Muunsukupuolinen Alfa Lemponen, 26, kertoo karuista kokemuksistaan Husin trans-poliklinikalla – Psykiatri heitti yllättäen kommentin omista lapsista

Transpolille meno oli aina hankalaa. Mennä sinne kuuntelemaan ivallisia kommentteja ja sitä, kuinka jokaista sanomaasi asiaa kyseenalaistetaan. Yrittää vakuuttaa psykologi siitä, että en valehtele. Mutta se oli pakko sietää, jos haluaa diagnoosin ja mahdollisesti hoitoja.

Helsingin ja Tampereen trans-poliklinikoista on viime viikkoina noussut esille paljon negatiivisia kokemuksia, joita on jaettu Instagramiin perustetulla @transpolitiikka-tilillä.

– Kokemusten jakaminen kumpuaa turhautumisesta ja siitä, että tilanne transpolilla on ollut sama vuosikaudet, kertoo Rene Tiitto, yksi tilin ylläpitäjistä.

Tilin takana on seitsemän henkilöä, joista osa on trans- ja osa cis-sukupuolisia eli henkilöitä, jotka kokevat sukupuolensa vastaavan syntymässä määriteltyä sukupuolta. Ylläpitäjien mukaan tilillä halutaan tuoda esille transpolien systemaattiset väärinkäytökset, mielivaltaisuus ja luoda samalla painetta muutokselle. Keskeinen tavoite on uudistaa niiden toiminta vastaamaan transihmisten terveydenhoitoa edistävän kansainvälisen WPATH-yhdistyksen viimeisintä hoitosuositusta.

– Haluamme tuoda esille sen, kuinka epätasa-arvoinen paikka transpoli on ja kuinka paikoin lainvastaisesti siellä toimitaan. Se toivottavasti antaisi pontta vihdoin uudistaa hoitokäytäntöjä.

Avun haastattelema Tiitto joutui miettimään, haluaako antaa haastattelun omalla nimellään, jottei julkisuus vaikuttaisi negatiivisesti hänen omaan tutkimusjaksoonsa transpolilla.

– Transpoli päättää ketkä ovat tarpeeksi trans. Eli ketkä saavat hoitoja ja ketkä eivät.

Apu kertoo yhden tilillä jaetuista tarinoista.

Muunsukupuolinen Alfa Lemponen, 26, hakeutui Husin trans-poliklinikalle vuonna 2018. Tässä artikkelissa kerrotut kokemukset ovat tapahtuneet Husin trans-poliklinikalla vuosina 2018–2019.

Lemponen ei lapsuudessaan kokenut olevansa mitenkään erilainen kuin muut lapset, vaikka ei silloinkaan identifioitunut tytöksi, niin kuin hänet oli syntymässä määritelty. Lemponen tuo myös esille sen, että suomen kielessä ei ole sukupuoleen sidottuja persoonapronomineja, joiden käyttäminen olisi häirinnyt häntä.

– Olen kasvanut itse sellaisessa perheessä, että ei ollut mitään sukupuoleen liittyviä rajoitteita – sain olla, mitä olin.

Sukupuolidysforian kokemukset alkoivat vasta murrosiässä. Sukupuolidysforian kokemuksella tarkoitetaan sitä ristiriitaa, mitä ihminen tuntee syntymässä määritellyn sukupuolen ja oman sukupuoli kokemuksensa välillä. Pahinta Lemposelle olivat sosiaalinen ja kehodysforia. Sosiaalinen dysforia tarkoittaa sitä, ahdistusta, joka syntyy sosiaalisissa tilanteissa, kun henkilö kokee tulevansa väärällä tavalla sukupuolitetuksi. Kehodysforia taas kuvaa ristiriitaa henkilön omankehonkuvan ja fyysisen kehon välillä.

– En pystynyt pitkään aikaan näkemään itseäni peilistä kokonaisena. Näin aina vain joko kasvot tai kehon. Niiden välillä oli katkoviiva.

Lemponen alkoi sulkeutumaan murrosiän alettua, koska kehonmuutokset aiheuttivat ristiriitaa sen kokemuksen kanssa, mikä hänellä oli itsestään.

