Mari Leppänen vihittiin Turun piispaksi: ”Toivon, ettei kukaan jää yksin – Jos tuntuu, ettei selviä, kirkkojen ovet ovat auki”
Puheenaiheet
Mari Leppänen vihittiin Turun piispaksi: ”Toivon, ettei kukaan jää yksin – Jos tuntuu, ettei selviä, kirkkojen ovet ovat auki”
Turun arkkihiippakunnan piispaksi 7.2.2021 vihitty 42-vuotias Mari Leppänen on työskennellyt ennen pappisvihkimystään kirkon viestinnässä ja hallinnossa.
Julkaistu 7.2.2021
Apu

Ennen koronaa monet meistä olivat tottuneet sellaiseen epärealistiseenkin ajatukseen, että hallitsemme omaa elämää ja maailmaa, Mari Leppänen sanoo.

Leppänen, 42, valittiin joulukuun alussa ensimmäisenä naisena Turun arkkihiippakunnan piispaksi.

Leppänen oli aikanaan ensimmäinen vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön kuulunut nainen, josta tuli evankelisluterilaisen kirkon pappi.

– Taustani on varmaan erilainen kuin muilla piispoilla aikaisemmin. Olen ensimmäiseltä koulutukseltani kulttuurintutkija, ja olen tullut kirkkoon ensin muihin tehtäviin kuin papiksi. Se on varmaan valmistanut tehtäviin toisella tavalla, Leppänen sanoo.

– Piispahan on hengellinen ja hallinnollinen johtaja, joten ehkä voin tuoda jotakin uutta juuri tällaiseen aikaan.

Korona ei kohtele kaikkia samalla tavalla

Koronapandemian vaikutukset ovat näkyneet Leppäsen hiippakuntadekaanin työssä Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa.

– Korona on varmasti yksinkertaistanut hyvällä tavalla monien elämää. Mutta se ei kohtele kaikkia samalla tavalla. Toisilta se on vienyt toimeentulon, toisilta terveyden, joiltakin elämän.

Helmikuun alussa piispaksi vihittävä Leppänen uskoo, että koronakriisin keskellä joululla on erityinen merkitys.

– Toivoisin, ettei kukaan jäisi yksin. Kriisi tuntuu tiivistyvän pimeään vuodenaikaan, joka on monille raskas normaalistikin, mutta kohtaamiset ovat lohduttaneet. Nyt niistä on jouduttu luopumaan. Se näkyy monissa tapauksissa uupumuksena.

– Jos tuntuu, että ei selviä, kirkkojen ovet ovat auki. Seurakuntien palvelevat puhelimet päivystävät myös joka ikinen päivä, Leppänen sanoo.

Päivitetty 8.2.2021 – Ilmestynyt 22.12.2020

Kommentoi »