Image

Sosiologi Kaisa Kuurne: "On aika lopettaa rationaalisen ihmisen palvominen" – Nyt tarvitaan toivoa, ymmärrystä ja kohtaamista

Sosiologi Kaisa Kuurne: "On aika lopettaa rationaalisen ihmisen palvominen" – Nyt tarvitaan toivoa, ymmärrystä ja kohtaamista
Sosiologian dosentti Kaisa Kuurne aloitti yhteiskunnallisen kansan­liikkeen, jotta saisimme näyttää haavoittuvaisuutemme ja tunnustaa asiat, joita emme tiedä.
Julkaistu: 25.4.2022

Olet perustanut muiden yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa verkoston nimeltä Ihmisyyden monet puolet. Keskeinen väitteenne on raju: länsimainen ihmiskuva on kriisissä. Mitä tarkoitat?

Nykyinen ihmiskuva on liian kapea ja yksilökeskeinen. Vuosisatojen ajan olemme uskoneet edistykseen eli siihen, että maailma menee parempaan suuntaan, kun opimme uutta. Nyt ilmastonmuutoksen, pandemian ja vaikkapa tämän sotatilanteen myötä on aika nähdä, että se ei ole totta. Jos emme monipuolista ihmiskuvaamme, voimme kaikki yhä huonommin.

”Samalla tavalla kuin tehtaita on tehostettu, yhteiskunnan eri aloilla inhimilliset puolet on sysätty sivuun.”
Kaisa Kuurne

Millainen on se länsimainen ihmiskuva, jota kritisoit?

Siitä puuttuu ymmärrys ihmisen inhimillisistä puolista: tunteista, kehollisuudesta, haavoittuvuudesta, kuulumisen ja sisäisen merkityksen tarpeista. Nykyinen ihmiskuva pohjaa länsimaiseen aatehistoriaan. Siinä ylikorostuvat rationaalisuus, yksilöllisyys ja asiakeskeisyys. Ajan mittaan tämä faktoihin ja mittaamiseen perustuva käsitys ihmisestä on lähestynyt konetta. Samalla tavalla kuin tehtaita on tehostettu, yhteiskunnan eri aloilla inhimilliset puolet on sysätty sivuun. Tätä voi havainnollistaa jin–jang-mallin välityksellä. Yhteiskunnassamme arvostetaan aktiivista tietämistä eli jangia mutta ei vastaanottavaa, kuuntelevaa jinia. Molempia tarvitaan.

Miksi muutosta tarvitaan?

Ihmiset oireilevat ja uupuvat. Yksinäisyys on Suomessa merkittävä kansanterveydellinen ongelma, joka lisää kuolleisuutta. Yliopistolla näen, kuinka jatkuva kilpailu vie tilaa sekä työltä että inhimillisyydeltä. Terveyden­huolto on monissa paikoissa tehostettu niin äärimmilleen, ettei edes taukoja ehditä pitää. Koronapandemian aikainen etätyökulttuuri on monilla aloilla salakavalasti tehostanut työntekoa, kun palaverista toiseen siirtymiseen ei mene aikaa. Samalla arjen spontaani kanssakäyminen on vähentynyt. Rationalisoitu ja maallistunut kulttuurimme ei tarjoa epävarmassa maailmantilanteessa lohtua eikä tunteita ja yhteisöjä kannattelevia rituaaleja. Rationalisoinnin sijaan tarvitaan ymmärrystä, toivoa ja kohtaamista.

Miten ihmiskuvaa pitäisi muuttaa ja millaiseksi?

Kokonaisratkaisua ei ole olemassa, vaan tarvitaan laaja-alaista ihmisyyden monien puolien ymmärtämistä. Joka alalla on paljon ihmisiä, jotka ymmärtävät tämän. Esimerkiksi nyt jo osa lääkäreistä hoitaa potilaitaan kokonaisvaltaisemmin. Talouselämän rekrytoinneissa käytetään gut feelingiä, intuitiota. Osa tutkijoista hyödyntää pitkästä kokemuksesta nousevaa vaistoa ja moni johtaja meditoi rauhoittaakseen mieltään. Kyse on ei-tietämisen eri puolien yhdistämisestä siihen, mikä on tiedettävissä.

Vaikeinta hallinnan ja tietämisen paradigmasta luopumisessa on uskaltautuminen epävarmuuteen. Antautumalla tyhjään tilaan luomme edellytyksiä sellaiselle uudelle, jota emme vielä tiedä. Usein ajatellaan, että meillä ei yhteiskuntana ole varaa näihin inhimillisiin ja pehmeisiin puoliin, mutta asia on päinvastoin: meillä ei ole inhimillisesti eikä taloudellisestikaan varaa ylenkatsoa niitä.

Kerro jokin esimerkki kokemuksesta, joka olisi toisenlainen, jos ihmis­kuvamme olisi toisenlainen.