– Sain kuulla paljon positiivista omasta kehostani muilta, mutta en itse kokenut kehoni kuuluvan minulle. Kehujen takia kuitenkin ajattelin, että ongelma olisi ollut kasvoissani.

Jossain vaiheessa Lemponen ymmärsi, ettei hänen tarvinnut käydä ostamassa vaatteita naisten osastolta – löysempien miesten vaatteiden käyttäminen helpotti hieman hänen kehodysforiaansa. Tilanne ei kuitenkaan ratkennut tällä vaan Lemposen vointi huononi ajan kuluessa.

Käsitteet selväksi

Muunsukupuolisuus tarkoittaa sitä, ettei ihminen koe olevansa mies tai nainen, eli hän ei identifioidu toiseen binäärisistä sukupuolista. Sukupuolien moninaisuus voidaan ajatella viivana, jonka toisessa päässä on naiseksi identifioituvat ja toisessa mieheksi identifioituvat. Näiden päiden väliin jäävät kaikki, jotka eivät koe olevansa selkeästi joko miehiä tai naisia.

Alfa Lemponen ei koe, että transpoleilla haluttaisiin oikeasti auttaa potilaita.

Suomessa on kaksi trans-poliklinikkaa, Tampereella ja Helsingissä. Ne hoitavat julkisella puolella transihmisiä ja voivat ainoana tahona Suomessa antaa virallisia trans- tai muunsukupuolisuusdiagnooseja.

Käytännössä, jos tarvitsee esimerkiksi hormonihoitoja, on pakko mennä hoitoihin transpolin kautta. Hormoneilla ja leikkauksilla hoidetaan esimerkiksi potilaan kokemaa sukupuoli- tai kehodysforiaa.

Hoitoon pääsy on ollut hankalaa kaikille, mutta varsinkin muunsukupuolisille, sillä heille on rakennettu oma hoitopolku 2018–2019 ja kansallinen hoitosuositus on ollut laajamittaisesti käytössä vasta vuodesta 2020. Muunsukupuolisia hoidetaan Husin ja Taysin transyksiköissä, kuten transsukupuolisiakin, joissa he voivat saada kaikkia muita hoitoja paitsi sukuelinkirurgiaa.

Lemposella on ollut käsitys, että muunsukupuolisia hoidetaan vain Taysin transpolilla, mutta Husin mukaan tämä ei ole totta.

Useilla suomalaisilla on vieläkin hyvin puutteelliset tiedot sukupuolen ja seksuaalisen moninaisuudesta, eikä asiasta välttämättä opeteta kouluissakaan tarpeeksi.

Transpoliprosessi

Istuin valkoisessa pienessä huoneessa, joka oli juuri niin kliininen kuin normaalisti lääkäreiden huoneet ovat. Ainoana erona tässä oli se, että lääkärin takana oli ikkuna – muuten tämä tuntui ihan kuulusteluhuoneelta, kun istuin pöydän toisella puolella ja psykiatri ei edes suostunut katsomaan minua silmiin. Kerron psykiatrille perheessäni kulkeneesta perheväkivallan kierteestä ja kommentoin, että kierre on loppunut nyt minuun. Hänen kommenttinsa on: ”Ethän sinä sitä voi tietää, ei sinulla ole omia lapsia”.

Lukion jälkeen Lemponen hakeutui Husin transpolille terveysasemalta, josta lääkäri kirjoitti hänelle lähetteen. Sen saamisen jälkeen alkoi raskas prosessi.

Lemponen kokee, ettei transpolilla oikeasti haluta auttaa sinne hakeutuvia ihmisiä, vaan päinvastoin: ihmisiä yritetään käännyttää pois tutkimuksista. Tämä kokemus on myös monilla muilla, jotka ovat jakaneet tarinoitaan @transpolitiikka-tilillä.

Transpolin diagnosointiprosessi kestää pitkään, sillä se koostuu monesta eri vaiheesta ja palvelu on ruuhkautunut. Ensin tutkittava käy yleensä tapaamassa sairaanhoitajaa, joka tekee elämänkaarihaastattelut. Tämän jälkeen tutkittava tapaa psykiatrin, mahdollisesti useamman kerran, jonka jälkeen tutkittava ohjataan psykologintutkimukseen. Yhteistyössä tutkittavan ja moniammatillisen työryhmän kanssa kokoamansa tiedon perusteella psykiatri arvioi onko trans-diagnoosille perusteet.

Suurimmassa osassa Instagramissa jaetuista tarinoista kertautuvat samat pelot ja ajatukset: että transpoli toimii trans-hoitojen ”portinvartijana”, tai laittaa tutkittavia ”jäähylle”, jos heillä on esimerkiksi jokin tietty mielenterveyden häiriö tai he eivät muuten vain onnistu vakuuttamaan transpolin työntekijöitä tilanteestaan.

– On tiedossa, että useita ihmisryhmiä syrjitään transpoleilla, ja heidän prosessinsa on tyypillisesti pidempi ja vaikeampi, Tiitto väittää.

Kun kysyn mitä ihmisryhmiä Tiitto tarkoittaa, saan pitkän listan: ylipainoisia, vammaisia, mielenterveyshäiriöisiä, autisteja, sellaisia, joilla on ADHD. Esimerkiksi ylipainoisena ei välttämättä voi saada transdiagnoosia, koska ylipainoisuus vaikuttaa mahdollisiin hoitoihin.

Tiitto tuo esille ristiriidan siinä, että masentuneisuus ja ahdistuneisuus voivat johtaa ”jäähyihin”, jolloin hoitojen saaminen vaikeutuu ja hidastuu. Tämä on ongelmallinen toimintapa hänen mielestään, sillä transihmisillä mielenterveysongelmien syy on usein heidän kokemansa dysforia.

– Syrjinnällä on sitten se vaikutus, etteivät ihmiset uskalla olla rehellisiä tai hakea apua ongelmiinsa. Pelätään, että transpoli laittaa sitten ”jäähylle”, jos on omakannassa merkintä esimerkiksi jostain diagnoosista, koska katsotaan ettei ole tarpeeksi vakaa hoidoille.

Vakuuttamista ja tietynlaista itsensä muuntelua tapahtuu erityisesti ulkonäön kanssa. Lemponen kertoo esimerkin: koska hän haluaa saada mieshormoneja, piti hänen yrittää näyttää mahdollisimman maskuliiniselta käydessään transpolilla.

– En käyttänyt ainakaan mitään sukkahousuja, sillä se olisi voitu nähdä liian feminiinisenä.

HUS vastaa

Pyysimme Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä vastauksia liittyen tässä artikkelissa esiin nostettuihin väitteisiin. Kysymyksiimme vastasi sähköpostitse Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osastoylilääkäri Katinka Tuisku.

Tuiskun mukaan transpolit on keskitetty kahdelle asemalla siksi, että keskittämisen avulla pyritään takaamaan hoidon laatu ja turvaamaan osaamisvaatimukset. Lähelle maantieteellistä yhdenvertaisuutta päästään Tuiskun mukaan sillä, että suurin osa tutkimusjakson käynneistä voidaan toteuttaa etäyhteyksillä.

– Diagnostiikkaa tekevien koordinoivien yksiköiden määrän lisääminen ei nykyisellään auttaisi ruuhkautumiseen, koska osaava henkilöstöä ei yksinkertaisesti riitä.

Hoitosuosituksista Tuiskun kertoo, että Hus soveltaa ensisijaisesti sosiaali- ja terveysministeriön antamia ohjeita. Hän lisää kuitenkin, että he soveltavat osaa WPATH:n ohjauksia, esimerkiksi huomioimalla muunsukupuoliset tutkimismenetelmä- ja hoitovalikoimassaan. Tuisku korostaa, että myös he painottavat huolellista diagnostista tutkimusta.

Tämä ei ole ilmeisesti näkynyt transpolien potilaille, jos kerran tätä uudistusta vieläkin toivotaan.

– Oman yksikkömme toimesta meidän pitää jatkaa tutkimusjaksojen sujuvoittamista ja kohdentamista sekä tiedottamista. Olemme saaneet avuksemme kehittämistyöhön kokemusasiantuntijan.

Tuiskun mukaan transpolien erityisenä haasteena on potilaiden ja polien välisen luottamuksellisen yhteistyön rakentaminen, mikä näkyy myös suurimmassa osassa @transpolitiikka-tilillä julkaistuista tarinoista.

