Varapresidentti Kamala Harrisin maineeseen on jäänyt pysyvä tahra – Mitä siitä seuraa?
Kamala Harrisilla on ongelma, josta hän voi joutua maksamaan kalliin hinnan.
Alkuperäisen englanninkielisen The Atlanticin jutun voit lukea täältä.
Eräänä torstaiaamuna huhtikuussa tapasin varapresidentti Kamala Harrisin tämän virka-asunnolla, Number One Observatory Circlessa. Viktoriaaninen kartano on toiminut varapresidentin ja tämän puolison Doug Emhoffin kotina viimeiset kaksi ja puoli vuotta.
Harris herättää usein huomiota astuessaan huoneeseen pitkin askelin, aina ryhdikkäänä, mikä saa hänet näyttämään pidemmältä kuin hän onkaan (noin 157 cm). Olin jo ennen tätä tapaamista ehtinyt olla mukana Harrisin matkoilla Atlantaan, New Yorkiin, Los Angelesiin ja Renoon Nevadassa, sekä Afrikkaan. Matkoilla hän esiintyi aina rennosti ja itsevarmasti.
Rentous ja itsevarmuus eivät kuitenkaan ole olleet keskeisiä teemoja Harrisin varapresidenttikaudella. Harrisin ensimmäistä virkavuotta leimasivat harkitsemattomat möläytykset, tiuhaan vaihtuva henkilöstö, poliittiset kömmähdykset ja hatara käsitys, jopa tämän kannattajiensa keskuudessa, siitä, mitä varapresidentin työnkuvaansa tarkalleen ottaen kuului.
Virkaanastumistaan seuraavina kuukausina presidentti Joe Biden joutui kohtaamaan yleisen mielipiteen, jonka mukaan Harris ei ollut tehtäviensä tasalla. Lopulta Valkoinen talo antoi lausunnon, jossa vakuutettiin, että Biden todella luotti varapresidenttiinsä hallinnollisena kumppanina. Harrisin maineeseen jäi kuitenkin pysyvä tahra.
Harris suojelee yksityisyyttään tarkasti. Niinpä olin hieman yllättynyt, kun sain kutsun hänen kotiinsa. Virka-asunto on sisustettu uudelleen ja, kuten tapana on, muodonmuutos tehtiin kaikessa hiljaisuudessa. Lehtien aukeamilla ei ole esitelty valokuvia asunnosta, ja suunnittelija Sheila Bridges allekirjoitti salassapitosopimuksen.
Harris näytti kuitenkin nauttivan kotinsa esittelemisestä. Tornihuoneessa hän osoitti kaarevaa seinää myötäileviä istuimia. (”Rakastan pyöreitä muotoja”, hän sanoi.) Hän viittasi eri gallerioista ja kokoelmista lainaamiinsa taideteoksiin ja esitteli niistä jokaisen kertomalla taiteilijan taustoista teoksen esteettisten ominaisuuksien sijaan: intialaisamerikkalainen nainen, afroamerikkalainen homomies, japanilaisamerikkalainen taiteilija.
”Näin saat jonkinlaisen käsityksen niistä”, hän sanoi.
Siirryimme kirjastoon, johon kuuluu varapresidenttiyttä käsittelevien kirjojen kokoelma. (Kukapa olisi arvannut, että niitä on niin monta?) Vihreäraitainen tapetti, jota Bidenit suosivat täällä asuessaan, oli poissa. Sen tilalla on kirkkaanpunainen tapetti, jonka valinnan perusteena on Harrisin mukaan halu ”määritellä uudelleen, miltä valta näyttää”.
Hän naurahtaa tämän sanoessaan, mutta kyseessä on harkittu lausahdus. Vallan uudelleenmäärittely näyttää olleen keskeinen teema Kamala Harrisin poliittisen uran jokaisessa vaiheessa.
Hän on Yhdysvalloissa syntynyt maahanmuuttajien tytär. Hänen äitinsä oli syöpätutkija Intiasta ja isä on taloustieteilijä Jamaikalta. Harrisista tuli Bidenin varapresidenttiehdokkaana ensimmäinen nainen, ensimmäinen musta amerikkalainen ja ensimmäinen eteläaasialaista syntyperää oleva amerikkalainen, joka on noussut varapresidentiksi.
Sitä ennen hän oli ensimmäinen eteläaasialaista syntyperää oleva amerikkalainen ja vasta toinen musta nainen, jolla on ollut paikka Yhdysvaltain senaatissa. Sitä ennen hän oli ensimmäinen nainen, musta amerikkalainen ja eteläaasialaista syntyperää oleva amerikkalainen, joka on toiminut kotiosavaltionsa Kalifornian oikeusministerinä. Sitä ennen hän oli ensimmäinen piirisyyttäjäksi valittu musta nainen Kaliforniassa.
Kun Bidenille tehtiin paksusuolentähystys marraskuussa 2021, Harris toimi väliaikaisesti presidenttinä, jolloin hänestä tuli ensimmäinen nainen (ja ensimmäinen eteläaasialaista syntyperää oleva amerikkalainen), jolla oli virallisesti hallussaan presidentin valtaoikeudet.
Varapresidenttejä on kautta historian vaivannut kysymys siitä, millaisen perinnön he jättävät jälkeensä: heidän on ollut pakko pohtia ei vain sitä, mistä heidät muistetaan, vaan sitä, muistetaanko heidät lainkaan. Mutta jo sillä hetkellä, kun Harris vannoi virkavalansa, oli varmaa, että hänen nimensä jäisi pakostakin historiankirjoihin.
Lähes kolmen virkavuoden jälkeen Harrisin aseman symbolinen arvo on kuitenkin herättänyt enemmän vastakaikua kuin mikään, mitä hän on saanut asemassaan aikaan. Harrisin varapresidenttiys on lähes alusta asti synnyttänyt säälimättömiä otsikoita: ”Exasperation and Dysfunction: Inside Kamala Harris’ Frustrating Start as Vice President” (”Ärsyyntymistä ja toimimattomuutta: katsaus Kamala Harrisin varapresidenttikauden turhauttavaan alkuun”, CNN, marraskuu 2021), ”A Kamala Harris Staff Exodus Reignites Questions About Her Leadership Style – And Her Future Ambitions” (”Kamala Harrisin henkilökunnan joukkopako herättää jälleen kysymyksiä hänen johtamistyylistään – ja tulevaisuuden tavoitteistaan”, The Washington Post, joulukuu 2021), ”New Book Says Biden Called Harris a ‘Work in Progress’ ” (”Uutuuskirjan mukaan Biden kutsui Harrisia ’keskeneräiseksi’”, Politico, joulukuu 2022), ”Kamala Harris Is Trying to Define Her Vice Presidency. Even Her Allies Are Tired of Waiting” (”Kamala Harris yrittää määritellä roolinsa varapresidenttinä. Tukijatkaan eivät jaksa enää odottaa”, The New York Times, helmikuu 2023).
Harrisin velvollisuuksien epämääräinen luonne on tehnyt hänestä helpon kohteen satiirille: ”Valkoinen talo kehottaa Kamala Harrisia istumaan tietokoneella päivät pitkät odottamassa saapuvia sähköposteja”, kuten satiirinen Onion-uutissivusto kauden alussa otsikoi.
Videoklipit Harrisin suusta livahtaneista sammakoista ovat sinkoilleet ympäri sosiaalista mediaa, eivätkä vain oikeistolaisilla sivustoilla. Eräässä The Daily Show -ohjelman jaksossa lokakuussa 2022 otteita useista Harrisin puheista (”Kun puhumme yhteisön lapsista, he ovat yhteisön lapsia...”) rinnastettiin pätkiin, joissa puhujana oli Rouva varapresidentti -sarjan kuvitteellinen varapresidentti Selina Meyer, jota näyttelee Julia Louis-Dreyfus (”No, mehän olemme Yhdysvallat, koska olemme yhdessä... ja olemme valtoja”).
NBC Newsin kesäkuussa 2023 tekemässä mittauksessa Harrisin kannatus oli 32 prosenttia. Bidenin omissa kannatusluvuissa (jotka ovat hädin tuskin yli 40 prosenttia) ei ole hurraamista, mutta Harrisin suoritukseen pettyneiden osuus on suurempi kuin minkään muun varapresidentin kohdalla koko mittaushistorian aikana.
Kuten Harrisin lähipiiri usein muistuttaa toimittajia, varapresidentin kannatusluvuilla ei ole juurikaan merkitystä. Mutta jos Biden, maan vanhin presidentti, valitaan jatkokaudelle, hän olisi sen alkaessa 82-vuotias. Vaikka demokraatit eivät halua kuulla sanaakaan Bidenin kuolevaisuudesta, ei liene sattumaa, että vuoden 2024 presidentinvaalikampanjan kiihtyessä ihmiset ovat alkaneet pohtia sitäkin mahdollisuutta, että Harrisista saattaa tulla presidentti.
