Nuorten maailma on raaistunut, mutta taustalla on muutakin – Jesse ja Taisto auttavat nuoria, jotka ovat tehneet rikoksia tai ihannoivat katujengejä
Lastensuojelussa työskennellyt Jesse Niemelä ja vertaisohjaaja Taisto Palm ovat nähneet, kuinka vaikeanakin tapauksena pidetty nuori voi muuttaa toimintaansa. – Nuoret, jotka ovat käyneet pohjalla, sillä tasolla että lapio lyö kipinää, haluavat kyllä apua, Niemelä sanoo.
Maanantaisin Taisto Palm vetää tunnin nyrkkeilytreenit. Nuoria voi olla paikalla kaksi tai kymmenen – se riippuu siitä, miten heillä menee, onko joku ”reissun päällä” eli hatkassa tai onko jollekin määrätty liikkumisrajoitus, joka estää osallistumisen.
Sellaista sattuu toisinaan, sillä mukana olevilla nuorilla on paljon meneillään elämässään. He asuvat sijoitettuna laitoksissa, virallisemmin lastensuojeluyksiköissä, ja usein takana on jo pidempi aika lastensuojelun piirissä.
Moni on tehnyt rikoksia. Niillä saatetaan kehuskella. Palmin mielestä huomaa, että musiikista ja sarjoista otetaan mallia. Nuoret eivät osaa ajatella, ettei se ole oikeaa elämää.
Nuorilla on myös päihdeongelmia ja väkivaltaista käytöstä. Joidenkin puheista käy ilmi jengielämän ihannointi, Jesse Niemelä jatkaa.
Yhteiskunnan silmissä tällaiset nuoret ovat ongelma, joka vaatii kovia toimia. Mutta Niemelän ja Palmin mielestä tarvitaan luotettavia, elämässä pysyviä aikuisia ja järkevää tekemistä. Sellaista ovat maanantain nyrkkeilytreenit. Kamppailulajit kiinnostavat monia nuoria.
– Vaikka he ovat tehneet isoja rikoksia, he ovat kuitenkin lapsia, Palm sanoo.
Niemelä ja Palm istuvat penkeillä Combat Societyn treenisalissa Helsingin Malmilla. Käsissä on Dr. Pepperiä ja sinistä urheilujuomaa, päässä mustat NY Yankees -lippikset. Lattiaa peittää joustava matto, seinillä on nyrkkeilysäkkejä, pistohanskoja ja jumppapalloja. Välillä aurinko pilkahtaa sisään teollisuushallin katonrajan ikkunoista.
Jesse Niemelä on koulutukseltaan lähihoitaja ja työskennellyt seitsemän vuotta lastensuojelussa. Taisto Palm on vertaisohjaaja. Nyt miehet tekevät työparina töitä Rikoksettoman elämän tukisäätiössä RETSissä.
Palm alkoi harrastaa nyrkkeilyä jo kymmenvuotiaana ja käy täällä Malmilla sparrailemassa yhä. Siksi hän osaa ohjata nuoria lajissa. Nuorten maanantaitreenit pidetään kuitenkin muualla. Niissä tehdään tekniikkaharjoituksia ja lihaskuntoa, mutta kehässä nuorten ei anneta ottaa kontaktia.
Vaikka mukana olevat nuoret ovat tehneet rikoksia, uusia harrastuksia he eivät ole uskaltaneet kokeilla yksin. Siksi Niemelä ja Palm ovat mukana. He ovat käyneet myös laskemassa mäkeä ja pelaamassa jalkapalloa.
Kolme vuotta sitten Jesse Niemelä sai tutultaan vinkin: RETSin tiloissa Helsingin Sörnäisissä olisi studio, jota voisi käyttää musiikkihommiin. Niemelä oli tuolloin töissä lastensuojelussa ja etsi tapaa auttaa nuorta, joka käytti päihteitä. Hän alkoi käydä studiolla tekemässä räppiä nuoren kanssa.
– Ehto oli, että homma jatkuu, jos kamat pysyvät poissa. Se toimi, Niemelä kertoo.
Samalla hän huomasi, että vaikeanakin tapauksena pidetty nuori voi sitoutua muuttamaan toimintaansa, kun tukena on sopivia ihmisiä. Yksi sellainen oli RETSin vertaistyöntekijä, joka oli itse tehnyt rikoksia aiemmin.
Niemelä alkoi miettiä, miten tällaista työtä pystyisi jatkamaan. Samoihin aikoihin julkisuudessa oli ryöpsähtänyt keskustelu katujengeistä. Onko Suomi Ruotsin tiellä, kysyttiin.
Yhdessä muiden kanssa syntyi idea hankkeesta, jossa ammattilainen ja vertainen työskentelevät rikoksia tehneiden tai väkivaltaa ja katujengikulttuuria ihannoivien nuorten kanssa.
”Jos itse käytät väkivaltaa, niin suakin kohtaan sitä käytetään.”
Nyt Niemelän ja Palmin työtä on tavata tällaisia nuoria ja ohjata heitä toiseen suuntaan. REILI-niminen hanke alkoi viime syyskuussa ja kestää tämän vuoden loppuun. Sitä rahoittaa oikeusministeriö. Mukana on parikymmentä nuorta, poikia ja tyttöjä. Nuorimmat ovat 14-vuotiaita, vanhimmat täysi-iän kynnyksellä. He ovat kotoisin eri puolilta Suomea ja asuvat lastensuojeluyksiköissä Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Pirkanmaalla.
Monella hankkeessa mukana olevalla on nepsy- eli neuropsykiatrisia vaikeuksia, joita ei ole tunnistettu nuorempana. Joillakin ne voivat purkautua rikoksiin.
Yksi on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ADHD. Kaikki joilla on ADHD, eivät tee rikoksia, mutta tutkimuksista tiedetään, että rikoksia tekevillä ja vangeilla ADHD on selvästi muita yleisempi.
Syitä rikolliselle käytökselle on Niemelän ja Palmin mukaan monia: On paha olla. Jotkut hakevat huomiota. Osa käyttää päihteitä ja ajautuu vääriin porukoihin. Esimerkki saattaa tulla myös kotoa: tehdään niin kuin on nähty vanhemmankin tekevän.
Jo 14-vuotiaat ovat voineet elää hyvin erilaiset elämät.
– Meidän nuoret ovat yleensä kokeneet tosi rankkoja juttuja ja ovat siksi erilaisia kuin muut, Palm sanoo.
Ryöstöt, väkivalta ja huumausaineiden käyttörikokset ovat tavallisesti niitä, joita nuorilla on kontollaan. Tällaisissa piireissä moni joutuu myös itse rikoksen uhriksi.
– Aika lailla menee niin, että jos itse käytät väkivaltaa, niin suakin kohtaan sitä käytetään, Palm sanoo.
Etenkin tytöillä on vaara joutua seksuaalirikosten kohteiksi. Asia näkyy myös tutkimuksissa.
Lapsiasiavaltuutettu selvitti hatkassa olleiden nuorten kokemuksia vuonna 2024 julkaistussa raportissaan. 44 prosenttia vastaajista oli nähnyt rikoksia hatkojen aikana ja 37 prosenttia tehnyt niitä itse. Joka neljäs oli käyttäytynyt väkivaltaisesti, ja samoin joka neljäs oli joutunut raiskauksen uhriksi. Lisäksi melkein joka viides oli myynyt tai vaihtanut seksuaalisia tekoja esimerkiksi yöpaikkaan, päihteisiin tai tavaraan.
Jesse Niemelän mielestä nuorten elämä on muuttunut paljon sinä aikana, kun hän on alalla työskennellyt. Yksi iso syy on huumeet.
– Aiemmin huumeet on yritetty pitää pois alaikäisten saatavilta, mutta nykyään nuoria ei suojella ja heille myyminen on joillekin iso rahalähde.
Hänen kokemuksensa mukaan usein rajut väkivaltarikokset on tehty huumepäissä.
– Päihteet ja rikokset kulkevat käsi kädessä: jos olet pihalla, tulee tehtyä kaikkea, Taisto Palm lisää.