Johdan suomalaisen synnytyskulttuurin murrosta tutkivaa hanketta, jota rahoittaa Koneen Säätiö. Toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa Suomessa synnytyksen hoito on järjestetty kuin tehtaassa: tehokkaasti ja asiatasolla periaatteessa hyvin. Äiti- ja lapsikuolleisuus ovat maailman pienimpien joukossa. Sen sijaan synnyttäjien kokemukset ja inhimilliset tarpeet oli järjestelmätasolla pitkään unohdettu. Jopa kolmannes naisista, jotka eivät halua lisää lapsia, kertoo syykseen aiemmat raskaus- ja synnytyskokemukset. Jos heidän haavoittuvuutensa ja psyykkisen turvan tarpeensa huomioitaisiin paremmin, kokemukset olisivat parempia, mikä vaikuttaisi myös syntyvyyteen.

Olen iloinen, että Husissa on havahduttu parantamaan synnyttäjien kokemuksia ja itsemääräämisoikeutta. Se on alku synnytys­kulttuurin muutokselle.

Jatkuva tehostaminen johtaa Kaisa Kuurneen mukaan siihen, että yhteiskunnan ongelmat valuvat kansalaisten kannettaviksi. Terapia on yksilötasolla hyvä tukimuoto, jota yhteiskunnan kannattaa tukea, mutta yhteiskunta ei voi ulkoistaa järjestelmätason ongelmia yksilöille.

Millaisia käytännön hyötyjä näet siinä, että ihmiskuvamme olisi kuvaamallasi tavalla kokonainen?

Jos ihmiset voivat luottaa siihen, että he saavat olla haavoittuvaisia, he alkavat tuntea yhteenkuuluvuutta ja haluavat toimia yhteisten tavoitteiden eteen.

Käytän esimerkkinä omaa tutkimusryhmääni, jossa hyödynnämme myös toisenlaisia tieteen tekemisen tapoja. Emme tapaamisissamme puhu ainoastaan kovaa asiaa, vaan olemme sopineet, että saamme tuoda paikalle elämän muitakin puolia. Emme silti vello tunteissa, vaan kiinnitämme asioiden ohella huomiota siihen, mitä meissä juuri nyt liikkuu. Teemme kehollisia harjoitteita ja järjestämme tapaamisia kauniissa paikoissa. Jos työryhmän jäsenellä tulee vastaan yhtäkkinen vaikea elämäntilanne, me annamme hänelle aikaa keskittyä siihen ja toipua. Tämä ei vie asioita sivuraiteille vaan luo niille tilaa.

Miten teidän vaikuttajaverkostonne syntyi?

En ole ennen pitänyt itseäni aktivistina, mutta olen oppinut arkkityyppisen psykologian opettajaltani Clarissa Pinkola Estésiltä, että aktivismi ei ole vain vääryyksien vastustamista vaan asioiden eteenpäin viemistä. Valitsen aiheen, joka on niin tärkeä, etten peräänny. Kerään mukaan ihmisiä, minkä jälkeen menen suoraan sinne, missä on valtaa, ja lupaan auttaa muutoksessa. Tajusin taannoin, ettei kukaan tule hakemaan tutkimustuloksia yhteiskunnallisen kehittämistyön pohjalle, ellen itse vie niitä päättäjille.

Tieteentekijöiden liitto nimesi sinut aikoinaan sosiologian villiksi naiseksi. Mitä tämä villiys tarkoittaa?

Olen arkipäivän mystikko: teen työtä aistimalla hiljaisia merkkejä. Tein pitkään kunnianhimoista kansainvälistä tutkijan uraa. Sitten huomasin, että olen paljon muutakin. Tieteellisen tutkimuksen lisäksi kirjoitan runoja, työskentelen arkkityyppisen psykologian parissa ja opetan joogaa.

Mietin pitkään, maksavatko nämä eri puolet maineeni tai työurani. Vuosia harkitsin myös yliopistolta lähtemistä. Sitten oivalsin, että haluan itseäni sensuroimatta vaikuttaa juuri sieltä käsin. Kohdistan kaiken kunnianhimoni siihen, että teen asioita, jotka vievät yhteiskuntaa hyvään suuntaan. Sosiologian villi nainen viittaa villinaisen arkkityyppiin, joka yhdistyy mielessäni vanhaan suomalaiseen ajatukseen vitun väestä. Kun huomaan sanovani jostakin asiasta ”Voi vittu!”, sitä seuraa ajatus ”Ei vittu enää!”. Sen jälkeen mikään ei estä minua. Tiedän, mihin energiani laitan. Juuri nyt kanavoin Ukrainan sotaan liittyvää tuskaa etsimällä Suomeen tulleille ukrainalaisille koteja.

Avaaja-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä.

1 kommentti