Harris on vaalikampanjan käynnistävällä videolla ja tilaisuuksissa eri puolilla maata viime kuukausina esiintynyt näkyvämmin hallinnon saavutusten puolestapuhujana ja on usein ollut enemmän esillä kuin presidentti itse.
Mutta toisin kuin Bidenille, Harrisille ei riitä, että amerikkalaiset uskovat hänen ansaitsevan neljä lisävuotta nykyisessä virassaan. Hänen täytyy vakuuttaa heidät siitä, että hän on valmis astumaan tarvittaessa presidentin kenkiin.
Republikaanien suusta saattaa kuulua pakollinen ”Luoja varjelkoon”, kun mahdollinen presidentillinen terveyskriisi tulee puheeksi, mutta samalla he levittävät väitettä, jonka mukaan että ”ääni presidentti Bidenille on ääni presidentti Harrisille”.
He tekevät näin lähinnä siitä syystä, että Harris on heille houkuttelevampi maalitaulu kuin presidentti itse: ei-valkoinen nainen, jonka sekavaa sanasalaattia voi hyödyntää kampanjan mainoksissa. Harris myös edistää yhteiskunnallisia asioita suorasanaisesti, minkä vuoksi hänet on helppo esittää tilaisuuttaan kärkkyväksi ideologiksi.
Harris ja minä keskustelimme virka-asunnolla tunnin ajan. Keskustelun loppupuolella hän taputti sohvatyynyä välissämme ja sanoi: ”Yksikään toimittaja ei ole ennen istunut tässä.”
Se oli pieni hetki, mutta koin, että hänkin myönsi, että jonkin oli muututtava – jos ei sen suhteen, miten Harris hoitaa työnsä, niin sitten sen, miten hän esiintyy ja millaista roolia hän esittää julkisuudessa.
Vielä tänäkin päivänä Harrisin palveluksessa olleet ihmiset haluavat erikseen kertoa, missä he olivat Lester Holtin tekemän haastattelun aikana. Syynä on yleensä se, että he haluavat tehdä selväksi, ettei heillä ollut mitään tekemistä sen kanssa.
Kesäkuussa 2021, kaksipäiväisen Guatemalan-matkan päätteeksi varapresidentti tapasi NBC:n uutisankkurin keskustellakseen Bidenin maahanmuuttopolitiikasta. Harrisista oli äskettäin tullut hallinnon vastuuhenkilö liittyen Yhdysvaltain rajapolitiikan niin sanottuun ”juurisyyelementtiin”, ja hän pyrki yhteistyössä Keski-Amerikan maiden kanssa parantamaan maiden väkivaltaisia ja köyhiä olosuhteita, jotka saivat monet siirtolaiset pakenemaan pohjoiseen kohti Yhdysvaltoja.
Haastattelukysymysten olisi pitänyt olla helposti ennakoitavissa; yksi niistä koski sitä, aikoiko Harris itse vierailla rajalla, missä rajanylitysten määrä oli kasvanut rajusti. Mutta kun Holt esitti tuon kysymyksen, Harris heilautti kätensä ylös ilmeisen turhautuneena.
”Jossain vaiheessa minä… me aiomme käydä rajalla. Olemme käyneet rajalla. Joten tämä koko, tämä koko… tämä koko rajajuttu. Olemme käyneet rajalla. Olemme käyneet rajalla.”
Holt korjasi hänen sanojaan: ”Ette te ole käyneet rajalla.” Harris siirtyi puolustuskannalle. ”Enkä ole käynyt Euroopassa”, hän tiuskaisi. ”En käsitä, mihin oikein pyrit.”
Keskustelu nousi otsikoihin ja sitä ruodittiin myöhäisillan keskusteluohjelmien monologeissa. (”Sepä eskaloitui nopeasti”, sanoi Jimmy Fallon ohjelmassaan samana iltana.) Jälkeenpäin Harris vältteli kameroita kuukausien ajan.
Monille amerikkalaisille Holtin haastattelu oli ensikosketus Harrisiin varapresidenttinä. Harris oli viettänyt valtaosan urastaan ”älykästä rikostorjuntaa” edistävänä syyttäjänä, joka voitti ensimmäiset vaalinsa (San Franciscon piirisyyttäjän vaalit vuonna 2003) esiintymällä käytännönläheisenä uudistajana.
Kalifornian oikeusministerinä hän kohdisti huomionsa kansainvälisiin jengeihin ja kartelleihin ja sai suuret pankit myöntämään miljardihelpotuksia keskellä Yhdysvaltain ulosmittauskriisiä. Hän oli ollut osavaltion nuorempi senaattori reilut kaksi vuotta, kun hän ilmoitti pyrkivänsä presidentiksi vuonna 2019. Tässä häntä kannattelivat lyhyet, mutta kirkkaat tähtihetket, joita hän oli kokenut kuulustellessaan tiukkaan, oikeussalimaiseen tyyliinsä Trumpin hallinnon virkamiehiä, kuten oikeusministeri Jeff Sessionsia (”Minua ei saa hoputtaa tällä tavoin. Se saa minut hermostumaan”, Sessions valitti Harrisille yhdessä vaiheessa), sekä korkeimman oikeuden tuomariehdokas Brett Kavanaughia.
Vaikka Harris olikin varhainen suosikki demokraattien presidenttiehdokkaaksi vuonna 2020 ja keräsi miljoonien dollarien lahjoitukset luvatessaan ”nostaa syytteen Donald Trumpia vastaan”, hänen kampanjansa hajosi ennen Iowan puoluekokousta johtuen epäjohdonmukaisesta viestinnästä, epäjärjestyksestä ja alhaisesta moraalista.
Harris on koko sisäpoliittisen uransa aikana toistellut äitinsä neuvoa: ”Älä anna muiden ihmisten kertoa sinulle, kuka olet. Kerro heille itse, kuka olet.”
Harrisilla on kuitenkin aina ollut vaikeuksia kertoa omaa tarinaansa, määritellä itsensä ja oma poliittinen näkemyksensä äänestäjille selkeällä ja mieleenpainuvalla tavalla.
Harrisin varapresidenttikauden ensikuukausina tämä johti siihen, että paljon näkyvyyttä saaneiden virheiden merkitys korostui entisestään, koska ne olivat osa ensivaikutelmaa. Sanallisesta sähläyksestä (”Meidän on tullut aika tehdä sitä, mitä olemme tehneet. Ja tuo aika on joka päivä.”) luotiin meemejä ja koosteita verkkoon.
Pian Holtin haastattelun jälkeen Valkoisen talon avustajat alkoivat vuotaa eri uutismedioille tietoja Harrisin ylhäältä alas suuntautuvan johtamisen toimimattomuudesta sekä Bidenin ilmeisestä huolesta koskien Harrisin kykyä toimia tehtävässään. Varapresidenttikauden ensimmäisen puolentoista vuoden aikana Harrisin kansliapäällikkö, viestintäjohtaja, sisäpoliittinen neuvonantaja, kansallisen turvallisuuden neuvonantaja ja useat muut avustajat jättivät työnsä.
Harrisin nykyinen kansliapäällikkö Lorraine Voles – Al Goren entinen viestintäjohtaja, jolla on kokemusta kriisinhallinnasta – palkattiin alun perin auttamaan, Volesin omien sanojen mukaan, ”organisatorisissa” ongelmissa muun tiimin rinnalla.
Bidenin ensimmäinen kansliapäällikkö Ron Klain kertoo, että alun virheiden jälkeen Harris alkoi kaihtaa kaikkia riskejä: ”Hän pelkää jatkuvasti, että jos hän tekee jotain, joka ei sujukaan hyvin, hän tekee hallaa meille kaikille.”
Presidentti Barack Obaman entinen päästrategi David Axelrod on huomannut saman piirteen. ”Uskon, että se on yksi niistä asioista, jotka aiheuttivat hänelle harmia presidentinvaalikampanjan aikana”, hän toteaa. ”Aivan kuin hän ei olisi tiennyt, mihin hänen olisi pitänyt asettua. Hän ei seisonut jalat tukevasti maassa; hän ei ollut aivan varma siitä, kuka hän oli.” Hän jatkaa: ”Ihmiset huomaavat sen. Kun pelaa sillä tasolla, ihmiset kyllä huomaavat sen.”
Harrisin lähimmät tukijat ovat yrittäneet selvittää, miksi varapresidentin hyvät puolet, kuten hänen älykkyytensä, ahkeruutensa ja tinkimättömyytensä, eivät ole välittyneet amerikkalaisille.
On tietenkin mahdotonta puhua Harrisiin liittyvistä mielikuvista nostamatta esiin rasismia ja seksismiä osasyynä ongelmiin. Nopea vilkaisu Harrisista esitettyihin vihakommentteihin sosiaalisessa mediassa paljastaa, millainen ahdasmielisyys hänen kiihkeimpiä vastustajiaan ajaa. Tosin myös varapresidentin kannattajat myöntävät, että hän ei ole onnistunut antamaan itsestään kovin myönteistä kuvaa.
