Tänä keväänä pitää kokeilla sidontaa – Miksi seksistä on tullut velvollisuus?
Miksi juuri seksiä pidetään hyvän parisuhteen kulmakivenä ja puuhana, jota kunnon kansalaisen tulee harrastaa siinä missä liikuntaa ja kehonhuoltoa, kysyy Riikka Suominen esseessään.
Muinoin seksi oli kai jotain syntistä. Se tapahtui pimeässä, kiusaannutti miehiä ja hirvitti naisia. Sellaista aikaa en 1970-luvulla syntyneenä ole kokenut. Toki nuoruuden seksivalistus varoitteli poikien aikeista, taudeista ja vahinkovauvoista, mutta mitään häpeällistä ei seksin yllä ole enää elinaikanani leijunut. Masturbaatiota on kutsuttu itsesaastutukseksi vain läpällä. Ehkäisypillereiden myötä seksistä tuli luonnollista, mutta viimeistään 2020-luvulla seksi on vaivihkaa muuttunut velvollisuudeksi.
Silti me esitämme, että olisimme juuri vapautuneet. Että ihan vasta olisi kirmattu ulos tunkkaisesta sensuurin ja patologisoinnin kellarista, vaikka oikeasti seksuaalinen vapautuminen on kestänyt jo yli puoli vuosisataa. Jos takavuosina stigmatisoivaa oli kaikki vähääkään fetisistinen, niin jo pitkään epänormaalia on ollut seksittömyys. Jos kirjoittaa hakukoneeseen ”seksitön suhde”, selviää, että käsissä on Massiivinen Ongelma. Itsetyydytystauko on uusi lounastauko, valistaa instatili. Uutislehdessä julkaistaan juttu naisista, jotka eivät masturboi. Heidänkin kannattaisi, onhan se vastuullinen tapa tutustua itseen.
”Vaikka ilmapiiri on paljon sallivampi kuin ennen, on seksiä vähemmän.”
Alamme olla lähes samanlaisessa seksipakkomielteessä, jota nobelisti Annie Ernaux 1970-luvun osalta kuvaa kirjassaan Vuodet. Silloin "eilisen häpeän aiheet eivät enää hävettäneet”, vaan syyllisyydelle irvailtiin ja huono seksi tuomittiin. Frigidi oli loukkauksista verisin. Aikakauslehti Parents opetti frigidejä naisia stimuloimaan itseään jalat haralla peilin edessä. Lukioihin jaetuissa lehtisessä tohtori Carpentier kannusti oppiaita masturboimaan pitkästyttävillä oppitunneilla. Aikuisten ja lasten välisiin hyväilyihin kannustettiin. Kaikkea ennen kiellettynä ja syntisenä pidettyä neuvottiin nyt tekemään.
"Hioimme taitojamme ja ostimme punakantisen ruotsalaiskirjasen, jonka valokuvissa esiteltiin kaikki mahdolliset asennot. Harkitsimme kolmen kimppaa”, kirjoittaa Ernaux. Näin siis nautintopuhe levisi Ranskassa viisikymmentä vuotta sitten.
Eikä se ole sen koomin lakannut. Filosofi Slavoj Žižek on todennut, että siinä missä yliminän joskus nähtiin estävän ihmistä nauttimasta, se nykyään vaatii sitä. Ennen mielihyvän edessä olivat sisäiset estot. Nyt nauttiminen on myöhäiskapitalismin asettama velvoite. Sisäinen ääni piiskaa sitä kohti.
Määrätietoinen nautinnontavoittelu leimaa meidän aikaamme, vahvistaa kulttuurihistorioitsija Marika Haataja, kun haastattelen häntä.
Jokin kuitenkin tekee tavoitteesta ristiriitaisen. Vaikka ilmapiiri on paljon sallivampi kuin ennen, on seksiä vähemmän.
Vaatimuksesta voi yrittää pyristellä määrittelemällä itsensä aseksuaaliksi, eli henkilöksi joka kokee vain vähän tai ei lainkaan seksuaalista halua. Aseksuaalit ovat 2000-luvulla järjestäytyneet yhdeksi seksuaalivähemmistöksi. Mutta jopa he kertovat suomalaisessa kyselytutkimuksessa, ettei seksistä voi kieltäytyä, jos haluaa parisuhteen.
”Tänä keväänä pitää ostaa nahkahousut ja kokeilla puolison kanssa sidontaa.”
