandemian ja Euroopassa riehuvan sodan vuoksi. Tämä on voinut osaltaan lisätä kuolemanpelkoa. Kuoleman kanssa voi kuitenkin tehdä sovun. Sitä voi kohdella jopa ystävänä.

Tutkija ja hoivakotipappi Jari Pirhonen on perehtynyt tutkimustyössään ikääntyneiden elämään. Hän on huomannut, että vanhat ihmiset eivät pelkää varsinaisesti kuolemaa, vaan toisten armoille joutumista. Laitokseen joutuminen pelottaa, sen vuoksi monet toivovatkin äkkikuolemaa.

– Kuoleman haltuun ottamista voisi harjoitella samalla tavalla kuin eräs 84-vuotias mies teki. Hän oli tullut siihen tulokseen, että on kahdenlaista kuolemaa. Toinen on hyökkäävä kuolema, joka tulee esimerkiksi väkivallan kohteeksi joutumisen tai onnettomuuden seurauksena. Toinen on hiljalleen vanhuksen luokse saapuva kuolema. Jälkimmäistä pystyi hänen mielestään työstämään.

Hiljalleen tuleva luonnollinen kuolema saattaakin olla enemmän ystävä kuin vihollinen. Luonnollisen kuoleman voi kokea jopa jännittäväksi, jos sitä pyrkii ymmärtämään.

Kuolemasta pitää siis pystyä puhumaan. Siitä voi keskustella lastensa ja ystävien kanssa tai esimerkiksi terveyskeskuskäynneillä. Tärkeintä on, että puhuu, koska puhuminen voi vähentää kuolemaan liittyviä tabuja.

Kuolemanpelko voi hälventyä, jos suunnittelee etukäteen kuolemaansa liittyviä asioita.

– Voit käsitellä kuolemaa käytännöllisesti siten, että suunnittelet hautajaisiasi ja kirjoitat paperille asioita, joita läheistesi täytyy hoitaa kuolemasi jälkeen. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi lehtitilausten peruutukset, Jari Pirhonen sanoo.

Jotkut tekevät myös testamentin ja hoitotahdon. Pian on mahdollista tehdä myös vakaumustahto. Sen avulla voi varmistaa, että vaikeasti muistisairaanakin pääsee tekemään oman vakaumuksensa mukaisia asioita.

Suunnittelu voi lievittää pelon tunnetta, koska se auttaa oman kuoleman haltuun ottamista.

– Jokin käytännönläheisen asia voi auttaa työstämään kuolemaa. Esimerkiksi eräs iäkäs ihminen halusi tehdä itselleen ruumisarkun ja suunnitteli pyytävänsä puuseppänä työskentelevää poikaansa avuksi.

Omien vanhempien kuoleman lähestyminen ei ole lapsille yleensä helppo puheenaihe, mutta käytännön tekeminen voi helpottaa aiheen käsittelyä.

Ikääntyessä toimintakyky väistämättä alenee, jolloin joutuu luopumaan monista asioista, kuten ajokortista tai liikuntaharrastuksesta. Vaikka jostakin joutuu luopumaan, menetykseen ei pidä jäädä vellomaan. Eteenpäin meneminen auttaa pitämään hyvinvointia yllä. Ikäihmisten elämä ei tietenkään ole pelkkää luopumista, vaan menetetyn tilalle voi tulla uusia asioita.

– Eräs ikääntynyt nainen antoi hyvän ystäviin liittyvän vinkin. Hänen mielestään jokaisella eläkkeelle jäävällä pitäisi olla lähipiirissään eri-ikäisiä ihmisiä. Jos kaikki ystävät ovat suunnilleen saman­ikäisiä, heidän toimintakykynsä alkaa heiketä usein samoihin aikoihin. Tällöin toisten luona kyläileminen vaikeutuu, Pirhonen sanoo.

Ongelmaa ei ole, kun ystäväpiirin kuuluu nuorempaakin väkeä. Jos tervehdit pihapiirissäsi kaikkia ihmisiä, voit varmasti myös ystävystyä jonkun kanssa.

Kuolemanpelkoa voi helpottaa myös sen miettiminen, mitä kuoleman jälkeen mahdollisesti tapahtuu. Joitakin lohduttaa ajatus, että pääsee taivaaseen. Toiset taas ajattelevat olevansa osa luonnon ikuista kiertokulkua ja saavat lohtua siitä.

Jari Pirhonen kertoo hoivakodissa asuneesta pariskunnasta, joka oli ollut naimisissa 70 vuotta. Vaimo hoiti vuode­potilaana ollutta aviomiestään hoitajien kanssa loppuun saakka.

– Eräänä aamuna mies kohotti kätensä kesken aamutoimien, osoitti vaimon olkapään yli ja sanoi: ”Tuonne”. Sitten käsi laskeutui, silmät sulkeutuivat, ja mies kuoli. Vaimolla oli kristillinen vakaumus, ja hänelle jäi vahva näkemys, että mies oli haettu ajasta ikuisuuteen. Hänelle tuli surun keskelle vahva toivo jälleennäkemisestä.

Olipa näkemyksesi kuoleman jälkeisestä mikä tahansa, sitä kannattaa kuitenkin pohtia. Kuolemanpelko voi vähentyä myös silloin, kun ajattelee kaiken päättyvän kuolemaan. Pääasia on se, että sinulla on jokin näkemys, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Tällöin et mieti kuolemaa alitajuisesti niin paljon.

Kun hyväksyy kuoleman osaksi elämää, pystyy nauttimaan elämästä ja keskittymään kaikkeen hyvään, mitä elämällä on tarjottavana. ”Minä elän nyt, ja sitten kun kuolen, niin kuolen” -asenne voisi olla hyväksi meille kaikille.

– Olen samoilla linjoilla. Minä olen täällä nyt. Voin tutkia, kirjoittaa ja puhua ihmisille. Tulee sekin aika, kun minua ei enää ole. Ajatus ei ahdista, vaan ohjaa elämään juuri nyt. Kuolema kirkastaa elämän arvon. On suorastaan ihmeellistä olla täällä, Jari Pirhonen sanoo.

Papin mieli kääntyy kiittämään Jumalaa, mutta yhtä hyvin voi kiittää evoluutiota, luontoa tai sattumaa. Kiitollisuus elämästä auttaa kuoleman edessä.

Asiantuntija: tutkija Jari Pirhonen, Helsingin yliopisto. Pirhonen tutkinut hyvää elämää ja sosiaalista kuolemaa vanhuudessa etenkin hoivakotien asukkailla.