Autisti ja lesbo Hannah Gadsby vitsaili traumoistaan, kunnes se alkoi tuntua väärältä – Mistä johtuu stand-upin uudistajan suosio?

”Ymmärrättekö, mitä itsen vähättely merkitsee syrjään työnnetylle? Se ei ole nöyryyttä. Se on nöyryytystä.”

Netflixin keikkatallenteessa vakavailmeinen stand up -artisti pauhaa hiljaiseksi jähmettyneelle yleisölle Sydneyn oopperatalossa.

Esiintyjä on saanut yleisön puolelleen vitsailemalla ja vaihtanut sitten rekisteriä.

Hän ilmaisee surua, häpeää, vihaa. Hän kertoo muistoja syrjinnästä, raiskauksista, muusta väkivallasta.

”Olen kyllästynyt tekemään komiikkaa omista traumoistani. Jos se tarkoittaa koomikonurani loppua, olkoon niin.”

Oopperatalossa nähty esitys oli Nanette ja esiintyjä australialainen Hannah Gadsby.

Nanette oli sensaatio, joka teki Gadsbysta maailmantähden. Gadsby esitti palkittua show’taan loppuunmyydyille katsomoille 2017–2018 ympäri maailman, minkä jälkeen siitä tehtiin Netflix-tallenne. Gadsbya juhlittiin stand up -komiikan uudistajana.

Seuraava esitys Douglas nähtiin myös Suomessa kolme vuotta sitten. Helsingin Sanomat kirjoitti, että se sai loppuunmyydyn Kulttuuritalon yleisön ulvomaan.

Sunnuntaina 27.11. Kulttuuritalolla nähdään Gadsbyn tuore teos Body of Work.

Gadsbyn maailmanlaajuinen läpimurto oli yllätys myös hänelle itselleen.

”Stand up -urani alkoi, kun lopetin stand upin”, hän itse kuvasi uransa saamaa äkkikäännettä Ted-konferenssipuheessaan vuonna 2019.

Kärjistyksessä on totuuden siemen. Kun Gadsby aloitti uransa masentuneena, syrjäytymisvaarassa olevana kolmekymppisenä vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä, hän rakensi lavapersoonan, joka vitsaili vähemmistöasemaan liittyvistä koettelemuksista ja kärsimyksistä.

Niitä riitti. Ahdasmielinen ja homofobinen Tasmania ei ollut otollinen kasvupaikka maskuliiniselle lesbolle. Kitka neurotyypillisten ehdoilla rakennetun maailman kanssa tuntui muutenkin jatkuvalta. Gadsbylla diagnosoitiin vasta aikuisena autismi ja ADHD.

Lapsuudenperhe oli vakaa muttei ymmärtäväinen. Vasta suomennetuissa muistelmissaan Nanette – kymmenen askelta: Muistelmat, tai jotain (S&S, suomentaja Hanna Sola) Gadsby kertoo kuvaavan esimerkin äitinsä latistavasta kasvatustyylistä.

Olin varmaan noin kahdentoista, kun hän rennosti sivuutti haaveeni kirjailijan urasta huomauttaen: ”Eihän sinulla ole mitään sanottavaa. Kirjailijan pitäisi olla mielenkiintoinen, vai mitä?” Gadsby kirjoittaa.

Kun hän sitten kertoi ryhtyvänsä stand up -koomikoksi, äiti hihkaisi: ”Mutta minähän olen paljon hauskempi kuin sinä!”

Gadsby toteutti suunnitelmansa ja sai paikallista nimeä koomikkona. Vuosien mittaan vähättelevät vitsit omasta kaltoinkohtelusta alkoivat kuitenkin tuntua kaltoinkohtelun jatkeelta.

Niinpä Gadsby suoritti Nanettessa kuvaannollisen itsemurhan, tuhosi itse rakentamansa koomikkopersoonan.

Hän julisti lopettavansa komiikan tekemisen, koska halusi alkaa kertoa kokonaisempaa tarinaa itsestään ja kaltaisistaan. Sellaista, joka mahdollistaisi kasvun.

Gadsby on myöhemmin kertonut valmistautuneensa siihen, että karkottaa esityksellä yleisönsä.

Kävi päinvastoin.

Mikä selittää Gadsbyn ilmiömäisen suosion?