Verkossa leviävän sisällön perusteella hänet tunnetaan paremmin Venn-diagrammien ahkerasta käytöstä kuin mistään elämäkerrallisesta tiedonmurusta; oikeiston edustajat pilkkaavat tätä mieltymystä melkein yhtä ahkerasti kuin Harrisin naurua.
Harris saattaa järjen tasolla ymmärtää, miksi on niin tärkeää olla ”samastuttava” suuren yleisön silmissä, miksi on hyvä kiteyttää oma menneisyys eräänlaiseksi SparkNotes-tiivistelmien sarjaksi, joka vetoaa ihmisiin ja joka voidaan sopivalla hetkellä tuoda esiin.
Hän ei kuitenkaan ole ottanut tavaksi tehdä niin. Hän osaa nauraa itselleen pienemmissä piireissä. Kun kysyin häneltä, millaisia neuvoja hän antaisi seuraajalleen, hän viittasi sosiaalisessa mediassa saamiinsa arvioihin: ”Älä lue kommentteja.”
Virka-asunnolla käymämme keskustelun aikana hän kertoi lyhyesti siitä, kuinka hänen asemansa ”ensimmäisenä naisena” virassaan näkyy jopa hyvin arkipäiväisissä asioissa: ”En aio paljastaa, kuka sen minulle sanoi, mutta se oli eräs Yhdysvaltain aiempi presidentti. Hän sanoi: ’Vau, naiset... Minä nousen, treenaan, käväisen suihkussa ja lähden töihin. Mutta naiset...’ ” (Epäilen, että kommentin esitti Obama, Harrisin ystävä, joka on ennenkin esitellyt tehokasta aamurutiiniaan.)
Harris kertoo, että hänen täytyy ilmoittaa salaiselle palvelulle päivää ennen, jos hän aikoo pukeutua mekkoon housupuvun sijaan, koska agenttien on tällöin noudettava hänet toisenlaisella autolla.
Hän kuitenkin pyrkii ottamaan hienovaraista etäisyyttä tällaisiin aiheisiin. Ennen ensimmäistä haastatteluamme eräs Harrisin ystävä neuvoi minua välttämään ”rupattelua” ja ”siirtymään suoraan henkilökohtaisiin aiheisiin”. Ystävän mukaan ”hän arvostaa sellaista kunnioitusta.”
Demokraattinen strategi Minyon Moore, jolla on pitkäaikaiset suhteet Harrisiin, esitti samansuuntaisen huomautuksen: ”Hän ei ole ihminen, joka kehuskelee omilla saavutuksillaan. Tavallaan pidän siitä, mutta siitä ei ole hänelle itselleen mitään hyötyä. Kaikenlainen rehentely tuntuu hänestä kiusalliselta. Häntä ei vain ole kasvatettu sillä tavalla.”
MacArthur Fellowship -palkinnon saaja ja nykyinen kongressiehdokas Lateefah Simon oli noin 25-vuotias, kun Harris pestasi hänet vetämään ohjelmaa, jonka kohderyhmänä olivat väkivallattomista, pääasiassa huumeisiin liittyvistä rikoksista tuomitut nuoret. Simon muistaa Harrisin sanoneen hänelle, että hän voisi joko seisoa ulkopuolella megafoni kourassa tai ryhtyä ajamaan muutosta sisältä käsin.
”Kamala Harris on tunnetusti ankara. Hän oli ankara 38-vuotias nainen”, Simon muistelee.
Mutta oli hänessä muitakin puolia: Harris antoi Simonille tämän ensimmäisen jakkupuvun sen jälkeen, kun tämä saapui töihin ensimmäisenä työpäivänään Puman verryttelyasussa.
Lähes kolme vuotta virkavalan vannomisen jälkeen Harrisin nykyiset ja entiset työntekijät näyttävät yhä löytävän uusia, olennaisia puolia hänen elämäntarinastaan.
Tätä juttua tehdessäni Harrisin avustajat mainitsivat kahteen otteeseen erään tapauksen Harrisin nuoruudesta, josta he olivat kuulleet vasta työskennellessään tämän alaisina. Kyseinen tapaus on vaikuttanut Harrisin päätökseen ryhtyä syyttäjäksi. Lukiossa eräs Harrisin ystävä uskoutui tälle ja kertoi, että eräs perheenjäsen ahdisteli häntä seksuaalisesti. Tällöin Harris vaati, että ystävä muuttaisi Harrisin perheen luo asumaan (ja niin tämä tekikin).
Harrisin tuolloin kokema raivo viitoitti osaltaan hänen tiensä kohti Alamedan piirikunnan syyttäjänvirastoa, missä merkittävä osa hänen työstään apulaispiirisyyttäjänä koski lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten käsittelyä.
Ymmärsin, miksi hänen avustajansa halusivat minun kuulevan tuon tarinan, jota moni ei tunne. Mietin, miksi Harris ei itse maininnut sitä, kun kysyin häneltä hänen päätöksestään ryhtyä syyttäjäksi. Keskustellessamme virka-asunnolla hän myönsi, että moni ”toivoo, joskus jopa vaatii” henkilökohtaisia paljastuksia.
”Se taitaa olla mukavuusalueeni ulkopuolella”, Harris sanoi, ”koska tämä työ on minulle se ykkösjuttu. Minähän olen se, joka olen. Olen se, joka olen. Omasta mielestäni minua on melko helppo tulkita, mutta olen se, joka olen.” Hän puhui aiheesta vielä hetken ja korosti ymmärtävänsä, että ihmiset haluavat tietää lisää. Sitten hän lisäsi pehmeämmällä äänellä: ”Minä vain... niin. En tiedä, mitä sanoisin siitä.”
Mutta mitä ”tämä työ” varsinaisesti pitää sisällään? Ensimmäistä kertaa uransa aikana Harrisilla on työ, jossa menestykselle ei ole selkeitä mittareita. Jo hänen valintansa teki hänestä transformatiivisen hahmon, mutta virka, johon hänet valittiin, ei sovellu transformatiiviseen johtamiseen.
Asetuttuaan taloksi Observatory Circlen virka-asuntoon Harris otti asiakseen kutsua historioitsijoita päivällisille keskustelemaan sekä amerikkalaisesta demokratiasta että itse varapresidenttiyden historiasta.
”Varapresidentin ei kuulu olla näkyvä”, kertoo yhdelle tällaiselle päivälliselle osallistunut Heather Cox Richardson viitaten varapresidentin työn luonteeseen.
”Varapresidentin on tasapainoiltava hyvin ohuella nuoralla. Hänen täytyy vakuuttaa ihmiset siitä, että hän on pätevä rooliinsa, mutta toisaalta hän ei saa vaikuttaa epäpätevältä sen vuoksi, ettei hän ymmärrä omaa rooliaan.”
Bidenilla tai Harrisilla ei kummallakaan ollut Washingtoniin saapuessaan mitään tarkkaa visiota Harrisin varapresidenttikaudesta. Harrisilla oli omia kiinnostuksen kohteita, kuten rodullinen oikeudenmukaisuus, ilmastonmuutos, aseväkivalta ja äitiyskuolleisuus, ja varapresidenttinä hän on keskittynyt muun muassa näihin aiheisiin.
Yhdysvallat tarjosi kuitenkin pian muuta kiireellistä tehtävää: pandemian hillitseminen vei valtaosan kaikkien huomiosta. Koska senaatin paikat jakautuivat tasan 50–50, Harris joutui viettämään runsaasti aikaa entisessä työpaikassaan täyttäessään varapresidentin perustuslaillisen velvollisuuden antaa ratkaiseva ääni äänestyksen mennessä tasan.
”Emme voineet suunnitella matkoja Washingtonin ulkopuolelle vaan minun oli oltava pääkaupungissa vähintään neljänä päivänä työviikossa”, hän muisteli.
Vielä merkittävämpää on se, että Bidenin ja Harrisin astuessa virkaan heidän yhteistyölleen ei juuri ollut tarjolla mitään valmista mallia, vaikka Biden itse oli aikoinaan toiminut samassa tehtävässä. Lähes puolen vuosisadan ajan varapresidentillä on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ollut vahvat siteet Yhdysvaltojen pääkaupunkiin. Presidentti sen sijaan on ollut jossain määrin ulkopuolinen.
Walter Mondale on malliesimerkki nykyajan amerikkalaisesta varapresidentistä ja hänellä oli takanaan 12 vuotta senaatissa, kun hän vannoi virkavalansa. Hänestä tuli Jimmy Carterin ankkuri Washingtonissa. George H. W. Bush teki saman Ronald Reaganille, samoin Al Gore Bill Clintonille, Dick Cheney George W. Bushille, Joe Biden Barack Obamalle ja Mike Pence Donald Trumpille.
Mutta Harris ja Biden käänsivät kuvion päälaelleen: verrattain uusi tulokas toimiikin nyt varapresidenttinä miehelle, jonka ura senaatissa alkoi tuon tulokkaan ollessa vasta alle 10-vuotias.
