Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Autot ja liikenne

HS: Suomen B-kortti Euroopan kallein

Suomessa joutuu nykyään maksamaan B-ajokortista Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin laskelmien mukaan paikoin jopa 3 000 euroa.

30.9.2013 Tuulilasi

Hinta tekee kortista lähes varmasti Euroopan kalleimman, sillä Portugalin autoliiton ACP:n viime vuonna tekemän vertailun mukaan ajokortin hankkiminen Suomessa maksoi jo silloin 2 400 euroa, kertoo Helsingin Sanomat.

Suomi oli 25 maan listauksessa kallein.

Suomen hinta on suuri, kun sitä vertaa esimerkiksi Viroon, jossa B-kortti irtosi 700 eurolla tai Ruotsiin, jossa ajokortin hinta oli lähes tuhat euroa vähemmän kuin suomessa.

Britanniassa B-kortin hinta on puolestaan noin 1 500 euroa, ja Yhdysvalloissa hinta jää muutamaan kymmeneen euroon harjoitusluvalla tehtävän opettelun ansiosta, HS kertoo.

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) määräsi syyskuun alussa uuden ajokorttilain tarkasteluun. Laki ehti olla voimassa vain puoli vuotta. Erityisenä syynä lain avaamiselle oli opetuslupaopetuksen kovasti noussut hinta.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt