Apu

Leo Straniuksen kaksi lapsuutta – ”Jos olisin jäänyt äidilleni Neuvostoliittoon, olisin ehkä ollut Tšetšenian sodassa”

Leo Straniuksen kaksi lapsuutta – ”Jos olisin jäänyt äidilleni Neuvostoliittoon, olisin ehkä ollut Tšetšenian sodassa”
Leo Stranius on ympäristöaktivisti ja toimitusjohtaja, jonka lapsuus ei ollut aivan tavallinen. Oikeastaan hänellä oli kaksi erilaista lapsuutta, kummatkin omalla tavallaan poikkeuksellisia.
Julkaistu: 21.8.2021

Leo Stranius syntyi vuonna 1974 silloisessa Leningradissa. Hänen suomalainen isänsä suoritti siellä yliopistotutkintoa. Kun Straniuksen isän ja hänen venäläisen äitinsä suhde päättyi eroon, isä sai neuvostoliittolaisen tuomioistuimen myöntämään pienen Leon huoltajuuden itselleen.

Isä halusi jatkaa vilkasta ja juhlientäyteistä opiskelijaelämää, joten hän toi 2,5-vuotiaan poikansa omien vanhempiensa luokse Kannukseen ja palasi itse takaisin Leningradiin.

Jo eläkeiän saavuttaneet isovanhemmat huolehtivat noina vuosina, paitsi Leosta, osan aikaa myös tämän serkusta Mirkasta. Varhaisista vuosista isovanhempien luona on jäänyt Straniukselle joitakin konkreettisia muistoja, kuten serkun karkaaminen kauppareissulta ja oma putoaminen hyytävän kylmään ojaan. Tärkeimpänä mieleen on jäänyt kaksi päätunnelmaa. Niistä ensimmäinen oli vapaus olla ja mennä.

− En kokenut, että isovanhemmat olisivat kovin paljon perääni katsoneet. Juoksentelin naapurustoissa ja mennä vipelsin pitkin pihoja.

Toinen keskeinen mielikuva on hahmottunut vasta aikuisena. Molemmilla isovanhemmilla oli rankka tausta, ja he olivat kokeneet kovia.

”Kasvoin sellaisessa ympäristössä ja siihen ajatukseen, että oli itsellä kuinka niukkaa tahansa, aina on mahdollista auttaa muita. Vapaus yhdistettynä ajatukseen, että ketään ei jätetä.”

– Leo Stranius –

Isoäiti Mirja oli varhaislapsuutensa pikkupiikana isoissa taloissa viettänyt huutolaislapsi, jota pahoinpideltiin, pidettiin nälässä ja kohdeltiin muutenkin kaltoin 1920-luvun Suomessa. Hänen ensimmäinen miehensä kaatui talvisodassa, ja heidän kolme lastaan kuolivat tulipalossa. Syvät arvet isoäidin ranteissa muistuttivat epätoivoisista yrityksistä pelastaa lapset palavasta talosta.

Niin ikään köyhistä torpparioloista lähteneen, kerjäläispoikana kesäisin kulkeneen Onni Straniuksen kanssa Mirja sai neljä lasta. Esikoinen kuoli vain muutaman viikon ikäisenä, nuorin taas sairasti harvinaista lihasrappeumaa. Häntä hoidettiin koti­oloissa, ja hän kuoli 20-vuotiaana vietettyään suurimman osan elämästään pyörätuolissa.

− Koskaan he eivät puhuneet noista rankoista kokemuksistaan, pappa joskus harvoin kertoili jotakin sotamuistojaan. Eivätkä ne näkyneet kodin tunnelmassa.

Ei sisävessaa eikä juoksevaa vettä

Straniuksen lapsuudenkoti poikkesi monin tavoin useimpien hänen ikätovereidensa kasvuolosuhteista. Pienessä mökissä elettiin 1970-luvun lopun mittapuullakin alkeellisissa oloissa: ei ollut sisävessaa eikä juoksevaa tai lämmintä vettä.

Oman kasvimaan antimia, kuten perunoita, porkkanoita ja lanttuja sekä omatekoisia mehuja ja hilloja säilytettiin maakellarissa lattialuukun alla.

Vaikka elettiin niukasti, jaettavaa riitti muillekin kuin oman talon väelle. Naapurin nälkäisille lapsille, kulkureille ja kerjäläisille. Pohjanmaata kiertäneet romanit saattoivat leiriytyä pidemmäksikin ajaksi pihaan, ja Onni-pappa vaihteli heidän kanssaan taskukelloja.

− Jälkikäteen olen tajunnut, että kasvoin sellaisessa ympäristössä ja siihen ajatukseen, että oli itsellä kuinka niukkaa tahansa, aina on mahdollista auttaa muita. Vapaus yhdistettynä ajatukseen, että ketään ei jätetä. Siinä on kaksi keskeisintä asiaa, jotka isovanhempien luona kasvamisesta on minulle jäänyt, Leo Stranius pohtii.

− Muutto itsessään oli minulle raskas ja traaginen. Siitä jäi sellainen muisto, että minut revitään irti oikeiden kasvattajieni luota ja siitä ympäristöstä, jossa haluan olla. Ja samaan aikaan se oli minulle itsestään selvää ja tunsin, että oli siistiä päästä kaupunkiin.

Toinen lapsuus isän luona Helsingissä

Toinen Leo Straniuksen poikkeuksellisista lapsuuksista alkoi muutama kuukausi ennen seitsemänvuotispäivään. Oli aika aloittaa koulunkäynti, ja Leningradista kotimaahan palannut isä haki pojan Helsinkiin.

Straniuksen mukaan niin hänelle itselleen kuin isälle ja isovanhemmille oli alusta alkaen itsestään selvää, että hän käy koulunsa Helsingissä. Muutokseen liittyvät tunteet olivat silti ristiriitaiset.

− Muutto itsessään oli minulle raskas ja traaginen. Siitä jäi sellainen muisto, että minut revitään irti oikeiden kasvattajieni luota ja siitä ympäristöstä, jossa haluan olla. Ja samaan aikaan se oli minulle itsestään selvää ja tunsin, että oli siistiä päästä kaupunkiin.

Yhteys Kannukseen pysyi vahvana, sillä Stranius vietti siellä kaikki kesä- ja joululomansa lähes täysi-ikäiseksi asti. Loman ensimmäisenä päivänä isä laittoi pojan junaan kohti Pohjanmaata, ja loman viimeisenä päivänä poika palasi junalla takaisin Helsinkiin. Hän oli helsinkiläinen kaupunkilaispoika, josta kuoriutui lomilla kannuslainen maalaispoika.

− Hetkessä humpsahdin takaisin Kannuksen maisemiin. Ja kun palasin takaisin Helsinkiin, minulle oli jäänyt murre päälle ja kaverit katsoivat ihmetellen ja vähän kiusasivat ja nauroivat. 

Lomat Kannuksessa toivat elämään vakautta ja turvaa, kun sillä arki isän kanssa kaupungissa oli ajoittain hyvin epävakaata. Pentti Stranius katosi välillä ryyppyreissuilleen, välillä Leo kulki niillä mukana. Isän asuinkumppanit vaihtuivat taajaan. Erään avoliiton päätyttyä isä ja poika lensivät kumpikin kadulle ja päätyivät lopulta joksikin aikaa asunnottomien asuntolaan Pursimiehenkatu 10:een.

− Ei sitä lapsuudessani koskaan sanoitettu niin, että menisin isovanhempien luo turvaan. Mutta kyllä siinä sitäkin saattoi olla. Toisaalta se oli myös isälleni tapa hankkiutua minusta eroon kesäksi, jotta hän sai viettää vapaasti omaa elämäänsä kaupungissa. Kyllä isänikin välillä lomaili lyhyitä aikoja Kannuksessa.

Mitään Suomi-filmien viatonta maalaisi­dylliä nuoruus Kannuksessa ei silti ollut. Straniuksen kaverit olivat siellä pääsääntöisesti pari vuotta häntä vanhempia ja aktiviteetit sen mukaisia. Tupakanpolton Stranius aloitti jo 11-vuotiaana ja ensimmäiset alkoholikokeilut 12-vuotiaana.

− Mitään erityisen vakavaa emme tehneet, mutta tässä mielessä vietin paljon hurjempaa elämä Kannuksessa kuin Helsingissä.

”En ole odottanut elämältä kauheasti mitään, mutta olen saanut suunnattomasti. Se on todella iso onnellisuutta lisäävä tekijä.”

– Leo Stranius –

Vapautta ja luottamusta

Vaikka Leo Straniuksen lapsuus oli rikkonainen ja vaikka hän oppi varhain huolehtimaan itse itsestään, hän tuntee saaneensa osakseen vapautta ja luottamusta. Siltä pohjalta kasvoi vahva itseluottamus ja usko siihen, että maailma kantaa ja itse pystyy vaikuttamaan asioihin todella paljon.

Tuo itseluottamus kantoi Straniuksen peruskoulun päättötodistuksen 6,6:n keskiarvolla ammattikoulun kautta tietoliikennealan esihenkilö- ja päällikkötehtäviin.

Myöhemmin hän pääsi ilman ylioppilastutkintoa opiskelemaan ympäristöpolitiikkaa Tampereen yliopistoon ja huomasi pärjäävänsä myös lukiopriimusten keskellä erinomaisesti.

Stranius nousi johtotehtäviin Luonto-Liitossa ja Suomen luonnonsuojeluliitossa sekä Helsingin kaupunginvaltuutetuksi Vihreiden listoilta. Tällä hetkellä hän työskentelee toimitusjohtajana Third Rock Finland Oy:ssä, yrityksessä, joka auttaa muita organisaatiota muutoksessa kohti hiilineutraalia kiertotaloutta.

− En ole odottanut elämältä kauheasti mitään, mutta olen saanut suunnattomasti. Se on todella iso onnellisuutta lisäävä tekijä. 

Itsenäisestä pärjäämisestä ja omasta menestystarinastaan huolimatta Straniuksen ajattelussa jokainen ei silti ole oman onnensa seppä. Jo oma elämäntarina on opettanut, miten pienestä asiat ovat kiinni.

− Jos olisin jäänyt äidilleni Neuvostoliittoon, olisin ehkä ollut Tšetšenian sodassa. Tai jos olisin jäänyt Kannukseen, minusta olisi ehkä tullut lihanleikkaaja Poutun makkaratehtaalle tai turkistarhan työntekijä.

− Haluaisin tarjota lapsilleni sellaisen vanhemmuuden, että hekin oppisivat luottamaan itseensä.

Kulutuskriittistä vanhemmuutta

Leo Stranius on tunnettu ilmasto- ja ympäristöaktivisti, joka omilla ekologisilla valinnoillaan pyrkii tekemään kaikkensa, että uhkaava ilmaston lämpeneminen saataisiin pysymään siedettävissä rajoissa.

Omien lasten hankkiminen oli ilmastosyistä paljon pohdintaa aiheuttanut kysymys Straniukselle ja hänen aviopuolisolleen Annukka Bergille. Lopulta pariskunta päätti haluta ja myös sai kaksi biologista lasta.

Straniuksen lapset kasvavat ydinperheessä ja muutenkin erilaisissa oloissa kuin isänsä. Vapaus ja luottamus ovat omasta lapsuudesta tutut elementit, joita Stranius haluaa suoda lapsilleen.

− Haluaisin tarjota lapsilleni sellaisen vanhemmuuden, että hekin oppisivat luottamaan itseensä.

Vaikka Stranius elää kulutuskriittistä elämää ja perheessä on varsin tiukka linja sen suhteen, mitä kaikkea ostetaan, hän tunnistaa itsessään halun kompensoida oman lapsuutensa aineellista niukkuutta suhteessa omiin lapsiinsa.

− Taustastani ponnistaa ajatus, että ainakaan lasteni ei pitäisi kokea sitä, että ei ole asuntoa eikä rahaa mennä johonkin tai saada jotakin, jota haluaa tai tarvitsee.

Leo Stranius sai nuorena tehdä vapaasti, mitä halusi. Koulunkäynti ei kuulunut haluttaviin asioihin, vaan Stranius luisteli koulussa yli siitä, missä aita oli matalin.

− Kun on kokenut sen, että vanhemmat eivät ole lainkaan kiinnostuneita kouluasioista, niin nyt olen itse todella kiinnostunut lasteni koulunkäynnistä. Siinä on myös jännite kaikkeen siihen luottamukseen ja vapauteen, jota haluaisi antaa.

”Leikittelen sellaisilla ajatuksilla, että pistän lapset junalla Joensuuhun isälleni, ja he ovat siellä koko kesän hänen riesanaan ja onnenaan. Ihan samalla tavalla kuin hän teki minulle. Että saisi nyt maksaa vähän kasvatusvelkaa takaisin.”

– Leo Stranius –

Näin löystyi isän pipo

Kun lapset olivat pieniä, Straniuksella oli tiukkoja mielipiteitä siitä, millainen lasten suhde isovanhempiin pitäisi olla, mutta sittemmin hän on löysännyt pipoa. Hän kertoo olevansa iloinen ja hämmentynytkin siitä, miten läheinen suhde lapsilla isovanhempiinsa on.

Straniuksen isä asuu Joensuussa ja toiset isovanhemmat Turussa, joten arjessa lastenhoitoapua ei ole tarjolla.

− On mahtava nähdä, miten isovanhempia tavatessa lapsilla menee vain muutama sekunti, kun he jo ovat heidän seurassaan kuin kotonaan.

Leo Straniuksella on nykyään hyvät ja avoimet välit isänsä kanssa. Päällimmäisenä on kiitollisuus vapaudesta ja luottamuksesta. Välillä mielessä käy ajatus, miten isälle mahtaisivat maistua hänen omat lääkkeensä.

− Leikittelen sellaisilla ajatuksilla, että pistän lapset junalla Joensuuhun isälleni, ja he ovat siellä koko kesän hänen riesanaan ja onnenaan. Ihan samalla tavalla kuin hän teki minulle. Että saisi nyt maksaa vähän kasvatusvelkaa takaisin, Leo Stranius naurahtaa.

Leo Stranius

  • Syntyi: 1974 Leningradissa

  • Asuu: Käpylässä Helsingissä

  • Perhe: Aviopuoliso ja 9- ja 7-vuotiaat lapset

  • Ammatti: Third Rock Finland Oy:n toimitusjohtaja

  • Mistä tunnetaan: Ilmastoaktivisti. Toiminut Luonto-liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajana. Helsingin kaupunginvaltuutettu (vihreät) 2013−2021.

1 kommentti