Haastattelujemme aikana Harris puhui suhteestaan Bideniin melko yleisluontoiseen sävyyn. Kun kysyin, kuinka hän ja presidentti täydentävät toisiaan, hän vastasi: ”No, ensinnäkin haluan sanoa, että me todella pidämme toisistamme.”
Sitten hän alkoi puhua yhteisistä arvoista ja periaatteista. Kun kysyin Harrisilta, mitä hänen taidoistaan Biden erityisesti hyödyntää, hänen vastauksensa oli suorempi: ”Sitä pitää kysyä häneltä.”
(Kun tein niin, Bidenin tiedottaja toimitti minulle tämän lausunnon: “Kamala Harris on erinomainen varapresidentti, koska hän on erinomainen kumppani. Hän ei epäröi kysyä vaikeita kysymyksiä, hän ajattelee luovasti, hän keskittyy tiukasti siihen, minkä puolesta me taistelemme, ja työskentelee koko sydämestään amerikkalaisten puolesta. Hän inspiroi amerikkalaisia ja ihmisiä ympäri maailmaa, jotka näkevät hänen tekevän työtään taidolla ja intohimolla. Hän saa ihmiset uskomaan suurempiin unelmiin. Luotan häneen, uskon häneen ja ihailen häntä. Olen ylpeä ja kiitollinen siitä, että hän on rinnallani.”)
Sekä nykyiset että entiset avustajat kertovat, että Harris ja Biden ovat hyviä ystäviä. Presidentti asetti suhteen etusijalle jo varhain ja järjesti viikoittaisia lounastapaamisia Harrisin kanssa, samanlaisia tapaamisia, joita hän itse oli arvostanut Obaman kanssa.
Harris kertoo syövänsä edelleen lounasta Bidenin kanssa, ”kun hän ei ole matkoilla ja kun minä itse en ole matkoilla”. Harris pitää ruoanlaitosta ja hänellä on tapana kutsua ystäviä ja sukulaisia luokseen syömään.
Niinpä kysyin, olivatko hän ja hänen miehensä isännöineet päivällisiä myös Bideneille. Hän kertoi, etteivät he olleet, ja näytti hetkellisesti juuttuvan jonkinlaiseen palautesilmukkaan:
”Olemme suunnitelleet sitä, mutta meidän pitäisi löytää sopiva päivä. Hänellä ja minulla on siis suunnitelma, olemme suunnitelleet sitä. Eli siis ei, mutta olemme suunnitelleet sitä.”
Varapresidenttinä Harris on ollut vankkumattoman uskollinen Bidenille. Tämä ei ollut mikään pikkujuttu Valkoisen talon länsisiiven henkilökunnalle, varsinkaan alussa. Kun Harrisia oltiin valitsemassa virkaan, jotkut Bidenin lähipiiristä – huhujen mukaan myös hänen vaimonsa Jill – suhtautuivat tähän penseästi, koska he muistivat Harrisin kiivaat hyökkäykset Bidenia vastaan esivaalien aikana.
Eräässä televisioväittelyssä Harris oli ottanut puheeksi sen, kuinka Biden oli aiemmin vastustanut mustien lasten kyydityksiä eri kouluihin rotuerottelun lakkauttamisen nimissä. Tämä johti yhteen vaalikampanjan musertavimmista keskusteluista.
”Kaliforniassa asui eräs pikkutyttö, jonka luokka oli järjestyksessään toinen, joka integroitiin julkisiin kouluihin. Hänet kyyditettiin kouluun joka ikinen päivä”, Harris kertoi Bidenille. ”Se pikkutyttö olin minä.”
Kenties juuri tällaisten tapausten vuoksi Harris on ollut Bidenin ja tämän poliittisten prioriteettien uskollinen tukija. Minulle hän kertoi, että juuri se on hänen mielestään pohjimmiltaan hänen tärkein tehtävänsä varapresidenttinä. Muiden tehtävien määrittely onkin osoittautunut hankalammaksi.
Matka kohti Lester Holtin haastattelua alkoi Harrisin poliittisiin vastuualueisiin liittyvistä jännitteistä. Eräässä viranomaisten välisessä kokouksessa Bidenin alkukaudella käsiteltiin laittomien rajanylitysten määrän kasvua Meksikon rajalla.
Bideniin teki vaikutuksen se, kuinka Harris hahmotteli keinoja tehdä yhteistyötä niiden Keski-Amerikan maiden kanssa, joista monet siirtolaiset olivat lähtöisin. Ron Klainin mukaan presidentti kääntyi Harrisin puoleen ja sanoi: ”No, jospa sinä tekisit niin.”
Hän tarkoitti tällä sitä, että Harrisista tulisi vastuuhenkilö ongelman juurisyiden selvittelyssä. Harris lähestyi kansliapäällikköä kokouksen jälkeen ja sanoi Klainin mukaan näin: ”’En oikeastaan halunnut toimeksiantoa itselleni. Minä vain ehdotin, mitä meidän pitäisi tehdä, ja joku muu olisi voinut tehdä sen.’ ”
Klain vastasi Harrisille ymmärtävänsä tämän, mutta että Biden oli itse ollut Obaman varapresidenttinä vastuussa juuri tästä samasta maahanmuuttopolitiikan osa-alueesta, ja Harrisin tulisi myös ottaa tehtävä vastaan.
Kyse ei ollut siitä, etteikö Harrisilla olisi ollut tarvittavaa kokemusta aiheesta; Kalifornian oikeusministerinä hän oli työskennellyt laajasti Meksikon viranomaisten kanssa huume- ja ihmiskaupan kitkemiseksi. Mutta tilanne oli räjähdysherkkä poliittisesta näkökulmasta. Harris tiesi tämän, ja niin tiesi Klainkin.
”Se oli ilman muuta kiistanalainen toimeksianto”, Klain myöntää. ”Tuskin kukaan piti sitä minään kunniatehtävänä.” (Asiasta kysyttäessä varapresidentin kanslia vastasi, että Harris oli ”perehtynyt aiheeseen tarmokkaasti”.)
Harris kertoi saamastaan toimeksiannosta henkilökunnalleen kitkerään sävyyn ja ilmoitti tapaamisen aluksi, että hän ”aikoo ryhtyä valvomaan Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia”, kertoo eräs paikalla ollut henkilö, mutta lievensi sitten sanojaan ja paljasti tehtävän vähemmän synkän luonteen.
Klainin näkemyksen mukaan nimityksen oli tarkoitus olla kunnianosoitus Bidenilta, olihan tämä itse ollut aikoinaan samassa roolissa. Samalla se kuitenkin osoitti sen, että Bidenin hallinto ei ymmärtänyt, että Harris olisi tarvinnut tietynlaista pysyvyyttä ja onnistumisia alkukaudellaan.
Kuten Holtin haastattelu osoitti, Harris osasi hankaloittaa asioita itsekin. Republikaanipäättäjät ja Fox Newsin juontajat nauttivat mahdollisuudesta vierittää rajakriisin syyt Harrisin niskoille. Vaikka Harris oli vastuussa vain yhdestä pienestä osasta Yhdysvaltain rajapolitiikkaa, he käyttivät hyväkseen hänen kytköksiään rajakysymyksiin ja lietsoivat mielikuvaa Harrisista Bidenin ”rajatsaarina”.
Presidenttikautensa ensimmäisenä vuonna Biden ei juurikaan pyrkinyt esittämään Harrisia hallinnon välttämättömänä osana. Demokraattinen puolue ei myöskään tehnyt näin laajemmalla tasolla. Itse asiassa näytti siltä, että Harris saattoi olla ennemminkin taakka kuin mitään muuta.
Alle kaksi viikkoa virkaanastumisensa jälkeen Harris esitteli uutiskanavalla Länsi-Virginiassa Bidenin hallinnon pandemian jälkeistä elvytyspakettia, josta osavaltion konservatiivinen demokraattisenaattori Joe Manchin ei ollut vielä vakuuttunut. Samalla kanavalla seuraavana päivänä esitetyssä haastattelussa Manchin ilmoitti olevansa järkyttynyt siitä, ettei Harris ollut kertonut hänelle etukäteen esiintymisestään.
”En voinut uskoa sitä”, hän totesi. ”Ei sillä tavoin työskennellä yhdessä.”
Myöhemmin samana vuonna, kuten kollegani Franklin Foer on raportoinut, Biden kutsui Manchinin Oval Officeen keskustelemaan elvytyspaketista. Harris oli aluksi paikalla, mutta hänet passitettiin ulos kuulumisten vaihtamisen jälkeen. Biden oli joskus todennut, että Harris lausui aina ”viimeisen sanan huoneessa” tärkeiden keskustelujen aikana. Ei tällä kertaa.