Luottamusta murentamassa ovat Tuiskun mukaan potilaiden ennakkoluulot transpoleista.

– Ennakkoluulot voivat vaikeuttaa potilaiden etenemistä tutkimusjaksolla, ja jo hakeutumista tänne. Ne myös kuormittavat henkilöstöä, sillä me haluamme tehdä mahdollisimman hyvää työtä ja auttaa potilaitamme, eikä se onnistu ilman luottamuksellista yhteistyötä.

Tuisku kertoo, että diagnoosin voi saada, vaikka olisi ylipainoinen. Hän kuitenkin sanoo, että jos potilas toivoo ainoastaan leikkaushoitoja, joiden painorajaa ei lähitulevaisuudessa pysty saavuttamaan, voi olla järkevämpää panostaa lihavuuden hoitoon ja muihin tukitoimiin sukupuoli-identiteetintutkimusjakson sijasta.

– Lihavuus voi joissain tapauksissa pahentaa kehodysforiaa, mutta joissain tapauksissa se voi olla myös keino paeta sukupuoliominaisuuksiin liittyvää kehodysforiaa. Tällöin sukupuolidysforiaan pitää suunnata selvittelyä ja hoitoa lihavuuden hoidon ohella.

Transpoli yrittää löytää mahdollisimman hyvät työntekijät painottamalla kokemusta, osaamista, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta. Tuisku kertoo, että uudet työntekijät perehdytetään ohjelman mukaisesti ja aluksi heidän kanssaan toimitaan työpareina.

Leikkaushoitoja yksityisen puolelta

Pöydän toisella puolella oleva lääkäri kysyy minulta kolmatta kertaa: Käyttikö isäsi sinua hyväksi lapsena? En ymmärrä, miksi sitä pitää kysyä monta kertaa, jos olen jo aiemmin vastannut, että ei ole.

Koska hoidon saaminen koetaan hankalaksi, päätyy osa transhoitoihin hakeutuvista yksityisen puolen leikkaushoitoihin. Hormoneja ei käytännössä voi Suomessa saada ilman transpolin reseptiä, joten niitä varten pitää mennä transpolin kautta tai ostaa ne ulkomailta.

Lemponenkin joutui käymään rintojen poistossa eli mastektomiassa yksityisellä lääkärillä vuoden 2019 lopussa. Hän oli aiemmin yrittänyt auttaa kehodysforiaansa laihduttamalla, jotta rinnat pienenisivät, sekä löysillä vaatteilla. Jossain vaiheessa raja tuli kuitenkin vastaan.

– Minulle oli alkanut tulla itsetuhoisia ajatuksia, mitä aiemmin ei ollut. Siinä vaiheessa ajattelin, että nyt on pakko päästä hoitoon, ja siksi hakeuduin yksityiselle puolelle.

Rintojen poiston suoritti plastiikkakirurgi Asko Salmi, joka on korjaavaan kirurgiaan erikoistuneen Sairaala KL:n perustaja. Salmi kertoo, että transihmisten tuleminen yksityiselle puolelle poistattamaan rintoja alkoi yleistymään 2000-luvun alussa.

– Jos silloin teimme 1–2 rintojen poistoa vuodessa, niin nyt teemme niitä 1–2 viikossa, Salmi sanoo.

Salmen mukaan rintojen poistatusta hakevat ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: parikymppiset, jotka eivät ole saaneet hoitoa transpolin kautta, tarpeeksi nopeasti tai ollenkaan, ja noin 40–50-vuotiaat, jotka eivät ole edes jaksaneet yrittää käydä prosessia läpi, vaan tulevat suoraan yksityiselle, koska kokevat rintojen poistatuksen riittävän. Pieni osa poistatuksista on myös syövän pelossa rintansa poistattavia.

Salmi kertoo, että monet eivät vain jaksa odottaa kuntapuolella hoitoja ja kaikkia kuntapuoli ei edes suostu leikkaamaan.

– Aika monet ovat aivan hemmetinmoisessa psyykkisessä pressissä tämän asian kanssa.

Sairaala KL:ssa poistetaan rintoja vuosittain noin 70–100. Kokonaisuudessaan rintojen poistatuksia on enemmän kuin suurennuksia.

