Emma, 21, on aloittanut ja lopettanut opiskelun jo neljässä eri koulussa: Miksi joka kymmenes opiskelija keskeyttää ammattikoulun joka vuosi?
Emma Saarinen, 21, on kärsinyt oppimisvaikeuksista koko kouluajan. Toisen asteen opinnoissa ne ovat johtaneet useisiin keskeytyksiin ja uudestaan aloittamisiin. Emma ei ole ainut. Joka kymmenes amislainen keskeyttää opintonsa.
Emma Saarinen, 21, on aloittanut ja lopettanut peruskoulun jälkeen neljässä eri koulussa. Opintojen kanssa kipuillessa on vierähtänyt nyt viisi vuotta.
Oikeastaan Emmalla on ollut oppimisvaikeuksia aina. Kolmannella luokalla häntä tutkittiin pitkään Helsingin Lastenlinnassa, ja sen päätteeksi todettiin lukihäiriö, keskittymisvaikeudet ja laaja-alaiset hahmottamisen vaikeudet. Niiden vuoksi Emma oli erityisoppilas, välillä pienryhmässä, muttei koskaan varsinaisessa erityisluokassa, vaan ihan tavallisessa. Koska siellä olivat kaveritkin.
Mutta niin erityinen hän oli, että tuli kiusatuksi. Koulun käytävillä Emmaa nimiteltiin vammaiseksi ja autistiksi. Vaikka hänen vaikeuksillaan ei ollut mitään tekemistä niiden kanssa.
Oppimisvaikeudet eivät tietenkään kadonneet, kun peruskoulu loppui. Ja mitä tehdä ”isona”, sitäkään Emma ei oikein tiennyt. Kuusitoistavuotiaalle ammatinvalinta ei ole helppo päätös. Ei edes silloin, kun opo kehottaa valitsemaan alan, josta on ”aidosti kiinnostunut”.
Mikä se sitten voisi olla? Emma mietti sosiaalista mediaa. Se nyt ainakin kiinnosti. Niinpä hän haki ja pääsi ammattikoulun media-alalle.
Hän jaksoi vähän aikaa. Koulu sijaitsi toisella puolen kaupunkia, herätys oli kello kuusi. Matematiikka ja kielet tuntuivat heprealta, eikä tukea herunut.
Ei mikään ihme, että edessä oli ensimmäinen opintojen keskeytys.
”Toisen asteen pakollisuuskaan ei ole auttanut niitä, joilla motivaatio on alun alkaenkin ollut höllässä ja vaikeudet iso vyyhti sekalaisia ongelmia.”
Ammattikoulun keskeyttää joka vuosi noin joka kymmenes oppilas, tarkalleen ottaen 9,8 prosenttia oppilaista. Heistä osa lopettaa koko homman täysin. Yksi piikki on siinä kohtaa, kun nuori täyttää kahdeksantoista. Silloin jos opinnot eivät ole kiinnostaneet tarpeeksi, moni ottaa ja sanoo heippa. Eniten keskeyttävät palvelualoja opiskelevat miehet, Tilastokeskuksen muutaman vuoden takaisen tilaston mukaan jopa 17,8 prosenttia eli liki joka viides.
Toisen asteen pakollisuuskaan ei ole auttanut niitä, joilla motivaatio on alun alkaenkin ollut höllässä ja vaikeudet iso vyyhti sekalaisia ongelmia.
Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjaa tekevä tutkija Anna-Sofia Holappa on tutkinut kollegojensa kanssa nuoria, jotka ovat vaarassa keskeyttää ammattikouluopintonsa. Hän sanoo, että keskeyttämisen riskiä lisää tulosten perusteella kuusi tekijää: alle 22 vuoden ikä, päihteiden käyttö, perheen tuen puute, mielenterveyden haasteet, taloushuolet ja niin, oppimisvaikeudet.
”Vielä vuosituhannen alussa ammatilliseen opetukseen satsattiin reippaasti, mutta sen jälkeen rahoitusta on höylätty jopa noin 300 miljoonalla.”
Perheellä on iso merkitys siinä, arvostetaanko koulutusta ylipäätään. Yhä vain on niin, että akateemisten vanhempien lasten tie käy suuremmalla todennäköisyydellä lukioon ja sieltä korkeakouluun. OECD:n mukaan akateemisten perheiden lapsista päätyy korkeakouluihin noin 60 prosenttia, ei-akateemisten perheiden lapsista vain noin 30 prosenttia. Erityisen voimakkaasti koulutus periytyy tietyissä ammattikunnissa – lääkärien lapsista tulee helposti lääkäreitä, opettajien lapsista opettajia ja maanviljelijöiden lapsista maanviljelijöitä.
Lukiossa keskeyttämisprosentti on huomattavasti alhaisempi, alle kolmen.