Aikanaan seksuaalisuutta ohjaili uskonto, nykyään lääketiede. Haluttomuus on diagnosoitava vaiva, jolla on useampia tautiluokituksia kategoriassa Ei-elimelliset seksuaaliset toimintahäiriöt, kuten F52.0 seksuaalinen haluttomuus, F52.1 seksuaalinen vastenmielisyys tai seksuaalisen nautinnon puute.
Mutta miksi seksi on juuri medisiinareiden alaa?
Kätilö ja seksuaalikasvatuksen asiantuntija Katriina Bildjuschkinin kysyy THL:lle tekemässään työpaperissa, ”ovatko lääketiede ja terveyskasvatus aloja, joilla on paras käsitys seksuaalisista nautinnoista, tunteista, vuorovaikutuksesta, kielestä tai seksuaalisuuden historiallisista, kulttuurisista ja yhteiskunnallisista ulottuvuuksista. Seksuaalisuutta voisi ja pitäisi opettaa erityisesti kielten tunneilla, osana taidekasvatusta sekä historian, yhteiskuntaopin ja maantieteen tunneilla.” Bildjuschkin huomauttaa, että tapa puhua seksistä terveyden termein kehystää sen ”luonnolliseksi”.
”Syntien tuhnuisesta viidakosta on siirrytty terveysdildojen aikakaudelle”, Marika Haataja kirjoittaa kirjassaan Ihmisiä nautintojen ajassa.
Mitäpä nykymaailma ei olisi valjastanut terveyden ja ennen kaikkea työkyvyn ylläpitoon: lemmikit, ystävyyssuhteet, punaviinin ja suklaan. Tietenkin on myös käsite ”terve seksielämä”.
Anna Kontula kirjoittaa Pikkuporvarit-kirjassaan, että seksielämän taustalla vaanii ihanne tehokkuudesta. Koska pitkä parisuhde edistää terveyttä ja seksillä on hyvinvointivaikutuksia, huolehtii kunnon ihminen seksielämästään. Hän suorittaa sitä kuin viikoittaista lihashuoltoa.
Kontulaa lukiessa tilanne valkenee. Seksistä on tullut pikkuporvarillista hyvinvointipuuhaa! Kontula ei puhu suoraan seksitavoista, mutta kuvailee muita elämänalueita, kuten sisustusta ja asenteita, joilla tämä tietty osa keskiluokkaa varmistelee muiden hyväksyntää.
Pikkuporvari on kiipijä ja matkii esimerkiksi eliitin musiikkimakua. Kontulan mukaan pikkuporvari ei välttämättä pidä klassisesta tai jazzista, mutta yrittää niitä kuuntelemalla erottautua työväenluokasta. Tällaista pyrkyryyttä voi kutsua lempeästi ”hyväksi kulttuuritahdoksi”.
Kun hyvinvoiva keskiluokka kääntyy vähemmistöjen ja alakulttuurien puoleen ja piristää avioseksiään kolmen kimpalla tai BDSM-klubilla, tätä voi kai sitten kutsua ”hyväksi seksitahdoksi”.
Riettaisiin kokeiluihin ei ohjaa himo vaan pelko, kuten pikkuporvaristoa aina ohjaa. Pelko siitä, että muuten suhde nuupahtaa, tai pelko, että muuten on itse vääränlainen, jäänyt jälkeen seksimyönteisestä ajanhengestä. Tänä keväänä pitää ostaa nahkahousut ja kokeilla puolison kanssa sidontaa.
”Samaan aikaan, kun seksuaalisuutta pidetään luonnollisena ja muuttumattomana viettinä, korostetaan, että seksielämän ylläpitäminen vaatii työtä.”
Ajatus seksin välttämättömyydestä heijastuu eri ihmisryhmiin eri tavoin. Yksi erityistä huolta aiheuttava ryhmä ovat seksiä kaipaavat nuoret miehet, niin kutsutut incelit. Heidän pelätään kärsivän, radikalisoituvan ja pahimmillaan tarttuvan väkivaltaan.
Filosofi Amia Srinivasan on kyseenalaistanut, onko inceleiden ongelma ylipäätään seksin puute. Kirjassaan Halun politiikka hän kysyy, miksi vain seksittömien miesten kohdalla täytyy pelätä heidän tappavan sivullisia. Naisten kohdalla ei pelkoa ole. Ei, vaikka on enemmän naisia, jotka eivät saa seksiä, kuin miehiä. Incelien väkivallan taustalla on äärimmäinen naisviha.