Gadsbyn suomalaiskollegat ovat pohtineet paljon hänen sanataidettaan ja antavat mieluusti vastauksia.

Stand up -koomikko Jamie MacDonald pitää Gadsbya uraauurtavana muun muassa siksi, että hänellä on rohkeutta rikkoa komiikan sääntöjä.

Kun Gadsby huomasi, että oli ylläpitänyt traumojaan itseään vähättelevällä huumorilla, hän ei häivyttänyt ongelmaa vaan nosti sen koko esityksensä keskiöön.

”Hän otti tietoisen riskin, että tärvelisi komediaesityksensä.”

Se riski kannatti. MacDonaldin mukaan Gadsby onnistui show'llaan puhuttelemaan myös niitä, jotka eivät lähtökohtaisesti olleet kiinnostuneita stand upista. Siitä vaikuttui moni, joka oli luullut stand up -komiikan nojaavan vain halpoihin nauruihin.

”Nanettessa Gadsby uskalsi ilmaista vilpittömältä tuntuvaa vihaa laukaisematta sen luomaa jännitettä vitsailemalla. Se oli jotain, mitä stand upissa ei kirjoittamattomien sääntöjen mukaan pitäisi tehdä.”

Niin tehdessään Gadsby loi tilaa vähemmistöjen ja naisten vihalle, surulle ja pettymykselle. Se resonoi erittäin monissa varsinkin, kun Gadsby näytti nuo tunteet luonnollisina reaktioina patriarkaalisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksiin. Hän sai yleisön sekä järkyttymään että nauramaan sille, että noita epäkohtia on pidetty normaaleina.

MacDonald oli yllättynyt siitä, että Nanette vetosi myös lukuisiin cis-miehiin.

”Olin ajatellut, että he kuittaisivat esityksen sanoen, että taas yksi vihainen lesbo, mutta Gadsby voittikin heistä useimmat puolelleen.”

Gadsby saa komiikallaan ihmiset tiedostamaan ennakkoluulojaan ja avautumaan toistensa todellisuuksille, MacDonald sanoo.

”Pahimmillaan nauru voi olla julmaa ja epäinhimillistävää, mutta Gadsby osaa käyttää sitä yhteyksien luomiseen. Hän rikkoo käsityksemme siitä, mikä on normaalia yhteiskunnassa ja stand up -lavalla, ja onnistuu koskettamaan yleisöä aidosti.”

Nanette syntyi otolliseen aikaan. Sen ensi-iltavuonna 2017 alkoi #metoo, joka pysäytti entistä useammat kuuntelemaan naisten kokemuksia kaltoinkohtelusta.

”Gadsby osaa tarttua siihen, mitä kulloinkin on ilmassa, ja hyödyntää sitä esityksissään tuoreella, hauskalla ja oudolla tavalla”, MacDonald sanoo.

Nanette oli hänestä kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä ajan hengen manifesti. Se nousi ilmaan omilla siivillään, monitasoisena ja taidokkaana esityksenä. Se ei myöskään pysähtynyt vihaan ja syytöksiin vaan eteni niistä kohti yhteyden hapuilua, pyyntöön tulla vastaanotetuksi sellaisena kuin on.

Stand up -koomikko, käsikirjoittaja Kaisa Pylkkänen pitää erittäin vaikuttavana sitä, miten Gadsby saa yleisön vaihtamaan näkökulmaa ja näkemään asiat uudesta vinkkelistä.

Nanettessa Gadsby kieltäytyy asettumasta patriarkaalisen yhteiskunnan hänelle tarjoamaan rooliin ja painamaan alas itseään maskuliinisena naisena, lesbona, autistina. Hän paljastaa haavansa ja häpeänsä ja sanoo, ettei enää suostu olemaan se, jolle nauretaan.

”Hän kääntää rohkeasti peilin takaisin mukahauskoille nais- ja homovihaajille ja näyttää, mitä hänelle on koko elämä intetty. Hän laittaa yleisön käymään ikävät tunteet kanssaan läpi. Silti show on kokonaisuudessaan hauska. Gadsby onnistuu lähes mahdottomassa. Jopa Netflix-tallenne saa haukkomaan henkeä, vaikka sen teho on aina murto-osa livekeikasta.”