Mutta eivät kaikki syyt paikannu yksilöön. Vielä vuosituhannen alussa ammatilliseen opetukseen satsattiin reippaasti, mutta sen jälkeen rahoitusta on höylätty jopa noin 300 miljoonalla. Säästöt ovat pakostakin karsineet lähiopetuksen määrää, jota on korvattu verkkokursseilla ja etäluennoilla.
Toinen suuri muutos on ollut ammatillisen koulutuksen uudistus vuonna 2018. Sen myötä jokaiselle oppilaalle oli laadittava henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma eli HOKS. Opetus siirtyi yhä enemmän työpaikoille eli taidot opittiin jatkossa käytännön työssä. Muutakin uudistettiin. Opettajien ammattiliiton kyselyssä opettajat olivatkin sitä mieltä, että hyvältä kuulostaa.
Mutta uudistuksen myötä opettajien paperityö lisääntyi ja kuormitti niin, että se alkoi viedä aikaa itse opetukselta. Työpaikkoja harjoitteluunkin oli usein liian vähän, eikä niissä ehditty välttämättä ohjaamaan oppilaita. Se lannisti eritoten niitä, joilla oli vaikeuksia jo ennestään.
Anna-Sofia Holapan mielestä monimuotoinen opiskelu on hyödyttänyt pääasiassa vanhempia ja perheellisiä opiskelijoita. Mutta vähemmän niitä, jotka tulevat suoraan peruskoulun pulpettien takaa.
Nuorimpia pitäisi päinvastoin sitouttaa ja luokkaa ryhmäyttää. Pitäisi siis olla paikalla ja läsnä, ympärillä kaverit ja opettaja. Monia auttaisi jo tämä.
Mutta myös erityisopetusta tarvitaan. Ja se tietenkin maksaa ekstraa.
Emman seuraava koulutusetappi oli sosiaali- ja terveysala. Häntä kiinnostivat myös ihmisten hyvinvointi ja terveys. Tällä kertaa Emmalle tehtiin hetimiten erityisen tuen suunnitelma. Tuntui lupaavalta.
Sitten koulu ilmoitti, ettei sillä ollutkaan tarpeeksi resursseja pienryhmässä opiskeluun ja muuhun tukeen.
Sekään ei motivaatiota lisännyt, että itse koulurakennus oli Emman mukaan tosi ankea ja rapistunut paikka. Välitunneiksi ei ollut tarjolla muuta aktiviteettia kuin puiset penkit ja oma puhelin, josta Emma katseli yksikseen Tiktok-videoita. Välillä hän meni vessaan itkemään. Toisinaan hän soitti hyvälle ystävälleen, joka jaksoi tsempata.
”Ympärillä kaverit juhlivat lakkiaisiaan ja jatkopaikkojaan, porhalsivat eteenpäin.”
Jossakin vaiheessa iski korona. Etäopiskelu se vasta vaikealta tuntuikin. Koululta ilmoitettiin, että läksyapua Emma voisi pyytää joko opettajalta tai omilta vanhemmiltaan. Emman isä on käynyt peruskoulun ja on työssä autoalalla. Äiti on merkonomi, vaikkakin opettelee tällä hetkellä koirien trimmausta. Isoveli on hänkin työelämässä peruskoulupohjalta. Kaikilla oli yllin kyllin hommia. Vaikka kyllä perhe myös kannusti ja auttoi.
Noihin aikoihin Emma alkoi masentua toden teolla. Hän erosi amiksesta ja yritti käydä vähän aikaa aikuislukiota, jossa erityisopettaja ei vastannut edes hänen viesteihinsä. Masennus paheni ja sen lisäksi oli ahdistuskohtauksia. Ympärillä kaverit juhlivat lakkiaisiaan ja jatkopaikkojaan, porhalsivat eteenpäin. Toisin kuin Emma.
– Olin tietenkin iloinen heidän puolestaan, mutta kyllä se veti myös maahan. Kun olin itse niin jumissa, hän sanoo.
Lopulta Emma keskeytti nämäkin opinnot.
”Maailma on täynnä ammatteja, mutta vain murto-osasta puhutaan.”
Tutkija Anna-Sofia Holapan mukaan heidän tutkimuksessaan 86 prosentille keskeyttämisvaarassa olevista opiskelijoista oli kasautunut vähintään kolme erilaista huono-osaisuustekijää. Mitäpä jos oppilaan tausta olisi kartoitettu kokonaisvaltaisesti heti alussa? Voi olla, että nuori olisi saatu napattua kiinni ennen kuin motivaatio lopahti ja lukujärjestys lensi roskiin.
– Eivätkä näiden oppilaiden vaikeudet alkaneet vasta toisella asteella, vaan todennäköisesti jo peruskoulun puolella, Holappa muistuttaa.
