Kirjailija Heikki Turusen tarina autoilijana alkaa punaisesta Volkswagen Kuplasta ja päättyy susilauman keskelle

Kirjailija Heikki Turusen ensimmäinen auto oli klassinen Kupla-Volkkari, jonka Joensuussa asunut Turunen osti 1960-luvun lopulla. Punainen auto oli tuolloin jo paljon ajettu.

”Se oli helevetin vanha rottelo, mutta kyllä sillä ajeltiin! Takakontissa oleva moottori pärräsi hirvittävästi, mutta ihan hyvä auto se oli. Vaimon kanssa käytiin sillä Norjassa Jäämeren rannalla asti. Siellä oli Mersuja konepellit pystyssä tien varressa, mutta pikkuinen Kuplan rämä vaan mäni”, Turunen muistelee.

Turunen oli toimittajana enemmän kulttuurimiehiä, joten kaikki autoilun nyanssit eivät olleet vielä tuttuja.

”En ymmärtänyt, että öljyjä pitäisi lisätä. Moottori kärähti, paloi kiinni. Särkyi se auto.”

Nykyisin kun joku menestyy taloudellisesti, ensimmäisenä suunnataan autokauppaan ostamaan unelmien auto. Toisin ei ollut ennenkään.

Turunen julkaisi vuonna 1973 menestysromaani Simpauttajan, joka myi satojatuhansia kappaleita. Ja: ensimmäiseksi suunnattiin autokaupoille!

”Simpauttajasta tuli rahaa ovista ja ikkunoista. En halunnut enää mitään vanhaa rotiskoa, vaan uusi piti olla. Olin töissä Karjalan Maassa. Samassa rakennuksessa toimituksen kanssa oli autokauppa ja sen näyteikkunassa oli Ford Taunus. Marssin sisään ja sanoin, että rahhoo on, mie otan tuon. Seteleillä maksoin, kätteisellä”, Turunen muistelee.

”Vaimo tuli illalla kotiin töistä ja ihmetteli, että kenen hieno auto pihassa on. Mie sanoin, että meijän.”

Nykyisin Turunen ajaa Ford Kugalla.

”Se on paras auto, joka minulla on ollut. Täysautomaattinen, neliveto, turbot – kaikki.”

Ostopäätös tuli suosittelun perusteella. Poika Janne oli ajanut sellaisella Yhdysvalloissa, ja kun Turusen vanha auto oirehti jo vanhuuttaan, hän ehdotti Kugaa.

”Mitään muuta ei kuulemma kannattanut edes harkita. Menimme siis Kuopioon asti ja ostimme sellaisen.”

Kuplan ostaessaan Turunen oli 24-vuotias. Hän oli käynyt armeijan ja mennyt naimisiin. Muutto työn perässä Joensuuhun toi tarpeen ostaa auto.

”Aiemmin asuin aivan korvessa, Pielisen saloilla, eikä siellä tullut mieleenkään hankkia autoa.”

Toisin on nyt. Mitä syrjemmässä asuvat, sitä varmemmin nuoret ajavat ajokorttinsa jo alaikäisinä.

Turunen on maaseudun puolestapuhuja ja asuu edelleen korpimailla Kolin juuressa.

”Täällä auto ei ole ylellisyyttä. Auto on pakko olla. Jos sitä ei ole, elämästä ei tule mitään. Korvessa se on välttämätön vehje. Jos kortti otetaan pois, on muutettava hautuumaan lähelle kirkonkylälle.”

Maaseudulla kulkee teillä poroja, peuroja ja hirviä ja tien vieressä villipetoja: susia, karhuja ja ilveksiä. Vaikka hurjasti elämöivä kirjailijashamaani on selvinnyt ilman yhtään kolaria, ei ole ihme, että täällä ovat autojen keulat ja katot täynnä lisävalopattereita.

Tässä kuussa Helsinkiin kirjamessuille ilmestyvä Turunen on julkaissut juuri uuden kirjan, Kuikan vuoden (WSOY). Sitä mies kirjoitti haulikolla läpiammutussa kirjailija-ateljeessaan susilauman keskellä.

”Seitsemän suden lauma asuu samalla niemennokalla, missä kirjoitan. Lumella näkyy vaan isot jäljet.”

Ja isompaa petoa tunkee punahonkaisen päärakennuksen takapihalle.

”Katsoin yhtenä aamuna ikkunasta, että mikä se tuolla kulkoo? Karhu perkele!”

Volkswagen Kupla

Typ 1 -mallinimellä lanseerattu ”Kupla” tuli markkinoille Saksassa Adolf Hitlerin suoranaisesta kehotuksesta 1938. Kansanautoksi suunniteltu malli kesti maailmansodan ja sitä seuranneen ajan, ja nousi jättimenestykseksi. Sitä valmistettiin eri kehitysversioina, jotka kuitenkin muistuttivat toisiaan sekä ulkoisesti että tekniikkansa osalta, vuoteen 2003 mennessä noin 21,5 miljoonaa kappaletta – viimeiset Meksikossa.