Läpimurtoesityksessään Gadsby kyseenalaistaa valtaväestön pakkomielteen ihmisten luokitteluun sen kautta, sopivatko he sukupuolen ja seksuaalisuuden normeihin.

”En sovi sukupuolinormeihin, mutta… Edes lesbous ei ole oikea identiteetti minulle. Voin yhtä hyvin tulla kaapista nyt. Identifioidun väsyneeksi. Olen vain väsynyt. Te normaalisukupuoliset olette liian hysteerisiä sukupuolen suhteen. Te tässä olette omituisia”, Gadsby sanoo Nanettessa.

Sen jälkeen hän ihmettelee, miksi miestä mekossa pidetään outona, vaikka oikeasti outoa on se, että kaljujen vauvojen päähän pannaan pinkkejä hiuspantoja. Se on Gadsbysta vähän kuin laittaisi rannerenkaan perunalle.

Pylkkäsen mukaan Gadsby saa miettimään, mille komediassa yleensä nauretaan. Koomikolla on paljon valtaa yleisöönsä, joten ei ole lainkaan merkityksetöntä, haastaako hän valtarakenteita (punch up) vai lyökö hän lyötyjä (punch down).

”Koomikon on jatkuvasti mietittävä, mitä oikeastaan sanon, kun sanon näin, ja että jos läppä saa naurut, miksi se saa naurut. On tunnettava oma vastuu ja vältettävä tekemästä vaikeassa asemassa olevien elämästä entistä vaikeampaa.”

Gadsby tuntee sananvastuunsa. Hän ei pilkkaa ihmisryhmiä vaan vallan väärinkäyttöä ja sen mahdollistamista.

Hän tekee naurunalaiseksi uskomuksen valkoisten heteromiesten ylemmyydestä mutta korostaa, ettei pidä ongelmana (mies)sukupuolta vaan valtahierarkiaa. Valta korruptoi, ja koska valtaa ovat käyttäneet miehet, esimerkkejä moraalisesti korruptoituneista miehistä riittää.

”He ovat kaikki samasta puusta veistettyjä. Donald Trump, Pablo Picasso, Harvey Weinstein, Bill Cosby, Woody Allen, Roman Polanski. He eivät ole poikkeus, vaan sääntö. He eivät ole yksilöitä, vaan tarinoitamme. Tarinan opetus on: 'Emme välitä paskaakaan, emme vittuakaan naisista tai lapsista. Välitämme vain miehen maineesta’”, Gadsby vyöryttää Nanettessa.

Pylkkäsen mukaan Gadsby on nostanut stand up -komiikan tasoa.

”Hän on todistanut, että se voi olla loputtoman monimuotoista.”

Gadsbyn tuoreen muistelmateoksen on lukenut äänikirjaksi kirjailija, stand up -koomikko ja näyttelijä Raisa Omaheimo. Hänet tunnetaan erityisesti Läski-monologiesityksestään (2016) ja tuoreesta tietokirjastaan Ratkaisuja läskeille.

Omaheimon mielestä yksi Gadsbyn vahvuuksista on se, miten taitavasti hän osaa kuljettaa henkilökohtaista ja poliittista tasoa rinnakkain.

”Niin pitääkin, koska henkilökohtainen on aina poliittista”, Omaheimo sanoo.

Muistelmissaan Gadsby kertoo oman kasvutarinansa rinnalla tarinaa Tasmanian homohistoriasta, sen virstanpylväistä ja debateista, joita esimerkiksi aidsin ja tasa-arvoisen avioliittolain tiimoilta käytiin. Julmat ja epäinhimillistävät argumentit loivat vähemmistöjen edustajille kollektiivisen trauman ja saivat heidät sisäistämään häpeän omasta olemassaolostaan.

Stand upissaan taas Gadsby käyttää paljon esimerkkejä taidehistoriasta, joka on hänen nuoruuden intohimonsa. Taidehistoriallisilla esimerkeillä hän näyttää, kuinka koko kulttuurihistoriamme läpäisevät ne samat vahingolliset patriarkaaliset rakenteet, joista hän itsekin on kärsinyt.

”Yksityinen lakkaa olemasta yksittäistä ja muuttuu osaksi yleistä, tarinaa, joka ulottuu vuosisatojen taakse”, Omaheimo sanoo.