Holapan mukaan saranavaiheeseen tarvittaisiin lisää yhteistyötä peruskoulun ja toisen asteen oppilaitosten välille. Selvää on, ettei nuoresta ei tule itsenäistä pikku yrittäjää yhdessä kesässä peruskoulun päättymisen jälkeen. Suomessa nuoret muutenkin itsenäistyvät eurooppalaisittain todella varhain, kun keskimääräinen kotoa pois muuttamisen ikä on 19.
Toinen juttu on ammatinvalinnanohjaus.
Maailma on täynnä ammatteja, mutta vain murto-osasta puhutaan. Holappa miettii, että ysiluokalla pitäisi järjestää enemmän vierailuita toisen asteen oppilaitoksiin. Sekin vaikuttaa, millaisia kouluja kullakin paikkakunnalla on tarjolla. Aina ei ole kuin ne pari. Valitse siitä sitten.
Muutama vuosi sitten käytiin keskustelua niin sanotuista NEET-nuorista. NEET on lyhenne sanoista Not in Education, Employment or Training eli sillä tarkoitetaan nuoria, jotka ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella. Keskustelussa oli moraalipaniikin sävyjä, liekö huoli NEET-nuorista yksi syy toisen asteen pakolliseksi tuloonkin.
NEET-keskustelussa tiivistyi esiin modernin elämän ihanne: heti pitäisi tietää ja valita oikea urapolku, eikä harhailla saa. Mihin on hävinnyt armorikas ajatus nuoruuden etsikkoajasta? Toisen asteen jälkeinen välivuosikin tuntuu jo riskiltä.
Totta tosin on, että jos NEET-vaihe kestää pitkään, nuori on vaarassa syrjäytyä.
Holappa muistuttaa, että varhaisen puuttumisen ja ennaltaehkäisyn lisäksi pitäisi huolehtia myös niistä, jotka ovat keskeyttäneet opinnot, eikä jättää heitä oman onnensa nojaan.
Se nimittäin vasta kalliiksi tuleekin.
”Jos vaikka lähitulevaisuudessa muuttaisi kotoa kimppaan nykyisen poikaystävän kanssa. Ja jonakin päivänä, kun se oma paikka on löytynyt, perustaisi perheen.”
Aikuislukion keskeyttämisen jälkeen Emma työskenteli vähän aikaa päiväkodissa lastenhoitajan avustajana ja vuokrafirman kautta kaupan hyllyttäjänä. Mutta masennus ei jättänyt rauhaan. Yhä useammin hän saikutti ja jäi aamuisin makaamaan sängyn pohjalle. Tuolloin hän asusteli yhdessä senaikaisen poikaystävänsä kanssa.
Oikeastaan niistä ajoista on vain vähän muisteltavaa. Useimmiten Emma heräsi aamulla ja siirtyi vain sängystä sohvalle selaamaan somea. Toisinaan hän pelasi konsolipeli Simsiä. Kävi kävelyllä. Odotti, kunnes poikaystävä tulisi kotiin. Poikaystävästä oli suurta lohtua ja apua.
Masennuslääkkeestä myös. Terapiassakin Emma alkoi käydä. Pikkuhiljaa värit palasivat elämään.
Vuosi sitten Emma pääsi erityisammattikouluun – alkuperäisen suunnitelman mukaisesti taas media-alalle. Mutta nyt sekin tuntui jollakin tavoin väärältä. Muut oppilaat olivat teinejä ja hän jo kaksikymmentä.
Opetus oli kuitenkin hyvää ja hän sai tarvitsemaansa tukea. Silti Emma keskeytti vähän aikaa sitten nämäkin opinnot.
Hän oli hakenut ja päässyt haastattelun kautta työhön läheiseen ruokakauppaan. Kassalla olo tuntui mukavalta. Hän pärjäsi asiakaspalvelussa, sai kehujakin – toisin sanoen onnistumisen kokemuksia. Ja työporukkakin otti hänet omakseen. Se tuntui mukavalta entisestä koulukiusatusta.
Emma tiedusti koulusta, voisiko hän suorittaa muutamat kurssit verkossa, jotta voisi tehdä työtä opintojen ohella. Koulun mukaan se oli mahdotonta.
Jos jotakin hyvää, Emma on nyt kuitenkin aika varma. Hän suorittaisi amiksen loppuun liiketalouden tutkinnon etäopintoina ja tekisi samaan aikaan kaupassa töitä.
On hänellä muitakin suunnitelmia. Jos vaikka lähitulevaisuudessa muuttaisi kotoa kimppaan nykyisen poikaystävän kanssa. Ja jonakin päivänä, kun se oma paikka on löytynyt, perustaisi perheen. Hankkisi lapsia.
Vaikka nuorten tulevaisuususko on nuorisobarometrin mukaan romahtanut, Emma vaalii yhä toivoa paremmasta.
