Lähihoitaja Maria Salmen työ mullistui viitisen vuotta sitten. Hänen työpaikkansa, Lahden psykiatrian osasto, päätettiin ajaa alas, ja sen tilalle perustettiin avohoidon yksikkö. Salmi pääsi yhtenä hoitajana perustamaan yksikköä, jonka kehuttu tiimi palkitaan nyt Apu-tonnilla.

Tehostetun psykoosihoidon poliklinikka on osa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymää. Yksikön tarkoituksena on tehostaa potilaan kuntoutusta ja lyhentää sairaalahoitoa.

– Avullamme potilaat pystyvät kotiutumaan osastolta aikaisemmin. Avohoidon ajat ovat tiukassa, niitä voi joutua odottamaan pitkäänkin. Ilman meitä moni potilas jäisi tyhjän päälle, Salmi kertoo.

Salmelle itselleen muutos työelämässä oli mieluinen, hän oli toivonut sitä myös siksi, että yövuorot jäisivät historiaan. Lisäksi moni hoitaja alkoi jaksaa työssään paremmin, kun he pääsivät vaikuttamaan omaan työhönsä ja laitoksen toimintatapoihin.

Tehostetun psykoosihoidon yksikkö on avoinna viikon jokaisena päivänä aamusta iltaan. Jos potilaan tilanne huononee, viidentoista työntekijän yksikkö voi tarjota hänelle esimerkiksi keskusteluapua. Joskus hoitajat käyvät potilaan kanssa kaupassa ja tarpeen tullen varmistamassa kotona, että hän ottaa lääkkeensä.

– Joskus potilas itse ei tunne tarvetta ottaa lääkkeitä. Psykoosisairas potilas ei aina ymmärrä lääkehoidon tarpeellisuutta, Salmi perustelee.

Moni potilas saa apua tehostetun psykoosihoidon poli­klinikan hoidollisista ryhmistä, joissa harjoitellaan muun muassa tunteensäätelyn taitoja sekä vuorovaikutusta. Yhtä ryhmistä johtaa koulutettu kokemusasiantuntija, joka jakaa potilaille oman toipumistarinansa. Salmen mukaan tuo ryhmä on tärkeä osa potilaiden hoitoa ja kuntoutumista normaalimpaan elämään.

Salmi on ollut pitkään innokas koiraharrastaja. Hänen kotonaan on aina ollut koiria. Psykoosiyksikköä perustettaessa hän halusi selvittää, voisiko harrastuksen ja työn yhdistää, ja päätti opiskella ammattimaista koira-avusteista toimintaa koulutuskeskus Salpauksessa.

Nyt tehostetun psykoosihoidon poliklinikalla häärii osan aikaa kaksi Salmen koiraa potilastyössä. Myönteisten kokemusten jälkeen kolme muutakin yksikön työntekijää on käynyt saman koulutuksen.

– Asioita ei tarvitse aina tehdä niin kaavamaisesti. Koiran läsnäolo rentouttaa monia potilaita. Joidenkin on hoidon alussa hankala avautua, mutta kun ottaa koiran syliin, keskustelu on helpompaa. Olen huomannut, että toisten on helpompi kuvailla omia tuntemuksiaan, kun koira on läsnä.

Salmi huomauttaa, että kaikki potilaat eivät halua koiraa mukaan tapaamisiin. Joku saattaa pelätä koiria, ja jollekulle toiselle voi tulla vaikutelma, että koira vie liikaa huomiota hoitotilanteessa.

– Sitten on niitä, jotka ovat sitoutuneempia käymään avohoidossa, kun tietävät näkevänsä koiran. Osa potilaista on innostunut hoidosta niin paljon, että he ovat hankkineet itselleenkin koiran. Se taas on lisännyt ulkoilua ja sosiaalisia kohtaamisia. Konkreettinen hyöty on esimerkiksi siinä, miten potilas kuvailee tapaamisissa asioita. Koiran läsnäolo helpottaa selvästi kuvailemista.

Salmi toi aluksi työpaikalleen kolme karkeakarvaista mäyräkoiraa, mutta yksi niistä ei kelvannut työhön. Kaksi muuta on sen sijaan osoittautunut erittäin hyödyllisiksi.

– Toinen koirista soveltuu etenkin potilaiden ulkoiluttamiseen. Toinen on rauhallisempi, ja sitä käytetäänkin sylikoirana. Alkuvaiheessa koirat kävivät vain totuttelemassa tiloihin ja henkilökuntaan.

Salmi pitää koiria töissä enintään kahtena päivänä viikossa, jotta ne eivät rasittuisi liikaa.

– Koirat nauttivat täällä olosta, huomiosta ja rapsuttelusta, mutta ne ovat myös väsyneitä päivän jälkeen.

Salmi tekee pääsääntöisesti iltavuoroa, se sopii hänelle parhaiten. Potilastapaamisten välissä hänellä on usein aikaa ulkoiluttaa lemmikkejään.

– Koiran työhyvinvointi on yhtä tärkeä kuin oma työhyvinvointini. Olen pannut merkille, että koirien läsnäolo parantaa myös työntekijöiden hyvinvointia.