Nanettessa Gadsby käy miesneron myytin kimppuun ja kyseenalaistaa muun muassa sen, miten me palvomme Pablo Picassoa kubismin keksijänä ja viriilinä nerona. Mallinaan Picassolla oli usein nuoria naisia, kuten 17-vuotias Marie-Thérèse Walter, johon 45-vuotiaalla Picassolla oli suhde.

Viime vuosiin asti on viitattu kintaalla sille, että suhde oli epäsymmetrinen hyväksikäyttösuhde.

Gadsby lukee Picasson ansioksi sen, että hän vapautti meidät kopioimasta kolmiulotteista todellisuutta kaksiulotteiselle pinnalle ja sanoi, että voimme tarkastella kaikkia perspektiivejä yhtä aikaa.

”Mutta onko yksikään näistä perspektiiveistä naisen?” Gadsby kysyy Nanettessa retorisesti.

Douglasissa Gadsby tarkastelee sitä, miten miehet ovat käyttäneet nimeämisen, kertomisen ja maailmantulkinnan valtaa. Hän esittelee diasarjan renessanssimaalauksia, joissa miehet tekevät tieteenhistoriaa ja naiset seisoskelevat alasti kolmen ryhmissä julkisilla paikoilla.

Gadsby osoittelee kuvia ja muistuttaa, että maalaukset eivät ole valokuvia spontaanisti syntyneistä tilanteista. Ne ovat miespuolisten taiteilijoiden tekemien valintojen seurausta: näin he ovat päättäneet esittää miehet ja naiset.

Länsimaisen taiteen historiassa naiset ovat tosiaan liian usein jääneet ”lihavaaseiksi peniskukille”, kuten Gadsby Nanettessa unohtumattomasti muotoilee. Katsoja ei voi kuin hämmästellä, miten tällaiset representaatiotavat ovat menneet niin pitkään läpi.

Omaheimo ihailee myös Gadsbyn rakenteentajua.

”Esimerkiksi Douglasin alussa Gadsby avaa koko show'n rakenteen ja kertoo, mitä ja miten siinä käsittelee, mikä on paras vitsi ja miten yleisö tulee reagoimaan. Sitten hän tekee niin kuin on kertonut tekevänsä. 'I have Hansel and Greteled the fuck out of it’, Gadsby sanoo.”

Niin sanoessaan Gadsby viittaa Grimmin satuun Hannu ja Kerttu. Siinä Hannu merkitsee kiiltävillä kivillä tien metsästä takaisin kotiin ja kerää ne sisaruskaksikon palatessa taskuunsa. Gadsby toimii Hannuna yleisö-Kertulle ja antaa ilahduttavia tunnistamisen kokemuksia osoittamalla, missä ennalta ripotellut kivet ovat ja miten määrätietoisesti matka etenee sinne minne pitääkin.

Stand up -komiikasta väitelleen tutkijatohtori Antti Lindforsin mukaan oman esityksen rakenteen kommentointi on Gadsbyn tapa tehdä koomikon vallankäytön tavat näkyväksi.

”Stand upin valta-asetelma vastaa laajempaa yhteiskunnallista valta-asetelmaa. Myös stand up on ollut valkoisten cis-heteromiesten pelikenttä, ja sen konventiot ovat pitkälti valkoisten cis-heteromiesten muokkaamia. Metakomiikallaan Gadsby tekee stand upin vaikutusmekanismit näkyväksi”, Lindfors sanoo.

Lindforsin mukaan Gadsbyn metakomiikka tuo mieleen brittikoomikko Stewart Leen, joka hänkin leikkii komiikassaan stand upin konventioilla. Gadsbyn pitkät, monitasoiset tarinalinjat taas muistuttavat hänestä transtaustaisen brittikoomikon Eddie Izzardin tyyliä.

Sisällöllisesti Gadsbyn hengenheimolaisia ovat Lindforsin mukaan esimerkiksi amerikkalaiskoomikot Maria Bamford ja Tig Notaro.

Bamfordin toistuvia teemoja ovat olleet masennus, mielenterveysongelmat ja itsetuhoisuus. Tig Notaro taas nousi entistä suurempaan suosioon vuonna 2012 esityksellään, jossa hän kertoi tuoreesta syöpädiagnoosistaan.

