Kumpi kuskaa tänään? Ei kumpikaan – Islannissa se kuuluu urheiluseuroille ja jokaisella lapsella on mahdollisuus harrastukseen
Islannissa vanhempien ei tarvitse kuskata eikä valmentaa. Urheiluseurojen oma kuljetus hakee lapset kouluista ja vie treeneihin. Mutta ilmaista ole. Matalin tuloveroprosentti on 31,48, kirjoittaa Satu Rämö.
Lapsiperheen näkökulmasta yksi Islannin ilahduttavimpia asioita arjessa on ollut lasten koulunkäynnin ja harrastusten välinen tiivis yhteys.
Vanhempien ei tarvitse kuskata eikä valmentaa. Se työ kuuluu urheiluseuroille. Suosituimmat harrastukset ovat jalkapallo, käsipallo ja koripallo. Ala-asteella noin puolet lapsista harrastaa ainakin yhtä palloilulajia. Pääkaupunkiseudulla harrastaminen on tehty tavattoman helpoksi.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että alakoululaisten treenit pidetään heti koulun jälkeen. Urheiluseurojen oma kuljetus hakee lapset kouluista ja vie treeneihin. Kun vanhempien työpäivä on viiden maissa ohi, he hakevat lapsensa treeneistä. Sitten mennään kotiin, illalla ei enää tarvitse lähteä ajelemaan eväiden kanssa yhtään minnekään.
Jokainen Reykjavíkissa asuva 6–18-vuotias lapsi saa vuosittain 500 euron suuruisen lahjakortin, jolla voi maksaa harrastemaksuja kuten jalkapallon kausimaksun, tanssitunnit tai vaikka taideharrastuksen. Lapsen sosiaaliturvatunnukseen sidotulla digitaalisella lahjakortilla voi kattaa vain harrastuksia, eikä sitä voi siirtää lapselta toiselle.
Jokaisella lapsella on siis ainakin teoriassa mahdollisuus yhteen harrastukseen.
”Kun harrastaminen on osa koulunkäyntiä, kynnys kokeilemiseen ja yhdessä tekemiseen on matalampi.”
Maaseudulla on tietysti omat haasteensa. Omalla kotiseudullamme on asukkaita 22 tuhannella neliökilometrillä noin seitsemän tuhatta. Välimatkat ovat pitkiä ja urheiluseurat pieniä.
Kotikylässämme on kuitenkin futiskenttä ja sisäliikuntatila. Pallopelitreenit järjestetään heti koulupäivän jälkeen.
Treenejä vetävät kylän joukkueiden ammattipelaajat, joiden työsuhteeseen kuuluu myös lasten valmentaminen. Lapset kulkevat koulusta treeneihin ja treeneistä kotiin kävellen. Kauempana asuvat viedään koulubussilla, joka kulkee sekä koulun että treenien loppumisen jälkeen.
Erityisen paljon pidän siitä, että kotikylässämme osa harrastuksista on survottu keskelle koulupäivää. Kun harrastaminen on osa koulunkäyntiä, kynnys kokeilemiseen ja yhdessä tekemiseen on matalampi.
”Lasten harrastaminen on järjestetty niin, koska käytännössä se on ainoa vaihtoehto. Kaikki, myös pienten lasten vanhemmat, ovat päivisin töissä.”
Ensimmäisellä neljällä luokalla joka koulupäivä on tunti vapaa-aikaa. Vapaatunti tarjoaa lapsille mahdollisuuden tehdä jotakin omavalintaista mutta ohjattua toimintaa. Voi osallistua yleisurheiluun, uintikouluun tai kuoron harjoituksiin. Jos lapsi harrastaa soittamista, voi musiikinopettajan kanssa sopia soittotunnin keskelle koulupäivää.
Kukaan ei erotu joukosta tyyppinä, jolla ei ole harrastuksia, koska joka päivä osa lapsista leikkii vapaatunnin ajan valvotusti ulkona tai askartelee sisätiloissa.
Mitä se kaikki maksaa? Ei välttämättä mitään. Musiikkikoulu on maksullinen, mutta neljällä ensimmäisellä luokalla kaikki joukkuelajit, uinti ja talvisin hiihto ovat maksuttomia.
Lasten harrastaminen on järjestetty niin, koska käytännössä se on ainoa vaihtoehto. Kaikki, myös pienten lasten vanhemmat, ovat päivisin töissä. Työttömyys on vain hieman yli kolme prosenttia.
Niin, eihän se nyt ihan ilmaista ole. Matalin tuloveroprosentti Islannissa on 31,48.
