Apu

Janne ja Tommi odottavat kolmatta vuotta – Suomessa on tähän mennessä vain yksi miespari saanut lapsen adoptioprosessissa

Janne ja Tommi odottavat kolmatta vuotta – Suomessa on tähän mennessä vain yksi miespari saanut lapsen adoptioprosessissa
Perheen ulkopuolinen adoptio on ollut Suomessa neljä vuotta mahdollista muillekin kuin heteropareille. Tapasimme adoptiolasta odottavan miesparin sekä naisparin, joka on jo saanut adoptiolapsen.
Julkaistu: 14.8.2021

Tommi ja Janne odottavat lasta nyt kolmatta vuotta. Millä tahansa hetkellä puhelin voi soida ja unelma omasta lapsesta voi vihdoin muuttua todeksi.

– Tämän muutaman vuoden aikana olen miettinyt jatkuvasti sitä, mitä tapahtuu, kun puhelin soi. Kumpi jää töistä ensiksi pois, ja mitä tarvikkeita pitää olla varastossa. Mutta ehkä se suurin pelko alusta alkaen on ollut se, jos jokin menisikin pieleen ja tämä ei onnistuisi. Tässä prosessissa on mukana niin suurella sydämellä ja täysillä, ettei haluaisi pettyä ja tulla satutetuksi, Janne kuvailee.

Pienessä kaupungissa asuvat Tommi ja Janne ovat olleet yhdessä yli kymmenen vuotta ja naimisissakin vuodesta 2018. Lapsi on ollut haaveissa siitä asti, kun se tuli Suomessa mahdolliseksi keväällä 2017 tasa-arvoisen avioliittolain myötä.

"Kun tulin kaapista vanhemmilleni, niin äidin ensimmäisiä kysymyksiä oli, tarkoittaako tämä sitä, ettei meistä tule koskaan isovanhempia. Vastasin, että kyllä se nyt varmaan sitä tarkoittaa."
Tommi

– Meille oli iso positiivinen yllätys jo se, että vihdoin saimme mahdollisuuden omaan lapseen. Nyt odotamme tätä suurta elämänmuutosta. Ensimmäisen kerran ajattelimme pariskuntana jälkikasvua, kun matkustimme Amerikassa ja jossain lehdessä oli mainos sijaissynnyttäjistä. Emme kuitenkaan puntaroineet muita vaihtoehtoja kuin adoptiota, Janne jatkaa.

– Kun tulin kaapista vanhemmilleni, niin äidin ensimmäisiä kysymyksiä oli, tarkoittaako tämä sitä, ettei meistä tule koskaan isovanhempia. Vastasin, että kyllä se nyt varmaan sitä tarkoittaa. Se tietysti aiheutti siinä vaiheessa surua. Avioliittolain muutoksen myötä menimme heti virallisesti naimisiin, kun aikaisemmin olimme olleet rekisteröidyssä parisuhteessa. Seuraavaksi menimme adoptioneuvontaan, Tommi selvittää.

– Vanhemmat olivat yllättyneitä tulevasta isovanhemmuudesta. Isä on kovin odottavainen, mutta äiti ei ole ihan ymmärtänyt asiaa muistisairaudesta johtuen.

Pelastakaa lapset ry vastaa suuresta osasta Suomen adoptioista, myös Janne ja Tommi odottavat lasta heidän kauttaan.

Kaikki järjestyy

Molemmat ovat valmistautuneet olemaan poissa töistä heti kun lapsi tulee. Asuntoa on myös muutettu lapsiperheelle sopivammaksi.

– Siirsimme makuuhuoneen yläkertaan ja teimme sen tilalle lapsen huoneen. Ajattelimme, että lapselle on parempi olla alakerrassa, Janne kertoo.

Ystävät ovat myös neuvoneet Jannea ja Tommia siihen, mitä kaikkea kannattaa tehdä ennen lapsen saamista.

– Kaikesta vapauteen liittyvistä asioista olemme koettaneet saada ilon irti, esimerkiksi ennen koronaa matkustelimme paljon. Nyt olemme miettineet, mitä lapsi mahdollisesti rajoittaa, ja koettaneet toteuttaa ja nauttia niistä asioista. Mutta ei meillä ihan kauheasti ole sellainen tunne, että joutuisimme varsinaisesti luopumaan mistään oleellisesta, Janne kertoo.

"Moni latistuu, kun kuulee, kuinka pitkään voi mennä. Me ilahduimme tiedosta, että tämä on edes mahdollista."
Janne

Tommi ja Janne olivat ensimmäinen adoptioprosessin aloittanut homopari omalla adoptioalueellaan.

– Ensimmäisessä tapaamisessa viranomaisten kanssa halusimme varmistuksen sille, että voimme todellakin saada lapsen tätä kautta, ettemme vain roiku jonon hännillä. Viranomaiset vakuuttivat, että kaikki järjestyy, ja aloitimme prosessin. Adoptio on pitkä prosessi kaikille. Moni latistuu, kun kuulee, kuinka pitkään voi mennä. Me ilahduimme tiedosta, että tämä on edes mahdollista, Janne muistelee.

– Sosiaaliviranomaisten kysymykset liittyvät muun muassa terveydentilaan ja lapsen turvaverkostoon, onko lähipiiriä tarpeeksi tukena, Tommi jatkaa.

– Hyvin vähän kyseenalaistettiin valmiuksia olla vanhempi, hieman kysyttiin kasvattamisesta. Luulimme, että käydään läpi enemmän konkreettisia asioita lapsen kanssa toimimisesta, mutta ei niinkään. Luotettiin siihen, että ihmiset osaavat nämä asiat sitten kun tilanne tulee omalle kohdalle. Haastatteluissa oli hyvä käydä läpi omaa käsitystä vanhemmuudesta, Janne kommentoi.

Lapsiperheen arki on kovin tavallista, syöttämistä, nukuttamista ja vaipan vaihtoa.

Biologiset vanhemmat saavat esittää toiveita

Suomessa prosessi alkaa hakeutumisella adoptioneuvontaan. Tämä kestää noin vuoden, joskus pidempääkin erityisesti ensimmäistä lasta adoptoitaessa. Silloin on valmennuskäyntejä ja hankitaan dokumentteja ja tehdään kotikäynti.

Neuvontaprosessin jälkeen voi hakea adoptiolupaa sosiaaliviranomaisen tekemän kotiselvityksen perusteella. Tämä toimitetaan Valviran adoptiolautakuntaan, joka päättää, saako pari adoptioluvan. Jos saa, on lupa uusittava vähintään kahden vuoden välein ja kerran vuodessa käytävä keskustelu sosiaalityöntekijän kanssa.

Tommin ja Jannen alueella tulee adoptoitavaksi keskimäärin kaksi lasta vuosittain. He ovat vastasyntyneitä ja Suomesta, ulkomainen adoptio homopareille on mahdollista vain Kolumbiasta ja Etelä-Afrikasta. Muut maat eivät hyväksy samaa sukupuolta olevia adoptiovanhemmiksi.

"Ulkoiset ennakkoluulot näin pikkupaikkakuntalaisina eivät pelota, mutta varmasti tulee olemaan erilaista kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla."
Tommi

– Aloittaessamme adoptioprosessissa alueellamme oli yhdeksän paria. Ensimmäisen vuoden aikana tuli kuusi lasta adoptioon, mutta seuraavana vuonna vain yksi. Kansainvälinen adoptio on kokonaan oma prosessinsa, ja lapset ovat silloin yleensä vanhempia, koska lapset ovat käyneet jo paikallisen adoptioprosessin läpi, Tommi selvittää.

– Varsinaisesti adoptioon ei ole mitään oikeaa jonoa, vaan sosiaalityöntekijät miettivät aina ensisijaisesti lapsen parasta, esimerkiksi sitä, ettei lapsia anneta ihan naapurikyliin.

Luovuttajat saavat karkeita tietoja tulevista adoptiovanhemmista, biologinen äiti tai isä saa esittää tiettyjä toiveita.

– Ulkoiset ennakkoluulot näin pikkupaikkakuntalaisina eivät pelota, mutta varmasti tulee olemaan erilaista kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla. Onneksi on jo nähty, kuinka paljon asenteet ovat muuttuneet sen jälkeen, kun itse on tullut kaapista. Olemme saaneet jo nyt paljon tukea omilta perheiltä ja kaveripiiriltä, Tommi kertoo.

Joitakin hankintoja on jo tehty, myös tuttavat ovat lahjoittaneet muun muassa vauvanvaatteita.

Puolet hakijoista yksineläviä naisia

Adoptio-odotusajat ovat Suomessa pitkiä kaikille.

– Prosessiin voi kulua jopa viisi vuotta. Ensiksi pitää saada adoptiolupa ja se pitää uusia kahden vuoden jälkeen. Harva hakija on saanut lapsen siihen mennessä. Naispareilla on ollut jo pitkään mahdollisuus saada yhteinen lapsi hedelmällisyyshoitojen avulla siten, että ei synnyttänyt puoliso on adoptoinut lapsen perheen sisäisen adoption kautta. Tämä on vaikuttanut siihen, ettei naispareja ole ollut kotimaisen tai kansainvälisen adoption hakijoina, johtava sosiaalityöntekijä Aulikki Haimi-Kaikkonen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmästä toteaa.