Kesäkuussa 2021 Biden pyysi Harrisia johtamaan hallinnon kamppailua äänioikeusasiassa. Edustajainhuone oli vastikään hyväksynyt For the People -lain, laajan vaalilain uudistuksen, joka koski äänestäjien pääsyä äänestyspaikoille, vaalipiirien rajojen muuttelua tietyn ryhmän kannatuksen maksimoimiseksi, kampanjarahoitusta ja niin edelleen.
Demokraattien johtajat toivoivat lain etenevän senaatin käsittelyyn. Niin tuskin tulisi käymään. Republikaanipuolueen senaatin johtaja Mitch McConnell vannoi, ettei yksikään republikaani kannattaisi lakiesitystä, eivätkä kaikki demokraatitkaan olleet sen kannalla. Laki todennäköisesti kaatuisi jarrutustoimiin, mitä Biden, puolueensa edustajien useista kehotuksista huolimatta, tuskin aikoisi yrittää hillitä.
Harrisin tukijat luonnehtivat myöhemmin äänioikeuskiistaa yhdeksi monista mahdottomista ongelmista (’hankala’ on se sana, jota he usein käyttävät), jotka presidentti oli sälyttänyt Harrisin harteille.
Harris oli kuitenkin itse lobannut toimeksiannon puolesta. Hän oli oman taustansa vuoksi luonnollinen valinta tehtävään ja Kalifornian oikeusministerinä hän oli kannattanut lausuntoa, jossa vaadittiin korkeinta oikeutta säilyttämään syrjinnänvastaiset määräykset osana äänioikeuslakia – määräykset, jotka sittemmin kumottiin Shelby County vastaan Holder -päätöksellä. Siitä huolimatta lakiesityksen kariutuminen jarrutustoimien vuoksi oli käytännössä väistämätöntä. Eikä Harris tehnyt juuri mitään estääkseen sitä.
Harrisin avustajat luonnehtivat häntä kerran toimittajille potentiaalisena hallinnon avainlähettiläänä kongressissa. Heidän mukaansa Harris auttoi haalimaan ääniä ”Capitol Hillin hiljaisen diplomatian” avulla. Häneltä kuitenkin puuttuivat tiiviit suhteet, joita todellinen vaikuttaminen olisi edellyttänyt.
Kongressin lähteiden mukaan Harris kiinnittää vain harvoin huomiota helpommin suostuteltavissa oleviin vastarannan kiiskiin käytävän molemmin puolin. Neuvottelujen kriittisellä hetkellä Biden meni keskustelemaan kahden vastahakoisen demokraatin, Joe Manchinin ja Arizonan Kyrsten Sineman kanssa. Harris ei liittynyt seuraan.
Valkoisen talon lähde kieltäytyi menemästä yksityiskohtiin ja totesi vain, että Harris oli ”kiinnostunut ja sitoutunut” keskusteluihin demokraattisten päättäjien kanssa tuona aikana. Kun kysyin, kuinka Harrisin kokemus senaatista oli auttanut häntä hallinnon lainsäädäntötyössä, hän johdatti keskustelun toiselle raiteelle: ”Mielestäni meidän tehtävämme on ennemminkin saada ihmiset tuomaan äänensä voimakkaammin esiin omalla toiminnallaan vaalikauden aikana.”
Tämä on epätavallinen näkemys, vaikka merkitys onkin selvä: useamman demokraatin valinnalla voi olla enemmän vaikutusta kuin yrityksillä vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin.
Senaatin demokraatit eivät toistaiseksi ole kilpailleet Harrisin huomiosta tämän ollessa paikalla Capitol Hillillä. ”Tuskin yksikään demokraattinen taho on säännöllisesti tekemisissä Harrisin tai hänen tiiminsä kanssa”, erään demokraattisen senaattorin kansliapäällikkö kertoo.
Hän lisää, että yleensä Capitolissa vierailevat ylimmät johtajat joutuvat lainsäätäjien piirittämäksi näiden yrittäessä viedä omia asioitaan presidentin eteen. Mutta vain harva ”kiiruhtaa liittoutumaan” Harrisin kanssa – ei siksi, että hänestä ei pidettäisi, kuten kyseinen kansliapäällikkö ja muut kongressin lähteet vakuuttavat, vaan yksinkertaisesti hänen rooliinsa liittyvän epävarmuuden vuoksi. ”Hänen kohdallaan”, kansliapäällikkö sanoo, ”todetaan yleensä vain: ’Hei, kiva nähdä.’ Eikä sen enempää.”
Keväällä matkustin Harrisin kanssa Los Angelesiin, missä hänen oli määrä esiintyä Jennifer Hudsonin päiväsaikaan esitettävässä keskusteluohjelmassa. Kun Hudson kysyi Harrisilta, mitä tämä kaipasi eniten entisestä elämästään ennen Valkoista taloa, varapresidentti vastasi: ”Oletko nähnyt Kummisetä-elokuvan ?”
Olin lämpiössä Harrisin henkilökunnan jäsenten kanssa ja näin heidän katsovan huolestuneina ruutua ihmetellen, mihin heidän pomonsa tällä pyrki. Harris jatkoi kuvailemalla kohtausta, jossa Michael Corleone on rauhallisella kävelyllä Sisiliassa kihlattunsa kanssa. ”Sitten kuvakulma laajenee, ja näemme, että koko kylä on kävelyllä heidän kanssaan.”
Sille tosiasialle ei voi mitään, että Harrisin jokaista siirtoa tarkastellaan ja ruoditaan perin pohjin. Virka-asunnolla jutellessamme Harris osoitti kuistille päin.
”Menen joskus kesäisin ulos istumaan kansioiden ja teekupposen kanssa, ja kaikki on vain ihanan hiljaista”, hän kertoi.
Vasta myöhemmin, kuunnellessani keskustelun tallennetta, muistin, mitä hän oli sanonut seuraavaksi: ”Sitä melkein unohtaa, että ympärillä pyörii 5 000 ihmistä.”
Työskenneltyään politiikan ja hallinnon alalla valtaosan elämästään Harris on jossain määrin tottunut olemaan suurennuslasin alla. Tosin aiemmissa työtehtävissä, kuten syyttäjänä ja oikeusministerinä, ihmiset kiinnittivät huomiota hänen todellisiin saavutuksiinsa. Siltä se ainakin hänestä tuntui.
Eräs Harrisin ystävä kertoo, että Harris itse mittaa urasaavutuksia ”tuloskeskeisesti”. Pyrkiessään piirisyyttäjän virkaan San Franciscossa Harris arvosteli silloisen piirisyyttäjän antamien rikostuomioiden alhaista määrää; pyrkiessään myöhemmin uudelle kaudelle hän mainitsi nostaneensa määrää 15 prosenttiyksiköllä. Viesti ei ollut pelkkää sanahelinää. Se oli tosiasioiden esittämistä.
Harris käyttää yhä jossain määrin samaa lähestymistapaa työssään. Hän pyytää jatkuvasti avustajiaan menemään asiaan, esittelemään datan ja mittarit. Joissakin asioissa tämä toimii. Mutta menestymiseen kansallisessa politiikassa liittyy epämääräisempiä, tunnepitoisempia piirteitä. Ei ole sattumaa, että useimmat ihmiset muistavat Harrisin lausahduksista juuri sen (”se pikkutyttö olin minä”), joka perustui kipeään henkilökohtaiseen muistoon.
Kun on nähnyt riittävän monta Harrisin esiintymistä, alkaa huomata toistuvan kuvion. Kun Harris keskustelee esimerkiksi yhteisön johtohenkilöiden kanssa korkeakoulun kampuksella tai asukastiloissa, alku on usein haparoiva. Keskustelun vetäjä kysyy aluksi Harrisilta jonkin yleisluontoisen kysymyksen koskien asioiden tilaa tai hallinnon näkemystä jostakin tärkeästä asiasta. Kokeneen poliitikon pitäisi pystyä vastaamaan tällaisiin kysymyksiin automaattisesti. Harris kuitenkin kuulostaa usein siltä kuin hän kuulisi kysymyksen ensimmäistä kertaa.
Kun Georgian teknillisessä yliopistossa järjestettiin ilmastonmuutosta koskeva keskustelu, kuulin, kuinka Harrisia pyydettiin kertomaan, miten hallinto oli edistynyt kriisin ratkaisemisessa viimeisen kahden vuoden aikana.
Hänen koukeroinen vastauksensa alkoi näin: ”Suhtaudun tähän hetkeen niin, että uskon sen olevan käänteentekevä hetki. Vaaditaan kuitenkin meidän kaikkien panosta, jotta saamme siitä kaiken irti... Voin sanoa, hallinnon puolesta, että kaikki hallinnonalat kattavalla lähestymistavalla voimme ymmärtää sen innostuksen, jota meidän kaikkien pitäisi tuntea tämän hetken tarjoamista mahdollisuuksista, ja sitten toisaalta suhtautua siihen myös siten, että me ymmärrämme risteyskohdan niiden monien liikkeiden välillä, joissa on pyritty taistelemaan oikeudenmukaisuuden puolesta ja miten meidän tulisi siitä syystä suhtautua tähän risteyskohtaan, tämän hetken kontekstissa... Olen siis erittäin innoissani tästä hetkestä.”