Onko alaikäisille nuorille tarjolla riittävästi päihdehoitoa? Niemelä pohtii asiaa, vaikea sanoa: Usein rajusti päihteitä käyttävillä nuorilla on muitakin ongelmia ja heidät sijoitetaan esimerkiksi erityisen huolenpidon yksiköihin. Siellä elämä on valvottua. Puhelimet otetaan pois. Ulkoilla saa vain luvalla ja ohjaajien seurannassa.
Toinen muutos on, että nuorten maailma on raaistunut.
– Jos Tiktokissa pyörii video, kun Ruotsissa ammutaan jotain räppäriä, niin se normalisoi asioita, Niemelä sanoo.
Katujengi-ilmiötä on hänen mielestään kuitenkin liioiteltu. Tosin katujengipuhe ja sen kuvaaminen järjestäytyneenä rikollisuutena on saanut jotkut nuoret ihannoimaan asiaa.
– Nuorisoporukoita on aina ollut, eikä jokainen nuorisoporukka ole katujengi.
Lomakkeet oli täytetty etukäteen. Nuoren vanhemmilta, laitoksen työntekijöiltä ja sosiaalityöntekijältä oli saatu lupa liikkua yhdessä autolla. Oli lounasaika, kun Jesse Niemelä, Taisto Palm ja nuori astuivat sisään Pancho Villaan, meksikolaishenkisenä markkinoituun ravintolaan. Se oli ollut nuoren toive ensimmäiselle tapaamiselle.
Tilattiin hampurilaisateriat ja kokikset. Miten menee, Niemelä ja Palm kysyivät. Sitten puhuttiin päihteiden käytöstä, ongelmista ja tukiverkosta. Nuori tuntui avoimelta. Hän vastasi rehellisesti kysymyksiin, eikä valehdellut. Sen Niemelä ja Palm tiesivät, koska olivat tutustuneet etukäteen nuoren tietoihin.
Lounaan jälkeen he ajoivat takaisin laitokseen.
– Ensimmäiset tapaamiset ovat aika pintapuolisia. Ei ruveta kaivelemaan turhaan asioita, vaan tullaan tutuiksi ja ollaan hyvällä pössiksellä, Niemelä sanoo.
Hän on oppinut, että ensikohtaaminen on älyttömän tärkeä. Pitää osata lähestyä oikein, puhua rehellisesti ja omalla persoonalla. Moni nuori on ollut tekemisissä useiden viranomaisten kanssa, ja huonoja kokemuksia on paljon. Nuoren on usein vaikea luottaa aikuisiin.
– Varsinkin jos nuori on joutunut vaihtamaan yksikköä monesti, se on hylkäämiskokemus joka kerta. Että nämäkin luovuttivat mun kanssa.
”Nuoret näkevät läpi, jos ihmistä ei kiinnosta.”
Samalla Niemelä on huomannut, että monella nuorella on halu puhua, jos tämä luottaa kuulijaan. Niemelää ja Palmia auttaa, että he ovat itsekin nuoria – Niemelä on 25- ja Palm 29-vuotias – mutta kuitenkin aikuisia.
– Jotta nuori voi luottaa meihin, meidän pitää antaa myös itsestämme, Niemelä sanoo.
– Mulla on vankilatausta, ja kerron, mitä virheitä olen tehnyt elämässä, Palm jatkaa.
Jotkut tytöt ovat kertoneet asioita, joista eivät ole aiemmin puhuneet kenellekään. Ei ehkä ole ollut ihmistä, jonka tietäisi kestävän sen. Esimerkiksi vanhempi voi mennä lukkoon, jos kuulee, että lapselle on tapahtunut pahoja asioita.
Miehet arvelevat, että puhumista auttaa sekin, että he ovat tavallaan ulkopuolisia. He eivät työskentele sosiaalitoimessa tai lastensuojelussa, eikä heillä ole velvollisuutta tai valtaa määrätä rangaistuksia nuorille.
Jesse Niemelä päätyi töihin lastensuojelualalle jo 18-vuotiaana. Sukurasite, hän myöntää.
– Äiti ja isäpuoli ovat kumpikin olleet lastensuojelussa töissä, ja kotonamme asui sijaislapsia.