– Adoptiolasta odottavia mies- ja naispareja on suhteellisen vähän heteropareihin verrattuna, mutta on niitä prosessissa. Melkein puolet hakijoista on nykyään yksineläviä naisia, toisaalta yksineläviä miehiä on ollut ihan yksittäistapauksia, Haimi-Kaikkonen jatkaa.

"Prosessi keskeytyy useimmiten siihen, että pariskunta on tullut raskaaksi, toisinaan tulee ero, joillain voi tulla myös jokin adoption esteena oleva vakava sairaus tai ikäraja voi tulla vastaan."
Aulikki Haimi-Kaikkonen

Pelastakaa lapset ry. vastaa adoptioneuvonnasta suuressa osassa Suomea sekä kansainvälisestä adoptiopalvelusta Interpedian lisäksi. Helsingissä on oma adoptiotyöryhmä, joka vastaa adoptioneuvonnasta Helsingissä ja Vantaalla.

– Prosessi keskeytyy useimmiten siihen, että pariskunta on tullut raskaaksi, toisinaan tulee ero, joillain voi tulla myös jokin adoption esteena oleva vakava sairaus tai ikäraja voi tulla vastaan. Hakijat voivat myös neuvonnan aikana todeta, ettei adoptio olekaan heille sopiva. Lain mukaan vanhempien ja lapsen välinen ikäero saa olla enintään 45 vuotta ja maksimi ikä adoptiolle on 50 vuotta. Homopariskuntien hakuprosessi ei keskeydy sen useammin kuin muillakaan.

Unna ja Anna asuvat meren äärellä ja ulkoilevat paljon koiran ja lapsen kanssa.

Suomen ensimmäiset

Unna ja Anna ovat olleet yli 13 vuotta yhdessä. Unna on pohjoisesta kotoisin, saamelaisesta perheestä, ja ollut melkein koko Helsingissä asumisen ajan yhdessä Annan kanssa. Anna puolestaan on paljasjalkainen helsinkiläinen.

Perheeseen kuuluu amerikankarvatonterrieri ja nyt myös reilun vuoden ikäinen adoption kautta saatu lapsi. Anna ja Unna ovat Suomen ensimmäinen naispari, joka on adoptoinut perheen ulkopuolelta.

Koko suhteen ajan Unna ja Anna olivat toivoneet adoptiota ensisijaisena vaihtoehtona, mutta alussa se oli mahdollista vain heteropareille.

"Tämä ei ole ainoastaan meille yksilötasolla merkittävää, vaan myös etappi tasa-arvoisemman Suomen historiassa, suuri askel kohti yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa."
Unna

– Silloin samaa sukupuolta olevien parien adoptio ei ollut edes yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kävimme lapsettomuushoidoissa nelisen vuotta, joten kaiken kaikkiaan odotimme lasta kuusi vuotta. Tänä aikana adoptio tuli mahdolliseksi, Anna kertoo.

– Kun tasa-arvoinen avioliittolaki meni läpi eduskunnassa, ilmoittauduimme adoptioneuvonnan jonoon. Omasta mielestämme olimme olleet naimisissa jo vuodesta 2012, mutta menimme heti virallisesti avioliittoon, eli muutimme virallisesti rekisteröidyn parisuhteen avioliitoksi.

– Kun saimme adoptioluvan, emme ikimaailmassa uskaltaneet toivoa, että unelmamme lapsesta toteutuisi niin nopeasti kuin alle vuodessa luvan saamisen jälkeen. Tämä ei ole ainoastaan meille yksilötasolla merkittävää, vaan myös etappi tasa-arvoisemman Suomen historiassa, suuri askel kohti yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa, Unna sanoo.

Adotiolain muutos mahdollisti lapsen saamisen Annalle ja Unnalle. Nyt perhe viettää onnellista elämää pääkaupungissa.

Kun maa häviää jalkojen alta

En osaa edelleenkään sanoin kuvailla, sitä positiivista shokkia, kun maa häviää jalkojen alta. Sanat katosivat ja ajatukset sumenivat. Miten jokin puhelu elämässä onkaan niin tärkeä, Unna kuvailee tuntojaan odotetun puhelun tultua.

– Heräsimme omasta kodista, puhelin oli ollut poissa päältä ja sosiaaliviranomainen oli jättänyt soittopyynnön. Unna soitti takaisin ja virkailija kertoi, että tämä on nyt SE puhelu. Siitä aamusta koko maailma muuttui, ei sitä osaa selittää. Alle tunnissa sitä olikin jo neuvonnassa kuuntelemassa, miten asia etenee. Siinä tunnekuohussa tiputin seinäkellon viraston seinältä takkia laittaessa ja Unna hukkasi bussikorttinsa. Muutamassa tunnissa pääsimmekin jo tapaamaan lasta, Anna muistelee.

"Emme ole tähän mennessä saaneet kielteisiä kokemusta siitä, että lapsella on kaksi äitiä."
Anna

– Prosessissa lapsi asuu yleensä vastaanottoperheessä kaksi kuukautta, mikä on biologisen äidin harkinta-aika. Kolmen päivän päästä ensitapaamisesta lapsi tuli meille. Olimme kaikki aika ihmeissämme ja koirakin oli hämillään uudesta perheenjäsenestä, Anna kertoo.

Unna ja Anna ovat kokeneet viranomaisten kohtelun erittäin tasa-arvoiseksi, mutta myös rakenteellisesta syrjinnästä parilla on kokemusta.

– Jos jotain haluaa kritisoida, niin materiaalit on pääasiassa vielä kirjoitettu hetero-oletuksella. Monessa kaavakkeessa puhutaan lähinnä isästä ja äidistä. Neuvolassa jouduimme kerran pelaamaan kivi, paperi, sakset -peliä siitä, kumpi laitetaan tällä kertaa isäksi järjestelmään, Unna kertoo.

Perheen päivärutiineihin kuuluu leikkipuistossa hassuttelu.

Perhevapaat äiti–isä-oletuksella

Sukupuoliroolit ja biologiset määreet koetaan yhteiskunnallisesti kuitenkin vielä aika merkitykselliseksi. Ne hallitsevat usein monia keskusteluja, vaikka niillä ei tulisi olla mitään sen kummempaa merkitystä

– Valmennusharjoituksissa jouduimme kohtaamaan isä-äiti asetelmaa. Perhevapaat ovat myös olleet isä ja äiti oletuksella, eli toisen on haettava isyysvapaata. Tähän on kaiketi nyt tulossa muutosta. Mutta yleisesti emme ole tähän mennessä saaneet kielteisiä kokemusta siitä, että lapsella on kaksi äitiä, Anna korostaa.

– Edes pohjoisessa omalta kotiseudulta ei ole tullut mitään kielteistä suoraan lapseen tai vanhemmuuteemme kohdistettuna. Itse olen kohdannut homofobiaa. On surullista, että paikkakunnalla vallitsee vielä osittain syrjinnän hyväksyvä ilmapiiri. Yhteiskunnallinen muutos on yleisesti ollut nopeaa. Koen velvollisuutenani kertoa meistä yhdenvartaisuuden edistämiseksi. Onneksi maailma muuttuu, Unna toteaa.

"Adoptiovanhemmuus on erityistä vanhemmuutta, ehkä olisi vähän kaivannut samankaltaista vertaistukea koska on ainoa tämän kaltainen adoptioperhe."
Unna

– Vanhempana haluamme kehittyä, olemmehan pitkään toivoneet vanhemmuutta. Olemme varmasti rennompia ja vakaampia kuin kuusi vuotta sitten, jolloin aloimme toivoa lasta. Tämän pitkän kokemuksen kautta on vaikea suhtautua vitsailuun siitä, että lastenhankkiminen olisi itsestäänselvyys.

Unnan ja Annan elämä on ollut hyvin tavallista vauvaperheen elämää. Opettelua siihen, milloin lapsi laitetaan nukkumaan, milloin syötetään ja milloin vaihdetaan vaippa. Unna jäi ensiksi kotiin lapsen kanssa ja Anna on puolestaan ollut kotona viime keväästä.

– Omat tarpeet ovat siirtyneet sivuun vauvan myötä, rakkautta ja velvollisuuksia on paljon. Adoptiovanhemmuus on erityistä vanhemmuutta, ehkä olisi vähän kaivannut samankaltaista vertaistukea koska on ainoa tämän kaltainen adoptioperhe.

– Päivät ovat kuluneet rutiinien lisäksi hassutellessa, lähinnä teemme pikku esityksiä toisillemme. Ulkoilemme koiran ja lapsen kanssa paljon. Harrastuksia ei koronasta johtuen ole ollut, joten odotamme niitä, Unna toivoo.

Tommi ja Janne eivät esiinny jutussa oikeilla nimillään.

Adoptio Suomessa

  • Suomessa tehtiin 370 adoptiota vuonna 2019.
  • Kolmasosa adoptioista oli perheen ulkopuolista adoptiota ja kaksi kolmasosaa perheen sisäistä.
  • Kaikista adoptoiduista neljäsosa oli täysi-ikäisiä.
  • Ulkomailta adoptoitiin lapsia eniten Etelä-Afrikasta.
  • Kaikista vuonna 2019 adoptoiduista ulkomailla syntyneitä oli 79 henkilöä.
  • Kahden vanhemman tekemissä adoptioissa 14 prosenttia adoptoiduista oli suomalaisia.
  • Tyypilliset adoptiovanhemmat ovat iältään 40–45 vuotiaita.

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
1 kommentti