Ei mitään Churchillin puhetta. Ei edes Al Goren. Harris tuntui pääsevän rytmiin vasta sitten, kun hän alkoi itse esittää kysymyksiä ja pyytää keskustelun vetäjiä, kahta tutkijaa, kertomaan, mistä heidän henkilökohtainen kiinnostuksensa ilmastoasioihin oli alun perin saanut alkunsa.
Sitten hän hyödynsi toisen vetäjän tarinaa kertoessaan hallinnon suunnitelmasta luopua lyijyputkista kaikkialla maassa – ja käyttää siihen 15 miljardia dollaria molempien puolueiden yhteisestä infrastruktuuripaketista, joka on ollut yksi Bidenin hallinnon tunnetuimmista saavutuksista.
Saastumisesta kärsineet yhteisöt ”ovat taistelleet vuosia ja vuosia ja vuosia”, Harris huomautti.
”He tiesivät, mitä heidän lapsilleen oli tapahtumassa, eikä siihen tarvittu mitään tutkintoa luonnontieteistä.” Yleisöstä kuului hyväksyvää mutinaa, kuin seurakunnasta kirkossa.
Hillary Clinton kertoo tavanneensa Harrisin sekä Valkoisessa talossa että varapresidentin virka-asunnolla ja jutelleensa tämän kanssa puhelimessa useita kertoja.
”Olen yrittänyt olla mahdollisimman avulias ja helposti tavoitettavissa”, Clinton sanoo ja lisää: ”Se on vaikea rooli.”
Hän toteaa, että Harris ei ole ensisijaisesti ”esiintyvä” poliitikko. Kommenttia ei ollut tarkoitettu kritiikiksi vaan Clintonin mielestä Harris on yksinkertaisesti taitavampi muissa asioissa. (Clintonkaan ei ole esiintyvä poliitikko.) Harris ei kiistänyt asiaa: ”Uramenestystäni ei mitattu kauniilla puheilla”, hän sanoi.
Harris viestii tehokkaimmin, kun hän onnistuu siirtämään huomion pois itsestään. Kävin ensimmäiset kaksi keskustelua varapresidentin kanssa tämän ollessa matkoilla. Keskustelut tuntuivat jäykiltä ja väkinäisiltä, ikään kuin hiippailisin lasinsirujen ympärillä.
Mutta yksin virka-asunnollaan Harris oli lämmin, vieraanvarainen ja toisinaan jopa äidillinen.
”Menit äskettäin naimisiin”, hän totesi. (”Kyllä”, vastasin, vaikka se ei ollutkaan kysymys.) ”Panosta avioliittoon”, hän neuvoi. ”Ystävyyssuhteisiin ja avioliittoon täytyy panostaa. Koska elämällä on tapana viedä mukanaan.”
Harris on muokannut monia julkisia esiintymisiään siten, että ne muistuttavat ennemminkin kahdenvälistä keskustelua kuin tavallista haastattelua: hän juttelee mielellään ihmisten kanssa. Harris viihtyy ruohonjuuritason ympäristöissä, mutta hänen jalkautumisensa kansan pariin saa harvoin laajempaa kansallista huomiota.
Näiden kohtaamisten ansiosta hänellä on kuitenkin hyvä käsitys siitä, mikä on äänestäjille tärkeää. Niiden myötä hän on myös saanut toimia omassa roolissaan. Kuten Klain huomautti, Washingtonissa Harris on ”pelkkä varapresidentti”. Muualla maassa hän on ”varapresidentti”.
Korkeimman oikeuden vuonna 2022 tekemän Dobbs vastaan Jackson Women's Health Organization -päätöksen jälkeen, joka kumosi Roe vastaan Wade -päätöksen ja samalla oikeuden aborttiin, Harrisilla oli vahva käsitys kansan parissa vallitsevasta mielipiteestä.
Lukuisat otsikot ennustivat tulevissa välivaaleissa niin kutsuttua punaista aaltoa republikaaneille talouden noustessa keskeiseksi vaaliteemaksi, mutta Harris uskoi, että aborttioikeudet ratkaisisivat kisan.
Hän vietti suuren osan vuodesta 2022 tien päällä ja kävi keskusteluja lisääntymisoikeuksista sekä republikaanien että demokraattien osavaltioissa. Hän huomautti minulle, että naiset ”eivät välttämättä tuo ääntään kuuluviin”, kun kyse on abortin kaltaisesta aiheesta. ”Mutta he kyllä äänestävät siitä.”
Tässä suhteessa Harrisilla oli parempi käsitys maan ilmapiiristä ja sen mahdollisista seurauksista äänestysuurnilla kuin useimmilla ihmisillä Washingtonissa. Demokraatit menestyivät huomattavasti odotettua paremmin välivaaleissa ja jopa saavuttivat enemmistön senaatissa; mitään punaista aaltoa ei tullutkaan. Harris on siitä lähtien kiertänyt maata puhumassa aborttioikeuksista. Aihe on demokraattiselle äänestäjäkunnalle tärkeä, mutta Biden – harras katolilainen, joka omien sanojensa mukaan ”ei pidä” abortista – on ollut haluton ajamaan asiaa itse.
Kamppailu Dobbs-päätöstä vastaan tulee olemaan pitkä. Mutta se on juuri sellainen, johon Harris saattaisi sopia. Erään keskustelumme aikana hän puhui ”ajan kulumisen merkityksestä”, mitä ilmausta hän on käyttänyt myös eräässä erityisen kömpelössä puheessaan varapresidenttikautensa aikana.
Muistan, että terästäydyin, kun kuulin nuo sanat. Niitä kuitenkin seurasi seikkaperäinen selostus siitä, millaista ahkeruutta ja kärsivällisyyttä todellisen muutoksen aikaansaaminen vaatii. Harris kertoi promootiopuheesta, jonka hän oli pitänyt Kalifornian yliopiston Berkeleyn kampuksen oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Hän puhui valmistuville opiskelijoille Brown vastaan Topekan koululautakunta -päätöksestä ja siitä, kuinka rotuerottelun purkaminen eteni päätöksen jälkeen monin paikon hyvin hitaasti, yksi piirikunta kerrallaan. Edistystä tapahtui vain siksi, että sen eteen tehtiin jatkuvasti töitä.
Tämä työ edellytti oikeudellisen perusteen luomista, rakenteiden pystyttämistä pala palalta ja yksityiskohtien työstämistä. Kaiken tämän tuloksena saavutettiin edistysaskelia, jotka olivat usein hyvin pieniä. Tämä on tosiasia, Harris huomautti, jonka Thurgood Marshall ja Charles Hamilton Houston ja Constance Baker Motley kaikki tiesivät.
”Niinpä minä nousin lavalle ja tokaisin: ’Haluatteko olla asianajajia?’ ” hän muisteli sanoneensa. Jos haluatte, teidän täytyy oppia ”nauttimaan arkisista asioista”, hän sanoi opiskelijoille.
Hän nauroi muistaessaan tuon lausahduksen. ”Vanhemmat varmaan ajattelivat, että oi, olipa hyvin sanottu”, hän muisteli. ”Ja nuoret ajattelivat, että hitto mitä paskaa.”
Demokraattisen mielipidetutkija Celinda Laken mukaan Harrisin työ aborttioikeuksien parissa on vaikuttanut äänestäjiin enemmän kuin mikään muu asia tämän varapresidenttikauden aikana. Harris on kuitenkin saanut paljon aikaan myös toisella areenalla, diplomatian saralla, mikä ei näy suurelle yleisölle juuri lainkaan.
Joe Biden vieraili kahden varapresidenttikautensa aikana 57 eri maassa, ja toimiessaan sitä ennen senaattorina hänellä oli kymmeniä vuosia aikaa hankkia kokemusta ulkomailta.
Viimeisen kahden vuoden aikana Harris on vieraillut 19 maassa, muun muassa Ranskassa, Saksassa, Puolassa, Guatemalassa, Meksikossa, Thaimaassa, Singaporessa, Vietnamissa, Filippiineillä, Ghanassa, Tansaniassa, Sambiassa ja Indonesiassa. Hän on tavannut noin sata ulkomaiden johtajaa. He ovat yleensä arvostaneet Harrisin asiallista ja suoraa tyyliä, kuten useampikin lähde Valkoisesta talosta minulle kertoi.
Eräs heistä totesi, että Harris suhtautuu ”hyvin kärsimättömästi” diplomatialle ominaisiin kiertoilmauksiin ja latteuksiin. Harrisin riskien välttely näyttää koskevan vain sisäpolitiikkaa.
