Apu

Kimmo Ohtonen: Liha-asiamiehet, hoi! – Nakki ja vegenakki voivat olla yhtä pahoja

Jos kasvisperäisen lihankorvikkeet ihastuttavat tai ärsyttävät, niin tiedoksi: Nekin voivat olla epäterveellisiä.
Kuvat A-lehdet

Tammikuussa järjestettävän vegaanihaasteen suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Liha-asiamiehet ja -naiset ovat kokeneet loukkaavana sen, että kauppojen hyllyt notkuvat kasviperäisiä lihankorvikkeita, kuten vegenakkeja ja kasvispullia. Tämä on saanut identiteettipolitiikan soturit aina Arkadianmäkeä myöten kampanjoimaan perinteisten suomalaisten ruokatottumusten puolesta. He tietävät, että tie äänestäjän sydämeen käy vatsan kautta.

Ihminen on mielihalujensa kanssa alati sisäistä taistelua käyvä olento. Siksi laumoja voi hallita pelottelemalla heitä uhkakuvilla huomisesta, jossa vihollinen on kieltänyt makkaransyönnin lailla ja pakottanut koko kansan vegaaneiksi.

Ruokateollisuus määrittää ruokaperinteitä

Tilastojen valossa on selvää, että ruohonjuuritasolla Suomessa popsitaan edelleen nakkeja kuin hattaraa Linnanmäellä. Perinteinen suomalainen ruokakulttuuri onkin vegaanihaasteen vastakohta, se koostuu kaikesta eläinperäisestä.

Perinteiden kunnioittaminen on kuitenkin sen verran abstraktia puuhaa, ettei sitä tulisi koskaan tehdä silmät ummessa. Suomessakaan nykyisiä ruokaperinteitä ei ole rakennettu ruohonjuuritason ihmisen terveys edellä, vaan ruokateollisuuden intressien mukaan. Hyvinvointivaltiossa ihminen voi vastoin parempaa tietoaan pistää vuosikaudet suuhunsa kaikkea sellaista, joka ei ole hänelle hyväksi.

Jos suonet lopulta menevät tukkoon vuosikausien prosessoidun lihan tauottomasta virrasta, ihmistä ei korjaa luonto vaan lääketiede. Tämä on samanaikaisesti hyvinvointivaltion vahvuus ja tragedia.

Kasvismättöä: sokeria, suolaa, rasvaa

Vegaanisten tuotteiden suosion kasvu ei tarkoita, että olisimme alkaneet syödä terveellisemmin. Monet vegaanisista eineksistä, kuten kasvispullat, ovat roskaruokaa siinä missä sipsitkin. Ruokateollisuus ei seuraa omatuntoaan vaan markkinoita.

Kenties epäterveellisten vegaanieinesten suosio kertookin ruokakulttuurimme todellisesta luonteesta – siitä miten suola ja sokeri ovat kesyttäneet tämän eineskansan aikaa sitten, olit lihansyöjä tai et. Ne pureutuvat kehoomme salakavalasti kuin punkit. Suolasta ja sokerista – pahan jin ja jang – on tullut ruokakulttuurimme kameleonttimaiset kuokkavieraat, joista emme pääse eroon, vaikka kuinka yritämme.

Ruokateollisuudelle, jonka esitän tässä Mordorin kaltaisen pahan linnakkeena, sopii  mainiosti, että keskustelua hallitsevat identiteettipolitiikalla ratsastavat Don Quijotet ja heidän uskolliset aasinsa.

Elämää terveysguruna?

Ruokakulttuurimme remontin voi aloittaa suola- ja sokerikylläisistä eineksistä, liiallisen lihankulutuksen lisäksi. Meitä kaikkia yhdistää se – olit vegaanihippi tai makkaranpurija – että suurimmalla osalla meistä pyörii mielessä sama kysymys arkena ja lauantaina. Millaista olisi saada supervoima, joka näyttää vain olevan tositeeveen terveysguruilla? Miten minäkin kykenisin ylläpitämään kuukautta pitempään ruokavaliota, joka tekisi fyysisesti ja henkisesti hyvän olon?

Itse etsin vastausta kysymykseen jälleen kerran hieman toiveikkaampana, kun uusi vuosi on alkanut ja lupaukseni on vielä rikkoutumaton.

Julkaistu: 13.1.2020
Kommentoi »