Miksi Suomen sillat on päästetty hälyttävän huonoon kuntoon? Maan surkein tilanne löytyy Helsingistä

Jokaisen sillan korjaaminen aiheuttaa aina liikennehaittaa, mutta Kulosaaren mittakaava tarkoittaa jo lähes katastrofia niille 50 000 helsinkiläiselle sekä itäiseltä Uudeltamaalta tulevalle autoilijalle, jotka siltaa päivittäin käyttävät. Uudelleenrakennustyö kestää jopa kolme vuotta, joten haitta on massiivinen. Harvaa taitaa lohduttaa, että kolmen vuoden jonottamisen jälkeen alla on tuliterä silta.

– Tämä on tietysti Helsingin kaupungin asia, eikä meidän, mutta kyllä se on valitettava esimerkki siitä, miten voi käydä, kun silta päästetään liian huonoon kuntoon. Onhan sitäkin korjattu moneen kertaan, mutta ihan tarkkaan en tiedä, mitä siellä on tapahtunut. Harva ajattelee sillalla ajaessaan, että mitä jos sitä ei olisi ollenkaan. Tällaiset tapaukset tuovat sen aika konkreettisesti silmille, sanoo Väyläviraston yksikönpäällikkö Markku Äijälä.

Kulosaaren silta valmistui vuonna 1957. Silloin sen elinkaareksi arvioitiin 50 vuotta, joten "parasta ennen" -päivämäärä umpeutui jo 16 vuotta sitten. Silta on 321 metriä pitkä ja 32 metriä leveä. Sille on tehty peruskorjaus viimeksi 12 vuotta sitten. Kaksi vuotta sitten sillan rakenteissa havaittiin murtumia sekä painaumia merenpohjassa olevissa perustuksissa samoissa kohdissa. Uuden sillan rakentamisen on määrä alkaa vuonna 2025.

Silta kestää 100 vuotta

Siltoja on Suomessa rakennettu kohtuullisen kovalla tahdilla etenkin 1960-luvulta alkaen. 1970-luvulta lähtien niiden kuntoa on seurattu yleistarkastuksilla viiden vuoden välein. 1970-luvun ”hulluina vuosina” uusia siltoja valmistui vuosittain jopa 200. Tahti pysyi liki samana vuosituhannen vaihteeseen asti. 2000-luvulla määrät ovat puolittuneet. Yksi selitys sille on, että modernit sillat on suunniteltu ja rakennettu paremmin kuin 50 vuotta sitten.

– Uudet sillat suunnitellaan 100 vuoden käyttöiälle, joka edellyttää säännöllistä kunnossapitoa sekä kahta peruskorjausta. Sillat tulee pestä vuosittain, eikä havaittuja vaurioita voi jättää huoltamatta. Jos mitään ei tehtäisi, alkaisi sieltä aika äkkiä kasvaa ranteenpaksuista koivua. Vanhoja siltoja joudutaan uusimaan siksi, että ne ovat huonossa kunnossa, mutta myös siksi, ettei niiden kapasiteetti ja kantokyky riitä nykyisille rekkojen kuljetusvaatimuksille ja -määrille, Väyläviraston Markku Äijälä selvittää.

Tällä hetkellä Väyläviraston siltojen korjausvelka on 340 miljoonaa euroa. Budjetissa siltojen korjaamiseen on varattu vuosittain noin 75 miljoonaa. Äijälän arvion mukaan rahaa tarvittaisiin yli 100 miljoonaa euroa vuosittain, että velka saataisiin vähenemään.

– Korjausvelka on kasvanut huonokuntoisten siltojen määrän kasvun myötä ja myös kustannustason muutos Venäjän hyökkäyssodan jälkeen on vaikuttanut korjausvelkaan. Samalla rahalla saadaan vähemmän. Sillan korjaaminen on myös työläs ja liikennettä huomattavasti haittaava työ. Suunnittelu ja korjaaminen vaatii myös erikoisosaamista, jota meillä ei liikaa ole.

Korjaustöistä pahoja liikennehaittoja

Tiesiltojen kohdalla tilanne on siis sama kuin tieverkolla. Raha ei riitä ja infra rapistuu. Samalla kun korjauksia tehdään, toisesta päästä alkaa rapistua lisää huonokuntoisimpia siltoja. Ilman riittävää rahoitusta tilanne ei parane, eikä korjausvelan määrää saada laskemaan.

– Kyllä se näin on. On toki harmillista, että sillan korjaaminen aiheuttaa aina melkoista liikennehaittaa. Korjattuna se kuitenkin näyttäytyy tienkäyttäjälle ihan samalta kuin aina ennenkin. Uudet kaiteet ja uusi asfaltti ehkä näkyvät päällepäin, muutenhan siitä mennään yli kuten aina ennenkin. Korjauksista ei aina paljon kiitospisteitä saa, mutta pakkohan ne on tehdä, Äijälä naurahtaa.

Suomen siltojen keskimääräinen kuntoluokka on heikentynyt kuluneen kymmenen vuoden aikana. Viisiportaisella asteikolla luokka 1 tarkoittaa erittäin huonoa ja luokka 2 huonoa. Huonokuntoiseksi luokiteltuja siltoja on Väyläviraston tilastojen mukaan tällä hetkellä liki 800 kappaletta. Eniten sellaisia on Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.

– Niitä on käytännössä joka puolella maata. Alueilla, joissa tieverkko on vanhempaa, on myös vanhempia siltoja, Äijälä kertoo.

Määrä kasvaa koko ajan

Huonokuntoisten siltojen määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa yli sadalla. Peruskorjauksia ja uusimisia tehdään vuosittain satakunta.

– Sillan korjaaminen on huomattavasti kalliimpaa kuin tien. Korjauskelpoisuus on aina selvitettävä huolellisesti ja tähän meillä on ohjeistus. Uusi joudutaan rakentamaan, kun sillan kantavuus ei riitä. Joskus taas korjauskustannukset nousevat niin suuriksi esimerkiksi siltaa levennettäessä, ettei se ole enää kustannustehokasta ja järkevää. Ja joskus sillan vauriot ovat niin merkittäviä, että korjaamalla niitä ei enää hyväksi saa. Betoni voi olla rapautunutta tai vauriot niin syvällä, ettei niitä voi enää korjata. Silloin on rakennettava uusi. Kyllä näitä useita joudutaan joka vuosi tekemään, Markku Äijälä kertoo.

Suomessa on tarkkaan määritelty, miten siltojen kuntoa tarkkaillaan.

– Koulutettu tarkastaja tekee sillalle yleistarkastuksen viiden vuoden välein. Jos yleistarkastuksessa havaitaan lisätutkimustarpeita, tehdään sillalle erikoistarkastus, jossa tutkitaan rakenteen kunto mm. näytekappaleita tutkimalla.

Elokuussa 2018 Italian Genovassa suuri maantiesilta romahti ja 43 ihmistä menetti henkensä. Turman syyksi arveltiin sillan kannatusvaijerien korroosiosta johtunutta pettämistä. Heräsi kysymys, oliko siltaa kunnostettu vuosien varrella riittävästi. Kyseinen Morandin silta oli rakennettu vuonna 1967. Voisiko meillä Suomessa käydä samalla tavalla?

– Tekisi mieli sanoa, että ei. Sellainen onnettomuus olisi monien pieleen menneiden tekijöiden summa ja riskeihin varaudutaan koko ajan. Suomessa on kuitenkin hyvä tilanne tässä suhteessa. Tällaisia riskejä pyrimme taklaamaan koko ajan. Italian sillassa oli vielä melko erikoinen rakenne, vastaavanlaisia meillä Suomessa ei ole lainkaan. Suomessa siltojen vaurionsietokyky on hyvä.