Ensimmäinen merkittävä diplomaattinen haaste tuli vastaan viisipäiväisellä Ranskan-matkalla marraskuussa 2021. Harris oli jo jonkin aikaa harkinnut osallistumista Pariisin rauhanfoorumiin, jonka tarkoituksena oli keskustella pandemian lisäämästä eriarvoisuudesta ympäri maailmaa. Tapahtumaa edeltävinä viikkoina Washingtonin ja Pariisin väliset suhteet kuitenkin kiristyivät, kun paljastui, että Yhdysvallat ja Britannia olivat solmimassa yhteisen, tuottoisan sukellusvenesopimuksen Australian kanssa, mikä kariutti Ranskan ja Australian välisen sopimuksen sukellusveneistä.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron oli raivoissaan ja kutsui suurlähettiläänsä kotiin Washingtonista. Biden myönsi pian, että tapaus oli hoidettu ”kömpelösti”. Niinpä Harrisin matka Pariisiin muuttui valinnaisesta ratkaisevan tärkeäksi.
Harris ja Macron sanoivat kumpikin kameroiden edessä sen, minkä heidän odotettiinkin sanovan maiden hyvien suhteiden tulevaisuudesta pitkällä aikavälillä. Ilmapiiri oli viileän asiallinen.
Kulissien takana Harris kuitenkin auttoi luomaan pohjan maiden väliselle yhteistyölle edessä häämöttävän Ukrainan kriisin aikana. Hän käytti lähes kaksituntisen tapaamisensa Macronin kanssa Élysèe-palatsissa esittelemällä tälle Yhdysvaltain keräämiä tiedustelutietoja. Harris kehotti Ranskan presidenttiä suhtautumaan vakavasti Venäjän hyökkäyksen uhkaan Ukrainassa.
Kolme kuukautta myöhemmin Biden pyysi Harrisia edustamaan Yhdysvaltoja Münchenin turvallisuuskonferenssissa, joka sai runsaasti näkyvyyttä. Se oli osoitus Bidenin luottamuksesta sekä henkilökohtaisella tasolla (Biden itse oli osallistunut konferenssiin useita kertoja) että ajoituksen osalta. Yhdysvallat tiesi tuolloin, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli lähestymässä, ja Harrisin tehtävänä oli osaltaan vaatia liittolaisia ja kumppaneita suunnittelemaan koordinoitu vastaus hyökkäykseen.
Viisi päivää ennen hyökkäystä Harris tapasi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin ja kertoi tälle Yhdysvaltojen keräämistä tiedustelutiedoista sekä maan suunnitelmista tarjota sotilaallista tukea. Julkisuudessa Zelenskyi vaikutti yhä olevan epätietoinen Venäjän aikeista ja uhan suuruudesta.
”Varapresidentti ilmaisi suoraan ja hyvin selkeästi Zelenskyille ja tämän tiimille, että näin tulisi käymään”, eräs matkalla mukana ollut lähde kertoo, ”ja että heidän tulisi laatia suunnitelmia sen varalle eikä tuhlata aikaa.”
Harris palasi Münchenin turvallisuuskonferenssiin viime helmikuussa. Puhuessaan Yhdysvaltain hallinnon edustajana hän toi esiin Yhdysvaltojen virallisen kannan, jonka mukaan Venäjä oli syyllistynyt ”rikoksiin ihmisyyttä vastaan” Ukrainassa.
Kuukautta myöhemmin liityin Harrisin seuraan usean maan kiertueelle Afrikkaan. Matkan geopoliittisena lähtökohtana toimi Kiinan vahvistuva asema maanosassa. Harris toi kuitenkin mukanaan yli 7 miljardin dollarin arvosta sitoumuksia, pääosin yksityiseltä sektorilta, joiden tavoitteena oli edistää ilmastokestävyyshankkeita.
Hän oli kerännyt rahasumman itse yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä kuukausia kestäneen vaikuttavan puhelinkampanjan aikana. Vierailu Afrikkaan oli seitsemän päivää kestävä pikamatka ja logistisesti uuvuttava.
Amerikkalainen valmisteluryhmä joutui kerran jopa muuttamaan kokonaisen tien hiekkatiestä soratieksi; salaisen palvelun koodinimi varapresidentille saattaa olla ”Pioneeri”, mutta hänenkään autosaattueensa ei pärjää aivan missä tahansa.
Ghanan Cape Coastissa Harris astui ovesta, joka tunnetaan nimellä ”Door of No Return”, ”ovi, jolta ei ole paluuta”. Se merkitsee kohtaa, jossa orjuutetut ihmiset ottivat viimeiset askeleensa Afrikassa ennen kuin heidät pakotettiin laivoihin. Harris hylkäsi etukäteen valmistellun puheensa, mitä hän ollut tehnyt juuri koskaan aiemmin, ja puhui kiihkeästi diasporan perinnöstä Amerikan mantereella. Sambian Lusakassa hänet kyydittiin maaseudulle pääkaupungin liepeille, missä hän vieraili Panuka Farm -maatilalla, jolla käytetään pelkästään uusiutuvaa energiaa.
Varapresidentti on viettänyt aikaa maatilalla lapsena ja näytti farkuissaan ja Timberland-kengissään olevansa kuin kotonaan harsojen peittämien paprikoiden ja jäävuorisalaattien keskellä. Washington tuntui hyvin kaukaiselta paikalta.
Harrisin kannattajat mainostivat Afrikan-matkaa historiallisena pyrkimyksenä syventää suhteita nopeasti kasvavan maanosan kanssa. Mutta Yhdysvalloissa matkaa tuskin noteerattiin. Terrance Woodbury on demokraattinen mielipidetutkija, joka keskittyy nuoriin ja vähemmistöryhmien äänestäjiin. Hänen mielestään Afrikan-matka oli Harrisin esittämän roolin osalta ”käännekohta”. Mutta kun kysyn, oliko matkalla jotain merkitystä poliittisesti, hän vastaa yksinkertaisesti: ”Ei.”
Matka muistutti myös Harrisin jatkuvista vaikeuksista kertoa omaa tarinaansa – sekä vertailusta Rouva varapresidentti -sarjaan. Varapresidentin vierailua Sambiaan mainostettiin eräänlaisena kotiinpaluuna. Harris vietti lapsena aikaa Lusakassa äidinpuoleisen isoisänsä P. V. Gopalanin luona, joka oli määrätty sinne 1960-luvulla Intiasta neuvomaan Sambian ensimmäistä itsenäistä hallitusta pakolaisten uudelleensijoittamisessa. Nyt, kymmeniä vuosia myöhemmin, Harris oli palaamassa Sambiaan yhtenä maailman merkittävimmistä julkisuuden henkilöistä.
Harrisin suunniteltu vierailu isoisän vanhaan kotiin pääkaupungissa olisi varmasti aivan erityinen hetki. Siellä hänen oli määrä puhua kuulijoille isoisän työstä ja siitä, kuinka tämän ura valtion virkamiehenä oli muokannut Harrisin omia tavoitteita.
Sen sijaan kymmenet toimittajat ja muut katselivat vierestä, kun Harris nauroi hieman väkinäisesti rapatun, betonisen toimistorakennuksen edessä. Ovella häntä tervehti Yhdysvaltain suurlähetystön virkailija, joka selitti, että tutkijat olivat kaivelleet julkisia arkistoja vuoden ajan ja onnistuneet lopulta paikantamaan tontin, jolla Gopalanin talo oli aikoinaan seisonut.
Itse talo oli kuitenkin vaihtunut sambialaisen finanssipalvelukonsernin pääkonttoriin. Harris ei ilmeisesti tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä, joten hän suostui lähtemään tutustumiskierrokselle rakennukseen. Toimittajat ja kuvaajat, jotka olivat odottaneet lehdistötilaisuutta vierailun päätteeksi, ohjattiin pois paikalta. Kun kysyin, miksi lehdistötilaisuus oli peruttu, eräs avustaja sanoi: ”Hän tarvitsi yksityisen hetken.” Elämällä on tapana viedä mukanaan.
Keskusteluni Harrisin kanssa tämän virka-asunnolla tapahtui kolme viikkoa Afrikasta paluumme jälkeen. Hän esitteli minulle yrttitarhansa ajotien kupeessa ja kyyristyi tutkimaan oreganon, tillin, rosmariinin, timjamin ja salvian kuntoa.
Kevään siitepölykausi oli Washingtonissa pahimmillaan, ja silmäni punoittivat ja vuotivat, kun siirryimme sisätiloihin. Löydettyään nenäliinapaketin Harris ilmaisi minulle myötätuntonsa ja kutsui kaupunkia ”myrkylliseksi siitepölysuoksi”.
Hän lisäsi, että alueen ulkopuolelta tulevat ihmiset ”eivät ole tottuneet tällaiseen yhdistelmään”. Kasvitieteellinen huomio toi mieleeni sen, kuinka eräs Harrisin pitkäaikainen ystävä oli kertonut minulle, että varapresidentti ei näyttänyt viihtyvän pääkaupungissa vaan vaikutti paljon iloisemmalta päästessään matkustelemaan ympäri maata.