Lindforsin mukaan Gadsbya voi pitää osana niin sanotun vaihtoehtokomiikan aaltoa, joka on ollut kovassa nousussa jo yli vuosikymmenen. Sen myötä koomikkokaarti on monipuolistunut, vähemmistöjen edustajia on noussut esiin ja komiikan mahdollisuuksia on alettu tutkia yhä rohkeammin.

Komiikan kenttää on pitkään pyritty pitämään valkoisena ja miesvaltaisena uskottelemalla, että naiset ja vähemmistöt eivät ole hauskoja, Lindfors sanoo.

”Huumori ja naurattaminen ovat vallankäyttöä, joka mielletään perinteisesti miehiseksi ja miehille kuuluvaksi. Naisia ja vähemmistöjä ei ole haluttu päästää käyttämään tätä valtaa, ja siksi on esitetty kuin jonkinlaisena luonnonlakina, että huumori ei ole heille luontaista. Tämä näkyy joskus myös Gadsbyn saamassa kritiikissä.”

Yleisin Nanetteen kohdistunut moite oli, ettei se ollut hauska vaan pelkkä totinen monologi tai luento.

Stand up -komiikkaa vuodesta 2016 asti tehnyt Aurora Vasama on kuullut sen useaan kertaan. Hänen mukaansa hanakimmin esityksen komedialuonteen kiistivät ne, jotka eivät halunneet kuunnella, mitä Gadsby sanoi.

”Kun esimerkiksi jotkut miespuoliset stand up -koomikot sanoivat, ettei esitys ollut stand upia, he tuntuivat viestivän, ettei stand upin kentällä tarvitse noteerata Gadsbya eikä hänen keskustelunavaustaan siitä, miten stand up vahvistaa vahingollisia stereotypioita naisista ja vähemmistöistä”, Vasama sanoo.

Douglasissa Gadsby käänsi Nanetteen kohdistetun kritiikin voitokseen. Hän irrotti yleisöstä kovimmat naurut nimenomaan ”luennoksi” nimeämällään diasarja-osuudella, joka paljasti sukupuolen esittämisen tapojemme naurettavuuden.

Vasaman mukaan Douglasissa Gadsby myös avasi hienosti omaa autismiaan ja sen vaikutusta tapaansa ajatella. Hän kertoi siihen liittyvistä sosiaalisista ongelmista mutta myös epätyypillisen aivotoiminnan avaamista avaruuksista. Gadsby kutsui yleisön nauramaan kanssaan, ei kustannuksellaan.

Gadsbyn innostamana Vasama itsekin alkoi viedä komiikkaansa henkilökohtaisempaan suuntaan. Hän on käyttänyt materiaalinaan sateenkaariperheeseensä liittyviä teemoja, ja nyt hän kirjoittaa esitystä koronaan liittyvästä perhetragediastaan.

Monien muiden koomikoiden tapaan Vasama korostaa, ettei stand up yleensä sovi terapiaksi. Kipukohdat on käsiteltävä niin pitkälle, ettei niiden vieminen lavalle ole hajottavaa.

”Minulle itse kirjoittamisprosessi on kuitenkin ollut parantava. Sen avulla olen päässyt tilaan, jossa tragediaan liittyvät tunteet eivät enää tunnu rikkovilta ja pystyn käsittelemään niitä lavalla kohtuullisen hauskasti.”

Muistelmissaan Gadsby luonnehtii Nanettea ”stand up -katarsikseksi”. Itse esityskausi tuntui hänestä nuorallatanssilta, mutta lopulta oman tuskan jakaminen yleisön kanssa ja kuulluksi tuleminen paransivat haavoja.

Tällä hetkellä Gadsby voi hyvin.

Alkuvuodesta hän meni naimisiin tuottajansa Jenney Shamashin kanssa. Uusinta teostaan Body of Workia hän on luonnehtinut hyvän mielen esitykseksi. Siitäkin tulee aikanaan Netflix-versio.

Gadsby on sopinut Netflixin kanssa myös queerkoomikkojen työtä esittelevästä spesiaalista. Hän on vihdoin asemassa, jossa pystyy itse edistämään esiin pääsevien äänten moninaisuutta. Sitä, jonka merkitystä hän luonnehti Nanettessa sanoen:

”Me pystymme maalaamaan paremman maailman, jos opettelemme näkemään sen kaikista näkökulmista, niin monista kuin mahdollista. Monimuotoisuus on vahvuutemme. Erilaisuus opettaa.”