Tehostetun psykoosihoidon yksikköön tullaan aina lähetteellä. Potilailla voi olla esimerkiksi aistiharhoja tai traumakokemuksia kuten hyväksikäyttöä. Lääkitys on oleellisen tärkeä osa potilaiden hoitoa.

– Lääkitys tehoaa yleensä hyvin, jos potilaalla on ollut esimerkiksi näkö- tai kuuloharhoja tai ajatusvääristymiä. Kukaan ei voi koskaan sanoa, paraneeko potilas. Ensimmäiset psykoottiset oireet voivat jäädä ainoiksi – tai sitten lääkkeitä voi joutua ottamaan koko loppuelämän ajan, Salmi kertoo.

Yleensä hoitajat tapaavat potilaansa kasvotusten, mutta hoito voi olla lyhimmillään viestittelyä älypuhelimella. Se riittää esimerkiksi silloin, kun halutaan muistuttaa lääkkeiden ottamisesta.

Salmen yksikössä päivittäisiä potilaskertoja on tavallisesti vähintään neljä päivässä. Lisäksi hoitajat saattavat saada kriisipuheluja. Työvuorot kestävät joko kahdeksan tai kymmenen tuntia.

– Illat ovat usein kiireisiä, koska potilaiden ahdistus ja muutkin oireet tulevat esille iltaisin. Yksikössämme hoitajat tekevät itse työvuoronsa, joten työtä voi tehdä rytmissä, joka kullekin parhaiten sopii.

Salmen potilassuhteet ovat kestäneet joistakin tekstiviesteistä viiteen vuoteen. Hänen pitkäaikaisin potilaansa on Leena Saarinen. Heidän yhteistyönsä alkoi vuonna 2017.

– Sain lähetteen tehostetun psykoosihoidon yksikköön heti, kun se avattiin. Se oli onneni, Saarinen sanoo.

Salmen ja Saarisen yhteistyö on toiminut alusta alkaen. Saarisella oli aluksi myös muita hoitajia, mutta hiljalleen alkoi käydä selväksi, että kannattaa keskittyä yhteen hoitosuhteeseen. Samaa mieltä on ollut myös Saarisen lääkäri.

– Meidän välillämme on syvä luottamus. Minulle on tärkeää pystyä luottamaan siihen, että saan aina hoitajalta avointa palautetta ja että mielipiteitäni kuunnellaan.

Aikaisemmissa hoitosuhteissa niin ei aina käynyt. Saarisen mukaan potilaalle on tärkeää, että tämä tulee kuulluksi ja että hoitopäätösten perusteet selvitetään ymmärrettävästi.

– Istunnoissa käsitellään välillä aika rankkoja asioita. Tulee tapaamiskertoja, joissa tarvitaan hengähtämisaikaa vaikeista asioista. Silloin voimme puhua jostakin muusta, vaikka musiikkimausta, se yhdistää meitä, Saarinen kertoo.

Saarisella on traumatausta. Hän oireili nuorena, ja se johti hänet perhekotiin.

Lukion jälkeen Saarinen pääsi töihin, ja kaikki näytti menevän hyvin, kunnes syömishäiriö- oireilu alkoi. Työterveyspoliklinikan kautta hän päätyi hoitoon avo-osastolle.

– Ajatuksena oli ensin, että olen siellä parisen viikkoa. Anoreksia paheni, ja lopulta osastohoitojaksoni venyi yli puoleen vuoteen.

Kuntoutuksesta huolimatta oireet eivät loppuneet. Pian Saarinen oli taas sairaalahoidossa. Sillä kertaa syynä oli myös itsetuhoisuus.

Kun Saarinen oli 28-vuotias, hänelle haettiin paikka tehostetusta palveluasumisesta, ja siellä itsetuhoiset ajatukset vain voimistuivat. Hänet jouduttiin siirtämään takaisin sairaalan kuntoutusosastolle. Oireilu johti leposide-eristykseen, ja lääkärin diagnoosin mukaan Saarinen sairasti paranoidista skitsofreniaa.

Tilanne ei parantunut merkittävästi edes lääkkeillä, päinvastoin. Ne veivät Saarisen toimintakyvyn.

Usean vuoden hoitokierteen ja lääkitysten jälkeen Saarinen löysi tiensä tehostetun psykoosihoidon poliklinikalle.

– Sain heti tukea syömishäiriöni hallintaan. Tämän yksikön ja sen hoitajien ansiota oli pitkälti se, että paranemiseni alkoi. Suhteeni liikuntaan, ruokaan ja omaan kehoon on vihdoin normaali.

Suuri muutos oli lääkityksen lopettaminen. Saarisen uusi lääkäri totesi, että aikaisempi skitsofreniadiagnoosi oli väärä. Oikeaksi diagnoosiksi löytyi sivupersoonahäiriö.

– Hoitoa alettiin kohdentaa eri tavalla. Kun painotettiin traumapohjan käsittelyä, oma tunne-elämäni tasaantui, ja itsetuhoisuus poistui. Lopulta psyykelääkitys lopetettiin kokonaan.

Nykyisin Saarinen työskentelee koulutettuna kokemusasiantuntijana akuuttipsykiatrian osastolla sekä yksityisellä psykiatrian poliklinikalla ja pitää luentoja ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille.