Klassisen tyylikäs Volvo S90 – Mieleenpainuva paketti, joka ei sovi selkävaivaiselle

Iso sedan on nykyään aikamoinen harvinaisuus. Volvo S90 on selvää klassikkoainesta – varsinkin mustana.

20.6.2023 Tuulilasi

Lyhyellä koeajolla autosta ei saa irti oikein mitään, joten jos vaan on aikaa, kannattaa aina ajaa vähän pidempi lenkki. Näin toimin tämän lataushybridi-Volvon kanssa. Latasin yöllä akun täyteen ja lähdin aamulla 300 kilometrin taipaleelle – suuntana oli Kemiön saari.

Ysikymppiselle luvataan teoreettinen 88 kilometrin toimintamatka. Tämä on niitä kuuluisia WLTP-totuuksia. Me pääsimme kymmenen asteen kevätsäässä reilut 60 kilometriä pelkällä sähköllä. Ihan hyvä suoritus sekin. Kun bensiiniä alkoi sitten palaa, koimme iloisen yllätyksen. 300 kilometrin jälkeen auton oma ajotietokone näytti hyvin maltillista 4,5 litran kulutuslukemaa. Vaikka tuossa olisi hiukan ajotietokoneeseen ohjelmoitua PR-kerrointa mukana, on tulos mainio.

Komentosilta on tyylikäs ja selkeä kuten Volvoissa aina.

Volvo S90 painaa yli kaksi tonnia, ja hybridivoimalinjasta irtoaa yhteensä 455 hevosvoimaa. Voimasta ei ole todellakaan puutetta, sillä vääntöä on käytössä yli 700 newtonmetriä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana kerrottakoon, että Volvon sähkömoottori sijaitsee taka-akselilla. Kun liikutaan pelkällä sähköllä, auto on siis takavetoinen!

Jo edesmennyt kansallinen ikoni Jörn Donner julisti aikoinaan tv-mainoksessa, että ”Lukeminen kannattaa aina.” Tuo pitää tietysti paikkansa. Tähän Volvoon sovellettuna lause voisi kuulua näin: ”Lataaminen kannattaa aina.” Jos akussa ei ole virtaa, Volvon kulutus pyörii nurkka-ajossa kymmenen litran tasolla, mikä ei sinänsä ole mikään ihme.

Vaihdekepin nuppi on maailmankuulua Orreforsin kristallia. Aika jännää.

Isot Volvot ovat tunnetusti mainioita matkakumppaneita. Vaikka mittaa ja massaa on aika reippaasti, S90 taipuu yllättävän halukkaasti kaarteisiin. Auto ei juurikaan puske, vaikka vauhtia olisi vähän enemmän kuin laki määrää. Ohjaustuntuma on hyvä, samoin suuntavakaus.

Ysikymppisen suurin erikoisuus oikeastaan sen korimalli. Matala ja lähes viisimetrinen koppa on hyvin tyylikäs. Koska tavaratila on erillinen, matkustamo on ihanan hiljainen. Tavaratilasta sen verran, että se on ihan kohtuullisen kokoinen, mutta luukku on niin pieni, että mitään isoja möhkäleitä ei ruumaan saa ahdettua. Jos haluaa ruveta rahtariksi, niin pitää valita sisarmalli V90.

Tavaratila on kohtalaisen kokoinen, mutta pieni luukku vaikeuttaa kuormaamista.

Sutjakan korin haittapuolena on se, että istuma-asento sekä edessä että takana on kauniisti sanottuna aika sporttinen. Moniin nykyautoihin noustaan, mutta tähän Volvoon laskeudutaan. Tuo vielä menettelee, mutta autosta nousu käy kyllä taukojumpasta. On sinänsä hauskaa, että tämän tapaisia sukkuloita yhä valmistetaan. Kaiken maailman crossovereita ja SUVeja on maailma pullollaan, mutta Ysikymppisen tapainen klassinen sedan alkaa kuulua katoavan kansanperinteen piiriin.

Volvoa ohjastetaan sporttisen matalalta. Yksi tykkää, toinen ei.

Ei sitten koiria eikä kurahousuporukoita tämän auton kyytiin!

Ajamamme yksilö oli varsinainen herkkupala, sillä pinnassa oli huippukiiltävä musta erikoisväri. Ja sisustus oli sitten valkoista nahkaa. Tällainen väriyhdistelmä on erittäin aistikas. Voisi sanoa, että ihan siellä korkeimmalla valtiomiestasolla liikutaan.