Salmien mukaan leikkauksia ei tehtäisi, jos edes yksi kymmenestä sanoisi jälkeenpäin, ettei tämä leikkaus sopinutkaan hänelle. Transihmiset ovat olleet hyvin tyytyväisiä leikkauksiinsa – koko pitkän uransa aikana Salmi tietää vain kahden ihmisen kertoneen katuneensa rintojen poistatusta.

Lemponen kertoo, että hänellä oli heti leikkauksen jälkeen vapaampi olo – itseään pystyi katsomaan peilistä kokonaisena eikä omaa kehoa tarvinnut peitellä kyyristelemällä.

– Sen jälkeen pystyin taas halaamaan muita.

Uudistustoiveita

Kysyn psykiatrilta, miksi hän luulee, etten ole trans. Psykiatri myöntää antaneensa hoitoja niitä katuneelle. Mielestäni tämä on epäilyttävää, sillä psykiatri selkeästi pelkää antaa hoitoja enää kenellekään muulle tämän takia.

Alfa Lemponen on aina tiennyt olevansa jotain muuta kuin tyttö.

Lemponen toivoisi muutoksia transpolin toimintaan: kehollisen itsemääräämisoikeuden parantamista ja jonojen lyhentämistä, mutta erityisesti koko polien poistamista ja toiminnan siirtämistä tavallisille terveysasemille. Hän kokee, että järjestelmän purkamisella myös pitkiä jonoja saataisiin purettua sekä lisättyä tasa-arvoisuutta maantieteellisesti.

– Periaatteessa kuka tahansa psykiatri voisi tsekata mielenterveytesi ja katsoa, että olet kunnossa ja määrätä sinulle hoidot. Miksi edes tarvitsemme transpolia ylipäätänsä?

Lisäksi hän ei ymmärrä sitä, miksei tällaista voisi ainakin tehdä yksityisen terveydenhuollon puolella – hänen mielestään kaikilla pitäisi olla oikeus päättää, mitä haluaa omalle keholleen tehdä.

Lemponen teki omasta hoidostaan virallisen valituksen, koska koki ettei häntä ollut kohdeltu oikein prosessin aikana.

– Minulla on vain pahoja kokemuksia Helsingin transpolin puolelta.

Omakantaan oli tehty kirjauksia, jotka Lemponen koki virheellisiksi ja psykiatrin kirjoittamassa lausunnossa oli asioita, joita oli Lemposen mukaan väännelty erilaisiksi kuin mitä ne olivat.

– Siellä oli paljon laitettu minun sanomiani asioita suoriin sitaatteihin, mutta ne oli otettu pois kontekstista, minkä takia niistä ei saa mitään selvää kuvaa. Tai sen pystyy värjäämään mihin väriin haluaa.

Virallinen valitus meni ensin transpolille, josta Lemponen sai vastauksen ja joitain korjauksia psykiatrin kirjoittamiin lausuntoihin. Kaikkea ei suostuttu korjaamaan. Tämän jälkeen Lemponen kuitenkin lähetti valituksen vielä korkeammalle taholle, joka hoitaa hoitovirheitä. Sieltä ei ikinä kuulunut mitään takaisin.

Katse tulevaisuudessa

Tällä hetkellä Lemponen yrittää saada hoitoja Tampereen transpolin kautta, mutta prosessi on vasta alussa. Tampereen polista Lemposella on suhteellisen hyvä käsitys, sillä suurempia ongelmia ei ainakaan vielä ole ilmennyt.

Uskooko Lemponen sitten saavansa hoitoa Tampereen transpolilta?

– En. Tai jos saan, niin se on vuosien päässä, jossa vaiheessa minä olen jo käynyt yksityisen puolella ulkomailla ja saanut ne hoidot sieltä.

Miksi hän sitten vielä yrittää?

– Siinä toivossa, että jotain ehtisi muuttua. Olisihan se kiva, ettei tarvitsisi käyttää satoja euroja lääkärikäynteihin ulkomailla. On oma vuokrakin maksettavana.

Apu on nähnyt Alfa Lemposen omakanta-kirjaukset tutkimusjakson ajalta. Teksin kursivoidut osat ovat katkelmia Lemposen kertomuksesta, jossa hän kuvaa hoitoprosessiaan.