Niemelä työskenteli lastensuojeluyksikössä eri osastoilla. Pari vuotta sitten hän kuitenkin lopetti, koska koki, että hallinnolliset työt lisääntyivät ja veivät ajan nuorilta.
– Mietin, onko järkeä, että olkkarin sohvalla nuoret tarvitsevat minua, mutta olen vaan puhelimessa ja teen paperitöitä.
Hän lisää, että tietenkin myös ne pitää hoitaa. Hän itse on kuitenkin parhaimmillaan juuri nuorten kanssa.
Niemelä ajatteli, ettei enää palaa alalle. Vuosi sitten hän sai puhelun, jossa pyydettiin apua. Väkivaltainen nuori tarvitsisi ohjaajaa, joka pärjäisi hänen kanssaan. Niemelä otti työn vastaan. Sen jälkeen hän siirtyi töihin RETSiin.
Taisto Palm tuli työpariksi toisenlaista tietä. Hänellä oli rankka nuoruus, ja rikokset veivät hänet vankilaan. Pari vuotta sitten hän pääsi koevapauteen, johon kuului säännöllisiä RETSissä.
– Lapsuudenkaverini oli töissä siellä. Katsoin hänestä mallia ja mietin, että haluan tehdä itsekin jotain järkevää elämässäni.
Kun koevapaus loppui, Palm pääsi tukisäätiöön työkokeiluun ja sitten varsinaisiin töihin.
Onks sulla Taisto kamat mukana, voitais sparrata? Combat Societyn treenisalille tullut mies kysyy.
– Oon töissä, Palm vastaa.
He ovat nyrkkeilleet yhdessä lapsesta asti. Kieltämättä täällä tekisi mieli alkaa treenata, kun välineet ovat käden ulottuvilla ja seinälle teipatun lapun viestiä on selvästi noudatettu: Älä sotke, onko asia selvä, siinä lukee.
Miksi juuri kamppailulajit tekevät hyvää nuorille, joilla on takanaan rikoksia?
– Niistä saa itseluottamusta ja oppii itsekuria, Palm sanoo.
– Pääsee purkautumaan ulos juttuja, joita on mielen päällä, Niemelä kertoo.
Muutamat nuoret ovat innostuneet treenaamaan jopa kuusi kertaa viikossa. Sen myötä päihteiden käyttö, rikoksista puhuminen ja ”häröily” on vähentynyt tai loppunut. Kun harrastaa tavoitteellisesti, sellaisille ei jää aikaa.
Mukana olevat nuoret ovat olleet lastensuojelussa jo pitkään, mutta ongelmat eivät ole ratkenneet. Miehet arvelevat, että nuoret eivät ole saaneet juuri sellaista apua kuin olisivat tarvinneet tai ei ole ollut ihmistä, jonka kanssa olisi synkannut.
– Nuoret näkevät läpi, jos ihmistä ei kiinnosta. Silloin he eivät myöskään avaa juttujaan, Niemelä sanoo.
Joskus epäillään, ettei päihteitä käyttävä, huonossa jamassa oleva nuori nyt ylipäätään suostu ottamaan apua vastaan. Niemelä on eri mieltä.
– Nuoret, jotka ovat käyneet pohjalla, sillä tasolla että lapio lyö kipinää, haluavat kyllä apua.
Miehet ovat huomanneet, että vaikka nuoret tietävät törttöilleensä, tekojen seurauksia he eivät aina pysty käsittämään. Nuorten elämä on muutenkin kiinni hetkessä. Riippuu päivästä, miltä tulevaisuus näyttää.
Siksi on selvää, ettei tilanne muutu viikossa tai kuukaudessa. Aikaa tarvitaan enemmän, joskus vuosia. Nuorten kanssa pitää jaksaa viettää aikaa.
– Kenenkään mieltä ei voi muuttaa niin, että jauhetaan vaan jotain. Oma tahto ratkaisee paljon, Niemelä sanoo.
Lähteet: Outi Kekkonen & Elina Pekkarinen: Hatkassa lapsen silmin (2024), Käypä hoito -suositus: AHDH ja ADHD:n yhteys rikollisuuteen (2017)
