Image

Mikä on vesijalanjälki? Miten pitäisi syödä, että vettä säästyisi? ”Brasilialainen naudanliha nostaa karvat pystyyn”, sanoo tutkija

Mikä on vesijalanjälki? Miten pitäisi syödä, että vettä säästyisi? ”Brasilialainen naudanliha nostaa karvat pystyyn”, sanoo tutkija
Tutkijatohtori Miina Porkka selvittää Aalto-yliopistossa ruoantuotannon ja muun ihmisen toiminnan vaikutuksia vedenkiertoon. Kestävien ruokavalintojen tekeminen on asiantuntijallekin vaikeaa, mutta brasialaisen naudanlihan hän jättää väliin.
Julkaistu: 7.11.2022

Mikä on ruoantuotannon rooli vesivarojen kestävyydessä?

Jos puhutaan perinteisestä vedenkäytöstä – otetaan pinta- tai pohjavettä ja käytetään sitä kasteluun, teollisuuden tai kotitalouksien tarpeisiin – siitä menee laskutavasta riippuen 70–90 prosenttia maatalouden käyttöön. Jos mietitään laajemmin eri tapoja, joilla vedenkiertoa muokataan, maankäyttö on yksi merkittävimmistä. Kun metsää raivataan tai turvemaita kuivatetaan pelloksi, se muuttaa myös vedenkiertoa. Metsä haihduttaa yleensä enemmän kuin pelto, joten maankäytön muutos vaikuttaa ilmastoon paikallisesti mutta myös laajemmilla alueill­a. Vaikutuksia sadantaan on havaittu jopa toisella mantereella saakka. 

Voiko ruokakaupassa omilla valinnoillaan vaikuttaa vesivarojen kestävyyteen?

Totta kai on hyvä miettiä, onko järkeä viljellä esimerkiksi paljon kastelua vaativia kasveja kuivilla alueilla vesirikkaan Suomen syötäväksi. Systeemi tarvitsee muutosta, mutta sitä ei voi jättää kuluttajan harteille. Kuluttajan tärkein tehtävä on vaatia järjestelmätason muutosta ja poliittista tahtoa siihen. Toki jos mietitään vaikka eläimille syötettävää rehua, siinä hukataan kaloreita ja siten myös luonnonvaroja ja ekosysteemipalveluita, joita ihminen voisi hyödyntää suoraan kasviperäisen ravinnon kautta. Tutkimuksissamme on käynyt ilmi, että suurimmat hyödyt vedenkulutuksen suhteen tulevat eläintuotteiden kulutuksen vähentämisen alkupäässä. Täysvegaaniutta ei vaadita kaikilta.

Avokadon vesijalanjälki on kiinnittänyt huomiota. Mikä on tuote, jonka vesijalanjäljestä ei puhuta, vaikka pitäisi?

Jos pitäisi nimetä yksi tuote, joka nostaa karvat pystyyn, se olisi varmaankin brasilialainen naudanliha. Amazonin sademetsä on hirvittävän tärkeä maapallon ilmaston ja elonkirjon kannalta, mutta sitä raivataan pelloiksi ja laidunmaaksi. Brasilia on tällä hetkellä maailman suurin soijan tuottaja, ja kuluttajan on usein mahdotonta tietää, mistä eläinrehuksi tuotettu soija tulee. Lihansyönnin puolestapuhujat sanovat mielellään, että kasviperäisissä ruokavalioissa suositun soijan tuotanto on kestämätöntä, mutta fakta on, että hyvin pieni osa maailman soijantuotannosta menee ihmisten ruoaksi. 

Onko vesijalanjälki jäänyt kestävyyden mittarina hiilijalanjäljen varjoon?

Vesi on osa ilmastoa ja veden kierron muutos ilmaston muutosta. Ilmaston lämpeneminen osaltaan myös muokkaa vedenkiertoa. Kaikki kytkeytyy yhteen. Siksi olisi päästävä resurssiajattelusta, johon vesijalanjälki vähän juuttuu. Resurssin sijaan vesi pitäisi nähdä ihmisille elintärkeänä palveluna, jota maapallo meille tarjoaa. Kyse ei ole siitä, kuinka paljon vettä meillä on käytettävissämme, vaan siitä, kuinka paljon sen kiertokulkua voidaan häiritä ilman, että se aiheuttaa ongelmia ympäristölle ja sitä kautta meille. Vesijalanjälki on myös konseptina vaikeampi kuin hiililjalanjälki, sillä vesi ei ole kaikkialla saman arvoista. Joitain yrityksiä on ollut kehittää vesijalanjäljen mittaria siten, että se huomioisi myös niukkuuden ja sen, miten vettä käytetään, mutta nekin jättävät huomiotta monet tavat, joilla vedenkiertoa muokataan. 

Onko kotimainen ruoka kestävämpää vedenkulutuksen näkökulmasta?

Suomalainen eläinperäisen ruoan tuotanto on huomattavasti riippuvaisempaa muualla tuotetusta rehusta ja lannoitteista kuin kaupan hyllyllä saattaa vaikuttaa. Emme elä irrallisessa kuplassa. Totta kai esimerkiksi lannoitteiden käyttö pätee myös kasviruoan tuotantoon. Jos katsotaan suomalaisen kasvituotannon vesijalanjälkeä, se olisi varmaankin aika hyvä, mutta rehevöityminen on hirvittävän iso ongelma. Itämeri on maailman saastuneimpia vesialueita. Tässäkin iso haaste on globaali epätasapaino. Länsimaissa on pumpattu ravinteita maaperään niin paljon, että ne kertyvät vesistöön. Samaan aikaan globaalissa etelässä maaperä köyhtyy. 

Pitäisikö tuotteiden vesijalanjälki merkitä pakkauksiin?

Olen miettinyt sitä paljon. Jos vaihtoehtoina on kuivalla alueella kastellen tuotettu riisi ja vaikka kotimainen vaihtoehto, totta kai itsekin pidän jälkimmäistä vedenkulutuksen kannalta parempana. Mutta on hirveän vaikea antaa suosituksia, pitäisikö vaikka jonkun alueen tuotantoa boikotoida. Otetaan esimerkiksi Keski-Aasian puuvillantuotanto, jota puskettiin Neuvostoliiton aikaan. Se on johtanut hirveään ympäristökatastrofiin, ja on hirveän helppo sanoa, että en käytä enää siellä tuotettua puuvillaa. Samalla tiedän, että maiden talous ja ihmisten hyvinvointi on rakentunut puuvillan varaan. Vaikka jokin tuotanto pitäisi saada loppumaan, jotain kestävämpää pitäisi myös luoda tilalle. Kuluttajien valinnat voi olla yksi kannustin siihen, mutta en tiedä missä määrin niillä voi saada aikaan muutosta.

Miten työsi näiden aiheiden parissa on vaikuttanut omiin ruokavalintoihisi?

Eläinperäisten tuotteiden kulutus on vähentynyt selvästi. Mutta usein on asiantuntijanakin hankala miettiä esimerkiksi minkä maalaista tomaattia kunakin vuodenaikana ostaa. Silloin on vaikea antaa vinkkejä. Mutta eläinperäisten tuotteiden ja ruokahävikin vähentäminen ovat ruokavaliomuutoksia, joilla on kiistattomasti osoitettu vaikutus moneen ympäristökriisiin.

Miten juot kahvisi?

En juo kahvia. En ole koskaan juonut. Se ei ole ympäristövalinta, en vain ole tottunut sen makuun. Juon teetä kaurajuomalla.

Kommentoi »