Moni muukin suhtautuu seksiin tarpeena. Sitä voidaan parisuhde- ja seksuaalineuvonnassa pitää lähes pakollisena viettinä, samanlaisena kuin nälkä tai jano. Näin on sanonut seksineuvonnan käytäntöjä tutkinut yhteiskuntatieteilijä Marjo Kolehmainen.
Esimerkiksi Väestöliiton tutkija Heli Vaaranen on lehtihaastattelussa sanonut parisuhteen kylmenevän ilman seksiä, ”koska purkautumistie puuttuu”. Nyt jo termodynamiikkakin kytketään motivoimaan sekstailuun.
Kolehmaisesta vallitseva käsitys on paradoksi. Samaan aikaan, kun seksuaalisuutta pidetään luonnollisena ja muuttumattomana viettinä, korostetaan, että seksielämän ylläpitäminen vaatii työtä.
”Olemme vapautuneet suorittamaan säännöllistä seksiä.”
Sängyn reunalla vaanii kapitalistinen kehityseetos. Sille ei riitä mikään.
Seksuaalisena olentona tulee kehittyä koko elämän ajan. Eikä vain kehittyä, vaan myös selostaa kehitystä ääneen. On tärkeää oppia sanottamaan omia tarpeita ja toiveita. Seksikeskustelu on parisuhteen huoltoa. ”Hyvä huoltoväli on kerran kolmessa kuukaudessa.”
Olemme vapautuneet suorittamaan säännöllistä seksiä. Voi miettiä, millainen vapaus on kalenterin kanssa sopia, montako kertaa kuukaudessa yhtyy puolisoonsa.
Samalla kumppani pitää kädestä pitäen opettaa siihen, mistä nauttii. Opetusvälineitä, kuten klitorisstimulaattoria, kannattaa harkita. Piirtää paperille sisäkkäisiä ympyröitä, joihin merkataan asioita, joista nauttii, joita haluaa kokeilla ja jotka ovat itselle liian hankalia.
Mitä seksille tapahtuu, kun se alkaa muistuttaa peräkärryn peruutusta?
Ihmiset sanovat kyselyissä haluavansa enemmän seksiä, mutta muu ei tällaisessa maailmassa olisikaan helppoa. Ovathan yhdynnät rakkauden mitta.
Valtava määrä mediaotsikoita on opettanut, että seksittömyys kielii suhteen ongelmista ja ennakoi eroa.
”Nykyään jopa lapsen paras on kytketty siihen, heiluuko vanhempien peitto.”
Aikanaan parisuhde tarkoitti yhteisiä kukkaroa ja kakaroita. Tunteet puolisoa kohtaan saattoivat vaihdella, mutta perhe ja perimysoikeus pitivät liitot kasassa. Nykyään parisuhteiden ja avioliittojen ainoa pakottava voima on tunne. Tuon tunteen olisi syytä olla hekumallinen.
”2000-luvulla seksuaalisuuden asiantuntijat ovat päättäneet, että seksi on parisuhteiden liima”, on yhteiskuntatieteilijä Marjo Kolehmainen todennut.
Käsitys siitä, että seksi ja rakkaus liittyvät toisiinsa, on tuore. Se kehitettiin sata vuotta sitten estämään avioeroja, kertoo Olivia Fane kirjasssa Why Sex Doesn’t Matter. Sitä ennen yhdyntä oli tähdännyt lasten saamiseen, muutoin viktoriaanisen ajan ihmiset pitivät sängyssä peuhaamista liian riskaabelina puuhana pariskunnille.
Ensimmäinen maailmansota muutti kaiken. Sodan aikana naiset olivat tarttuneet miesten töihin ja alkaneet tienata omaa rahaa. Naisasialiike oli voimistunut. Tästä seurasi, että sodan loputtua amerikkalaiset naiset intoutuivat hakemaan avioeroja. Päättäjät ja akateeminen maailma huolestuivat, miten perheet nyt pysyisivät kasassa. Ratkaisu näytti löytyvän Sigmund Freudin suunnasta, hänen teorioistaan seksin läpitunkevasta merkityksestä. Ja niin lanseeerattiin oppi siitä, että seksi on rakkauden kaunein ilmenemismuoto. Fyysinen läheisyys tekisi liitoista sopusointuisia ja samalla päästäisiin eroon prostituutiosta. Kadun kulmissa päivystävät seksityöntekijät siivoutuisivat pois, kun heidän tehtävänsä korvautuisivat vaimojen kotitöillä. Naisopistot alkoivat kouluttaa naisia paremmiksi vaimoiksi ja pitämään huolta itsestään eli ostamaan kauneustuotteita. Kukaan ei voinut olla onnellisempi kuin pääoma, kun haluttavuus oli nyt nostettu parisuhteen ytimeen.
Sana rakastella on 1950-luvun Hollywoodin viljelemä termi. Sitä ennen sanapari make love oli viitannut henkisiin rakkauden tekoihin, mutta sotien jälkeen elokuva-ala varasi sanan lihan iloille ja betonoi käsityksen seksin ja rakkauden yhteydestä. Seksistä oli tullut rakastettavuuden mittari.
Tämä on se pohja, jolta suomalaistutkimukset julistavat, että onnellisimpia ovat seksuaalisesti yhteensopivat parit. Väestöliitto, tuo suomalaisen seksielämän virallinen valvoja, on linjannut, että ilman seksuaalista halua parisuhteelta putoaa perusta. Mediakin hokee, että intiimi yhteys on rakkauden kieli ja suhde kulminoituu seksiin.
Nykyään jopa lapsen paras on kytketty siihen, heiluuko vanhempien peitto. Jaettu käsitys on, että pariskunnan pitää panna keskenään, jotta suhde kestää. Ja koska ydinperhettä pidetään lapsen etuna, niin yhtäkkiä vanhempien seksielämä on onnellisen lapsuuden tae. Ja niin parisuhdekouluttaja selittää podcastissa, että lasten on tärkeä nähdä vanhempien suukottelevan. Lapset aistivat, jos seksi loistaa poissaolollaan ja voivat ottaa sen parisuhteen malliksi.
Silti samaan aikaan tiedetään, että pitkissä suhteissa seksielämä tilastollisesti hiipuu. Kehitystä voisi kutsua myös sanoilla seestyy, rauhoittuu tai antaa tilaa muulle. Mutta hekuman on jatkuttava. Pariskunnan ilmaisu ”meistä tuli parhaita kavereita” kertoo lopun olevan käsillä. Arjen jakaminen parhaan kaverin kanssa voisi jonkun korvaan kuulostaa aika mukavalta, mutta 2020-luvulla se olisi luuseria.
Esimerkiksi koomikko Ismo Leikola ja ex-puoliso Angelika Leikola ovat avoimesti kertoneet eronsa syyksi sen, että seksi näivettyi. Siinä ei auttanut edes tantrakurssi.
”Hyvässä parisuhteessa molemmat osapuolet haluavat toistensa kanssa seksiä. He haluavat sitä yli kaiken ja saavat siitä iloa ja energiaa. Piste. Jos näin ei ole, parisuhde ei ole hyvä. Se on huono. Toinen piste”, Ismo Leikola linjasi asiasta kirjassaan Unelmaero – Elämä 2.0.
”On merkillistä, että seksittömyyttä pidetään suurena ongelmana, mutta seksiin vastentahtoisesti myöntymistä normaalina.”
Seksivaatimuksen ja hiipuvan himon ristiveto repii rakastaviakin suhteita. Mutta ei hätää! Jos arkinen läheisyys on harmaata ja kurjaa, rientävät avuksi piristäjät. Lehtijuttu jakaa lukijoiden seksioivalluksia, terapeutti opastaa piirtämään kartan seksuaalisuudesta ja kännykkäsovellus antaa päivän tehtäväksi Seksiruletin.
Tämä suurpiristys tuntuu vähän oudolta. Miten niin kiihottavana pidetty asia, kuin seksi, voi tarvita niin paljon piristystä? Oikeasti intohimoa ei voi ”säilyttää”, koska himo ei ole kontrollin alainen tunne.
Jos henkilö on täysin epäkiinnostunut keittotaidosta, onko todennäköistä, että hän pusertaa esiin leipomistunnelmaa tilaamalla puhelimeen päivän reseptin, testailemalla yökaudet kakkukuorrutteen kiinteyttä tai toivomalla lahjaksi myllyä, jolla jauhaa omia erityisen tuoreita jauhoja?
Toki on mahdollista haluta tai harrastaa seksiä, vaikkei erityisesti himottaisikaan. Tällaiseen pakkoseksiin terapeutit jatkuvasti neuvovat. Toiselle voi näyttää rakkauttaan, vaikkei itseä huvittaisikaan. On merkillistä, että seksittömyyttä pidetään suurena ongelmana, mutta seksiin vastentahtoisesti myöntymistä normaalina. Asiantuntijoiden johdolla hyväksytään, että pysyvän ihmissuhteen hinta on tarjota seksuaalisia palveluita ilmaiseksi.
Suuri suomalainen Finsex-tutkimus osoittaa, että useammalla kuin joka kymmenennellä naisella on enemmän yhdyntöjä kuin he haluaisivat. Tästä ei ole herännyt keskustelua.
Ehkä korkeimmalle jalustalle seksin on nostanut tutkimusprofessori Osmo Kontula Väestöliitolle vuonna 2016 laatimassaan Perhebarometrissä. Siinä hän linjasi että ”parisuhteessa päätös säännöllisestä rakastelusta on parhaita keinoja lisätä kansakunnan onnellisuutta”.
Paneskelu voi olla ihmisiä yhdistävää ja antoisaa ajanvietettä. Mutta eikö riitä, että se on hauskaa, miksi sen pitää olla niin tärkeää?
Vakiintunut kiertoilmaus seksille on läheisyys. Ilmaus johtaa harhaan, sillä ihmisillä voi olla avointa, hellää ja läheistä ilman genitaalista kytköstä. Siksi on outo kulttuurinen sopimus, että seksissä yhdyttäisiin toiseen syvimmällä mahdollisella sielujen tasolla.
”Ei seksissä ole kyse sieluista”, on kirjailija Olivia Fane sanonut The Guardian -lehden haastattelussa. Rakkaus ja eroottinen himo ovat kaksi eri tunnetta. Fanen mukaan lähes vastakkaisia. Rakkaus on huolenpitoa joka kohdistuu toiseen ihmiseen. Himo on itsekästä, se on ihmisen omaa halua, halua heittäytyä hetkeksi sivilisaation ja arkiminän ulkopuolelle.
Fane harmittelee, että seksistä voi tulla miinakenttä, joka ajaa pitkiä liittoja erilleen. Ihminen saattaa kaivata hellyyttä, mutta ei tohdi puolison puolelle sänkyä, koska on liian väsynyt seksiolettamaan.
Kuten feministifilosofi bell hooks on sanonut ”melkein jokainen uskoo, että meillä voi olla seksiä ilman rakkautta; useimmat eivät usko että parilla voi olla rakkautta, jos seksiä ei ole”.
Äärimmillään hyvä suhde päättyy, koska yliminä piiskaa tavoittelemaan syvempää intohimoa.
Miksi sitten juuri seksiin liittyy vapautumisen ajatus? Yhden selityksen antaa ruotsalaissosiologi Emma Engdahl kirjassaan Depressive Love. Hän viittaa Michel Foucaultiin, jonka mukaan on alettu uskoa, että seksuaalisuus on elämän tärkein alue. Ydin, josta löytyy kaikkein autenttisin totuus ihmisestä. Tällaisessa maailmassa seksipuhe on paras tapa avautua toisille ja paras tapa vapautua.
Mutta nykyistä vapautumisen ihannetta voi pitää yhtä vaativana kuin seksuaalisen pidättäytymisen ihannetta, Engdahl sanoo. Koskaan ei ole selvää, mikä on tarpeeksi seksiä. Voisi ajatella, että enemmän on paremmin, mutta koska yksilölle ei anneta asiasta varmuutta, kalvaa epävarmuus. Median reportaasit orgioista ja ammattidominoista antavat ymmärtää, ettei määräkään kerro vielä mitään onnistumisesta.
Tuntuu, että nykyihmisellä on huutava tarve vapautumiselle. Mutta mistä silloin tarkalleen vapaudutaan, kun vapaudutaan naiskentelemaan? Ja pitäisikö sille tehdä jotain, jos jatkuvasti ollaan niin alistettuja, että on koko ajan vapauduttava.
Esseen lähteenä on käytetty myös Katriina Koposen Kulttuurintutkimus-lehdessä (39, 2022) julkaistua tekstiä Parisuhde ilman seksiä?