Käsitykset Harrisista näyttävät jämähtäneen vuoteen 2021. Äskettäin The Hill -lehdessä ollut vieraskynäkirjoitus suhtautui enimmäkseen myötämielisesti varapresidenttiin ja kehotti Bidenin kampanjaa kutsumaan hänet ”pois paitsiosta”.
Tämä tapahtui sellaisena viikkona, jona Harris matkusti Indianapolisiin, Floridan Jacksonvilleen ja Chicagoon. (Hän on usein tien päällä vähintään kolmena päivänä viikosta.) Keskustellessani David Axelrodin kanssa hän ihmetteli, miksi Harris ei ollut tuonut vahvemmin esiin hallinnon tärkeimpiä saavutuksia, kuten infrastruktuuripakettia. Mutta juuri siitä on kyse monissa hänen matkoissaan ympäri Yhdysvaltoja.
Harris ei tietenkään ole ainoa, jolla on vaikeuksia läpimurron saavuttamisessa.
”Miksi vain kolmasosa äänestäjistä tietää, mitä presidentti on saanut aikaan?” mielipidetutkija Celinda Lake kysyy keskustelumme aikana.
”He ovat Luojan tähden käyttäneet siihen miljoonia dollareita. He ovat tehneet mainoksiakin.”
Jos äänestäjät eivät tiedä, mitä presidentti on saanut aikaan, ”he eivät takuulla tiedä sitäkään, mitä varapresidentti on saanut aikaan”, toteaa Lake.
Kysyin kesällä Valkoisen talon kansliapäällikkö Jeff Zientsiltä, muistaako hän sellaista hetkeä, jona Biden olisi selkeästi jättäytynyt Harrisin neuvojen varaan tai jona Harrisin panos olisi merkittävästi muuttanut hallinnon suhtautumista johonkin asiaan.
Zients oli aiemmin haastattelumme aikana maininnut, että nimenomaan Harris oli korostanut yhdenvertaisuutta hallinnon koronavirustoimien aikana varmistaen näin, että heikoimmassa asemassa olevat ihmiset pääsivät julkisten terveyspalvelujen piiriin. Onko muita esimerkkejä?
”Anna minun keksiä jokin anekdootti ja pyydän jonkun välittämään sen sinulle”, hän vastasi.
Hänen tiedottajansa lähetti puhelun jälkeen tekstiviestin, jossa luvattiin kanslian palaavan asiaan. Yhteydenotoistani huolimatta heistä ei ole kuulunut mitään.
Varapresidentit, Harris mukaan lukien, valitaan yleensä poliittisista syistä, ei vakuutusmatemaattisista syistä. Useimmissa presidentinvaaleissa viimeisen puolen vuosisadan aikana kärkiehdokkaan mahdollinen kuolema kesken virkakauden ei ole ollut mikään varteenotettava ongelma. (Se oli ongelma John McCainille vuonna 2008, koska hän oli kärsinyt toistuvasti melanoomista. Muun muassa tästä syystä ihmiset suhtautuivat torjuvasti siihen, että arvaamaton Sarah Palin valittiin McCainin varapresidenttiehdokkaaksi.) Bidenin ikä huomioon ottaen ilmaus ”sydämenlyönnin päässä presidenttiydestä” viittaa tällä kertaa hyvinkin todelliseen mahdollisuuteen.
Kun kysyin Zientsiltä, mikä Harrisissa saa hänet luottamaan siihen, että tämä kykenee tarvittaessa toimimaan valtion ylimpänä johtajana, kysymyksen sisältämä alateksti sai hänet aluksi naurahtamaan ilmeisen kiusaantuneena.
(”No, haluan vain varmistaa, että emme puhu mistään... Mutta kyllä hän on varautunut siihen.”)
Hän jatkoi pohdiskelua: ”Ensimmäisenä mieleen tulee se, että presidentillä on niin monia asioita ratkaistavana, ja hänen täytyy ymmärtää, mikä on tärkeintä amerikkalaisille, mikä on tärkeintä Yhdysvaltain asemalle maailmassa. Se vaatii kokemusta, mitä häneltä löytyy, ja se edellyttää tietynlaista intuitiota sen suhteen, mikä on kaikista tärkeintä. Hän on taitava löytämään olennaiset asiat ja keskittymään niihin. Hän myös ymmärtää, mikä näissä kysymyksissä ja mahdollisuuksissa on keskeistä, ja osaa antaa vastuuta muille tiimin jäsenille.”
Tämä on osuva arvio siitä, mitä tarjottavaa varapresidentillä voi olla, eikä mikään huono tapa tehdä Harrisista tärkeitä havaintoja, jotka vaikuttavat asiallisilta eivätkä liity äkillisen vallanvaihdoksen mahdollisuuteen.
Niinpä olin yllättynyt, kun eräs toinen lähde Valkoisesta talosta, joka tuntee sekä Harrisin että Bidenin, suhtautui varautumista koskevaan kysymykseen ikään kuin se olisi jotenkin laiton, kenties epätoivoisten republikaaniehdokkaiden juoni.
”Kannatusmittauksissa huonosti pärjäävät ehdokkaat tekevät ja sanovat mitä vain saadakseen näkyvyyttä ja päästäkseen ääneen.”
Oliko siis typerää kysyä Harrisin perustuslaillisesta oikeudesta presidenttiyteen?
”Hän on presidentistä seuraava, aivan kuten kaikki hänen edeltäjänsä ovat olleet.”
Presidenttiehdokkaat Nikki Haley, Tim Scott, Chris Christie ja Ron DeSantis ovat avoimesti pelotelleet ihmisiä ajatuksella ”presidentti Harrisista”. Samoin muut republikaanit.
Republikaanipuolueen todennäköinen ehdokas Donald Trump, jolla on taipumusta väheksyä naisia, käyttää luultavasti samaa tekniikkaa. Hän on kutsunut Harrisia ”hirviöksi” ja kyseenalaistanut tämän kansalaisuuden.
Kerran hän pilkkasi Harrisin nimeä, ”Kamala, Kamala, Kamala”, toistellen sitä hitaasti eri ääntämyksillä. Tapauksen seurauksena Harris kutsui Trumpia lapselliseksi, muttei ole muuten juurikaan tarttunut tämän syötteihin. On tuskin yllätys, että entisenä syyttäjänä Harris on puhunut julkisuudessa Trumpia vastaan nostetuista syytteistä ahkerammin kuin kukaan muu Valkoisessa talossa sekä siitä, kuinka lainrikkojat on saatettava vastuuseen.
Bidenin hallinnolla ei ole mitään syytä olla tukematta Harrisia. Miksi siis on niin vaikeaa puhua tämän valmiuksista mahdolliseen presidenttiyteen?
Harris on todennut olevansa tarvittaessa valmis rooliin, mutta hän ei voi vapaasti ottaa kantaa asiaan. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että presidentti, oli se sitten kuka tahansa, pyrkii osoittamaan varapresidenttinsä omaavan tarvittavat valmiudet ylimpään virkaan, vaikka sitten vain tuomalla säännöllisesti esiin heidän läheisen suhteensa.
Näin luodaan mielikuvaa siitä, että kyseinen henkilö on perillä asioista ja että tällä on mahdollisuus vaikuttaa tärkeisiin päätöksiin, vaikka tämän kädenjälki ei aina niissä näykään. Eikä yksikään Oval Officeen astuva presidentti osaa kaikkea.
Harris sopii huonosti varapresidentin rooliin, mikä se sitten onkaan, eikä hän voi puhua tai toimia itsenäisesti; virka tekee jokaisesta sen haltijasta näkymättömän. Siitä huolimatta hän on toiminut valtion viroissa menestyksekkäästi yli kolme vuosikymmentä. Hän johti Yhdysvaltojen toiseksi suurinta oikeusjärjestelmää osavaltiossa, joka on maailman viidenneksi suurin talous. Hän edustaa asemansa ansiosta puolueensa tulevaisuutta ja myös sen valtavirtaa, ei äärilaitoja.
Kamala Harris on ilman muuta valmis presidenttiyteen siinä määrin kuin se on mahdollista. Aiheesta puhumisen ei pitäisi olla niin vaikeaa hänen omille työtovereilleen. Aiheen välttely tekee siitä alttiin poliittiselle hyväksikäytölle; vastapuolen oma ehdokas voi saada kysymyksen valmiudesta näyttämään absurdilta.
Siitä huolimatta aihetta pidetään tulenarkana. Keskustelin lyhyesti Harrisin kanssa aborttioikeuksia koskevan tilaisuuden jälkeen Charlottessa, Pohjois-Carolinassa, Dobbsin päätöksen ensimmäisenä vuosipäivänä.
Tuolloin kysyin häneltä itseltään, olivatko hän ja Biden keskustelleet siitä, miten he vastaisivat kysymyksiin koskien Harrisin valmiuksia toimia presidentin sijaisena, mikäli olosuhteet sitä edellyttäisivät. ”Emme ole”, hän vastasi. Keskustelu päättyi siihen.
©2023 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.
